Minulla on pari isoa pöytäliinaa ja niiden silittäminen silityslaudan päällä on yhtä tuskaa, kun silitetty osa rypistyy sitä mukaa, kun seuraavaa kohtaa silittää. Olen yrittänyt tehdä sen parivuoteen sekä pöydän kohdalla siten, että se silitetty kohta on näiden päällä, mutta ei siitä sen parempaa tule. Ja se on niin leveä, ettei kaksinkerroin mahdu laudalle. Jokaisen käyttökerran jälkeen en viitsi viedä pesulaan, tulee kyllä aika kalliiksi. Ja toisekseen, kuljettaminen on aika hankalaa.
Vastaukset 11
- Silittämätön
Olen ollut uskollinen pöytäliinojen silittäjä jo vuosikausia (milloin minkäkinlaisella menestyksellä, heh). Nyt olen joutunut muutamissa juhlatilaisuuksissa, mm. itsenäisyyspäiväjuhlissa (ei linnan) huomaamaan, että ei helkutissa kukaan ole silittänyt liinoja - niissä näkyvät laskokset aivan selkeästi!! Joten helpota sinäkin silitysurakkaasi sillä, että laskostat liinat ja silität sitten alta ja päältä - näin näkyy käytäntö nykyisin olevan... :)
- PirkkoK
mutta kun se pesun jälkeen on tosi ryppyinen. Ja kuten jo aikaisemmin kerroin, kangas on niin leveä, ettei se mahdu laudalle kaksinkerroin. Ja jos se on nelinkerroin, pitää sitä moneen kertaan pyöritellä, että edes jollain lailla siliää. Ja olen sitä mieltä, että puuvillaliinaa pitää silittää. Miksi järjestää hyvännäköisen päydän antimineen, jos siinä on ryppyinen liina. Samahan on syödä paperilautasilta muovipöydän ääressä.
- oiskohan
PirkkoK kirjoitti:

jos sitä ei mahdu huushollissa silittämään? miten sulla mahtuu niin iso pöytäkään sinne...kysyn vaan :)
- PirkkoK
oiskohan kirjoitti:
jos sitä ei mahdu huushollissa silittämään? miten sulla mahtuu niin iso pöytäkään sinne...kysyn vaan :)
En ole missään vaiheessa kaiketi väittänyt, ettei sitä muka mahtuisi silittämään vaan kysymykseni oli, että miten silitetyn kohdan saa pysymään sileänä, koska se on niin pitkä, että toisesta päästä menee maahan ja tällöin se alkaa rypistymään. Aikaisempaan viestiin laitoin myös, että olen yrittänyt laittaa sen pöydän sekä sängyn päälle, mutta silloinkin se on hankalaa. Pöydän koko on suurimmillaan 2.70 x 1.10 ja liinan kuuluisi olla jonkin verran suurempi näyttääkseen kauniilta, joten on siinä tietysti hiukan kokoa.
- JussiL

Laita vaikka joku viltti pöydälle suojaksi ja silitä pöydän päällä. Silityslauta on paljon nuorempi keksintö kuin silitysrauta. :)
- PirkkoK
JussiL kirjoitti:
Laita vaikka joku viltti pöydälle suojaksi ja silitä pöydän päällä. Silityslauta on paljon nuorempi keksintö kuin silitysrauta. :)
Ja se on muuten paras vaihtoehto, mutta koska pöytä on aika liukas, ei viltti pysy siinä oikein kunnolla. Eli se pitää ensin sitoa jollain systeemillä.
Tulipahan joltain hyvä ehdotus edellisten ivausten jälkeen. Kiitos siitä.
Se on kumma, että monessa näissä keskustelulinkeissä pitää jotain morkata ja ivalliseen sävyyn vastata. Eikö kunnon vastaus riitä ilman, että toista mollataan tai vähätellään. Yksi keskusteluryhmä, jossa suoraan v:llaan ihmisille, on karavaanari.
- 105 x 200
Tämän kokoisen pöydän (puuvilla)liinan saan silitettyä höyryraudalla kaksinkerroin taiteltuna, ensin toiselta reunalta ja sitten toiselta reunalta. Tarpeen mukaan voi sitten vielä taittaa toiseen suuntaan kaksinkerroin. Joskus vien laudan sängyn tai pöydän viereen, joskus en. Tärkeämpää on katsoa ettei koiran ruokakuppi tms. ole als roikkuvien osien alla; eli jos lattia on suht. siisti haittaako, jos roikkuu lattialle?
- miuku
Teen juuri samoin....... ja silitettyäni laitan liinan pituussuuntaan kaksinkerroin taitettuna roikkumaan pyöreän kepin (harjanvarsi) varaan.
Siinä kuivahtaa (höyrysilitys) ja silittäessä tulleet loivat "rypyt" oikenevat.
- silittämätön
Miten ihmeessä sait käsityksen, että sinulle ivaillaan? En ainakaan minä sitä tarkoituksella tehnyt, kunhan heitin kommentin asiaan. Kyllä ne ivailut ovat ihan eri sorttisia, tulet huomaamaan, jos useamminkin täällä asioita kyselet. :)))) Helposti tulee vääriä käsityksiä, sille ei voi mitään! Joskus kysymyksetkin on sellaisia, että miettii, onko tuo nyt tosissaan vaiko eikö. Mutta toivon, että olet nyt löytänyt konstin, millä saat pöytäliinan silitettyä.... *kaikella ystävyydellä*
- tikru
Minullakin on iso pöytäliina, jonka silittämisessä ennen tuskailin. Nykyään teen niin että laskostan kuin lakanan ja mankeloin sen. Kun se on kuivahtanut, niin silitän makeloinnista jäänneet laskokset laudan päällä.
- Anonyymi
kaikkia ei voi silittää, mutta kaikki voi keijuilla kiintöbisnes, keljuilee, ovi vialla, märän pöytäliinan takia, kuultua
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1182435Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401552Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6441028- 106993
- 71962
- 98906
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31696