Onko täällä muita jotka ovat jääneet yksinhuoltajiksi jo odotusaikana?
Miten olette jaksaneet koko raskausajan ja synnytyksen ym yksin.
Miten olette jaksaneet koko raskausajan ja synnytyksen ym yksin.
Onko muita?
masentunut19
14977
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kiitos, kun otit esiin yksin yksinäiset....
Kahdeksen vuotta sitten minä odotin yksin, en masentuneena vaan odotusta kihelmöiden. Tulevaisuus saattoi olla vain jotain uutta ja uskomatonta. Ja niin se olikin ja on ollut ja tulee olemaan....
Älä jännitä, se on ainut neuvoni. Jatka elämääsi mahdollisimman normaalisti, tietenkin jonkin verran tavanomaisia valmisteluja tehden. Perehdy mieltäsi askarruttaviin asioihin. Huomaat että aika kuluu yllättävän nopeasti ja kohta käsillä on H-hetki.
Synnytykseen ei välttämättä tarvita ketään kätilön ja lääkärin lisäksi. Toki perheissä yhteenkuuluvuus tiivistyy, kun isä on mukana, mutta sinä olet lapsesi perhe ja tehän olette yhdessä. Minulle suositeltiin (eräs sairaanhoitaja) epiduraali-puudutuksen käyttöä, sillä perusteella, että kun tuollaisia apuja on keksitty, niin miksi ihmeessä ihmiset ei halua käyttää nykytietoutta hyväkseen. Niinpä synnytykseni aikana käytettiinkin kaikkia mahdollisia apuja hyväksi.
Minun kohdallani synnytys oli melko "helppo" ja ohi jo kuudessa tunnissa. Mutta älä turhaan sure synnytystä etukäteen, asiat hoituu ajallaan.
Lämpöisin terveisin....
Minun mieheni jätti minut ollessani viidellellä kuulla raskaana (esikoisemme - ja ainoani, koska korkeasn ikäni vuoksi en voi harkita toista raskautta). Hän palasi entisen vaimonsa painostuksesta tämän luo. Minulla oli suuret toiveet ja suuret haaveet perheestä, vihdoinkin, isä äiti ja meidän lapsemme. Olin (ja olen edelleen) masentunut ja katkera ja vaikka tästä on kulunut aikaa vuosi ja kuukausi, ja hyvin on minulla mennyt lapsen kanssa muuten ja lapsen isä käy säännöllisesti lastaan katsomassa niin on haikea olo. Mulla oli erittäin vaikea raskaus myös fyysisesti, joten henkiset paineet tekivät raskaudenajasta aikamoisen helvetin. Synnytys sinänsä oli helppo (sektio) ja terve lapsi on suuri lahja. Mutta kun on itse kasvanut turvallisessa ydinperheessä ja pitänyt sitä "ainoana oikeana" perhemuotona niin vieläkin...no, olen hirveän herkkä ihminen, joten otan aika raskaasti asiat. Mutta mulla näin.
Olen ollut koko odotuksen "yksin". Raskauteni sai alkunsa "ei suunniteltuna", emme seurustelleet ja mies oli täysin abortin kannalla. Nyt edessä enää se viimeinen pinnistys: synnytys. Kummasti sitä kuitenkin on jaksanut. Pitää vain suhtautua asioihin niin kuin ne ovat, eikä jossitella. Itse olen saanut paljon tukea omilta vanhemmiltani, sukulaisilta ja ystäviltä. Jopa puolitutut tuntuvat olevan tukenani. Asioista kannattaa puhua jonkun kanssa. Jos mieltä vaivaa jokin, kerro siitä jollekin. Hyväksy tilanteesi sellaisena kuin se on, niin jaksat paljon paremmin. Hyvää syksyn jatkoa!
jäin jo odotusaikana yksin. Suljin "isän" pois ajatuksistani kokonaan. vaikeaa se välillä oli. nyt on vierähtänyt 16v ja hyvin menee, isästä/isättömyydestä huolimatta (ehkä juuri siksi!!) Keskity lapseesi ja itseesi, älä ajattele sitä isää. luo lämmin koti itsellesi ja lapselle rakasta lastasi ja itseäsi. Pidä yhteyttä sukulaisiin, vaikka vaan omalta puoleltasi jos "isän" sukua et tunne. Rakasta lastasi!!!
Täällä myös yksi, joka sai juuri kuulla massussa elelevästä lapsesta. Vahinkohan tämä raskaus oli, isän kanssa ei olla yhteen menossa. Nyt pari viikkoa olen sulatellut tätä kaikkea (raskaus niin pitkällä, ettei keskeytystäkään voinut edes harkita) ja joka toinen hetki tuntuu sisällä iso hätä, jonkin asteen paniikki. Miten tästä kaikesta selviää ilman miestä??
Vanhemmat ja ystävät ovat ottaneet asian todella hyvin, tiedän saavani tukea raskauden loppuaikana ja varsinkin kun vauva vihdoin syntyy. Silti tuntuu enemmän ja vähemmän kurjalta... En koskaan edes kuvitellut joutuvani tällaiseen tilanteeseen. Toisaalta olen äärettömän onnellinen ja luottavainen tulevan suhteen. Kai se tästä...
Meidän tilanteessamme on vielä epäselvää sekin, tunnustaako isä lapsen. Opiskelijana häntä huolettaa äärettömästi elatusmaksut, ja hokee jatkuvasti minulle, että saan saman rahan kuitenkin valtiolta. Onkohan näin? En kuvitellut häntä niin vastuuttomaksi, mitä onkaan, toisaalta haluaisin hoitaa asiat sovussa ja niin, että lapsen elämässä myös iskä näyttelisi edes jotain muuta osaa kuin maksupuolta...
-tuleva mamma vm. 82
itse erosin raskausaikana lapsen isästä, olin silloin lastenvalvontaan yhteydessä, ne hoitavat asian sinun puolestasi, mikäli epäilty isä ei halua lastaan tunnustaa voidaan hänet haastaa käräjille ja nähtävästi pakottaa testeihin, en ole ihan varma tästä mutta näin itse asian ymmärsin
meillä tilanne helpompi isä tunnusti suosiolla mutta valtio maksaa elarit koska kyseessä tuloton ihminen
Miten on jos isä ei halua tunnustaa lastaan omakseen ja minä vaadin sitten isyystestin. Hän joutuu sitten maksamaan elatusmaksuja,eikö??
Mutta mitä jos vaikka muutaman vuoden päästä tämä isä haluaakin tavata lapsensa, onko hänellä oikeus sitten siihen??
Sillä lapsen isä lähti heti kun kerroin olevani raskaana,eikä halua tunnustamaan lasta omakseen.
En ole sen jälkeen ollut missään yhteydessä häneen.Lapsi syntyy marraskuussa.
Eli kannattaako edes ruveta mitään elatusmaksuja vaatimaan?
Sillä en halua että hän ilmestyy vuosien päästä meidän elämään ja sekoittaa kaiken.
Jos isä tunnustaa isyytensä vapaaehtoisesti taikka isyys vahvistetaan oikeusteitse, on isällä myös oikeus tapaamisiin. Voit vastustaa isyyden selvitystä. MUTTA jos "isukki" joskus vuosien päästä itse haluaa tunnustaa isyytensä, niin sinun ON SUOSTUTTAVA siihen: isyydenselvittelyyn jne. Jos et halua miestä lapsesi ja omaan elämääsi, niin aika on puolellasi: lapsen täytettyä nuo maagiset 12 vuotta, voi hän itse kieltäytyä tapaamasta liian myöhään isyytensä löytänyttä miestä.
..Ja saman rahan saat (n 120 euroa/kk:ssa) helpommin ja varmemmin kaupungin maksamana.
En voi muuta kuin ihmetellä noin lyhytnäköisen naisten asennetta kuin mitä sinulla on. Teet yksipuolisen päätöksen pitää lapsen ja sitten vongut rahasta ja lapsen isän oikeuksista. Herranjestas sentään, lapsella on silti oikeus isään ja mietit miten rahat vedätät valtiolta jotta lapsen isä ei missään nimessä koskaan tulisi vaatimaan isän oikeuksiaan. En voi muuta todeta että kun olet äärettömän kauhea ihminen. Sinunlaisellesi en toivota jaksamista vaan järkeä päähän!
Taisit mamma vastata nimimerkille -yh- eikö? Masentuneelle toivon jaksamista mutta suunta on vain ylöspäin.
Eiköhän se pitäisi olla niin, että lapsella on oikeus isään ja äitiin! Jos mies ja nainen ovat sukupuoliyhteydessä ja seurauksena on raskaus, niin turha ukkojen marista. Sen verran biologiaa kaikki osaavat, että nainen tulee raskaaksi ja hän joutuu päättämään, jatkaako raskautta. Mies ottaa sen riskin jo silloin, kun ilman kumia heiluu naisen päällä! Jos mies ei tunnusta isyyttään ja ole MIES ja kanna edes rahallista vastuuta jälkeläisestään, niin pitäisi pysyä päätöksissään, eikä tulla vuosien kuluttua vinkumaan perään. Tunnustaa toki sittenkin voi ja maksaa, eikä maksattaa kaupungilla, mutta tapaamisista en menisi sanomaan mitään. Ja HUOM isällä on AINA oikeus tunnustaa isyytensä, siihen ei ole naisella sanomista! Moni mies vain ei välitä tekosistaan ja maksattavat ruokkonsa ja jälkeläistensä elämän muilla ja nainen saa kyllä "kunnian" kantaa kaiken vastuun. Myös ottaa vastaan tollaiset sun kaltaiset moraalisaarnat! Häpee!
Minä en toivo mitään muuta kuin että mies ottaisi vastuun lapsestaan ja suostuisi tapaamaan häntä!!
Mutta MIES EI HALUA TAVATA LASTAAN,joten en voi pakottaa miestä siihen!!
Rahoista minä en välitä! Osaan elättää lapseni ja itseni ilman elatusmaksujakin!
Minun mielestä miehen on turha sitten vuosien päästä tulla takaisin sekoittamaan meidän elämää.
Jos haluaa olla osa lapsen elämää on sen aika tehdä jotain nyt!!
Siis kommenttini tähän isyys keskusteluun.
Emme seurustelleet lapsen isän kanssa ja hän halusikin abortin, minä en.
Annoin asian olla ja synnytin lapseni. En vaivannut isää millään tavalla. Mutta toivoin että hänelle tulisi tarve tai hän kypsyisi tapaamaan omaa lastaan. Viisi vuotta odotin, kaupunki maksoi mitä nyt elatusapua maksetaan.
Sitten ilmoitin isälle, että vaikka hän ei halua lasta nähdäkkään, tämä on hänen lapsensa ja hänen tulee lapsi tunnustaa ja myös elatusmaksua maksaa.
Tämä kaikki lapsen parasta ajatellen. En yksin pystyisi takaamaan lapselle kaikkea mitä hän tarvitsee ja näin hän myös tulee perimään isänsä.
Isä tunnusti kyllä ja lopulta molemmille sopiva elatussummakin löytyi. Mutta lastaan hän ei edelleenkään tapaa. Eikä hän edes voisi "sekaantua" meidän asioihin, koska minulla on yksinhuoltajuus.
Masentunut, kun olet kerännyt tarpeeksi voimia, hoida asia lapsen kannalta oikein.
Onhan meitä! Olin koko raskauden yksin ja tähän päivään asti olen lapsen yksin hoitanut. Lapsi on nyt 10v. Hyvin on mennyt ilman parisuhdekiemuroita, itse olen saanut päättää miten lapseni kasvatan. Mutta toki olisin vierelleni kumppaniakin kaivannut ja varmasti lapsi isääkin olisi tarvinnut mutta kun ei niin ei. Nauti raskaudestasi ja nauti lapsestasi!