Katsoiko kukaan eilen neloselta uutta sarjaa Unelmakämppä? Mielenkiintoista seurata mitä siitä tulee... Ykskin niistä miehistä sanoi polleana et: "ikinä en oo tunaroinut remonttia tehdessä" ja hetken päästä alkoi vesi lentää... koomista!!
UNELMAKÄMPPÄ
Killi
113981
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Meitä häiritsi se, että kämpät oli selvästikin sotkettu etukäteen kaikki samalla tavalla "hurjemman" vaikutelman aikaansaamiseksi. Noh, helpompaahan sieltä on rojut viedä pois, kun on jo valmiiksi kaakeleita irti ja kaappeja hajalla. On varmasti jollakin ollut hauskaa, kun on saanut tuhota sisustusta ennen ohjelmaa..
Tulipa sitten mieleen myös se, että mitäs jos sinne vesivuotokämppään oli tahallaan tehty pieni jekku, jotta saadaan taas lisää näyttävyyttä ohjelmaan? Eli siis sopivasti järjestetty niin, että vettä alkaa suihkuta kun vähän piikkaa kaakeleita irti. En yhtään ihmettelisi tätäkään, sen verran tehty tuo koko ensimmäinen jakso oli.
Juu, olis kannattanu katkaista vesi ennen kuin alkaa kylppärissä riehumaan...perusjuttu.
Ja tyypit kaatoi seinää hulluna, ei siinä paljoo tarkistettu onko kyseessä kantava seinä ja että onko sähköjohtoja tms...
Vaarallisen näköistä touhua!
Siis aivan järjetöntä ottaa ihan pienet vauvakoirat remontti melun keskelle, ihan edesvastuutonta. siellä oli niin sotkuistakin et missäköhän pikkuiset on, ei kai vaan siin pienes muovilaatikos. Ei kyl taida oikeesti koiristaan paljoa välittää johan ne strensaantuu ihan hermoheikeiks siel. Ei ihme jos tulee ongelmakoiria.
Jo se miten vaikeaa pareilla oli löytää kohteeseen kertoi että vaikeuksia on tulossa.
Puhumattakaan siitä että 130 neliön asunnon remonttiin ollaan heti alkumetreillä tilaamassa rakennusmiehiä kertoo siitä ettei remontoijilla ole hajuakaan siitä minkälaisella budjetilla urakasta on selvittävä.
Joo ja se tumpelo joka sai parin tunnin aherruksen jälkeen aikaan vesivahingon oli kuin piste iin päällä, varsinkin kun ensimmäisen viikon tehtävänä oli remontoida makuuhuone...
Aion katsoa jokaisen jakson, toiseksi parasta mitä voi tehdä kotisohvalla!
taavipari jossa toisella oli nälkä ja toisella huoli kynsilakoista ja -viiloista... Pääseeköhän ne alkua pidemmälle näiden viikkojen aikana?? Ja se summa on aika pieni jotta voisi ottaa joka väliin ammattilaisia avuksi. Jos ne tekee kahdessa kämpässä hommia kuten nää 2 paria suunnitteli, niin ei ne puolita kustannuksia vaan veloittaa tietty molemmeista. Voi reppanoita!
Eilen näyteltiin kuvia kisailijoiden kotoa, ja juuri tällä, joka sanoi että ei ole koskaan remontoinut mitään, oli huoneen nurkassa iso kasa työkaluja :)
Se pari voittaa, jossa muija on pinkeissä housuissa ;) Poika pari voi kans olla kova sana. Yksi pari (mr vesivahinko) on heti alussa niin riitainen että ei tule kyllä mitään valmista ja sen yhden parin muija ei osaa muuta kuin viilata kynsiä ja lämmittää lihapiirakkaa :)
Täysiä tampioita remonttihommissa koko sakki, eipä silti hauskaa viihdettähän tuo on.
Onneksi itse ei tullut lähdettyä vastaavanlaiseen urakkaan ihan yhtä heppoisin eväin. Nimimerkillä: vastaavanlaisessa kunnossa oleva omakotitalo viiteen kuukauteen valmiiksi töiden ohessa...
Parikin kohtaa tuossa muuten pisti silmään:
1. Pareilla on h***tisti työkaluja jo valmiina => epärealistinen lähtökohta mielestäni
2. Roskalava oli jo valmiina pihalla, niinikään epärealisinen lähtökohta
3. Ohjelmassa sanottu "... myyntikuntoon..." remontointi => nopeasti katsottuna olis helppo tehdä sutta/sekundaa ja nättiä todella nopeasti noissa kämpissä... Eri asia kuka noita sitten ostaa?
Meillä tuo homma menisi varmaankin sillai että nopeasti apinaspaskalla/pakkelilla ja sun muulla hötöllä fiksailtaisiin kämppä nätiksi ja mitään suurempia muutoksia ei toteutettaisi. Siksi toisekseen työnjako olisi selkeä, nainen sisustaisi/hankkisi tavarat ja mies vain remppaisi aina kun voisi...
Aivan ihania ne homopoijat. Tosi hauskoja tyyppejä ja heittää hyvää läppää. Yks tärkeimmistä syistä miks katon tota sarjaa
Mä oon sun kans samaa mieltä coocoo. Olisin tosi kiitollinen jos voisit vastata tähän. menikö jukka ja antti viime sunnuntaina (24.10) käsikädessä niihin muihin asuntoihin??
En nähnyt, että ois mennyt. Ne on kyllä ehdottomasi sarjan parhaat tyypit. Jukka varsinkin heittää koko ajan niin hyvää läppää, tyyliin "negative on hyvä" yms. Mä en tykkää yhtään siitä Heidistä. Kauhee jyrä, Heka käy sääliksi.
Musta se on söde sen Katjan Pasi
mun mielestä se suvin rasmus on söpö. katoitko sen kohti unelmakämppää tiistaina(26.10)? aiotko katsoa sunnuntaina taas unelmakämpän? onko se antti ja jukka kihlois, vai asuuko ne vain yhdes vai erillään?