Oien rajojen kokeilu

Mistä sen tietää, missä ne omat rajat on.
Onko ne silloin, kun pumppu tai pää tilttaa. tai viittä vaille.
Sitä on sen kymmenen kertaa huomannut, ettei enää "nuoruuden" vireessä ole.
Niin, että jos tässä iässä alkaa rajoja kokeilemaan, niin sen riman joutuu laskemaan niin alas, että tunnelmat moisen kokeilun jälkeen olisivat samat, kun jois kesähelteellä taskulämmintä kaljaa.

Tuommosista masennuksista en tiedä mitään, taitaa olla naisten juttuja, joskus väsyttää.
Tottakai sitä silloin ihteesä pettyy, mutta jos ei tenku riitä niin ei riitä, mitä tuosta nyt masentumaan.

Mnaah.

Mua kiinnostaa uudet asiat, ei vanhat. Eihän sitä pysty enää moneenkaan hommeliin samoin, kuin nuorena pystynyt, se nyt vaan on realiteetti. Mutta mua ei silleen vanhat asiat kiinnosta. Aina enemmän kiinnostunut uusista asioista. Ei se varsinaisesti ole mitään rajojen rikkomista, jos vertailee nykykuntoa menneeseen. Uudet jutut on eteenpäin vieviä asioita elämässä. Aina ei jaksa intoutua, mutta kiinnostusta kyllä löytyy useinkin. En ole kiinnostunut toistamaan itseäni.

Masis johtuu kyllä aina muista ihmisistä. Jos ite epäonnistuu tai tössii jotain, sen kanssa vaan on elettävä, mutta ei sellaset asiat masenna, nekin on realiteetteja, että niitä sattuu ja sattuu kyllä kaikille muillekin. Mutta aina kun wituttaa oikein kunnolla, kyllä syynä on aina jonkun/joittenkin ihmisten kucipäivyys.

Jälkimmäiseen lisää. Joskus kun oikein witutti, mietin asiaa tarkasti. Tulin tulokseen, ei mua ala wituttamaan kasvit, koneet, ei eläimet. PAITSI yksi eläinrotu, lajitoverit. Aina kun wituttaa, jäljet johtavat sylttytehtaalle.

=DW=

Mä masennun silloin, jos menetän hallinnan elämästäni. Kun en voi päättää mitä tehdä milloinkin, vaan asiat ovat joko liian kauan mietintämyssyssä, tai muiden käsissä. Tai kun taistelee tuulimyllyjä vastaan, näen mitä pitää tehdä mutta asiat ei etene.

Masennus on minusta voimaton olo. Mutta voin hyvin kuvitella että pettymys itseensä vie samaan tilaan.

Rajoja en lähde kokeilemaan, vaalin niitä. Vanha masennus ja omaisten romahtaminen on avannut silmät sille, että ei niitä henkisesti kannata liikaa puskea. Ehkä sä tarkoitit fyysisiä rajoja... Niistä olen samaa mieltä, kandee tehdä aina ihan vähän enemmän kuin mitä jaksaisi.

Aloitin aivan uudenlaisen (ei-fyysisen) harrastuksen avioeron aikaan 50-vuotiaana.
Uppouduin siihen vimmalla. Itku tuli joskus, kun oli vaikeaa. Vaadin itseltäni ja tein töitä. Osallistuin ja tutustuin toisiin harrastajiin, joita oli monen tasoisia. Hyvin pian en ollut huonoimmasta päästä, koska tein intohimolla töitä ja taisin olla lahjakaskin tähän lajiin.
Nyt on vuosia kulunut ja olen itse jonkinlainen konkari lajissa minäkin. Mua kokeneempia ja osaavampia on ja he ovat useimmiten minua vanhempia. Miehiä enimmäkseen. Joku nainen. 10-20 vuotta minua vanhempia ihmisiä, ihania tietopankkeja. Upeaa saada perusteltuja vastauksia.
Kivalta tuntuu iän karttuminen, kun voi toivoa kehittyvänsä heidän kaltaisekseen. He ovat turva minulle nyt vielä. Heilta voin kysyä. Oikein pelottaa heidän poismenonsa. Voi, miksi vanhat ja viisaat tietopankit kuolevat.
Nuoria, sileäihoisia, kaunisvartaloisia, seksikkäitä ihalee aikamme mutta harrastuslajissani nuoret eivät loista. Muuta kuin joku kukkopoika tyhmällä röyhkeydellään hetken ja sitten ymmärtää itsekin painua pois. Ymmärtäväiset nuoret aloittelijat oppivat pian kunnioittamaan vanhojen osaamista ja tietävät, että harjoitus tekee mestarin. Harvalla nuorella on kuitenkaan aikaa harrastukseen niin paljon kuin minulla oli aloittaessani ja edistyminen on sen mukaista, vaikka olisivat kuinka lahjakkaita ja kiinnostuneita.

Ikä on vain pelkkiä numeroita, eivät siis biologisia eivätkä psykkisiäkään. Joten jokainen on sen ikäinen kuin mitä oma terveys on, niin fyysinen kuin psyykkinenkin terveys.

Minulla ainakin on hyviä ystäviä kaiken ikäisissä, ja sukulaisissani on joitakin erittäin rakkaita minua paljon vanhempia, jotka ovat terveitä mieleltään ja keholtaan!

Kyllä nuori ihminen murrosiässä usein on vaikea, vaikeaahan on silloin useimmilla itselläänkin, mutta jos nuori edelleen 30 ikävuottaan täytettyään on vanhempia ihmisiä kohtaan ylimielinen tai julma, niin sääliksi käy häntä itseään.

Sellaisen ihmisen vanhuus on ankea, jos hän vanhuuden saa kokea.

Masennus ja pikkuinen paha mieli ovat kaksi ihan eri asiaa. Turhan keveästi käytetty masennus-sanaa.

Mielestäni turha rajapolitiikkaa on purettava ja suotava lisää mahdollisuuksia nähdä ja kokea asiat sellaisina kun ne vastaantulevat omien resurssien ja eväspussin mukaisesti huoltoa ja suojaus mukaanlukien. Mielihän menee minne nokka näyttää ja jalat vievät viellä näin iän ja järjen karttuessa, joten takataskuun on varattava muutama opas ja suurennuslasi ettei enää akantpäihin tuu rasitusvammoja. Näin on. Masennus on muuten moneen sairauteen, hormoonitoimintaan ja molekyylitason suhteettomuuteen liittyvä ilmiö. Mielialan lasku on siten vaan pettymykseen liittyvä pseudomasennus ilmiö mikä korjaantuu ihan itsestään.