Juuri on ilmestynyt kirja joka kuvaa tätä asiaa tiloilla,potkimista,lyömistä ym, kyllä on hyvä että asiaa tuodaan julki,nollatoleranssi on oltava,luonnevikaisillehan ei tietysti mitään voi.
Eläinten kohtelu julmaa
Epäkohdat julki
12181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Lurppa on kaikkein pahin eläintenkiusaaja.
Tyttöraasu on niin kovin vieraantunut tosielämän todellisuudesta ja eteenkin sen taloudellisesta puolesta..
Pieni nälkä laittaa arvot paremmin järjetykseen mahdollisesti aivan lähiaikoinakin.
Tosielämä ei saa olla eläinten potkimista ja hakkaamista,emäntä tuvas.eläimet navetas.
Nii mutta oon jokseenkin varma ettei tämä eukko pääse enää mihinkään tilalle töihin. Miksei tee sitten asioitten auttamiseksi mitään, tai sano suoraan tilalliselle. Tulee mieleen ihan tämä eräs järjestö joka salakuvattua materiaalia julkaistessaan viivytteli eläinsuojeluilmoituksen tekemistä siihen saakka kunnes media nosti videoista kohun. Eli tässä vaan yritetään taas mustamaalata kaikki karjanpitäjät kamaliksi eläinrääkääjiksi, jotka vaan lehmiä hakkaa ajaessaan niitä parsista ylös. Mutta mitenkä se lehmä sitten saadaan parresta ylös? Ja jos lantakolalla hiukan hätistelee, ei siis tahallaan hakkaa, lehmää ylös, niin jos se on pahoinpitely, niin mitä onkaan se lehmien "nokkimisjärjestyksen" ylläpidon aiheuttamat puskemiset ja tuuppimiset lehmien keskuudessa siellä iki-ihanassa pihatossa, joita kaikkien maailman navetoitten pitäisi olla. Eli on se lehmä kuitenkin aika kovaa tekoa. En tosiaan hyväksy mitään rääkkäämistä, enkä tässä sitä tarkoitakaan. Vaan tosiaan minustakaan ei ole mitenkään tarpeellista hakata lehmiä tai muita eläimiä tarpeettomasti, tarpeettoman kivun aiheuttaminen tuotantoeläimelle ei ole tarpeellista. Eihän se kaltoinkohdeltu eläin tuota niin hyvin kun hyvinkohdeltu, jo siitäkin syystä on eläintä kohdeltava hyvin. Mutta en kannata tämmöistä keinoa, että menee maatalouskouluun vaan siksi että voi kirjoittaa tämmöisen kirjan, että lööpeissä voidaan sitten sanoa: Eläinten kohtelu tiloilla julmaa. Hienoa että tämä kirjan kirjoittaja onkin sitten kiertänyt kaikki Suomenmaan ometanläävät läpi että voidaan yleistää. Eli ei kaikilla tiloilla toimita huonosti, vaan osalla, ja siinä onkin sitten kyse usein väsymisestä huonoon taloudelliseen tilanteeseen (tuottajahinnat alhaiset) ja ihan siihen tavalliseen stressin aiheuttamaan henkiseen väsymiseen. Eli tiloille tukea ja enemmän tuettuja lomituksia, niin että vaikka karjanhoitajallakin voisi olla se viisipäiväinen työviikko tai edes kuusipäiväinen, että olisi edes yksi vapaapäivä viikossa. Ja että saisi tuottajahintojen kautta kunnollisen korvauksen tästä niin henkisesti kun fyysisesti rankasta työstä.
Huomatkaa myös, että kun 700 kiloinen lehmä tyrkkää ne sarvensa vieruskaverin kylkeen tai utareeseen, se on näiden hörhäjen mielestä oikein sensijaan että ne sarvet saisi polttaa nukutettuna ja kipulääkityksessä pois pariviikkoisena. Ja että lehmä kärsisi siitä, että sitä kymmenen kertee pienempi ihminen esim läimäyttää kämmenellä kylkeen?. Ääni on varmasti pahempi kuin varsinainen lyönnin tuntemus. Vrt aikuista motaisee alle kymmenkiloinen lapsi.
Miksi on niin vastustusta jos joku kirjoittaa kirjan selvistä epäkohdista, sehän on vain hyvä ja panee ihmiset ajattelemaan asiaa.
Yksittäistapausten yleistäminen koko ammattikuntaa koskevaksi ei ole oikein, ja kirjoittajan lähtökohta koko ekskursiolle eri tiloilla on ollut maatalousvastaisuus.
"Selvistä epäkohdista" miten sen kukin näkee, jos eläimiä pitää mätkiä ja läiskiä ne yleensä ovat erityisen kesyjä, niistä tulee kesyjä runsaalla käsittelyllä ja hyvällä hoidolla, ne eläimet kestävätkin reilumpia otteita, evätkä ole niistä moksiskaan.
Arka, pelokas eläin ei mäiskimisetäisyydelle tule se panikoi jo vähäisemmästäkin eleestä. Arkuus voi olla synnynnäistä, tottumattomuutta käsittelyyn tai pelkoa huonoista kokemuksista ,lyömisestä ja todella ihmisen aiheuttamaa.
Tämä elämästä vieraantuminen on jo hälyttävällä tasolla kun pikkutytöt kauhistelevat eläinten käsittelyä ja kirjoittelevat päiväkirjoja julkisuudentavoittelu mielessä, aikamoisia eläinkuiskaajija kuvittelevat olevansa.
Mitähän tämäkin tyttö ajattelee muutaman kymmenen vuoden kuluttua tekemisistään, häpeää varmaan? Sen elämänkokemus tuo tullessaan, osaa suhteuttaa asioita ja oma pätevyys saa huutia päiväpäivältä.
Ikävää vaan tuollainen mustamaalaaminen tuottaja-ammattiryhmää kohtaan.
Ihan jokapäivä joutuu "potkimaan" noita eläimiä, ne ovat nääs niin kesyjä ja kivoja, mutta sen verran on niittenkin koipia nosteltava, että lannat saa siivottua.
Tervetuloa Eveliina töihin, meillä ei saa ahdistua on toimittava tilanteen vaatimalla tavalla, tai no, liikaahan se on lapselta vaadittu.
Täytyyhän näitä lapsia ymmärtää.
Tämä eläintenpuolustushurma on kuin hippiliike aikoinaan, maailmaa pelastetaan ja häpeänpuna poskilla myöhemmin muistellaan mitä tuli tehtyä.
Nythän on sitten käynyt ilmi, että kyse olikin yliopisto-opiskelijasta, ei mistään vasta peruskoulusta tulleesta, itseään etsivästä teinistä. Mikä asettaa kirjan kirjoittamisen suunnittelun aivan uusiin mittasuhteisiin, kirja ei siis ollut harjoittelun sivutuote, vaan päätarkoitus.
Kuinkahan kyseinen kirjan kirjoittaja olisi toiminut tilanteessa, missä irtipäässyt sonni olisi tullut puskemaan?
Sarvipäisenä olisi sonni nostanut kirjoittajan kainaloista seinälle, ja kirjoittaja olisi varmaan miettinyt miten nätistä osaisi pyytää sitä lopettamaan ja siirtymään takaisin omaan karsinaansa? Naapurin vanha isäntä ei ihan sopinut sarvien väliin, meni toinen sarvi keuhkosta läpi parikymmentä vuotta sitten. Onneksi oli silloinkin, kuten aina kaksi henkeä paikalla, kun eläimiä siirrellään. Sittemmin kaikki sonnit olleet nupoja, ja samaan karsinaan ei enää mennä, hoitavat aidoilla ja kujilla siirrot. Monta muutakin tilannetta voi eläinten kanssa tulla, joita tuollaiset äkkinäiset harjoittelijat eivät ole joutuneet kokemaan. Joskus eläin itsekin menee koloon, josta ei saada irti ilman lievää väkivaltaa, tai sitten lopettamista. Kerran mm. purettiin kuusi pihaton partta, että saatiin mahansa varassa tolpannokassa oleva hieho irti.
Myös ihmisten kohtelu on Suomessa julmaa.
Raatoja löytyy viikottain hakattuna, pilkottuna, hukutettuna,puukotettuna ja ammuttuna.
Suosittua on myös autolla tappaminen, joko väkisin tai ihan vapaaehtoisesti.
Tekijät istuu hetken aikaa kiven sisässä ja jatkaa sen jälkeen taas harrastuksia.