Oon menossa Pariisiin kesäkuun aikana muutamaksi päiväksi juomaan viiniä Seine-joen rannalle.
Pariisiin
ViininLipittäjä
6227
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niin mitä sitten ???
Kiva kun kerroit :)
Etkö muuta aio Pariisissa? Olen käynyt 2 kertaa enkä vieläkään ehtinyt kaikkea nähdä. Ja ihan yksin vaan sitten sitä viiniä lipittelet? Voi surkeus. Mene kuitenkin istumaan pieneen kahvilaan Montmartrelle ja siitä katselet ihmisiä viinilasin ääressä.
Siinä aika kuluu mukavasti. Ei tunnu yhtään yksinäiseltä.
Onko pakko just Pariisiin lähteä viiniä lipittämään. Olisi toinenkin kaupunki ehdottaa , missä voisimme yhdessä lipitellä viinejä ja kaljaa.
Kohta 40v nainen voisi olla Pariisin seuraa vailla toisesta naisesta tai Pariisissa asuvasta. Pariisi kun osaa olla vähän lohduton ympäristö yksin matkustavalle, (eli yksinäistä). Omat ystävät tai perhe ei tunnu koskaan ehtivän lähteä, itselle kävisi pari kolmekin reissua/vuosi. Etenkin illalla seura kelpaisi, syömään ja kenties jazzklubille jne, päivät voidaan viettää erilläänkin jos on eri intressit. Rentoa, huumorintajuista, luotettavaa ja kaikinpuolin normaalia seuraa vailla eli ei raivoraitista niuhottajaa tai toisaalta örveltäjää, eikä muutenkaan mistään riippuvaista. Fiksuja, sivistyneitä naisia linjoilla?
Mistä teitä noin 40v naisia saisi kiinni? Itsekin vailla matkaseuraa ja Pariisikin kuulostaisi mukavalta käydä uudelleen :)