Rakas ystäväni

Mua usein itkettää ja tunnen itseni kovin yksinäiseksi ja avuttomaksi. Oon ainut lapsi perheessä ja oon tyttö. Kun olin pieni, joku 3-4 v. niin mun paras kaveri oli yks poika ja ihastuin häneen. Meil oli niin hauskaa. Muistan paljon leikkejä ja kaikkia jekkuja, mitä me tehtiin :) Muistan kuuman Kesä päivän, kun mä ja hän sekä meidän molempien isät, kävelimme ulkona ja poika opetti minua skeittaamaan ja pysähdyimme jäätelölle.
Muistan myös, kun olimme 6 vuotiaita ja olimme äitini kanssa leffassa, annoin pojalle poskipusun.

Olin niin onnellinen silloin ja kukaan tyttökavereistani ei ollut minulle niin tärkeä ja hyvä ystävä, kuin se poika.
Sit tapahtui, et meidät erotettiin toisistaan ihan yhtä-äkkii ja enkä ehtinyt edes hyvästellä :( En edes saanut vastausta siihen miksi meidät erotettiin....

No nyt oon kohta 19 v. En oo nähny koko poikaa sen jälkeen...On kova ikävä, enkä löydä häntä edes facebookista. Vieläkin isä on sitä mieltä, etten saa ollan tuon pojan kanssa missään tekemisissä. Olen yrittänyt kuiten löytää hänet facebookista, sano isi siihen mitä, mut tosiaan, en oo löytänyt (ja jos hän ei enään tunnista/muista minua).

Tajusin eilen illalla, kun itkin et ku oon siitä päivästä asti, ku mut erotettiin pojasta niin siitä asti oon yrittänyt saada samanlaista poikakaveria, johon sitten ihastuisin. Ihan typerää, nyt kun tajusin miks oon koko ajan yrittänyt ettii. Oon ihastunu palavasti yhteen poikaan, mut pelkään ettei hän pidäkkään musta...Tuntuu et räjähdän kohta! En jaksa enään :( Jos mä en saa ikinä poikakaverii/poikaystävää, en nää aihetta miks elän. Tuntuu et mun tarkotus olis rakastaa ja olla rakastettu. En voi ikinä saada enään sellaista ystävyyssuhdetta ja tuska raapii siks sisällä. Ja aina kun tutistun johonki poikaan, niin masennun, jos siit ei tuukkaan mitään. Mitä mä teen? :'(