Hei!
Eräät tuttavani ovat ottaneet isoja kaneja, joita heillä on ollut parhaillaan viisi yhtäaikaa. Kanit ovat pihalla koirahäkissä, urokset ja naaraat sekaisin. Ainakin kaksi kaninpoikasta heiltä on jo kuollut, toinen sylistä putoamisen seurauksena, toinen "muuten vain". He aikovat kuulama pitää kanit ulkohäkissä talvellakin. Koko touhu kuulostaa minusta erittäin epämääräiseltä. En itse tiedä paljoakaan isoista kaneista, mutta jo maalaisjärkeni sanoo, että tuskin nuo herkästi vilustuvat eläimet pärjäävät ulkona talvella. Mitäpä kehoittaisitte tekemään asialle? Neuvoja/ohejeita he eivät ota vastaan minulta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitään kania ei saa pitää ulkona ulkohäkissä!!
Mutta jos ovat ulkovajassa, jne. tuleen suojassa
on asia ok.(Siis tuo häkin sijainti, ei todd.
tuo että on naaraita ja uroksia sekaisin!)
Sinuna kyllä ilmoittaisin tuosta eläinsuojelu
yhdistykseen tai poliisille!!
Ilmoita heti paikalliselle eläinsuojeluvalvojalle tms. He ottavat yhteyttä ko. henkilöihin ja tarvittaessa käyvät tarkistamassa tilanteen. Ethän jätä kaneja avutta!! :)
mulla itelläki on pihalla kaks kania ja ne on pärjänny hyvin ku niillä on lämpö eristetty koppi ja tyroksi alla...
mut jos kania nakellaan niin mä tappaisin ne ihmiset....!!!!!!!!!!!!!
soita jollekki suojelu yhdistykselle....
..siskopuoleni kanssa isäni luona kaksi kania. Leikattu uros ja leikkaamaton naaras. Keväällä kun ilmat lämpeni, niin näitä alettiin pitämään ulkona. Niillä oli häkki jossa oli tiivis koppi sekä tarha johon olimme kaikkea mukavaa väsänneet. Oli mökkiä ja oksaa sun muuta. Kanit olivat syksyllä ulkona niin pitkään kun vesi pysyi sulana juomapullossa. Sitten ne siirrettiin niille rakennettuun huoneeseen entisessä navetassa. Huone tehtiin pituliittilevyistä joiden väliin laitettiin eristysvillaa ja styroksia. Niillä oli väärinpäin käännetty pahvilaatikko pesäkoppanaan ja siellä oli pohjalla sekä takaseinällä styroksia ja päällä paljon pahnaheinää. Olisin talveksi noille jonkun muun paikan halunnut koska tuo navetta oli todella kylmä, vesi jäätyi sinnekin :( Mutta en voinut vaikuttaa asioihin mitenkään ja oli monia muitakin asioita jotka olisin parantanut jos päätösvalta olisi ollut minulla.
Kanit olivat joka tapauksessa terveitä ja olivat meillä kolme talvea. Neljäntenä kesänä kettu/supikoira tms oli päässyt niiden tarhaan ja tappanut ne. Kaneja ei oltu raadeltu mitenkään, ainoastaan päät olivat kuolassa. En itse ollut isäni luona tuolloin mutta siskopuoleni soitti itkien ja kertoi mitä oli tapahtunut.
Eli olen sitä mieltä että nuo sinun tuttavasi kanit tulisi talveksi saada paikkaan jossa olisi edes muutama aste lämpöä, että vesi pysyy sulana ja tuoreruoat eivät jäädy. Jos kaneja on paljon, niin ne pitävät toinen toisensa lämpimänä mutta tuo veden sulana pitäminen on tärkeintä.
Urokset ja naaraat samassa? Onko niitä edes leikattu? Jos ei ole, kanihathan saisi poikasia poikasten perään. Onkohän tämä totta ollenkaan?
Jos on, niin VÄLITTÖMÄSTI puhelin käteen ja soita eläinsuojeluvalvojalla!! Kyseessä on eläinrääkkäys, jos urokset ja naaraat on sekaisin astumassa toisiaan! Tällöinhän isätkin astuvat tyttäriään ja veljet siskojaan?!
Minusta sinun pitäisi kertoa asiasta eläinsuojeluyhdistykselle. Siis ovatko ne kanit talvipakkasillakin ulkona!!! Ihan järjetöntä! Nyt ei muuta kuin toimimaan!