Hirtetäänkö mut yo-lautakunnassa? Jätin just tällaisen otsikkoaineen. Saattaa olla aiheen vierestäkin, aihe oli naiivisuus, että "onko maailmassa tilaa tai tarvetta naiivisuudelle" tms.
Mulla oli niin hauskaa kun kirjotin, että ei sillä niin väliä vaikka siitä ei tykättäiskään;) Aineistoaineesta varmaan tulossa kohtalainen arvosana kuitenkin... Joten sanokaa suoraan...
Kypsyyskoe
Vähän aikaa sitten olin vielä lapsellinen, kiukutteleva, ruotsin kielioppia vierastava teini. Viettämättä vuottakaan Tiibetissä olen nyt päässyt korkeammalle hengelliselle tasolle, onhan hupparini selkäpuolelle painettu maagiset kirjaimet A-B-I ja, kuten opettajani tunnollisesti jaksavat muistuttaa, olen päässyt suorittamaan kypsyyskoetta. Täydellisyyteen tottumaton mieleni ei hyväksy uutta tilannetta ihan noin vain. Kypsyyskoetta? Olenko minä joku pipariukko, joka on ahdettu pellille 30 000:n samanlaisen kanssa ja lämmitetty maksimiteholla minimiajassa?
Lapsuus on lyhyt. Jo seitsemäsluokkalaiset vetyperoksidiblondit tietävät, ettei maailmassa arvosteta lapsellisuutta ja huolettomuutta, vaan aikuisuutta. Lukiolaisena minun on helppo nauraa yläasteelaisten yrityksille näyttää 20-vuotiailta. Toisaalta lukioiän ohittanut (?) sensori ei välttämättä arvosta yritystäni vaikuttaa kypsemmältä kirjoittajalta, mitä olenkaan.
Kyse on uskottavuudesta. Kaikki haluavat tehdä hyvän vaikutuksen. Työpaikkahaastatteluissa tulee olla asiallinen, fiksu, aikuinen. Kaveriporukassakin on pidettävä yllä edes välttävää imagoa. Itsenäisyys on muotia. Viimeistään 16-vuotiaana pojilla pitää olla työpaikka automekaanikkona tai -varkaana ja tyttöjen pitää muuttaa yhteen 10 vuotta vanhemman miesystävän kanssa.
Mihin jäivät luonnollisuus, rehellisyys itselle ja muille, yksinkertainen elämä? Jos ruoka on pahaa, lapsi sylkee sen pois. Aikuinen hillitsee itsensä, keskittyy oikean veitsen valintaan, maistelee viiniä elegantisti, taittelee lautasliinan oikeaoppisesti ja ylläpitää typerää small talkia (esimerkiksi siitä, miten turhia ja kummallisia tapoja alkuasukasheimoilla on). Voisiko asialle tehdä jotain, vaikkapa säätää etiketit kumoavan lain? Joudunko vain taistelemaan lopun ikääni sormieni kanssa, jotka vapisevat halusta heitellä haarukkakatapultilla lantturaastetta seinille?
Julma totuus on, ettei naiivisuudelle ole tilaa tässä maailmassa. Se on potkittu pihalle ja porattu peruskallioon ydinjätteiden mukana. Se on raiskattu ja kulutettu loppuun haukkumasanana sekä analysoitu viimeistä tavua myöten, nyt myös parissa tuhannessa yo-aineessa. Tämän pitäisi olla suurempi nyyhkytarina kuin itse Titanic, sillä naiivisuuden mukana hukkuu paljon - niin kyyneleet kuin naurutkin. Sinisilmäisyys. Lumessa pyöriminen ja savusienien tallominen. Se, että uskaltaa Dostojevskia luettuaan todeta: ”Aika tylsä”. No niin. Nenäliinat esiin, hieman myötätuntoa - Miten tämä on mahdollista? Miksei kukaan tee mitään? - nenäliinat bioroskikseen ja takaisin töihin.
Nyt, kun minut on laitettu muottiin, paistettu ja maistettu, on arvioinnin aika. Tuleeko minusta asiallinen, etikettiä kunnioittava kansalainen? Pääsenkö eroon turhasta tunteellisuudesta? En tiedä paljoa, en myöskään vastauksia näihin kysymyksiin, mutta tämän tiedän: vaikka naiivisuudelle ei olisikaan tilaa, tulee sille aina olemaan tarvetta. Siellä se kallionkolossa edelleen reagoi ydinjätteen kanssa ja säteilee kaikenlaista ympäristöönsä. Ehkä vielä miljoonankin vuoden päästä jotkut elektronit pääsevät maan pinnalle asti ja tarttuvat jonkun kengänpohjiin. Tämä on loistava esimerkki siitä, miten fysikaalinen ajattelu on kypsyessäni syrjäyttänyt mielikuvituksen täysin. Tiedän, että kun joku yhtäkkiä pomppaa ilmaan ja loikkaa innoissaan lähimmän vesilätäkön keskelle, on siinäkin kyse vain sähköopillisesta ilmiöstä.
Mulla oli niin hauskaa kun kirjotin, että ei sillä niin väliä vaikka siitä ei tykättäiskään;) Aineistoaineesta varmaan tulossa kohtalainen arvosana kuitenkin... Joten sanokaa suoraan...
Kypsyyskoe
Vähän aikaa sitten olin vielä lapsellinen, kiukutteleva, ruotsin kielioppia vierastava teini. Viettämättä vuottakaan Tiibetissä olen nyt päässyt korkeammalle hengelliselle tasolle, onhan hupparini selkäpuolelle painettu maagiset kirjaimet A-B-I ja, kuten opettajani tunnollisesti jaksavat muistuttaa, olen päässyt suorittamaan kypsyyskoetta. Täydellisyyteen tottumaton mieleni ei hyväksy uutta tilannetta ihan noin vain. Kypsyyskoetta? Olenko minä joku pipariukko, joka on ahdettu pellille 30 000:n samanlaisen kanssa ja lämmitetty maksimiteholla minimiajassa?
Lapsuus on lyhyt. Jo seitsemäsluokkalaiset vetyperoksidiblondit tietävät, ettei maailmassa arvosteta lapsellisuutta ja huolettomuutta, vaan aikuisuutta. Lukiolaisena minun on helppo nauraa yläasteelaisten yrityksille näyttää 20-vuotiailta. Toisaalta lukioiän ohittanut (?) sensori ei välttämättä arvosta yritystäni vaikuttaa kypsemmältä kirjoittajalta, mitä olenkaan.
Kyse on uskottavuudesta. Kaikki haluavat tehdä hyvän vaikutuksen. Työpaikkahaastatteluissa tulee olla asiallinen, fiksu, aikuinen. Kaveriporukassakin on pidettävä yllä edes välttävää imagoa. Itsenäisyys on muotia. Viimeistään 16-vuotiaana pojilla pitää olla työpaikka automekaanikkona tai -varkaana ja tyttöjen pitää muuttaa yhteen 10 vuotta vanhemman miesystävän kanssa.
Mihin jäivät luonnollisuus, rehellisyys itselle ja muille, yksinkertainen elämä? Jos ruoka on pahaa, lapsi sylkee sen pois. Aikuinen hillitsee itsensä, keskittyy oikean veitsen valintaan, maistelee viiniä elegantisti, taittelee lautasliinan oikeaoppisesti ja ylläpitää typerää small talkia (esimerkiksi siitä, miten turhia ja kummallisia tapoja alkuasukasheimoilla on). Voisiko asialle tehdä jotain, vaikkapa säätää etiketit kumoavan lain? Joudunko vain taistelemaan lopun ikääni sormieni kanssa, jotka vapisevat halusta heitellä haarukkakatapultilla lantturaastetta seinille?
Julma totuus on, ettei naiivisuudelle ole tilaa tässä maailmassa. Se on potkittu pihalle ja porattu peruskallioon ydinjätteiden mukana. Se on raiskattu ja kulutettu loppuun haukkumasanana sekä analysoitu viimeistä tavua myöten, nyt myös parissa tuhannessa yo-aineessa. Tämän pitäisi olla suurempi nyyhkytarina kuin itse Titanic, sillä naiivisuuden mukana hukkuu paljon - niin kyyneleet kuin naurutkin. Sinisilmäisyys. Lumessa pyöriminen ja savusienien tallominen. Se, että uskaltaa Dostojevskia luettuaan todeta: ”Aika tylsä”. No niin. Nenäliinat esiin, hieman myötätuntoa - Miten tämä on mahdollista? Miksei kukaan tee mitään? - nenäliinat bioroskikseen ja takaisin töihin.
Nyt, kun minut on laitettu muottiin, paistettu ja maistettu, on arvioinnin aika. Tuleeko minusta asiallinen, etikettiä kunnioittava kansalainen? Pääsenkö eroon turhasta tunteellisuudesta? En tiedä paljoa, en myöskään vastauksia näihin kysymyksiin, mutta tämän tiedän: vaikka naiivisuudelle ei olisikaan tilaa, tulee sille aina olemaan tarvetta. Siellä se kallionkolossa edelleen reagoi ydinjätteen kanssa ja säteilee kaikenlaista ympäristöönsä. Ehkä vielä miljoonankin vuoden päästä jotkut elektronit pääsevät maan pinnalle asti ja tarttuvat jonkun kengänpohjiin. Tämä on loistava esimerkki siitä, miten fysikaalinen ajattelu on kypsyessäni syrjäyttänyt mielikuvituksen täysin. Tiedän, että kun joku yhtäkkiä pomppaa ilmaan ja loikkaa innoissaan lähimmän vesilätäkön keskelle, on siinäkin kyse vain sähköopillisesta ilmiöstä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ihan hyvähän tuo oli. Silti kouluaineissa usein paistava näyttämisentarve näkyi tässäkin.
Kuinka muuten sait aineesi talteen? Itse jouduin aikoinaan palauttamaan kaikki paperit, eikä kukaan ottanut kopioita tms.
Huolimatta siitä etten osaa ennustaa inkvisiittoreiden mielleyhtymiä, niin tää teksti on aivan erinomainen vedenjakaja tänne saitille. Jokaisella on nyt ansiostasi mahdollisuus valita vähistä vaihtoehdoista toinen, ja liittyä valitsemansa paraatin humuun ja torvensoittoon.
Niille joilla on vaikeuksia reottaa toisistaan käsitteet: naiivi & infantiili, niin ohessa lyhyt anekd.
Infantiili ihminen käveli eteenpäin raskain askelin syvässä lumessa auratun tien vierellä, ja hänen jalanjäljissään seurasi naiivi toinen.
Sanotaanko, että ei Dostojevski ole tylsä. Kirjaimet vain ovat pieniä.
(-henkilö joka on aloittanut Karamazovin veljekset kolmesti pääsemättä kertaakaan sivulle 200-)
Kummastelin aivan samaa asiaa kuin Lossivahti: miten tämä oikein on saatu tänne?
Todennäköisesti sensorit sinut hirttävät. Eihän yo-kokeen tutkaimia vastaan saa potkia, huijuijui.
No juu... olet sinä niin radikaali. Aika hauska teksti minun mielestäni. Paikoin hyviä oivalluksia. Mutta kuten aikaisempi kommentoija totesi, vähän liikaa vääntöä, tyylikkyys kärsii.
Logiikka koko tekstissäsi tuntuu olevan herttaisesti hukassa, minkä pelkään laskevan niitä pisteitä, mitä muuten "eloisasta" ja "raikkaasta" "sanankäytöstäsi" muuten voisit saada.
... En tarkoittanut tuota Dostojevski-juttua omaksi mielipiteekseni. Mä tosin olen lukenut vain rikos & rangaistuksen (josta tykkäsin).
"...kouluaineissa usein paistava näyttämisentarve näkyi tässäkin"
-Ihan totta, en huomannut tuota kirjoittaessa. Ei ollut tarkoitus, enkä oikeasti pidä itseäni "niin radikaalina" tai mitään, ilmaisin vaan itseni väärin.
"Kuinka muuten sait aineesi talteen?"
-Muistamalla..:P Kyllähän mä sen 2 kertaa kirjoitin ja vielä pari kertaa luin läpi. Saman tien kirjotin koneelle ku pääsin kotiin. Korkeintaan muutama sana voi olla eri tavalla.
Loogisuudesta...
Niin, en vain ole niin hyvä kirjoittaja että saisin ns. hauskasta tekstistä vielä loogisenkin... Kun kirjoitan tuolla tavalla, joudun kirjoittamaan aika pitkälle mitä mieleen tulee. Siksi pelkäänkin, että meni aiheen vierestä.
En mä tästä 99 pistettä ollu hakemassa (enkä sitäpaitsi usko että yo-aineen tarvii olla mikään huipputeos), mutta omaan tasooni nähden se on hyvä.
Kiitokset kommenteista tähän mennessä.:)
nii eli kerro mitä sait ku saat tietää..mitä opes pisti?
En tiedä miten mahtavat suhtautua. En tiedä mitä he odottavat saavansa luettavakseen. Kirjoittajan ikä paistaa selvästi läpi kirjoituksesta, eikä se varmasti ole huono asia. Pikkuisen kapinahenkäkin on jäljellä, mutta se katoaa, jos jatkat vielä opiskelua. Sitä mukaa kun kouluttaudut, oma minäsi katoaa ja sinusta tulee tavallinen, harmaa ja mitäänsanomaton paperinsiirtelijä. Pärjäät varmasti hyvin, mutta jotain puuttuu. Mitä? Kapinahenki, joka tallattiin lokaan sivistyksen täyttäessä mielesi.
Häpeäisistte, Kontio, kun tuollaista kehtaatte esittää. Hyi teitä.
"Kapinahenki, joka tallattiin lokaan sivistyksen täyttäessä mielesi."
Sivistyshän on jatkuvaa kapinahenkeä. Sen sijaan kapinan tappavat vakiintunut parisuhde, kerrospukeutuminen, tv-visailut, viihde-elokuvatuotanto, auton takuuhuolto, fakkiutuminen samaan sillimerkkiin uusien perunoiden jokakesäisen mussuttamisen yhteydessä, bestsellerkirjat, slipoverin käyttö illanviettoon lähtiessä, säännöllinen kuntoliikunta jossa maksimisykkeenä 155, taloyhtiön hallituksen johtopaikoille ajautuminen ja kaikenlainen ikävystyminen pienissä piireissä.
Arvoisa chapeau, anteeksi maalaisuuteni ja tietämättömyyteni. Otan sanakirjan esiin ja selvitän erään käyttämänne sanan merkityksen. Sitä ennen kuitenkin kerron omasta elämänfilosofiastani:
Uraputki tappaa kapinan, koska kapinallinen ei pääse ylenemään, jos nyt saa edes töitä...
Onneksi en ole koskaan joutunut tekemisiin taloyhtiöiden kanssa, en tiedä auton takuuhuollosta (koskee varmaan kaupunkijuppien autoja?), slipoverista tai maksimisykkeistä. Annan elämän mennä mukavasti vastavirtaan muiden paheksuessa ja nyrpistellessä hyvin hoidettuja neniään.
Kapinallinen on sellainen, joka ei ole minkään puolesta mutta on aina jotakin vastaan. Niin kauan kun kapinallinen on kapinansa vanki, ei hän voi saavuttaa henkistä tasapainoaan eikä siten löytää sitä mikä häntä oikeasti kiinnostaa.
Itse olen sitä mieltä, että vain poikkeuksellisen lahjakas/ älykäs ihminen voi olla kapinallinen. Kontion kanssa olen samaa mieltä siitä, että yleensä radikaalit, joilla ei ole mitään erityisiä lahjoja, rutistuvat viimeistään työelämän oravanpyörässä oman erikoisuutensa luomiin paineisiin.
Kapinallinen voi olla oman kapinansa vanki, tai sitten ei. Kulttuurielämässäkin monet radikaalit liikket ovat saaneet paljon uudistuksia aikaan. Siitä tietenkin voidaan keskustella, miten laajoja niiden vaikutukset ovat olleet.
Esim. monet kirjailijat, taiteilijat jne. voivat toteuttaa omaa erilaisuuttaan kangistumatta kaavoihin. Kieltämättä meidän ns. harmaampien ja tasaisempien ihmisten mielestä kapinallisuuteen liittyy aina jotakin puberteettistä... ;)
Se, että tämä vastaus tulee näin myöhään johtuu siitä, että olen karttanut otsikkoasi "mitä luulette?". Yrittäkää nyt keksiä parempia otsikoita, jooko?
No tuon varsin sekundäärisen aiheen voimme sivuuttaa ilman suurempia temppuiluja.
Aineestasi huomaa, että se on ylioppilasaine. Voin sen sanoa, koska oman ylppäriaineeni kirjoittamisesta ei ole niin hirveästi aikaa kulunut ja tämä huomio on siis vähän tällainen negatiivinen, perustuen siis niihin yo-aineen sisältämiin lainalaisuuksiin, joita aiemmin täällä jo mainittiinkin. (mm. pätemisen tarve) Mikä eniten kuvottaa, (anteeksi vahva sanavalinta, mutta nyt kun tarkemmin ajattelen nyt oikeasti tuntuu siltä, ja sanoisin sama myös omista yoaineistani, joten tässä ei ole mitään henkilökohtaista) on näiden tekonokkelien uusvertauksien viljeleminen. Aargh "Olenko minä joku pipariukko, joka on ahdettu pellille 30 000:n samanlaisen kanssa ja lämmitetty maksimiteholla minimiajassa?" Ei toi kyllä minun silmään kapinalta kuulosta, mutta voi olla, että se tehdoaa sensoreihin, joten sinänsä...;)
Mutta että nyt ei menisi haukkumiseksi, niin onhan tässä paljon sellasia ilosiakin hetkiä. On rohkeaa viitata millään tavalla tähän yojärjestelmään. Tulevaisuus näyttää onko se tyhmänrohkeaa, mutta lukijana tuollaisista leikittelyistä pidän.
Ja viimeinen virke on kiva lopetus. Sellainen kyyninen ja oikeasti näppärä.
Joo, ja mä tykkään sun nimimerkistä.