Palstahörhön persoonallisuusprofiili

Arvosana 10+

Tämä profilointi osuu näköjään niin hyvin kohdalleen, että se ansaitsee oman ketjunsa. Olisi pitänyt lisätä mukaan vielä Marshallin protokolla. Sehän oli zapperin ohella toinen erityisen hieno juttu hörhön mielestä.

Olen jo kauan aikaa sitten profiloinut palstan häirikköhörhön. Kyse on keski-ikäisestä peruskoulutustason naisesta, joka on narsistisuudellaan hävittänyt sosiaaliset suhteensa, erakoitunut ja yrittää paikata tätä riehumalla netissä ja hakemalla sieltä edes jotain hyväksyntää. Edes siten, että vastaa omiin viesteihinsä. Hän on tyypillisesti verkossa aamuöisin ja juhlapyhinä, jolloin normaalit, työssä käyvät ihmiset joko nukkuvat tai nauttivat ystäviensä seurasta.

Hörhön työ oli hänen kykyjään vastaavaa yksinkertaista junnaamista, mutta omasta mielestään hän olisi kyennyt parempaan. Se paremmuus ei kuitenkaan näkynyt aikoinaan koulumenestyksessä eikä myöhemmätkään näytöt vakuuttaneet työnantaajaa. Niinpä hörhö rupesi saamaan erilaisia vaivoja ja työstä tuli poissaoloja. Työkaverit eivät jaksaneet olla leikissä mukana, kun hörhön tekemättömät työt kaatuivat heidän niskaansa ja jututkin olivat jatkuvasti sitä samaa minä, minä ja minun taudit -jauhamista. Hörhön mielestä se oli tietysti työpaikkakiusaamista.

Koska mitään varsinaista vikaa ei kuitenkaan löytynyt, rupesi hörhö hakemaan kyvyttömyydelleen medikalisointia mm. fibromyalgiasta, homesyndroomasta, hypotyreoosista, sähköallergiasta yms. Tämä johti esim. useisiin poskionteloleikkauksiin, joissa hörhö toivoi löytyvän isoja home- ja sienikasvustoja. Ei löytynyt. Kaikki tämä ruljanssi johti siihen, että aviomies lähti lätkimään ja työnantaja hankkiutui tädistä eroon. Hörhöllä oli taloudessaan vähän aikaa vielä alaikäinen poika, mutta hän nosti kytkintä heti ensimmäisen tilaisuden tullen.

Hörhö tietysti katkeroitui lääkäreihin ja "koululääketieteeseen", kun nämä eivät kyenneet järjestämään hänelle eläkepapereita ja ainoat diagnoositkin kallistuivat tuonne psyykepuolelle. Niitä ei oikein kehdannut esitellä edes "homeiden ystävien" kahvikokouksissa. Hörhö tilaili mitä erilaisimpia vitamiini- ja hivenainepurkkeja, etikkakuureja, pH-terapioita jne kutakin vuorollaan ja julisti niiden erinomaisuutta heti tilauskaavakkeen lähettämisen jälkeen. Huldan Zapperi ihastuitti häntä erityisesti. Homeopatia, vyöhyketerapia, energiahoidot, kaikki nämäkin tuli kokeiltua, ja jokainen niistä oli hänen mielestään, kukin vuorollaan erinomainen ja tehoava hoito. Vaivat vaan ei parantuneet. Hän tarttuu edellen kaikkeen sellaiseen, jolla hän kuvittelee voivansa kostaa niille, jotka hänen ymmärryksensä mukaan edustavat sitä ihmisryhmää, jotka eivät hypänneet hänen kelkkaansa eivätkä ymmärtäneet hänen erinomaisuuttaan.

Tällaisiin johtopäätöksiin olen tullut profilointityössäni.

53

374

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jepjep!

      Itsetutkistelu kannattaa aina. Nyt on hyvä hetki sitten kääntyä alan ammattilaisen eli thl:n laillistaman lääketieteen asiantuntijan puoleen.

      Pikaista paranemista.

    • Eikö sulla ressukall

      ole juuri parempaa tekemistä ? Oletko loinen jota kansa elättää veroilla, hyikakkaahyiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii

    • "Tiedemies tutkii"

      Siinähän tämä "tiedemiehemme" panee parastaan! Onkohan tutkinut oikein sokosti? Yksin- vai kaksinkerroin?

    • Banni odottaa

      Skepsis ry:n jäsenen asiattomasta vuodatuksesta on tehty ilmoitus ylläpidolle.

    • Vaikea uskoa

      Tuollaisilla asiattomilla kirjoituksilla häpäiset meidät skeptikot aivan täysin!
      Oletko todella skepsiksen jäsen?

      • tuskin on

        Kertoiko aloittaja jossain olevansa Skepsis RY:n jäsen. Minä en huomannut.
        Ei itseään arvostava skepo ota käyttöönsä hörhöjen käyttämää yliampuvaa tyyliä, vaan pysyy asiassa.


    • Ei uutta!

      Eihän tuo mitään uutta ole skeptikolta. Samaahan se on ollut jo iät ja ajat!
      Onhan kuitenkin hyvä, että skepo kertoo syvimmät tunteensa, samoin kuin julistaa oppinsa muidenkin tiettäväksi!

    • Tulos kirjoittajasta

      Kanadalaiset tutkijat ovat ratkaisseet palstan skeposten ongelmat:

      "Kanadalaistutkimus vahvistaa sen, mitä monet ovat hiljaa mielessään epäilleet: trollaajien persoonallisuudessa ei ole kaikki kohdallaan.

      Tutkimuksessa havaittiin, että sadistiset, psykopaattiset, narsistiset ja manipulatiiviset piirteet olivat yliedustettuja trollaajien joukossa.

      Kolmen kanadalaisen yliopiston yhteistutkimuksessa vapaaehtoisia haettiin internetistä sekä opiskelijoiden parista.

      Tutkijat selvittivät ensin vapaaehtoisten persoonallisuutta testillä, joka on suunnattu nimenomaisesti ihmisen pimeämpien piirteiden havainnoimiseen."

      • trolli taas

        Lainaamasi tutkimus pätee paljon paremmin vaihtoehtoilijoihin. Mr. 13 %, skepottelija ja isoilla kirjaimilla huutaja ovat selvästi trolleja. Vastaavaan trollaamiseen ei kukaan skepo ole syyllistynyt.

        Itse olet yski pahimmista trolleista. Monennenko kerran tuonkin väitteen olet esittänyt, vaikka se sopii paremmin sinuun kuin skepoihin?


      • LÄÄKETIETEELLISTÄ HO
        trolli taas kirjoitti:

        Lainaamasi tutkimus pätee paljon paremmin vaihtoehtoilijoihin. Mr. 13 %, skepottelija ja isoilla kirjaimilla huutaja ovat selvästi trolleja. Vastaavaan trollaamiseen ei kukaan skepo ole syyllistynyt.

        Itse olet yski pahimmista trolleista. Monennenko kerran tuonkin väitteen olet esittänyt, vaikka se sopii paremmin sinuun kuin skepoihin?

        > Lainaamasi tutkimus pätee paljon paremmin vaihtoehtoilijoihin....

        Skepolussa näyttävät asiat kääntyvän aina päälaelleen. Eihän se uutta ole!
        Kuten tuossakin selvästi lukee, on kirjoitettu, että.... No lue itse!


        "MITEN PALJON LÄÄKETIETEELLISISTÄ HOIDOISTA ON NÄYTTÖÄ?

        British Medical Journalin (BMJ) Clinical Evidence verkkojulkaisussa lehden asettama tutkijaryhmä arvioi kaikkiaan 2500 erilaista lääketieteellistä hoitoa ja niistä olemassaolevaa tutkimusnäyttöä. RCT-tason (satunnaistettu kaksoissokkotutkimus) vankka näyttö katsottiin selkeäksi osoitukseksi siitä, että hoidolla on muutakin kuin lumevaikutus.
        BMJ:n tutkijaryhmän mukaan vain 13%:lla hoidoista on vankka tieteellinen näyttö niiden toimivuudesta, 23 % :lla hoidoista on todennäköisesti hyödyllisiä vaikutuksia, 8 %:lla hoidoista haitan ja hyödyn suhde on epävarma, 6 % hoidoista ei ole todennäköisesti hyödyllisiä, 4 % hoidoista on todennäköisesti tehottomia ja jopa haitallisia, mutta suurimman ryhmän 46 % muodostivat hoidot, joiden tehokkuudesta ei ole mitään varmaa tietoa.

        Tutkijaryhmän myöntää, että hoitojen jaotteleminen eri kategorioihin on erittäin vaikeaa vaikka käytettävissä on eri alojen asiantuntijoita, vertaisarvioitsijoita ja huippututkijoita. Hoitojen ryhmittely eri kategorioihin sisältää aina jossain määrin subjektiivista arviointia ja kiistanalaisia tulkintoja. Joka tapauksessa oheinen jaottelu kertoo tiedeyhteisölle sen, että paljon on vielä tutkittavaa ja useimmat päätökset hoidoista tehdään lääkärin henkilökohtaisten tietojen, taitojen ja asenteiden perusteella, myös potilaan ja lääkärin onnistunut vuorovaikutus on tärkeää.

        Kirjallisuusviitteet
        http://clinicalevidence.bmj.com/ceweb/about/knowledge.jsp"

        Tämän kirjoittaja on esityksesi mukaan siis trolli?


      • segertvarma
        LÄÄKETIETEELLISTÄ HO kirjoitti:

        > Lainaamasi tutkimus pätee paljon paremmin vaihtoehtoilijoihin....

        Skepolussa näyttävät asiat kääntyvän aina päälaelleen. Eihän se uutta ole!
        Kuten tuossakin selvästi lukee, on kirjoitettu, että.... No lue itse!


        "MITEN PALJON LÄÄKETIETEELLISISTÄ HOIDOISTA ON NÄYTTÖÄ?

        British Medical Journalin (BMJ) Clinical Evidence verkkojulkaisussa lehden asettama tutkijaryhmä arvioi kaikkiaan 2500 erilaista lääketieteellistä hoitoa ja niistä olemassaolevaa tutkimusnäyttöä. RCT-tason (satunnaistettu kaksoissokkotutkimus) vankka näyttö katsottiin selkeäksi osoitukseksi siitä, että hoidolla on muutakin kuin lumevaikutus.
        BMJ:n tutkijaryhmän mukaan vain 13%:lla hoidoista on vankka tieteellinen näyttö niiden toimivuudesta, 23 % :lla hoidoista on todennäköisesti hyödyllisiä vaikutuksia, 8 %:lla hoidoista haitan ja hyödyn suhde on epävarma, 6 % hoidoista ei ole todennäköisesti hyödyllisiä, 4 % hoidoista on todennäköisesti tehottomia ja jopa haitallisia, mutta suurimman ryhmän 46 % muodostivat hoidot, joiden tehokkuudesta ei ole mitään varmaa tietoa.

        Tutkijaryhmän myöntää, että hoitojen jaotteleminen eri kategorioihin on erittäin vaikeaa vaikka käytettävissä on eri alojen asiantuntijoita, vertaisarvioitsijoita ja huippututkijoita. Hoitojen ryhmittely eri kategorioihin sisältää aina jossain määrin subjektiivista arviointia ja kiistanalaisia tulkintoja. Joka tapauksessa oheinen jaottelu kertoo tiedeyhteisölle sen, että paljon on vielä tutkittavaa ja useimmat päätökset hoidoista tehdään lääkärin henkilökohtaisten tietojen, taitojen ja asenteiden perusteella, myös potilaan ja lääkärin onnistunut vuorovaikutus on tärkeää.

        Kirjallisuusviitteet
        http://clinicalevidence.bmj.com/ceweb/about/knowledge.jsp"

        Tämän kirjoittaja on esityksesi mukaan siis trolli?

        On on: Kun tuo p-läpi kerran kupsahtaa, nii S-24 palstahörhöily romahtaaa. Käy parhaillaan kuumana kuin hitsaupuikon duunia tekevä pää.
        Sillä on diagnosoitu kaksitahoinen mielialahäiriö. Kun sillä lääkkeet jäävät ottamatta, se romahtaa päiviksi pohjille.


      • Duunarihitsari
        segertvarma kirjoitti:

        On on: Kun tuo p-läpi kerran kupsahtaa, nii S-24 palstahörhöily romahtaaa. Käy parhaillaan kuumana kuin hitsaupuikon duunia tekevä pää.
        Sillä on diagnosoitu kaksitahoinen mielialahäiriö. Kun sillä lääkkeet jäävät ottamatta, se romahtaa päiviksi pohjille.

        Kerro nimi, jos kerran tiedät, niin saadaan palsta järjestykseen.


    • Natsaa täysin
    • iugouygohyo8

      Taitaa kirjoittaja olla tää palstan hölmöin inssi ja skeptikko.

      • varma.tieto

        Ei se inssi ole vaan entinen maatalouskoulun työnopettaja Kaakkois-Suomesta. Nykyään eläkeläinen. V.2019 syntymästään on kulunut 80v.


    • Palstan hölmöin

      Se esittelee itseään, mutta kuitenkin kertoo kyseessä olevan vaihtoehtoilijan!

    • Näin on

      Osuvaa profilointia. Näkemys vahvistuu kovaa vauhtia, kun lukee tämänkinpäiväisiä "älyn jättiläisten" katkeroituneita purkauksia.

    • On synkkää

      Palstahörhöllä on ollut näköjään taas yksinäinen viikonloppu. Taustat käytökselle löytyvät ketjun aloitusviestistä.

      • 9656475769786

        Aivan oikein palstan skitsoskeposestahan on kyse.
        Luulee välillä olevansa hörhö ja taas toisinaan luulee olevansa skepo.


    • HGJDKSLJHH

      VIHDOIN VIIMEIN PALSTAN SKEPONEN PROFILOI ITSENSÄ.
      STEMMAA HYVIN PALSTAN SKEPOSEEN.
      HYVÄ, ETTÄ PALSTAN SKEPONEN VIHDOIN JA VIIMEIN TUNNUSTAA OLEVANSA PSYKOOTTINEN JA HOIDON TARPEESSA.

      • Älämölöälämölö

        Mölisijä aloitti taas huutonsa. Katso peiliin, niin näet hoidon tarpeessa olevan psykopaatin.


      • OOT MOLOPÄÄ
        Älämölöälämölö kirjoitti:

        Mölisijä aloitti taas huutonsa. Katso peiliin, niin näet hoidon tarpeessa olevan psykopaatin.

        HEI PALSTAN VATIPÄÄ VAJAKKI!
        ONKO SULLA JOTAIN ASIAA?
        OLET PALSTAN SURKEIN SKEPO-VAJAKKI.
        VOISIT PITÄÄ NUO LAPSELLISET KOMMENTTIS IHAN VAAN ITELLÄS, ETKÄ JULKAISTA NIITÄ TÄLLÄ ASIALISELLA PALSTALLA.
        HYPPÄÄ JÄRVEEN VAJAKKI.


      • MÖÖ MÖÖ
        OOT MOLOPÄÄ kirjoitti:

        HEI PALSTAN VATIPÄÄ VAJAKKI!
        ONKO SULLA JOTAIN ASIAA?
        OLET PALSTAN SURKEIN SKEPO-VAJAKKI.
        VOISIT PITÄÄ NUO LAPSELLISET KOMMENTTIS IHAN VAAN ITELLÄS, ETKÄ JULKAISTA NIITÄ TÄLLÄ ASIALISELLA PALSTALLA.
        HYPPÄÄ JÄRVEEN VAJAKKI.

        Jo oli taas asiallistä mölinää.


      • Mölisijälle.

        Täytyy olla todellinen vaihtoehtoilija, kun epäilee lehmän kirjoittavan palstalle. Kaikenlaisia uskomuksia sitä onkin.


      • Sairaalle lehmälle
        Mölisijälle. kirjoitti:

        Täytyy olla todellinen vaihtoehtoilija, kun epäilee lehmän kirjoittavan palstalle. Kaikenlaisia uskomuksia sitä onkin.

        Sinähän luulet olevasi toisinaan lehmä, koska olet psyykkisesti sairas.

        Se skitsofrenia, kun vaivaa sinua aina silloin tällöin.1


      • Karjakukka
        MÖÖ MÖÖ kirjoitti:

        Jo oli taas asiallistä mölinää.

        Ja tyypillisiä itsemurhatoivotuksia ynnä muuta ammumista.


      • Hurkas
        Karjakukka kirjoitti:

        Ja tyypillisiä itsemurhatoivotuksia ynnä muuta ammumista.

        Noo, mitäs palstan idiootti tietää tänään?


      • Karjakukka
        Hurkas kirjoitti:

        Noo, mitäs palstan idiootti tietää tänään?

        Älä meiltä muilta sitä kysy.


    • Skepon profiili

      http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/artikkelit/teuvo/tiede_rajatieto_skeptismi_5.html

      • Säälittävää

        Ja paranormaali-Siivolahan se on paras arvioimaan skeptismiä. Skepot ovat vieneet paranormaalin tikkarin suusta ja nyt Siivola purkaa sitä itkupotkuraivarilla suu vaahdossa.


    • Hii-opp!

      Nouseee!!!!

      • Viivi-skepon kamu

        Ei noussut!


    • Klanketiklang

      Taitaa kevätaurinka saada herneen pyörimään entistä kiivaammin palstahörhön vaskoolissa.

    • mhgfc,jmgf,jg

      Skeponen on ottanut uuden nimen itselleen
      palstahörhö eli skeponen

      • koulukaveri.ll

        Näkisittepä miten palstahörhö vanhurskas naamallaan veisaa Hoosiannaa tulevana adventtina. Vielä tuo tekouskovaisuuskin.
        Nimimerkillä late lapista ry. se lyttäsi kristittyjen hyväksymän paperittomien ihmisten terveyspalvelujen mahdollistamisen.
        Hän on helluntalaiskodin lapsi. Sekosi uskontraumoihin teini-iässään.


    • Älyä

      Toisten, tuntemattomien, kirjoittajien (varsinkin niiden, jotka eivät ole samaa mieltä) persoonallisuuden arvioiminen (vielä täysin amatöörimäisesti) keskustelupalstalla on trollauksien äiti. Kun ei pysty parempana, on helppo mennä sieltä, mistä aita on matalin. Mutta ei se kaunista käytöstä ole. Ei varsinkaan sellaiselta, joka pyrkii todistamaan älyn merkitystä!?!

      Eikö ole hassua, että sitä älyä voi pilkahtaa jossain, mutta ei sitten tippaakaan toisaalla saman henkilön kirjoituksissa?

      • sano suoraan

        Sano vaan suoraan, että tarkoitat palstan vajakkeja skeposia.


    • Uuppista

      Nousun aika

    • Hii-o-hoi

      Palstahörhön yksinäinen viikonloppu tuotti taas sen verran paljon kuonaa ihmisten ihmeteltäväksi, että on aika taas kertoa, miksi tämän tyypin nenu on niin täynnä herneitä.

    • Har,har,har

      Kylläpä kolahti taas kipeästi kohdalleen...

    • har, har, har

      Ja kierrokset sen kuin vaan nousevat...

      • rah,rah,rah

        Suomalainen skeptikko noudattaa usein samaa kaavaa kuin amerikkalainen vastustaen automaattisesti mm. seuraavia asioita: parapsykologiaa, astrologiaa erityisesti, vaihtoehtoista lääkintää ja terveydenhoitoa, New Age –liikkeitä, "hippejä", vaihtoehtoisia uskontoja, psykoanalyysiä, feminismiä, naistutkimusta, luonnonpalvontaa, vaihtoehtoisia tapoja hallita maailmaa, tuottaa hyödykkeitä, luonnonsuojelua, luomutuotantoa jne. You name it, they have NO for it. Skeptisten lehtien otsikoiden lukeminen tuottaa tunteen siitä, että tässä on menossa jonkinlainen yleispyyhkäisy, puhdistusoperaatio, tieteellisen Suitsait -älyaineen ruiskutus joka nurkkaan, jossa sana TIEDE ei selkeästi paista. Mutta TIEDE, jota tarjotaan kaiken mittariksi on mitä omalaatuisinta fundamentalismia, jonka ydin on siinä että nimetään viholliset, jotka pitää tuhota. Tämä on sekä poliittisen että uskonnollisen fundamentalismin ikuinen strategia. Mitä tahansa tiede uumenistaan työntää näkyville, sen joku ottaa lyömäaseeksi jotakin vastaan. Ja tieteen ytimessä ei ole ketään eikä mitään sanomaan että niin ei saa tehdä. (15) Nämä asiat ovat väistämättä "huonoja", ne ovat lisäksi "epätosia". Akateemiset harhaanjohdetut antavat lausuntoja asioista, joista heillä ei ole pienintäkään tiedon murua ja esiintyvät auktoriteetteina asiassa kuin asiassa kevytmielisen lukeneisuuden pohjalta. Miten tervehdyttävää olisi jos yliopistolliset Skepsiksen jäsenet pakotettaisiin tutustumaan vaikkapa James Randin toiminnan yksityiskohtiin tai Kurtz & Abell & Zelen -kolmikon tekemään Gauquelinin kokeen jäljittelyhuijaukseen. Onko näillä akateemisilla puupäillä mitään käsitystä siitä, mitä Skepsiksen historiassa on tehty vai onko vain kiva tukea järjestöä koska sen vanavedessä tieteen asema tuntuu vahvistuvan? Ja vahvistuuko se todella pitkässä juoksussa? (16) Periaatteena on: lue yksi "skeptinen" kirja, ellet jaksa, lue yksi arkkiskeptikon artikkeli tai brosyyri (toimittajille sopiva oppineisuuden taso), tule skeptikoksi, ala saarnaamaan tai kirjoita lehtijuttu. Kaava ei ole arvattavasti tieteestä vaan uskonnosta, joka on ns. yhden kirjan viisautta.


    • Heilaton helluntai?

      Näkyy olevan taas aika muistuttaa, mikä "energia" saa palstan vajakkihörhön melskaamaan etenkin kohdattuaan jälleen yksinäisen viikonlopun ilman yhtään kaveria.Ei edes EKP.stä ole seuralaiseksi, vaikka latvalahokki yrittääkin häntä nuoleskella niin edestä kuin takaa. Ilmeisesti liika on joskus oikeasti liikaa, vaikka samoilla apajilla saalistavatkin.

      • suljetun kamaa.

        Tuo meuhkaajahan on ihan umpihullu.


      • Tanskansalmi.blues

        Itse se on pillittänyt että kun vaimokaan ei ymmärrä aina hänen huumoriaan. Sanoo sentään olleensa aviossa kanssaan lähes 50 vuotta.


    • Palstaskepo

      Homeopatia, tieteen harhaoppi
      tieteen loinen on homeopatia.
      Kalliilla rahalla vatkosvettä
      moni vaivaa päätänsä että
      laittaisko siihen latin latia.

      Onhan se aina aika poppi
      loinen aikamoinen
      (ja vyöhyketerapia toinen)
      koulupudokkaan oljenkorsi
      pyramidihuijarin leipäorsi
      se tieteen lorviva loinen.

      • WhiteChestnut

        Homeopatia ja vyöhyketerapia tosin ovat kiinnostavia, mutta että noin vangitsevia? Mitä ihmeen valmistetta otit ja missä potenssissa vai onko sinut loitsuttu, kun sama teema alinomaa pyörii päässä.


    • PalstaSkeptikko

      "Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
      Tuo huuto on Suomessa syyri,
      Mut mikä se on se kyltyyri?
      Kas, siinäpä pulma on jyyri.

      Se on yhdelle ooppera-kyyri,
      taas toiselle Tukholma-tyyri,
      Duncan, Forssellin figyyri
      tai Parisin polityyri.

      Tuhatkarvainen on kyltyyri -
      se on Kiinassa Kiinaan myyri -
      mut Suomessa Suomen kyltyyri
      tuon kaiken on karrikatyyri.

      http://kaino.kotus.fi/korpus/klassikot/teksti/leino/leino_1912_tahtitarha.xml

    • Palstshörhö

      Testamentti pojalleni
      Tänä aamuna, poikani, lähden
      kohti tuskien rintamaa.
      Sinun, äitis ja veljies tähden
      minut kutsuvi isänmaa.
      Isänmaallinen, kontua vailla
      olen ollut ja köyhä mies.
      Sydän-Suomeni karuilla mailla
      oli suitseva kotilies.
      Perinnöksesi, poikani, annan
      tyhjät taskut ja isänmaan,
      kalasaunani välkkyvän rannan,
      pyhän uskoni Jumalaan.
      Minut kerran kun kantavat luokses,
      risti sormes ja ole mies!
      Kävi, poikani, näin sinun vuokses,
      minä viitoitin miehen ties.

    • HeittiönRoolissako
    • Antaa.sen.vouhottaa

      Aloittajahan on katkera vanha homo. Ei sen tarkoitusperistä kannata korvaa lotkauttaa.

    • samoilla.linjoilla

      Hyvä ja tarkka prohilointi. Palstahörhö ei tunne kodikkuutta tuossa tilanteessaan.

      • skepposet

        Kuulepas, älyrajoitteinen uneton !Sinä sen kun harhailet ja hörhöilet yöllä unettomana, ja työnnät ulos sen tasoista potaskaa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3760
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      76
      1980
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1608
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      83
      1267
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1077
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      788
    Aihe