Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

häissä

On tässä koko duunipäivä mennyt vloppua kelaillen. Pakko kirjoittaa muuta rivi tapahtuneesta.

Viime viikonloppu oli mukava. Hyvän ystäväni häät Turun saaristossa jäivät mieleen ikuisiksi ajoiksi.

Oma pitkä seurustelu oli loppunut tuossa kesän kynnyksellä ja kesä vietetty surren ja hampaita purren. Vipinää ei ole kuitenkaan puuttunut.

Nyt näissä häissä koin jotain aivan taivaallisen kiihottavaa. Minä, 24-vuotias sälli kiksautin kahdesti 47-vuotiasta kahden lapsen aitiä. Ai että.

Tilanne meni lyhykäisyydessään siten, että kiinnitin katseeni tähän tummatukkaiseen kaunokaiseen jo kirkossa. Vaihdoimme hymyt ja ajattettelin, onpa kaunis ja seksikäs "vanha rouva". Eipä sinä sen kummempaa.

Vaihdoin katseita myös muutaman muun kirkossa olleen neitokaisen kanssa ja tuumin, että näistä häistä tulee varmasti mukavat ja leppoisat.

Olin pudottaa silmät päästäni, kun näin tämän "vanhemman rouvan", sanotaan nyt vaikka Anne, nousevan kirkon penkiltä ja lähtevän ulos kirkon pihalle riisiä viskomaan.

Anne oli ihan mielettömän hyvässä kunnossa ikäisekseen. Tyylikäs ja hyvinistuva yksivärinen jakkupuku, kevyt rusketus ja täydellisesti muodotunut kroppa piirtyi tajuntaani sellaisella voimalla, että oli ihan myyty.

Kirkon pihalla en voinut tehdä mitään muuta kuin katsella Annea. Hänen miehensä oli Annen seurassa kaiken aikaa.

Katseemme kohtasivat uudestaan ja hymyilimme jälleen. En tiedä kuvittelinko, mutta aivan kuin Anne olisi hymyillyt "sillä silmällä". Luultavasti kuvittelin vain.

Pääsimme hääpaikalle ja koitin heti etsiä katseellani Annen. Anne oli joku 170 cm pitkä upea nainen. Rinnoiksi arvioin vähintään c-kuppia. Olin aivan myyty.

Istuimme juhlapaikalla siten, että meillä oli näköyhteys toisiimme. Istuimme kahden pöydän päässä toisistamme. En voinut kuin katsella Annea. Kun hänen katseensa tavoitti minut, hymyilin ja koitin olla ihan normaalina.

Päivä ja ilta etenivät hymyssä suin, puheita kuunnellen, syöden ja juoden. Anne kävi muutamaan otteseen juttelemassa hääparille ja mietin kovasti, kuka Anne oikein oli. Tunsin hääparin oikein hyvin, mutten tuntenut Annea.

Kysyin sulhasen veljeltä ohimennen Annen jutellessa morsiamen kanssa, että kuka tuo nainen oli. Häissä oli ihmisiä sellaiset satakunta. Anne oli sulhasen isän serkku ja asui perheineen Helsingissä.

Tanssin kiihtyessä ja juoman saadessa itsekustakin otetta ajauduin juttusille Annen ja sulhasen äidin kanssa. Katseeni mittaili Annea varpaista muotojen kautta silmiin ja takaisin niin kohteliaasti kuin vain suinkin.

Tulimme hyvin juttuun ja keskustelimme mukavan päivän kulusta kolmisin. Sulhasen äiti poistui sitten toisaalle ja jäimme kahden juttelemaan.

Anne alkoi kysellä tarkemmin, mitä puuhailin, missä asun jne. Anne perheineen jäisi minun tavoin juhlapaikalle yöksi. Olin itse jäämässä myös juhlapaikalle yöksi, sillä olin luvannut auttaa sunnuntaina purku- yms. hommissa.

Annen mies tuli paikalle myös. Hän oli selvästikin juonut hieman enemmän, mutta oli sangen hyvällä tuulella ja oli muutenkin ihan rennonoloinen tapaus.

Bändi soitti "hyvää" vickirostia sun muuta ja niin Anne ja hänen miehensä lähtivät tanssimaan. Anne sanoi, että oli mukava jutella ja nähdään vielä.

Jäin katsomaan Annen ja hänen miehensä tanssia. Minua kuumotti aivan älyttömästi seurata Annea. Hän oli niin hyvännäköinen ja seksikäs.

Lähdin itsekin lattialle ja tanssin tungoksessa parin mimmin kanssa. Yhden SOnjan kanssa oli ollut pientä vipinää parisen viikkoa sitten ja ainakin Sonja tuntui olevan tänään kuin liimattu mussa kiinni.

Tungoksessa törmäilin muutaman kerran Anneen. Ensin tahattomasti, sitten tahallaan. Reiteni osuivat muutaman kerran Annen takapuoleen ja kerran kyynärpääni osuivat Annen rintaan. Olin äärimmäisen kiihottunut kaiken aikaa. Annea moinen ei tuntunut häiritsevän. Tunsin samalla, kuinka housujani alkoi ahdistaa.

Ilta eteni Annea koko ajan katsellen. Sonja oli kuvioissa myös mukana, mutten ollut nyt niin innoissani Sonjasta, vaikka hän kaikinpuolin ok olikin. Annen mies nuukahti ennen puoltayötä.

"Risto" nukkui tuolilla röhjöttäen. Menin kaverini kanssa kysymyään tarvitseeko Anne apua, kun näytti siltä, että Anne yritti saada Ristoa nousemaan. Anne tervehti hyväntuulisesti ja kertoi olevansa viemässä miestään nukkumaan.

Autoimme kaverini kanssa Annea ja veimme kolmistaan Riston nukkumaan päärakennuksen vieresä olevaan vierastaloon. Hääpari oli juuri lähdössä veneellä pois kun olimme saaneet Riston maate. Kaverini ryntäsi ulos ja sanoin tulevani pian perässä. Jäin Annen ja Riston huoneeseen kahden.

Anne oli yhtälailla humalassa kuin minä, muttemme olleet kumpikaan mitenkään änkyräkännissä. Naureskelimme tilanteelle ja tapahtuneelle ja kertasimme mukavan hääpäivän tapahtumia Riston nukkuessa sängyllä.

Anne kiitti kun olin jeesannut. Sanoin eipä mitään, näyttio vaan siltä et tarvitset apua. En tiedä mitä sitten tapahtui, mutta Anne antoi mulle pusun poskelle ja sanoi, et olen todella komea ja mukavanoloinen poika. Olin ihmeissäni, mutten viitsinyt näyttää sitä Annelle mitenkään sen kummemmin.

Sanoin Annelle, että hänkin on todella viehättävä ja tyylikäs ihminen, häiden kauneinpia naisia - heti morsiamen jälkeen. Anne hymyili ja otti kädestä ja sanoi, mennään takaisin tuonne juhlapaikalle.

Olin aivan älyttömän kuumissani. Pulssi hakkasi ja huosuissa pullotti. Anne oli juuri sellainen Satu Silvon näköinen täydellinen hieman vanhempi nainen. Ja hetki sitten olin pitänyt häntä kädestä ja saanut pusun poskelle. Aloin todellakin lämmetä.

Juhlapaikalle jäi yöksi sellaiset 30 henkeä. Puolet oli nuoria ja puolet vanhempia. Fiilis juhlapaikalla oli todella hyvä ja etenkin mulla alkoi tuntua siltä, et näähän on ihan älyttöän hyvät häät.

Hääparin poistuttua myös suurin osa väestä poistui. Yö alkoi saunan lämmityksellä ja jatkui diskomusalla. Lattialla viihtyivät kaikenikäiset. Ei ollut niin väliksi kuka tanssitti ketä, kaikki antoivat vaan palaa.

Siinä tuli Annenkin kanssa tanssittua ikään kuin ohimennen moneenkin otteseen. Sonja pörräsi koko ajan mussa kiinni, mut ajatukset olivat Annessa.

Siinä yhden korvilla seisoskelin parin tyypin kanssa ulkosalla jäähdyttelemässä ja näin Annen menevän saunalle päin. Päätin lähteä perään ja sanoin meneväni laittamaan saunaan lisää puita. Tuskin kukaan edes aavisteli, mitä kohta tulisi tapahtumaan.

Anne oli saunan verannalla ja katseli merelle päin. Anne kysyi, kuka oli menossa ensimmäisenä saunaan. Sanoin, et paikan naiset ekana ja sitten miehet. Lisäsin muutaman puukalikan ja tulin takaisin verrannalle. Anne sanoi, et alkaa olla jo aika viileä näin syyskuussa. Tulin Annen taakse ja tartui sponttaanisti Anneen kiinni takaapäin halaten. Tämä tapahtui niin hetken mielenjohteesta kuin jokin vaan voi tapahtua.

Anne ei laittanut yhtään vastaan, vaan päinvastoin käpertyi enemmän muhun kiinni. Tuntui aivan käsittämättömän hyvältä. Siinä katseltiin merellepäin ja oltiin vaan. Mulla oli niin "kuuma" fiilis, et jokainen Annen pienikin liike kovetti kaluani. Anne ei voinut olla huomaamatta tätä.

Jos joku olisi tullut saunalle, olisimme nähneet sen, sillä verrannalta oli hyvä näkymä juhlapaikan suuntaan.

Emme juurikaan puhuneet mitään vaan olimme vaan. Sitten Anne laittoi kätensä oman peppunsa ja mun haarovälin väliin. Siinä vaiheessa kaluni singahti täydeksi patsaaksi, mitä nyt puvunhousuissa vaan pystyi.

Tunsin, kuinka Annekin alkoi hengästyä. Omat käteni siirtyivät pari jakun nappia avaten Annen koville rinnoille. Ihanat pitsiset rintaliivit tuntuivat taivaallisilta. Annen nännit olivat aivan kovat.

Anne kääntyi ja sanoi haluavansa mua. Sanoin samoin ja suutelimme. Paksu, reilu 20 senttinen kaluni pusertui Annea vastaan ja aloimme nytkyttämään toisiamme vastaan.

Siirryimme verrannalta sisätiloihin siten, että näimme samaan suuntaan kuin äsken, mutta nyt niin, että olimme sisällä lämpöisessä. Sanoin Annelle, että haluan tulla hänen sisäänsä nyt heti. Anne sanoi odota hetki ja meni polvilleen eteeni.

Anne alkoi ottamaan suihin! Näin kaiken aikaa juhlapaikalle ja tiesin, ettei kukaan voisi minua sen kummemmin ainakaan yllätää, jos katse olisi vain juhlapaikan suuntaan.

Anne imi kaluani todella hienovaraisesti, mutta aivan sairaan kiihottavasti. Suihinottoa kesti joitakin minuutteja ja olin aivan tulemaisillani.

Kysyin Annelta, voisinko tulla hänen sisäänsä. Anne nousi ja kääntyi peppu muhun päin. Hame ja sukkahousut valahtivat alas ja polvitaipeeseen. Anne otti käsillään tuvan pöydästä kiinni ja tarjosi itseään takaapäin otettavaksi.

Eipä mennyt hetkeäkään, kun laitoin kaluni Annen sisään. Anne sanoi, etten voisi tai se ei olisi varmaankaan järkevää tulla hänen sisäänsä. Sanoin, etten tulisi.

Laitoin kädet Annen rinnoille ja annoin kaluni luistaa Annen kireässä pillussa. Fiilis ja tunnelma olivat niin huipussaan kuin vaan voi olla!

Olen aika kestäväluontoinen sälli, joten mikään ongelma ei ollut pidätellä, vaikka laukeaminen olisi ollut melko helppo juttu siinä tilanteessa. Anne tuntui niin hyvältä ja voihki ihanan kypsästi.

En tiedä kauan aikaa oli kulunut siitä, kun olimem alkaneet hivelemään toisiamme, varmaankin 30 min, fiilis oli taivaallinen. Anne tuli kahdesti ja kun olin tulossa sanoin Annelle, että olen nyt siinä ja siinä.

Anne ohjasi mut kiireesti pesuhuoneen puolelle ja runkkasi mut loppuun. Mälli lensi valtoimenaan pesuhuoneen lattialle ja seinään. Puuskutus ja hiki olivat melkoisia meillä molemmilla.

Molemmat tajusivat tilanteen ja laittoivat vaatteet päälle. Lisäsin puita, saunassa oli jo lähemmäs 90 astetta. Menimme takaisin verrannalle ja koskettelimme toisiamme.

Seuraavassa tilanteessa saunalle tuli yksi kavereistani mukanaan pullo valkkaria. Hän kyseli saunan tilaa ja sanoimme, että naiset voisivat mennä nyt saunaan.

Kaverini lähti takaisin juhlarakennukseen kertomaan "tätä saunauutista" ja me jäimme Annen kanssa hörppimään valkkaria.

Saunalle tuli sitten joku kuusi naista, mukaan lukien Sonja, ja sanoin meneväni poistieltä. Eräs vanhempi rouva heitti, et kyl Mikko voi meidän kanssa saunomaan jäädä. Nauroimme ja sanoin harkitsevani asiaa, huumorimielessä.

Käppäilin takaisin juhlapaikalle ja mietin, saimmeko mällini pois seinästä ja lattialta. Viskasin kuupalla muutamia heittoja mällieni poisottamiseksi.

Ylhäällä olin kuin ei olisi mitään tapahtunut. Naiset saunoivat. Sitten menimme me miehet.

Kello oli yli kolmen kun lopettelimme saunomisen. Siinä vaiheessa suurin osa oli jo melko väsyneessä kunnossa, joten nukkuminen oli monelle seuraava vaihe. Vaan ei mulle ja Annelle.

Anne oli naisten saunan jälkeen pukeutunut vaaleaan Peakin oloasuun ja istui keittiössä mm. Sonjan ja parin muun rouvan kanssa. Anne oli niin kiihottavan näköinen edelleen. Täyteläiset rinnat tulivat oikeuksiinsa kireähkössä oloasussa.

Jäin keittiöön juomaan viimeisiä oluita. Pikkuhiljaa SOnjakin äkkäsi, etten olisi tänään sillä tuulella hänen suhteensa ja lähti pois. Keittiöön jäi mun ja Annen lisäksi eräs kaverini ja yks nainen.

Siinä sitten heitin, et nyt vois mennä pikkuhiljaa nukkumaan ja muuta. Anne sanoi samoin, ja sanoin, et voitais kävellä samaa matkaa pihan poikki vierastaloon. Kaverini ja se yks nainen tuskin aavistivat, mitä meillä oli mielessä.

Anne tarttui muhun kiinni ja kysyi, missä me voitais jatkaa. Painuttiin takaisin saunalle, koska vierastalossa ei oikein voinut elehtiä.

Menimme saunalle ja menimme samaan paikkaan, missä olimme muutama tunti sitten naineet. Riisuin Annen yläosan ja suutelin Annen aivan täydellisiä rintoja pitkään ja hartaasti.

Anne sanoi ottaneensa kondomin mukaan, jonka olin myös itsekin ottanut huoneessani käydessäni.

En viitsi kirjoittaa nyt sen tarkemmin, mitä tapahtui, missä asennoissa olimme jne, mutta ekaa naintiamme mahtavampi juttu oli joka tapauksessa kyseessä. Parasta oli, kun Anne ratsasti päälläni tuvan lattialla. Tulin Annen sisään klassisesti lähetyssaarnaajassa. Anne sanoi tulleensa taas kahdesti.

HOmmat tehtyämme menimme omiin huoneisiimme nukkumaan.

Nyt täytyy lopetella, sillä palaveri alkaa klo 15 maissa. Siks vähän valju ja tökerö lopetus. Koko tää ma-pvä on mennyt Annea ja noita kahta kertaa kelaillessa. Vaihdoimme numerot...
610235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kaveril kyl kävi tuuri..

Äänestä

Erittäin hyvin ja aidosti kirjoitettu juttu, oli sitten totta tai ei.

Jos oli totta, niin ei muuta kuin onnittelut hyvästä panosta....!

Äänestä

tylsä

Äänestä

Ihan uskottavalta kuulostaa. Olenpa minäkin kuullut häissä tapahtuneen yhtä jos toista. Oletteko soitelleet?

Äänestä
  • asti, kunnes peniksen koko mainittiin.

    Äänestä

Pitääpä munata tarina 20 cm:n kullilla!

Ihan oisi voinut jättää mainitsematta pituuden!

Mutta runkkaa rauhassa poju!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pete kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu