KESTOVAIPAT

Hei kaikki. Minä ja vaimoni odotamme ensimmäistä lastamme. Ekologisista syistä haluaisimme käyttää pääasiassa kestovaippoja (paitsi ehkä öisin "reissuilla"). Haluaisimme lisätietoja kestovaipoista niitä käyttäneiltä/käyttäviltä. Mitä kaikkea ensinnäkin tulee hankkia (ja mistä tarvikkeita saa), ja mitä on otettava huomioon jne.? Olemme kiitollisia neuvoistanne.
41024
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kestovaippailu on hyvinkin yksinkertiasta, siihen tarvitaan yksinkertaisimmillaan vain sisävaipan ( saman näköinen kuin kertakäyttövaippa, mutta kankainen) ja lisäksi kuorivaipan, joka voi olla esim. villaa tai "hengittävää muovia". Sisävaippa laitetaan ihoa vasten ja kuori siihen päälle, ettei kosteus siirry lapsen vaatteisiin. Meillä parhaimmat merkit on ollut sisävaipoista Kissaluvs ( niillä oma vaippa vastasyntyneelle, mielestäni kaikkeista paras ihan pienelle vauvalle) ja kuorista Engelin villavaippahousut, jotka on housumalliset ja toimivat siis myös pikkuhousuina. Näitä molemipia myy ainakin Pikku Prinssi, sieltä me ollaan omamme tilattu ja haettu. Määristä vielä sen verran, että kuoria tarvitsee n.4-5 kpl/koko ja sisävaippoja n. 10-15 jos käyttää öisin kertiksiä ja kokoaikaiseen kestoiluun riittää 20-30 sisävaippaa. Tässäpä taisi olla tärkeimmät, vaipathan pestään ihan normaalisti muun pyykin mukana 60 asteessa ja säilytetään pyykkikorissa tai kannellisessa astiassa. Helppoa se on ja ihan mukavaa kun on simppelit systeemit, eikä mitään ihmeen harsoja. Niitäkin vaimo yhteen aikaan yritti tyrkyttää, mutta ei ei ei, kyllä sen verran pitää laittaa rahaa että saa edes kunnon, helpot ja näppärät systeemit.

Äänestä

Laitapa googleen sellainen hakusana kuin Kestovaippainfo. En muista tarkkaa osoitetta, mutta sieltä löytyy kaikkea mahdollista tietoa kestovaipoista. Sivusto on kestoilijoiden itsensä tekemä, eikä siis minkään yksittäisen yrityksen sivu kuten tuo Me&MaMa, vaikka hyvä kesto-opas siellä onkin. Kestovaippainfosta löytyy myös kaikkien kestovaippoja myyvien yritysten yhteystiedot paikkakunnittain lueteltuna.

Kannattaa surffailla niillä kauppojen sivuilla katselemassa millaisia eri vaihtoehtoja on. Niin kuin joku jo sanoikin, harsot ei ole enää ainoa vaihtoehto, vaikka jotkut edelleen pelkästään niitä käyttävätkin. Pienellä ne menee ihan ok, kun pysyvät paikoillaan laittaessa ja imutehoakaan ei tarvita niin paljoa, mutta isompana joku tarravaippa on paljon parempi.

Alussa kannattaa ostaa useampi erilainen vaippa, että näkee mitkä pelaa omalla lapsella parhaiten (riippuu lapsen mallista). IV Flannelette ja IV Organic Terry (tarrattomat kokoiän vaipat) ovat paljon tykättyjä malleja, jotka sopii useimmille lapsille. Kuoret ja kuivaliinat ostaisin ehkä uutena, mutta sisävaippoja kannattaa metsästää kirppiksiltä ja tehdä itse vanhoista pyyhkeistä ja flanellipaidoista (käytetyn kankaan imuteho parempi kuin uuden!): www.babyidea.fi , www.huuto.net , www.vauva-lehti.fi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuleva isä kirjoitti:

Hei kaikki. Minä ja vaimoni odotamme ensimmäistä lastamme. Ekologisista syistä haluaisimme käyttää pääasiassa kestovaippoja (paitsi ehkä öisin "reissuilla"). Haluaisimme lisätietoja kestovaipoista niitä käyttäneiltä/käyttäviltä. Mitä kaikkea ensinnäkin tulee hankkia (ja mistä tarvikkeita saa), ja mitä on otettava huomioon jne.? Olemme kiitollisia neuvoistanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu