selainkaappari

Kuinka helppoa on asentaa selainkaappari windows-koneeseen? Ihmettelin tuttavani win8.1 koneella, että niitähän löytyi 3kappaletta. Homma meni osimoilleen niin että oli alettu lataamaan viatonta hyötyohjelmaa ja asennuspaketissa oli sitten varmaan epähuomiossa sallittu jonkin ylimääräisenkin asentua. Onko esim. ubuntulle selainkaappareita ja voiko ne edes säilyä tai levitä? Harvoja ohjelmia kuitenkaan tarvii netistä hakea ja niistäkin monet linkittyy asentuvaksi sovellusvalikoiman kautta.. (esim. google earth)
471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ihan yhtä helppoa/vaikeaa kuin minkä tahansa muunkin ohjelman asennus. Kuten millä tahansa muullakin alustalla. Tuo crapwaren puskeminen kaiken maailman fiksujen ohjelmien kyljessä jopa suurtenkin toimittajien osalta on kyllä joku windows-maailman erikoisuus, en muista moiseen törmänneeni millään muulla alustalla.

Äänestä
  • ei ole mullekaan tullut vastaan muilla alustoilla. tosin ubuntulla alkaa olla siinäkin suhteessa viitteitä windowsiin, kun siihen on alkanut ilmestyä mainoksia ja tyrkkyä maksullisista ohjelmista.
    samaan suuntaan menee myös apple. oli todella ärsyttävää huomata että joku ohjelmistopäivitys tarvitsee luottokortin numeron ja päivityksiä asentaessa tyrkytetään ties mitä paskaa euron korvausta vastaan.

    Äänestä

Windows=täynnä kuraa.

Äänestä
  • Tubutin = Toimimattomuus †

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


winkuraa kirjoitti:

Kuinka helppoa on asentaa selainkaappari windows-koneeseen? Ihmettelin tuttavani win8.1 koneella, että niitähän löytyi 3kappaletta. Homma meni osimoilleen niin että oli alettu lataamaan viatonta hyötyohjelmaa ja asennuspaketissa oli sitten varmaan epähuomiossa sallittu jonkin ylimääräisenkin asentua. Onko esim. ubuntulle selainkaappareita ja voiko ne edes säilyä tai levitä? Harvoja ohjelmia kuitenkaan tarvii netistä hakea ja niistäkin monet linkittyy asentuvaksi sovellusvalikoiman kautta.. (esim. google earth)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu