leonardoako???

Minulla on taulu, jonka olen ostanut avomieheltäni.Hän on saanut sen isoisältään vuonna 1959 syntymälahjaksi.
Taulussa on keskiaikaiset naiset lapsen kanssa kuvassa. Teoksen alkuperää ollaan yritetty saada selville, siinä kuitenkaan onnistumatta.Taulussa ei ole minkäänlaista signeerausta.

Se oli Helsingissä eräässä taidegalleriassa arvioitavana miltei 4 kuukautta, eivätkä saaneet mitään selville. Tarjosivat siitä kuitenkin 3000 euroa, minkä minä avolleni maksoin. Kohottivat jälkeenpäin kuitenkin tarjousta 5000 euroon, joten taitaa olla kyseessä kuitenkin arvotaulu. Taulu on todistettavasti 1600-luvun lopulta, ja kehykset 200 vuotta nuoremmat.
Kertokaa, mistä voin tämän taulun historiaa kysellä?
Mieheni aikoi sen rahapulassaan myydä, enkä minä antanut, koska hän sen on isoisältään saanut. Ostaa sen sitten vaikka joskus takaisin.
3293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tuskin ainakaa leonardoa... siis da vincia ( voihan se joku leo olla *hih)... eikä viis tonniakaan oo mikää arvotaulun merkki jos se on todistettavasti vähän vanhempaa plaatua... mut muistappa että taidekauppiaat suunnittelee voittoa myös itselleen joten ne aikoo pyytää siitä enemmän ku maksaa sulle :D
yritä laittaa kuvaa nettiin ni ehkä joku osaa sit sanoo mut tokkopa parempia asiantuntijoita täältä löytyy ku sieltä liikkeestä.... hyviä jatkoja ja muista ettei tekijän nimi tee kuvasta taidetta! :)

Äänestä
  • Jos hinta nousee 3000->5000 niin miksei sitten vaikka arvon selvittyä vaikka 50000...
    Jos eivät sanoneet mitään niin omat lehmät ojassa
    eli ostavat halvalla hullulta pois ja myyvät sitten tod. hintaan kun ahneita pienipalkkaisia huijareita ovat...

    Äänestä

.. siis keskiajalta. Jos maalari tuntematon niin voisi saada ehkä n. 8000e. Jos tunnettu niin ei kuitenkaan yli 20000. Tosi vaikeaa selvittää tekijää ja kallista. Asiantuntijat kun eivät kerro mitään ilman.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei asiantuntija kirjoitti:

Minulla on taulu, jonka olen ostanut avomieheltäni.Hän on saanut sen isoisältään vuonna 1959 syntymälahjaksi.
Taulussa on keskiaikaiset naiset lapsen kanssa kuvassa. Teoksen alkuperää ollaan yritetty saada selville, siinä kuitenkaan onnistumatta.Taulussa ei ole minkäänlaista signeerausta.

Se oli Helsingissä eräässä taidegalleriassa arvioitavana miltei 4 kuukautta, eivätkä saaneet mitään selville. Tarjosivat siitä kuitenkin 3000 euroa, minkä minä avolleni maksoin. Kohottivat jälkeenpäin kuitenkin tarjousta 5000 euroon, joten taitaa olla kyseessä kuitenkin arvotaulu. Taulu on todistettavasti 1600-luvun lopulta, ja kehykset 200 vuotta nuoremmat.
Kertokaa, mistä voin tämän taulun historiaa kysellä?
Mieheni aikoi sen rahapulassaan myydä, enkä minä antanut, koska hän sen on isoisältään saanut. Ostaa sen sitten vaikka joskus takaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu