yö juna

junamatkall

Olin taannoin junassa matkalla pohjoisesta etelään. Asettauduin ravintolavaunuun mukavasti ja naukkailin muutaman kylmän keskikaljan jutellen erilaisten ihmisten kanssa. Ravintolavaunussa oli yksinäinen nainen, joka alkoi juttelemaan kanssani, kun hain uuden oluen. Hän kertoi olevansa matkalla ammattiliiton koulutukseen helsinkiin. Aikamme juteltua ravintola sulkemisaika koitti. "Anni" kertoi, että hänellä olisi repussaan vielä muutama siideri, jos minulle maistuisi. Hän ehdotti siirtymistä vaunuunsa. Sanoin, että olisin yksin makuuvaunussa, että mentäisiinkö mieluummin sinne?
Anni piti tätä hyvänä ideana, joten lähdimme hakemaan hänen reppuaan. Matkalla hän kuitenkin vannotti, ettei mitään tapahtuisi ja etten yrittäisi mitään, koska hän oli kuitenkin naimisissa. Lupasin käyttäytyä asiallisesti.
kun pääsimme hyttiini, istuimme sängylle. Anni antoi repustaan juotavaa. Juttelimme niitä näitä ja nauroimme kova äänisesti. Naapurihytin nukkuja hakkasikin muutamaan kertaan seinää protestiksi.
yhtäkkiä Anni kääntyi ja asettui syliini kainaloon. En pistänyt pahakseni, laskin käden alas ja kuin varkain se asettui annin ison rinnan päälle. Jatkoimme keskustelua normaalisti. Totesin kuitenkin kohta, että anteeksi, en kysynyt lupaa.. Vaan törkeästi kosken sua rintaan. Anni hymyili ja sanoo ettei se haittaa. Aloin kevyesti hieromaan rintoja ja annin hengitys muuttui raskaammaksi. Kumpikaan ei enään puhunut mitään. Kyrpäni alkoi kovettumaan pikkuhiljaa. Annin jalat avautui merkiksi siitä, että muukin vartalo halusi kosketusta. Painoin käden hänen jalkoväliin ja teon farkkujen päältä hieromaliikkeitä. Annin hengitys oli jo todella raskasta. Avasin farkkujen napit ja työnsin käden housuihin. Tunsin karhean sängen sormieni alla. Työnsin sormia hieman alaspäin ja kohta tunsinkin kostean pillun, joka muuttui hetkessä kosteasta märäksi. Anni nosti pyllyään ja painoi housuja alas. Nousin pois annin alta ja menin riisumaan hänen farkkunsa pois kokonaan. Samalla riisuin myös hänen paitansa pois ja vapautin nuo valtavat rinnat pois kahleistaan

6

13029

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jynamatkall

      Otin myös itse paitani pois ja tunsin annin avaavan sepalustani. Anni painoi housuni alas ja hieroi hieman kovaa kyrpääni. Anni painoi selkänsä taas patjalle ja levitti kutsuvasti jalkojansa auki. Olin polvillani hänen edessään, kyrpä pystyssä. Kurottauduin kohti noita valtavia kaksosia, suutelin ja hieroin niitä. Suutelin annin vatsaa ja hain sormillani märkää pillua. Hieroin annin klitorista, joka tuntui todella selvästi hävyn yläosassa. Otin klitoriksen suuhuni ja imin sitä, en mitenkään hellästi mutten myöskään liian rajusti. Samalla työnsin sormen hänen sisäänsä ja runkkasin tuota valuvaa reikää. Otin sormen pois pillusta ja työnsin kielen syvälle hänen sisäänsä. Nussin annia kielelläni ja annoin oman syljen valua härskisti annin välilihalle. Anni huohotti ja ymisi. Jatkoin klitoriksen imemistä ja runkkasin annia sormilla. Kohta sain naamalleni märän purkauksen. Annoin annin hengityksen tasaantua. Menin makaamaan hänen viereensä. Anni suuteli minua ahnaasti. Käskin annia ottamaan suihin. Anni totteli ja aikailematta otti puolikova kullini suuhun. Sanoin Annille, että menee kontalle päälleni että näkisin hänen kasvonsa kun hän imuttaa. Anni runkkasi kyrpääni ja välilä upotti sen syvälle suuhunsa. Otin häntä tukasta kiinni ja painoin hänen päätä alas haluamassani tahdissa. Anni imi ihanasti. Kyrpöni kiilsi annin syljestä. Kysyin annilta haluasiko hän jo muutakin. Anni nyökkäsi asettui viereeni makaamaan. Kyrpäni oli aivan laukeamispisteessä annin imuttamisen jälkeen, joten päätin nuolla annia vielä. Tällä kertaa työnsin kielen suoraan annin märkään pilluun. Imin annin mehua kuin mahlaa koivun kyljestä. Anni voihki ja hieroi rintojaan. Nappasin annin käden ja käskin häntä työntämään sormensa sisäänsä ja runkkaamaan itseään. Välillä nuolin sormet puhtaaksi ja annoin annin jatkaa. Nuolin annin pyllyä, annoin kielen työntyä peppuun ja kostutin anaalin suuta. Anni sormetti itseään samaan aikaan. Kannattelin käsin annin pyllyä ilmassa että sain paremmat työmaat toimia. Kiusaus kävi kuitenkin jo liian kovaksi. Nousin ylös ja asettausuin polvilleni annin eteen. Anni levitti vittuaan äärirajoille. Työnnyin tuohon limaiseen koloon kuin sulaan voihin. Anni veti jaloilla minua syvälle sisäänsä. Näin on litinä täytti hytin. Kysyin annilta, onko hän nainut aikaisemmin junassa. Anni puisti päätään. Otin kyrvän pois annin sisältä ja ohjasin sen annin anaalin sjulle. Anni kuitenkin kielsi naimasta pyllyyn, joten siirryin kirnuamaan tuota märempää reikää. Hieroin annin klitorista samalla sormin, kun mailani upposi anniin yhä uudelleen ja uudelleen. Tunsin pillun lihasten puristuvan. Annin selkä jäykistyi ja jalat puristui tiukasti kylkiini. Anni sai toisen märän orkkunsa. Pillu litisi, joka sai minut aloittamaan kiitolaukan. Nussin minkä kanteet antoi periksi ja annoin kuuman laavani täyttää tuo limainen kolo. Vetäyidyin ulos annista ja katsoin tuota kiiltävää ihanaa pillua. Nuolasin vielä kerran ja nousin annin päältä pois.

    • Täyttä soopaa

      On Jallu luettu tarkkaan

    • Pikase

      Oliko tämä pikaseksin määritelmä?

    • tunsin annin

      kanteet antoi periksi joten siirryin kirnuamaan

    • Nuolasin kyrpääni

      Olin taannoin junassa, joka muuttui hetkessä kosteasta märäksi. Annin jalat alkoi kovettumaan pikkuhiljaa protestiksi. Anni nosti karhean pillun, joka muuttui hetkessä raskaammaksi. Työnsin sormia hänen repussaan hieman alaspäin ja runkkasin kainaloon. Kyrpä pystyssä matkalla ammattiliiton koulutukseen, anteeksi. Samalla riisuin erilaisten ihmisten kanssa. Anni painoi kaksosia liian rajusti pyllyyn, joten laskin kuuman laavani kylkiini. Anni levitti reppuaan ilmassa ja ymisi. Nappasin annin käden muutamaan kertaan koivun kyljestä. Anni hakkasikin kyrpääni rajusti kainaloon. Kohta sain naamalleni Annin jalat. Kyrpäni alkoi kovettumaan ja imin sitä polvillani hänen edessään. Otin sormen pois annin anaalin kahleista. Anni nosti kanteet.

    • Anonyymi

      Kaksi solttupoikaa ja minä nelivuotisen rouva.
      Sain olla poikien välissä.toinen ruikki pilluun ja toinen pyllyyn.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      116
      2416
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      38
      1501
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      643
      1016
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      888
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe