Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

historian maikka

Historian maikkani oli aika tiukka ja usein ärsyttäväkin, olin vähän väliä jälki-istunnossa tai puhuttelussa usein syyttä. Nyt olin taas jäänyt luokkaan yksin kuuntelemaan mitä maikalla oli asiaa, hän kuitenkin ilmoitti että hän ei ehdi jäädä puhumaan vaan että minun pitäisi tulla koulun jälkeen puhutteluun, arvasin ettei hänellä ollut mitään menoa vaan teki sen piruuttaan. Tulin koulun jälkeen hissan luokkaamme, maikka jo odottikin minua hänellä oli päällä farkut sekä kireä poolopaita. Hän oli alle kolmikymppinen aika muodokas varsinkin hänellä oli isot rinnat joita oli tullut katseltua niin tunnilla kuin erillaisissa puhutteluissa, hän ilmoitti että minun täytyy tehdä extra tehtäviä huonon käytökseni vuoksi.
Hän kumartui etsimään monisteita ja hetken mielijohteesta menin hänen taakseen ja puristin häntä perseestä. Ajattellin että nyt nousee meteli ja vähintään syytteeseen raiskauksesta, mutta hän kääntyikin hymyillen minuun päin ja sanoi -Tai voithan sinä korvata käytöksesi toisellakin tavalla, hän käveli ovelle ja laittoi sen lukkoon silloin en vielä älynnyt mitä hän tarkoitti. Seuraavaksi maikka tuli ja alkoi aukaisemaan farkkujani olin hetken paniikissa, mutta kohta aloin puristella hänen peppuaan ja rintoja. Housuni tipahti maahan ja kullini nousi tanaan, maikka otti sen boksereistani esille ja sanoi -Täällähän ollaan ja valmiina ottaen samalla paitansa pois hänen rinnat olivat edessäni ja näyttivä tulevan kohta ulos rintsikoista aloin ottaa niitä pois maikan kehoituksesta ja puriatelemaan niitä ne olivat valtavan tuntuiset isot, mutta silti kiinteät. Maikka sanotaan häntä vaikka Riikaksi polvistui eteeni ja otti kullini suuhun hän leikki sillä nuoli sitä kuin tikkaria, juuri kuin olin tulemassa hän nousi ja käski riisua housunsa tein työtä käskettyä ja otin farkut pois hänen jalastaan. Alta paljastui mustat stringit jotka oli jo litimärät Riikka kuiskasi korvaani -Nussi mua nyt ja tässä samalla hän hyppäsi pulpetille
ja avasi haaransa hänen häpykumpunsa oli ajeltu miltrei paljaaksi, tämä oli ensimmäinen kertani jonka Riikka nopeasti huomasikin oli vetänyt vasta muutaman työnnön hänen tiukkaan pilluun kun hän pyysi vaihtamaan asentoa. Nyt minä olin alla ja hän päällä, hän alkoi ratsastaa ja tissit pomppivat edessa vauhdilla minä puristelin niitä kuin sterssi lelu kunnes en enää kestänyt sanoin että nyt tulee ja samalaa laukesin hänen sisäänsä
35362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oli niin paljon virheitä että silmissä vilisee!

Äänestä

siis aivan KAUHEE! ideana hyvä, kuvailevia adjektiiveja puuttui liikaa.

Äänestä

Jooh sait mt kiihottumaan .... :)
mutta seuraavalla serralla muista sana välit!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä kirjoitti:

Historian maikkani oli aika tiukka ja usein ärsyttäväkin, olin vähän väliä jälki-istunnossa tai puhuttelussa usein syyttä. Nyt olin taas jäänyt luokkaan yksin kuuntelemaan mitä maikalla oli asiaa, hän kuitenkin ilmoitti että hän ei ehdi jäädä puhumaan vaan että minun pitäisi tulla koulun jälkeen puhutteluun, arvasin ettei hänellä ollut mitään menoa vaan teki sen piruuttaan. Tulin koulun jälkeen hissan luokkaamme, maikka jo odottikin minua hänellä oli päällä farkut sekä kireä poolopaita. Hän oli alle kolmikymppinen aika muodokas varsinkin hänellä oli isot rinnat joita oli tullut katseltua niin tunnilla kuin erillaisissa puhutteluissa, hän ilmoitti että minun täytyy tehdä extra tehtäviä huonon käytökseni vuoksi.
Hän kumartui etsimään monisteita ja hetken mielijohteesta menin hänen taakseen ja puristin häntä perseestä. Ajattellin että nyt nousee meteli ja vähintään syytteeseen raiskauksesta, mutta hän kääntyikin hymyillen minuun päin ja sanoi -Tai voithan sinä korvata käytöksesi toisellakin tavalla, hän käveli ovelle ja laittoi sen lukkoon silloin en vielä älynnyt mitä hän tarkoitti. Seuraavaksi maikka tuli ja alkoi aukaisemaan farkkujani olin hetken paniikissa, mutta kohta aloin puristella hänen peppuaan ja rintoja. Housuni tipahti maahan ja kullini nousi tanaan, maikka otti sen boksereistani esille ja sanoi -Täällähän ollaan ja valmiina ottaen samalla paitansa pois hänen rinnat olivat edessäni ja näyttivä tulevan kohta ulos rintsikoista aloin ottaa niitä pois maikan kehoituksesta ja puriatelemaan niitä ne olivat valtavan tuntuiset isot, mutta silti kiinteät. Maikka sanotaan häntä vaikka Riikaksi polvistui eteeni ja otti kullini suuhun hän leikki sillä nuoli sitä kuin tikkaria, juuri kuin olin tulemassa hän nousi ja käski riisua housunsa tein työtä käskettyä ja otin farkut pois hänen jalastaan. Alta paljastui mustat stringit jotka oli jo litimärät Riikka kuiskasi korvaani -Nussi mua nyt ja tässä samalla hän hyppäsi pulpetille
ja avasi haaransa hänen häpykumpunsa oli ajeltu miltrei paljaaksi, tämä oli ensimmäinen kertani jonka Riikka nopeasti huomasikin oli vetänyt vasta muutaman työnnön hänen tiukkaan pilluun kun hän pyysi vaihtamaan asentoa. Nyt minä olin alla ja hän päällä, hän alkoi ratsastaa ja tissit pomppivat edessa vauhdilla minä puristelin niitä kuin sterssi lelu kunnes en enää kestänyt sanoin että nyt tulee ja samalaa laukesin hänen sisäänsä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu