Toista kertaa uo-kierteessä

Gekko Golmonen

Sössin omat raha-asiani pahoin 2000-luvun alussa. Palkka ei ollut vielä kummoinen, mutta yhtä jos toista piti saada. Perheeni pelasti minut pinteestä jo yhden kerran lainaamalla minulle 30 000 markkaa. Mutta kierre alkoi alusta ja niinpä olin uo:n asiakkaana 2001-2009. Luottikset puhdistuivat 2008 ja ulosotosta vapauduin syksyllä 2009. Sitä "piinaa" kesti siis 8,5 vuotta. Tuolloin 2009 vannoin, ettei koskaan enää. Juupa juu. No maalikuusta 2012 asti olen jälleen ollut uo:n asiakas ja näyttää, että tätä iloa kestää vielä 5 vuotta. Onnistuin 2,5 vuodessa hankkimaan itselleni 40 tuhannen euron velat (kulutusluottoja, luottokortteja, pikavippejä, joita hoitelin em. veloilla).

Sanoin miehelleni juuri eilen, että sitten, kun se päivä koittaa, että tästä vapaudun, pitäisi minut asettaa holhoukseen ja joku toinen hoitaisi raha-asioita. Oikeasti nyt jo pelottaa, miten pärjään. Joku sairaushan taustalla on. Rahat ovat siis menneet elämiseen - liian leveään elämiseen.

Syitä tähän olen pohtinut ja niitä löytänytkin.

4

193

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En nyt sanois että olisit sairas mutta ehkä kannattaisi miettiä syitä miksi yhä uudelleen ajautuu velkakierteeseen. Jotain "tyhjiötä" elämässäsi taidat täyttää
      tuolla velkaantumisella... ilmeisesti enää et voi velkaantua enää mutta hyvä idea antaa vaikka puolison hoitaa raha-asioitasi, vaikka vain jonkin määräajan.
      Tsemppiä!

    • Niinpä. Kuulostaa niin tutulta. Kerran olen saanut takuu-säätiön takauksen 1995. Sen jälkeen meni hyvin, mutta taas ollaan samassa jamassa johtuen pääasiassa tulojen puolittumisesta. Kylää se niin vaan on, että köyhyydestä ei ikinä selviä. Onneksi elämässä on ihaniakin asioita. Ei rahalla ja luottotiedoilla ole pidemmän päälle mitään merkitystä.

      • huonostimeneesuomi0

        Viesti oli siis gekko golmoselle :)


    • näin siinä käy

      Mehän ollaan kuin jotkut kleptomaanit.
      Pakko varastaa tai pakko laittaa itsensä k useen veloilla.
      Sitten on tosi upeeta selvitä niistä,kituuttaa ja venyttää penniä.

      Mitäs se hyödyttää?
      No kyllä se kuulkaa on niin,että kun kohta veli venäläinen tulee ja vie meidät siperiaan,siellä syödään pelkkää pettua, niin me jotka olemme siihen jo tottuneet selvitään sielläkin hengissä.Ei siellä BMW ajeliat ja hanhenmaksapalleroiden syöjät selviä.
      Nuo muut vetää itsensä hirteen.
      Me selvitään ja tullaan sitten joskus takaisin ja saadaan 100 hehtaaria parasta etelä-suomalaista maata jokainen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1343
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      52
      662
    5. 60
      651
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe