Olin homofobi

Moikka

Olen jo vanha äijä ja tyytyväinen elämääni homona. Ajattelin silti kysäistä omakohtaisista homofobisista kokemuksista, siis itsestänne, koska itselläni on ollut sellaisia.

Nuoruudessani, ja vielä yli kaksikymppisenäkin, olin nimittäin varsin homofobinen. Sorsin muiden homokammoisten kavereiden kanssa aika törkeästi tyyppejä, jotka vaikutti neitimäisiltä ja heikoilta. Oli läpsimistä, hinttariksi haukkumista, yleistä kiusaamista ja muiden yllyttämistä väkivaltaan toisia kohtaan.
Varsinkin yksi kaveri porukassa oli kova haastamaan riitaa ja hänen syliin välillä ikään kun heitettiin homoja hakattavaksi.
Samalla tiesin ja tunnistin selvästi olevani homo koska vahva veto toisiin poikin oli jo alkanut yläasteen ensimmäisellä luokalla eikä tytöt kiinnostanut millään tasolla.

Ilmapiiri paikkakunnalla, jolla asuin oli sellainen ettei kaapista ulostulemista voinut edes harkita nuorena epävarmana henkilönä. Pysyin tiukasti kapissa ja menin mukaan porukkoihin, jotka kiusasivat tyyppejä, jotka oletettiin olevan homoja. Useimmat heistä varmaan olikin sellaisia muttei ehkä kaikki.

Kun sitten tulin kapista ulos on kaduttanut ihan hirveesti ja olisi monta kertaa halunnut pyytää anteeksi moukkamaisuuttani. Jälkikäteen on ilmennyt, että moni kiusaajaporukasta (mm. edellä mainittu riitapukari) olivat joko biseksuaaleja tai homoja itse.

Oikeastaan ainoa motivaationi homofobiaani oli kova tarve koko ajan todistaa ympäristölle ettei ollut homo. Olihan se yleinen puheenaihe ja pilkan kohde nuorten keskuudessa, ja koska tunnistin itse olevani potentiaalinen uhri, oli pakko etäännyttää itsensä epäilyistä tekemällä törkeyksiä. Ajauidin siis tähän homokammoiseen tilanteeseen koska pelkäsin itseni puolesta.

Aika paljonhan puhutaan sitä, että homofobit ovat homoja itse ja ainakin omalta ja monen kaverini osalta voin allekirjoittaa sen täysin.

Onko kellään muulla (homolla) jotain vastaavia kokemuksia?
6164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Muuten on, mutta en kiusannut ketään.

Äänestä

Olet eheytynyt, entinen homofoobikko! Onnea sulle.

Äänestä

Sori nyt tunkeudun tänne, olen itse lesbo ja minulla vähän samanlaisia tuntemuksia on ollut. Ala-asteella em vielä paljoa ajatellut ajatusta.. Mutta yläasteella muistan olleeni jotenkin tosi paljon lesboja vastaan. Minä ajattelin, että se oli ällöttävää. En tuntenut lesboja, enkä kiusannut ketään, mutta ajattelin että lesbous oli typerää ja luonnotonta.

Tahdoin vaan kieltää omaa suuntautumistani, olin ollut ala-asteellaa ihastunut tyttöön, ja yläasteella ihastuin parhaaseen kaveriini. Kai minä halusin ajatella että pidin häntä vain hyvänä ystävänäni, mutta olin hänestä mustasukkainen ja halusin olla enemmän kuin kaveri. Homoja vastaan minulla ei ollut koskaan mitään, sehän on outoa. Lesboja vastaan olin mutta homoihin suhtauduin ihan neutraalista.

No yläasteen lopulla juttu valkeni minullekin ja tunnustin olevani lesbo ja annoin itselleni sen vapauden olla oma itseno ja ihastua.

Äänestä
  • Kiitos "olin lesboja vastaan" vastauksestasi.

    Tytöthän osaavat olla vähintään yhtä ilkeitä kun pojat mitä tulee kiusaamiseen. Syyt kiusaamiseen on varmaan samat kun pojilla eli otetaan heikko joukosta ja hyökätään sitä vastaan. Pojilla on paljon tätä homohaukkumista, mutta en ihmettelisi jos tytöillä on samaa (oletettuja) lesboja vastaan.

    Joka tapauksessa ainakin poikien kiusaaminen, homohaukkuminen johtuu pakostakin pitkälti kaappihomoista. Omat kokemukseni ovat niin vahvat että ilmiö on pakko olla aika yleinen koska tuskin minä ja kaverini olimme jotain poikkeustapauksia mitä tulee kaappihomoihin.

    Vielä uskomattomampaa tässä sopassa oli, että juuri nämä kaappihomot, minä mukaan lukien, kehuivat kuinka monta muijaa ne oli pokannut ja nainut viikonloppuna. Totuushan oli tietysti nolla, mutta teini-iässä kaikkeen uskottiin.

    Kun jälkikäteen olen miettinyt tätä gay-bashingiä, niin olen todennut, että ne kaverit, jotka osoittautuivat heteroiksi (hankkivat perheen ja lapsia) eivät juuri koskaan osallistuneet mihinkään homokiusaamiseen. He olivat aina joko sivulla katsomassa tai poissa koko asiasta. Tämäkin vahvistaa käsitystäni, että juuri homot usein kiusaavat (oletettuja) homoja.
    Vaikuttaa siltä, että jos on turvallinen seksuaalisuutensa kanssa niin ylilyönteihin ei yksinkertaisesti ole tarvetta.

    Äänestä

mulla on kokemusta, kiusatun näkökulmasta. seiskalla yks poika alkoi haukkumaan homoksi ihan säännöllisesti ja siitä tuli fyysistäkin.

Äänestä
  • Oliko se myöskin homo vai mikä ?
    Jotenki tuntuu että noi homojen kiusaajat nauttii siitä ja mällit irtoo vain olemalla ilkeä homoille ...
    Heteron näkökulmasta mulle ihan sama kuka tykkää pojista tai tytöistä,ainakaan homot ei vie meiltä naisia,hmm jos lesbo tai bisse vie lesbon/bissen niin mitä se haittaa sillä se ihan sama asia kuin menettäisi akkansa miehelle ja tarkoittaa vain että itessä se vika on kun ei osannut hoitaa hommiaan.

    Ennen oli meillä lännessä tapana sanoa et pilhukade on hevosvarasta pahempi ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ex-homofobi kirjoitti:

Moikka

Olen jo vanha äijä ja tyytyväinen elämääni homona. Ajattelin silti kysäistä omakohtaisista homofobisista kokemuksista, siis itsestänne, koska itselläni on ollut sellaisia.

Nuoruudessani, ja vielä yli kaksikymppisenäkin, olin nimittäin varsin homofobinen. Sorsin muiden homokammoisten kavereiden kanssa aika törkeästi tyyppejä, jotka vaikutti neitimäisiltä ja heikoilta. Oli läpsimistä, hinttariksi haukkumista, yleistä kiusaamista ja muiden yllyttämistä väkivaltaan toisia kohtaan.
Varsinkin yksi kaveri porukassa oli kova haastamaan riitaa ja hänen syliin välillä ikään kun heitettiin homoja hakattavaksi.
Samalla tiesin ja tunnistin selvästi olevani homo koska vahva veto toisiin poikin oli jo alkanut yläasteen ensimmäisellä luokalla eikä tytöt kiinnostanut millään tasolla.

Ilmapiiri paikkakunnalla, jolla asuin oli sellainen ettei kaapista ulostulemista voinut edes harkita nuorena epävarmana henkilönä. Pysyin tiukasti kapissa ja menin mukaan porukkoihin, jotka kiusasivat tyyppejä, jotka oletettiin olevan homoja. Useimmat heistä varmaan olikin sellaisia muttei ehkä kaikki.

Kun sitten tulin kapista ulos on kaduttanut ihan hirveesti ja olisi monta kertaa halunnut pyytää anteeksi moukkamaisuuttani. Jälkikäteen on ilmennyt, että moni kiusaajaporukasta (mm. edellä mainittu riitapukari) olivat joko biseksuaaleja tai homoja itse.

Oikeastaan ainoa motivaationi homofobiaani oli kova tarve koko ajan todistaa ympäristölle ettei ollut homo. Olihan se yleinen puheenaihe ja pilkan kohde nuorten keskuudessa, ja koska tunnistin itse olevani potentiaalinen uhri, oli pakko etäännyttää itsensä epäilyistä tekemällä törkeyksiä. Ajauidin siis tähän homokammoiseen tilanteeseen koska pelkäsin itseni puolesta.

Aika paljonhan puhutaan sitä, että homofobit ovat homoja itse ja ainakin omalta ja monen kaverini osalta voin allekirjoittaa sen täysin.

Onko kellään muulla (homolla) jotain vastaavia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu