Timo Sandberg tuotanto

Hieno huomio!
Ainakin Ilkka Remeksen kahdessa kirjassa on samanlainen loppu.Toisessa katuva rikollinen vie ydinpommin räjähtämään helikopterilla ulkomerelle ja toisessa sama juttu, mutta vie maanalaiseen parkkihalliin.

Lukekaa toisenlainen jännityskirja! Lukekaa Aulis Saarijärven "Kumeliuksen asialla"! Siinä sankari ei ole mikään mukava mies tai suuri maailman tilanteen tulitikusta pohdiskelija!

Lisäisin vielä, näihin Sandbergin dekkareissa toistuviin juttuihin, mansikkaleivoksen.
Se näyttäisi olevan ainoa leivonnainen, joka tilataan aina kahvileiväksi kahvilassa.
Nyt alkaa jo lähes huvittamaan, tämä mielikuvituksen puute näiden juttujen suhteen.

Ja lisää toistoa.Sandbergin dekkareista.Mustakantiset vihot ja sokerinpalan kanssa kahvinjuonti. :)

Jos etsit kirjaa, missä pääset juhannustunnelmaan.Kannattaa valita timo Sanbergin kalmankokko.Sitä lukiessa aistii kesän talvellakin.Hienosti kirjoitettu ja aika jännä.

Jossakin Sandbergin kirjan alussa mies talsi kuraisissa saappaissa sisälle ja koki vaimon moitteet epäoikeudenmukaisena jäkätyksenä. Riita siitä tuli.
Aika epäuskottava alkukohtaus. Mies vaikutti luonnevikaiselta.

Eihän niissä ole mitään ideaa muutenkaan, ensimmäinenkin jäi kesken.
Toistamisen maailmanmestari dekkarisarjassa on kuitenkin Mauri Sariola Suskoski kirjoissaan. Puolustukseksi Maurille on sanottava, että hän kuuleman mukaan kirjoitti kirjan parissapäivässä, pahassa kohmelossa ja viinantuskissaan.

http://www.kansantahto.fi/2013/05/dekkaristi-on-poliisin-tuttu/
Tässä hieman tietoa Timo Sandbergista.
Luulisi näin paljon kirjoittaneella ja alaan perehtyneellä olevan kokemusta, mielikuvitusta ja vaihtoehtoja.
Ainakin sen verran, ettei toistaisi näin tiuhaan, näitä silmiinpistävän samoja juttuja dekkareissaan.
Sariolan dekkareissa oli tosiaan, myös paljon toistoa.Naiset kuvailtiin poikkeuksetta samanlaisina Sariolan mieleisinä, uhkearintaisina ja kapeauumaisina ja sironilkkaisina blondeina ja miestyypit samoin samantyyppisinä.
Sanbergin kirjoissa, naiset on aina hoikkia ja pitkäsäärisiä.Vielä ei ole löytynyt yhtään sellaista erityyppistä, tukevahkoa, lyhyenlänttää, tai isoluista, isolla ahterilla varustettua nuorta naista.
Ei sillä, että sellaisia erityisesti kaipaisi.Mutta, olisihan se tervetullutta ja luonnollista vaihtelua, pienirintaisten rimppakinttujen sekaan.
Samaa toivoisi muidenkin toistojen tilalle.Muitakin vaihtoehtoja luulisi löytyvän.
Esim.epäsosiaalisen aineksen asuntojen tunkkaisen hajun aiheuttaville, viemättä unohtuneiden ainaisten roskapussejen tilalle vaihteeksi.Joskus vaikkapa, pistävä ja raskas ilmanraikastimen tuoksu.Tai itseväännettyjen sätkien pinttynyt tunkkainen haju.Kellarimainen, kostea homeen lemahdus jne.

19 vuotiaita Markoja ja vanhempia Maureja tuntuu esiintyvän ainakin kahdessa eri Sandbergin dekkarissa.
Miesten nimiähän on niin vaikea keksiä.Mustaa buickkiakin taidetaan käyttää ainakin kahdesti ja mehukeittokin on kaatunut pöydältä lammikoksi lattialle kahdessa murjussa.

Samoin törmäsin, kai jopa kolmessa eri Sandbergin dekkarissa, pieniin teräviin hampaanjälkiin ja samoin rupien repimiseen kädestä, jotka alkoivat vuotaa verta.
Myös rakastelukohtauksissa, miehen hiuksiin tarttuminen toistuu ja nännitarinat ja tämä alushousujen nuuskiminen, ainakin vähintään siitä mainitseminen.

Niinkuin toistuu myös tämä, koirien innostumisreaktion yhteydessä, niiden mahan alta näkyviin tuleva vaaleanpunainen piikki.Taru Lund myös kumartuu aina rapsuttamaan koiria.

Sille ei voi mitään, että lukija kiinnittää huomion siihen.
Jos kirjailija käyttää, kahteen tai useampaan kertaan. Täsmälleen samoja kuluneita juttuja ja kuvauksia, eri dekkaritarinoissaan.
Kirjailija ei itse sitä ilmeisesti huomaa.
Eikä kustantamoakaan häiritse tälläinen toisto.Jos kyseessä on nimekäs kirjailija.Eikä mikään amatööri.
Mutta lukijaa häiritsee siitäkin huolimatta, kuten näette.

Lisää tähän, vielä linnut ja niiden tappamismenetelmät.Lintujen julmat kohtalot.
Nekin toistuu Sandbergin kirjoissa.Milloin mätkitään pöllöä ranstakalla.Joku tallaa pikkulinnun päälle, niin että suolet pursuaa ja toisinaan taas tapetaan räkättejä ihan vaan huvikseen.

Tapahtuihan tätä Agatha Christielläkin.
Nyt vasta huomasin, kun luin kirjat uudelleen peräkkäin. Pisti erikoisesti silmään: hänellä oli keitetyn karviaismarjan väriset silmät!
Edellisessä kirjassa silmät olivat murhaajan (naisen). Tätä toista en vielä päässyt loppuun, mutta veikkaan myös murhaajaksi (mies), vaikka en muista edellisen lukemisen jäljiltä kuka lienee. (20 v. sitten luettu).

Jäin miettimään: minkähän väriset silmät on kyseessä? Kyse tuskin on punaisista karviaismarjoista. Harmaanvihertävät?

Muuallakin usein karviaismarjoja. Täällä en ole koskaan saanut esim. karviaismarjapiirakkaa.

Ari Paulowin dekkareissa ryypätään liikaa.Dekkari saattaa alkaa lupaavasti, mutta tarinat jää hiukan junnaamaan paikalleen.Niissä on sellaista turhaa ratkaisun venyttämistä.Kun dekkari ei etene, kiinnostus herpaantuu ja jää lukematta loppuun.