Itseäni ainakin tylsistyttää, sellaiset dekkarit, joissa tarina ei lähde etenemään.
Vähäpätöisesti kirjan alussa kuvatun rikoksen selvittelyn alkaessa.Jäädäänkin vain pyörimään, siihen poliisin teknisen tutkinnan, tai ylipäätään kaiken sen rikostutkinnan kuvaamiseen.
Selitetään loputtomiin perinpohjin sitä, rikosten selvittelytapaa.Sellainen on aika tylsistyttävää, ellei siinä välissä tapahdu mitään muuta.
Itse muu rikosten ja rikollisten kuvaus ja jännittävät tapahtumat jäävät liikaa, oikeustieteellisten laboratorioiden hommista kertomiseen ja sieltä saatujen, ruumiinavausraporttejen kanssa puljaamiseen.
Tai, rikospaikkojen nuuskimiseen ja sieltä todisteiden keräämiseen muovipusseihin, näidenkin kuvaukseen menee jo monta sivullista.
Aikaa kuluu paljon myös poliisilaitoksilla, kuulusteluissa ja kuvatessa rikostutkijoiden keskinäistä rikosen vatvomista ja heidän tutkintatyylinsä kuvausta.Joskus keskitytään ihan liikaa, itse tutkijaan ja hänen elämäntapoihinsa.Hänen ihmissuhteisiinsa ja juopotteluun jne.Dekkareissa mukana olevien rikollisten elämästä ja tekemisistä ei sen sijaan koskaan kerrota juuri mitään.
Jännitystä ei tule siitä.Jos kirjassa keskitytään vain jauhamaan liikaa rikostutkijoista, tai heidän tutkimuksistaan. Enemmän sen sijaan dekkareissa saisi olla toimintaa ja jännitystä.
Vähäpätöisesti kirjan alussa kuvatun rikoksen selvittelyn alkaessa.Jäädäänkin vain pyörimään, siihen poliisin teknisen tutkinnan, tai ylipäätään kaiken sen rikostutkinnan kuvaamiseen.
Selitetään loputtomiin perinpohjin sitä, rikosten selvittelytapaa.Sellainen on aika tylsistyttävää, ellei siinä välissä tapahdu mitään muuta.
Itse muu rikosten ja rikollisten kuvaus ja jännittävät tapahtumat jäävät liikaa, oikeustieteellisten laboratorioiden hommista kertomiseen ja sieltä saatujen, ruumiinavausraporttejen kanssa puljaamiseen.
Tai, rikospaikkojen nuuskimiseen ja sieltä todisteiden keräämiseen muovipusseihin, näidenkin kuvaukseen menee jo monta sivullista.
Aikaa kuluu paljon myös poliisilaitoksilla, kuulusteluissa ja kuvatessa rikostutkijoiden keskinäistä rikosen vatvomista ja heidän tutkintatyylinsä kuvausta.Joskus keskitytään ihan liikaa, itse tutkijaan ja hänen elämäntapoihinsa.Hänen ihmissuhteisiinsa ja juopotteluun jne.Dekkareissa mukana olevien rikollisten elämästä ja tekemisistä ei sen sijaan koskaan kerrota juuri mitään.
Jännitystä ei tule siitä.Jos kirjassa keskitytään vain jauhamaan liikaa rikostutkijoista, tai heidän tutkimuksistaan. Enemmän sen sijaan dekkareissa saisi olla toimintaa ja jännitystä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tylsää on, jos kirjassa vain selvitetään kuka rikoksen teki eikä siinä ole mitään muuta sisältöä.
Itse puolestani pidän tylsänä dekkaria, jossa hypätään välillä kuvaamaan tekijän edesottamuksia rikostutkinnan aikaan. Toisin sanoen paljastetaan tämä, jos ei nyt peräti nimeltä, niin tyyppinä kuitenkin.
Kyllä tekijän pitää paljastua vasta kirjan lopussa. Saa tämä tietysti pyöriä mukana tutkintakuvioissa Agatha Christien tyyliin, mutta olla siinä vaiheessa korkeintaan yksi monista epäillyistä. Herkullisimmillaan lukija onnistuu itse selvittämään rikoksen omalla päättelyllään, mutta kuitenkin niin, ettei voi olla varma, päättelikö oikein.
Minua jurppii -etsivien rahaongelmat...kai niillä palkka tulee niinkuin meille muillekin
-perheongelmat...eikös jepareillakin työaikalait ole,joskus pitempään,joskus yvp
-auto-ongelmat,hirveän monilla huono paska auto joka hajoaa joka välissä
-kännykkä ongelmat,vanha juttu että ei kenttää,ei soiteta apuja tai akku tyhjä kesken kiihkeimmän takaa-ajon
-uhkarohkeus...pää edellä mennään yksin joka asiaan eikä sanota kellekään vaikka oltais kuin sarjamurhaajan perässä...
todella epäuskottavia ja ennelta arvattavia kohtauksia monesta dekkarista.
Erik Winter taitaa olla poikkeus persaukisesta romuautolla ajavasta etsivästä..D
Minusta esim Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen homo-eroottinen suhde on jätetty kuvaamatta, sammoi oliko Robisson Gruusoella ja sillä perjantailla suhde. Ravistiko Robinson räpylään yksinäisydessään sillä saarella.
Jauhanta, jauhanta ja jauhanta.
Turhan monet dekkarit on sellaisia, että ensin tapahtuu murha ja sitten jauhetaan 200 tai 300 sivua sitä sun tätä eli käydään itseään toistavia dialogeja. Sitten tapahtuu jotain viimeisillä kolmella sivulla ja homma ratkeaa.
Mielestäni dekkarissa pitää olla sopivassa suhteessa toimintaa ja dialogia. Eli ei pelkkä toimintathillerikään kiehdo, sellainen, jossa puu-ukkoja henkisesti muistuttavat ihmiset vain säntäävät paikasta toiseen. Naida napasuttavat sitten välillä ja sitten mennään taas. Ruumiita tulee liukuhihnalla ja makaabereilla yksityiskohdilla mässäillään.
Milloinkahan olisin viimeksi lukenut mielestäni laadukkaan dekkarin ja mikähän se olisi ollut? Ei mitään muistikuvaa.
Mistähän me löydettäis tälläisiä dekkareita?Minäkin olen etsinyt.Kyllästyneenä näihin joita tuossa kuvailet.Laittakaahan vinkkiä tähän ketjuun, jos löydätte.