Mikä tylsistyttää dekkareissa

Ne tekniikanpojat

Itseäni ainakin tylsistyttää, sellaiset dekkarit, joissa tarina ei lähde etenemään.
Vähäpätöisesti kirjan alussa kuvatun rikoksen selvittelyn alkaessa.Jäädäänkin vain pyörimään, siihen poliisin teknisen tutkinnan, tai ylipäätään kaiken sen rikostutkinnan kuvaamiseen.
Selitetään loputtomiin perinpohjin sitä, rikosten selvittelytapaa.Sellainen on aika tylsistyttävää, ellei siinä välissä tapahdu mitään muuta.
Itse muu rikosten ja rikollisten kuvaus ja jännittävät tapahtumat jäävät liikaa, oikeustieteellisten laboratorioiden hommista kertomiseen ja sieltä saatujen, ruumiinavausraporttejen kanssa puljaamiseen.
Tai, rikospaikkojen nuuskimiseen ja sieltä todisteiden keräämiseen muovipusseihin, näidenkin kuvaukseen menee jo monta sivullista.
Aikaa kuluu paljon myös poliisilaitoksilla, kuulusteluissa ja kuvatessa rikostutkijoiden keskinäistä rikosen vatvomista ja heidän tutkintatyylinsä kuvausta.Joskus keskitytään ihan liikaa, itse tutkijaan ja hänen elämäntapoihinsa.Hänen ihmissuhteisiinsa ja juopotteluun jne.Dekkareissa mukana olevien rikollisten elämästä ja tekemisistä ei sen sijaan koskaan kerrota juuri mitään.
Jännitystä ei tule siitä.Jos kirjassa keskitytään vain jauhamaan liikaa rikostutkijoista, tai heidän tutkimuksistaan. Enemmän sen sijaan dekkareissa saisi olla toimintaa ja jännitystä.

6

230

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Samma mamma

      Tylsää on, jos kirjassa vain selvitetään kuka rikoksen teki eikä siinä ole mitään muuta sisältöä.

    • Makunsa kullakin

      Itse puolestani pidän tylsänä dekkaria, jossa hypätään välillä kuvaamaan tekijän edesottamuksia rikostutkinnan aikaan. Toisin sanoen paljastetaan tämä, jos ei nyt peräti nimeltä, niin tyyppinä kuitenkin.

      Kyllä tekijän pitää paljastua vasta kirjan lopussa. Saa tämä tietysti pyöriä mukana tutkintakuvioissa Agatha Christien tyyliin, mutta olla siinä vaiheessa korkeintaan yksi monista epäillyistä. Herkullisimmillaan lukija onnistuu itse selvittämään rikoksen omalla päättelyllään, mutta kuitenkin niin, ettei voi olla varma, päättelikö oikein.

    • jotain uutta,please

      Minua jurppii -etsivien rahaongelmat...kai niillä palkka tulee niinkuin meille muillekin
      -perheongelmat...eikös jepareillakin työaikalait ole,joskus pitempään,joskus yvp
      -auto-ongelmat,hirveän monilla huono paska auto joka hajoaa joka välissä
      -kännykkä ongelmat,vanha juttu että ei kenttää,ei soiteta apuja tai akku tyhjä kesken kiihkeimmän takaa-ajon
      -uhkarohkeus...pää edellä mennään yksin joka asiaan eikä sanota kellekään vaikka oltais kuin sarjamurhaajan perässä...

      todella epäuskottavia ja ennelta arvattavia kohtauksia monesta dekkarista.

      Erik Winter taitaa olla poikkeus persaukisesta romuautolla ajavasta etsivästä..D

    • eksyin aiheesta

      Minusta esim Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen homo-eroottinen suhde on jätetty kuvaamatta, sammoi oliko Robisson Gruusoella ja sillä perjantailla suhde. Ravistiko Robinson räpylään yksinäisydessään sillä saarella.

    • Luen ja kirjoitan

      Jauhanta, jauhanta ja jauhanta.

      Turhan monet dekkarit on sellaisia, että ensin tapahtuu murha ja sitten jauhetaan 200 tai 300 sivua sitä sun tätä eli käydään itseään toistavia dialogeja. Sitten tapahtuu jotain viimeisillä kolmella sivulla ja homma ratkeaa.

      Mielestäni dekkarissa pitää olla sopivassa suhteessa toimintaa ja dialogia. Eli ei pelkkä toimintathillerikään kiehdo, sellainen, jossa puu-ukkoja henkisesti muistuttavat ihmiset vain säntäävät paikasta toiseen. Naida napasuttavat sitten välillä ja sitten mennään taas. Ruumiita tulee liukuhihnalla ja makaabereilla yksityiskohdilla mässäillään.

      Milloinkahan olisin viimeksi lukenut mielestäni laadukkaan dekkarin ja mikähän se olisi ollut? Ei mitään muistikuvaa.

      • Etsin ja luen

        Mistähän me löydettäis tälläisiä dekkareita?Minäkin olen etsinyt.Kyllästyneenä näihin joita tuossa kuvailet.Laittakaahan vinkkiä tähän ketjuun, jos löydätte.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      50
      3354
    2. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      551
      2077
    3. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      84
      1956
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      17
      1950
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1588
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1528
    7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1386
    8. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      90
      1349
    9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      1297
    10. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      48
      1220
    Aihe