Ongelma

Olen joutunnut puolipakolla elämään 27-vuotiaaksi kotona äidin kanssa, koska muuten ei olisi ollut varaa pitää omakotitaloa. Nyt kuitenkin on tehty päätös myydä talo, mikä aiheuttaa ongelmia sossun kanssa.

Aion muuttaa erilleni, mutta muutto pitäisi juonia siten, etten joudu käyttämään talosta saatua rahoja kokonaan elämiseen, vaan saisin silti kelan ja sossun tuet. Sossun kanta saattaa olla se, että rahat - käytännössä perintörahat - pitäisi käyttää purkkihernekeittoon ja nuudelipusseihin, sen sijaan, että ne käyttäisi johonkin järkevään.

Ajattelin, että paras tapa olisi lahjoittaa oma osuuteni talosta äitilleni ennen myyntiä ja sitten vaan laatia lista kaikista niistä tavaroista, mitä ajattelin hankkia ja äiti maksakoon. Sen lisäksi ottaisin äiti käteilsellä vastaan muutaman satasen silloin tällöin.

Idea olisi siis se, etten saisi talosta virallisesti senttiäkään ja siten sossulla ei olisi perusteita jättää maksamatta tukia. Mietin vaan, että onnistuuko käytännössä vai voiko siltikin jättää maksamatta tuet vedoten siihen, etten ottanut rahoja talosta?

Toinen mahdollisuus on tietenkin on se, etten heti muuta omilleni, vaan asun muutaman kuukauden vuokralla äidin kanssa ja tuhlaan talosta saadut rahat sinä aikana - ja muuten omilleni vasta kun tili on tyhjä.

Jotain on joka tapauksessa keksittävä, sillä en edelleenkään halua tuhlata rahoja purkkihernekeittoon ja nuudeleihin.
672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Niin siis ajatuksesi oli, että et koskaan työllisty, vaan olet sossun asiakas loppuelämäsi? Sitten tosiaan kannattaa jemmata massit vaikka patjaan. Toinen vaihtoehto olisi tietysti mennä duuniin ja sijoittaa talorahat vaikka osakkeisiin. Ne kelpaavat vakuudeksi käytännössä täydestä arvostaan sitten kun olet ostamassa seuraavaa asuntoa itsellesi.

Äänestä

Joo, eihän Suomessa olekaan kuin vaivaiset 500k työtöntä jos työkkärin temppuilut lasketaan mukaan. Voit mennä heille kertomaan, että menkäähän töihin siitä - niin kokoomuskin tekee.

Mä olen joutunut sen verran monet työkkärin pakkokurssit ja mukakuntouttavat työtoiminnat kiertämään, ettei tosiaankin kiinnosta käyttää viimeisiäkin varallisuuden rippeitä hernekeittoon ihan sen takia, että joku porvarin perse siitä hieman levenee.

Isäni oli sen verran antiporvarillinen, että se olisi lähinnä muistoa loukkaavaa.

Äänestä
  • Selvennyksistä siis vielä, että kerran suostun osallistumaan näihin työkkärin (muka)kuntouttaviin toimenpiteisiin, jotka ovat käytännössä tyhjänpäiväistä puuhastelua 7h /d, olen mielestäni oikeutettu täysiin kelan ja sossun tukiin siinäkin tilanteessa, että saan varmaan about €10k perintöä.

    Näiltä osin ei siis pitäisi olla mitään hurkasteltavaa, että haluan perintörahani omaan käyttööni. Sehän ei ole mun vika, että nykyään ei haluta koko kansaa työllistää (ainakaan käypällä palkalla), vaan ennemmin ylläpitämään työttömien reservia paskahommien varalta.

    Äänestä

Jos lahjoitat äidillesi omaisuutta niin kolmessa vuodessa saat lahjoittaa 4000 euron arvosta ilman veroseuraamuksia, sitä suuremmista lahjoituksista menee lahjavero.

Sinuna ottaisin tuon 10.000(?) ja elelisin kelan etuuksilla puolisen vuotta jona aikana nostaisin tilini hissukseen tyhjäksi kun "ostelisin" kaikenlaista tarpeellista.

Äänestä
  • Täytyy ilmeisesti siis elää myynnim jälkeen vielä sen aikaa vuokralla äitin kanssa, että saa ostettua perintörahoilla uuden auton, uuden tietokoneen, uudet äänentoistolaitteet ym. ja muuttaa vasta sen jälkeen omilleen.

    Tietysti työnpaikka poistaisi tämän ongelman, mutta pysyvän työpaikan saaminen on nykyään aika lailla mahdotonta, jos sellaista ei valmiiksi ole.

    Äänestä

Kyllä sinä voit olla muutaman kuukauden ilman sossun rahoja, saathan sinä työkkärirahat kuitenkin.

Kun nyt ensin vuokraat jostain asunnon ja makselet takuuvuokrat jne.
Ostelet sen auton ja maksat vuoden liikennevakuutuksen...
Nostat tynyyn alle muutaman tonnin ja täytät seuraavan sossukupongin vaikka 4kk kuluttua, kunhan olet laittanut asumistuen vireille...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juoni kirjoitti:

Olen joutunnut puolipakolla elämään 27-vuotiaaksi kotona äidin kanssa, koska muuten ei olisi ollut varaa pitää omakotitaloa. Nyt kuitenkin on tehty päätös myydä talo, mikä aiheuttaa ongelmia sossun kanssa.

Aion muuttaa erilleni, mutta muutto pitäisi juonia siten, etten joudu käyttämään talosta saatua rahoja kokonaan elämiseen, vaan saisin silti kelan ja sossun tuet. Sossun kanta saattaa olla se, että rahat - käytännössä perintörahat - pitäisi käyttää purkkihernekeittoon ja nuudelipusseihin, sen sijaan, että ne käyttäisi johonkin järkevään.

Ajattelin, että paras tapa olisi lahjoittaa oma osuuteni talosta äitilleni ennen myyntiä ja sitten vaan laatia lista kaikista niistä tavaroista, mitä ajattelin hankkia ja äiti maksakoon. Sen lisäksi ottaisin äiti käteilsellä vastaan muutaman satasen silloin tällöin.

Idea olisi siis se, etten saisi talosta virallisesti senttiäkään ja siten sossulla ei olisi perusteita jättää maksamatta tukia. Mietin vaan, että onnistuuko käytännössä vai voiko siltikin jättää maksamatta tuet vedoten siihen, etten ottanut rahoja talosta?

Toinen mahdollisuus on tietenkin on se, etten heti muuta omilleni, vaan asun muutaman kuukauden vuokralla äidin kanssa ja tuhlaan talosta saadut rahat sinä aikana - ja muuten omilleni vasta kun tili on tyhjä.

Jotain on joka tapauksessa keksittävä, sillä en edelleenkään halua tuhlata rahoja purkkihernekeittoon ja nuudeleihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu