kertokaahan...

kertokaahan minulle milloin ja miksi rupesitte lukemaan harry potter kirjoja?

jos vielä kertoisitte mitä ajattelitte kyseisistä kirjoista tai ylipäätään harry potterista, ennen kuin olitte lukeneet kirjat

olisi kiva jos mahd. moni vastaisi, koska teen harry potterista esitelmää-

- kiitti jo etu käteen!
311749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Mun äiti osti mulle ensimmäisen Harry Potterin syntymäpäivälahjaksi vuonna 1999. Aikaisemmin en ollut lukenut paljon pa**aakaan eikä Harry Potter kuulostanut järin kiinnostavalta. Yritin aloittaa kirjan lukemista, mutta mun mielestä eka luku oli aivan hirveen tylsä, joten lopetin siihen jo.
Mutta äiti sitten lupasi maksaa mulle 5 mk, jos luen Viisasten Kiven ja ahneena tyttönä aloitin kirjan lukemisen toisesta luvusta. Luettuani kirjan pyysin äitiä ostamaan toisenkin kirjan ja seuraavana jouluna yhdestä paketista paljastui Azkabanin vanki. Nykyään olen jatkuvasti nenä kiinni kirjassa ja varsinkin fantasiakirjoissa!

Ja kaikki alkoi, koska olin niin ahne! x)

Äänestä

Mä aloin lukemaan niitä joskus tämän vuoden keväällä. Mun pikkuveljellä oli lainassa Azkabanin vanki ja ajattelin eräänä iltana vaan alkaa lukemaan sitä, kiinnosti vähän että minkäköhänlainen kirja se on, kun se on niin suosittu. Luin sen sitten muutamassa päivässä ja olin ihan innoissani. Sen jälkeen luin ne seuraavat ja lopuksi luin vielä 1. ja 2. kirjat.
Ennen ajattelin että potterit on "lapsellisia" ,varsinkin kun olin lukenu aikasemmin TSH:ta ja LeGuinia... mutta yllätyin paljon luettuani kirjan sillä se oli tosi jännittävä ja mukaansatempaavasti kirjoitettu. Ja nyt odottelen innolla seuraavaa! =)

Äänestä

Kopsaan minkä kirjoitin vähän aikaa sitten Vuotikseen:

Minähän pidin Pottereina tylsänä fantasiana (niin, fantasia ei voisi vähempää kiinnostaa) ja välillä lapsellisena (en siis lastenkirjana, koska lastenkirja ei automaattisesti ole huono: katsokaa vaikka Roald Dahlia ja Lemony Snicketiä) ja ihmettelin, että mitä porukka vaahtoaa siitä. Sitten kasin syksyllä, ennen VK-leffaa istuin äikän luokassa välitunnilla. Minulla ei ollut kirjaa mukana ja koska olen niitä ihmisiä jotka muuttuvat levottomiksi, päätin paremman puutteessa lukea Azkabanin Vankia jota oli useampi kappale luokan hyllyssä. Ehdin lukea jonkun verran ennen kuin kellot soivat ja jouduin tunkemaan kirjan takaisin hyllyyn, ettei kukaan näkisi, että olin lukenut sitä (olin kailottanut aika kovaan ääneen, että ei ne voi olla hyviä) ja se vaikutti hurjan hyvältä, muistan vieläkin kuinka yllättynyt olin. Koulun loputtua nyin kaveria hihasta ja kysyin lievästi häpeillen, josko saisin lainata häneltä Viisasten Kiveä. Luin sen samana päivänä, lainasin seuraavan ja luin senkin päivässä... samoin kävi muidenkin kanssa, ja ekasta kirjasta asti olin täysin koukussa!

Sitten päätin, että ne on pakko lukea enkuksi, koska piti saada tietää loitsut ja nimet alkuperäiskielellä ja pelkäsin, että menetin vitsejä jos luin vain suomennokset. Henkseleitä paukutellen voin ilmoittaa, etten ollut edes kolmeatoista täyttänyt kuin luin AV:n englanniksi (ensimmäinen englanninkielinen Potter johon tassuni sain). Silloin tosin Pottereidn lukemiseen enkuksi meni pari viikkoa, Pikarin kanssa pari, mutta nykyään nekin menee jo päivässä. OotP meni alle 24:ssä tunnissa. Ollaanpas sitä leuhkia... no ei nyt sentään, kyllä minä tiedän suomalaisia jotka ovat lukeneet sen nopeamminkin.

Äänestä
  • Aluksi en ollut ollenkaan kiinnostunut, pidin lähinnä ärsyttävänä muoti-ilmiönä. Mutta kuinkas sitten kävikään.

    Olisinkohan ollut... kuudennella... varmaankin. Muutama kavereista oli ne lukenut, ja höpötti innoissaan, äiti koetti saada mua innostumaan aiheesta, mutta ei vaan napannut (olin jo omaksunut aika kielteisen kannan potterihin) Muuten kyllä luin vaikka millä mitalla. Sain nuo kolme ensimmäistä sitten kummitädiltäni lahjaksi (kiitos), ja ajattelin, että kai se sitten on pakko ihan kohteliaisuudestakin lukea.

    Myönnän, että olin aivan myyty jo ekan kirjan alussa. Ahmin kaikki kolme sitten 3-4 päivässä, ja aloin kuumeisesti odottaa jatkoa. Nyt on sitten tullut nuo ilmestyneet luettua vähän liiankin moneen kertaan, sekä suomeksi että englanniksi ja ranskaa tässä mietiskelin, josko kielitaito riittäisi. :)

    Äänestä

Mä en kyllä muista millon... oisko ollu sillon ennen ku se eka leffa tuli...? Mä aloin lukeen koska ei ollu mitään muutakaan luettavaa. En paljoa piitannu Pottereista ennen ku aloin niitä lukeen, koska mun pikkusiskot luki niitä ja ne ei yleensä lue (mun, isosiskon, mielestä siis) kauheen hyviä kirjoja.

Äänestä

Joskus vuonna 2000(silloin 12v) olin kirjastossa kaverin kanssa. Tää kaveri sitten sano, että lainataanko joku Harry Potter kun se oli aika uusi suosittu kirjasarja maailmalla ja Skotlantilaisen kirjoittama. Totesin siihen vaan, että ei vois vähempää kiinnostaa ja se on joku Pokemon villityksen tapanen juttu ja se kirja muistuttaa jotain Päättymätöntä tarinaa. (vaikka en sitäkään kirjaa ollut lukenu) Olin todella Potter vastainen vaikka en tiennyt siitä paljon mitään. En esim. sitä että se kerto velhosta.

Sitten 2001 alkusyskystä alko tulemaan Viisasten kivestä trailereita Tv-Tampereelta. No aattelin vaan, että kaikkee ne keksii ja suksikoot suolle. Sitten isä toi kirjastosta Vk-kirjan sen elokuvan ensi-illan aikoihin ja kun luin kansi tekstin, aattelin että voinpahan yrittää tuon lukea. Pölyä kirja keräs pari viikkoa ja sitten alotin lukemisen. Olin heti koukussa.. olin ennen lukenut ihan kohtuullisen määrän kirjoja ja mikään ei vetäny ollenkaan vertoja sille. Mun mielestä se eka lukukin oli mielettömän hyvä, vaikka jotkut sitä tylsäksi sanovat. Mielestäni se oli mielenkiintoinen alusta asti. Siitä tää sitten lähti.

Nykyään vihaan Potterin haukkujia yhtä paljon kuin minä Potteria sillon joskus, yleensähän ne ei ole niihin kirjoihin edes koskeneet aivan kuten minä silloin joskus. No enhän ole kyllä Potterin vihaajiinkaan koskenu.. ennakkoluuloja. No oikeestaan en vihaa heitä.. itsepähän menettävät jotain.

Äänestä

.. aluksi pidin pottereita hölynpölynä ja ajattelin etten koskaan tule lukemaan niitä.Sittenyksi kamuni kertoi että kirjat kertovat taikuudesta, (tämä tapahtui joskus pari vuotta sitten) Katsoin ensimmäisen leffan ja aloin lukemaan viisasten kiveä.. Siitä lähtien olen ollut koukussa :D ja hyvä niin ;)

Äänestä
  • Minä sain ensimmäisen joululahjaksi silloin kun se oli vielä tosi uus juttu, eikä ollut ehtinyt kehittyä vielä mitään pottervastaisuutta. Kukaan ei oikein vielä edes tiennyt, mikä Potter oli. Luen paljon kirjoja ja se nyt oli vaan kirja kirjojen joukossa -niin luulin, kunnes luin sen. Olin heti koukussa, ensimmäisestä luvusta lähtien, minunkaan mielestä se ei ollut tylsä.Eli siitä lähtien, kuutisen vuotta sitten, olen ollut Potter-fani.

    Eräs kaverini oli myös erittäin pottervastainen. Sitten lainasin hänelle VK-leffan. Sen jälkeen hän hieman nolona pyysi minulta kirjojakin lainaan. Nyt hän on yhtä innokas Potter-fani kuin minäkin!

    Äänestä

Minä kuulun varmaankin vanhempaan Potter-lukajakastiin, ikää on nimittäin jo yli 20 v... Luin ensimmäisen potterin lukion kolmannella luokalla prepatakseni englanninkielen taitoja kirjoituksiin. Luin siis englannin kielellä.(Suosittelen muillekkin, nostin eglannin numeroani huomattavasti.) Siinäpä se sitten meni koko lukuloma Tylypahkassa seikkaillen, hankin nimittäin kaikki loput kirjat heti ensimmäisen luettuani. Ennakkokäsitykset koko Harry Potter-hössötyksestä olivat minulla melkoisen nagatiiviset. En ollut ollenkaan kiinnostunut minkäänlaisesta fantasiakirjallisuudesta, joten leimasin ennkkoluuloisesti potterit samaan kastiin. Yllätys oli siis erittäin positiivinen kirjat luettuani:)! Harry Potter villitys jatkuu minulla siis vieläkin yliopisto-opintojen ohella. Tsemppiä esitelmään!

Äänestä
  • Tällä palstalla olet (oletettavasti) keskivertoa vanhempi, mutta et nyt sentään kovin vanha ole lukijaksi. Kun ottaa huomioon, että mun isä, täti ja mummokin on aivan höpsähtäneitä pottereihin. :)

    Äänestä

Minä olin lukenut kaikenlaista fantasiaa ennen Harry Potteria, TSH:n viisi kertaa (myös englanniksi) Le Guinia, Robert Jordania, Philip Pullmania, kaikkia lähinnä englanniksi. Enkä nyt halua kerskailla, sattuu vain olemaan niin, että suomeksi niitä on vaikeampi saada kirjastosta. :)

En oikeastaan edes muista koska luin ekan kirjan. Äitipuoleni on kirjastonhoitaja, joten usein luin paljon sellaisia kirjoja, joita hän raahasi meille töistä. Sillä tavalla taisin Viisasten Kivenkin lukea. Sitten luinkin heti perään toisen kirjan ja kolmannen englanniksi. Suomennosta ei ollut vielä tullut.

En oikeastaan ollut kuullut Harry Pottereista mitään. Se oli vielä sitä aikaa, kun mitään suurta hysteriaa ei ollut syntynyt. Kansien perusteella ajattelin niitä ehkä enemmän lasten kirjoiksi, mutta sillä ei ollut väliä, sillä olen kaikkiruokainen kirjallisuuden suhteen. Minusta Viiru ja Pesonen -kirjat ovat ihan ykkösiä! :D Olen siis 21-vuotias. ;)

Ps. Kannattaa ehdottomasti lukea Phillip Pullmanin Avaruuden tomu-trilogia!

Äänestä
  • Se on Universumin tomu...

    Äänestä

en oikein muista. törmäsin kai sattumalta ensimmäiseen potter-kirjaan joskus ala-asteen kirjastossa. se aika on jotenkin hämärän peitossa...

Äänestä

Mä en nyt millään muista että milloin se oli, kun olin seiskalla tai kasilla,eli(laskupää on heikko) 4-5 vuotta sitten.
Jokatapauksessa siis,muistaakseni Potter ei ollut silloin mikään sellainen ilmiö kuin se on nyt(jos olisi ollut,en varmaankaan olisi suostunut koskemaankaan koko kirjaan,täytyy myöntää). Mutta kyllähän siitä jo silloin meteliä pidettiin. Olin lukenut lehdistä jotain Pottereista, mutta ei siitä mitään mielipidettä oikeastaan ollut. Korkeintaan lievää uteliaisuutta.
Äikässä piti lukea jokin tietty kirja,jokin aika samantekevä,mä luin sen päivässä ja seuraavalla "lukutunnilla" mulla ei ollut mitään tekemistä. Herttainen opettajani ehdotti Viisasten kiveä. Olin hieman ihmeissäni,kun lastenkirjaa opettaja tarjoilee,mutta ajattelin että no hittojakos siinä. Ja luin senkin päivässä, ja sitten piti alkaa pitämään kotona meteliä ja raahata äiskä kirjakauppaan...
Eli äidinkielenopettajat kunniaan! Tosin inhosin sitä tätiä muuten,mutta koska tutustutti minut Pottereihin,niin pisteet nousi kummasti.

Äänestä

Nooh.. mulla oli aina se asenne, että Potterit on vain poikien kirjoja (oih! auh! olenpa ollu tyhymä!)..Aina ajattelin, että ne on varmasti huonoja kirjoja.. Olin sata prosenttisen varma siitä.. luokallani oli myös tyttö, joka aina vain jaksoi hehkuttaa Potterieta.. hänen kanssaan tappelin usein siitä, kuinka Potterit eivät varmasti voi olla hyviä! olinpa tyhmä, kun tyrmäsin Potterin kokonaan tuolla tavalla.. En lukenut siihen aikaan kirjoja..ööh... no sanotaan, etten lukenut kirjoja siihen aikaan ollenkaan..

Muistaako kukaan koska neljäs kirja tuli suomeksi?
Noh kuitenkin, makasin silloin äitini sängyllä lukemassa Aku Ankkaa... Muistan kun TV:stä tuli juuri ohjelma, jossa haastateltiin kahta tyttöä siitä, mikä Pottereissa kiehtoo.. heillä oli kädessään Harry Potter ja liekehtivä Pikari suomennokset.. se oli juuri sinä aamuna tullut myyntiin.. katselin ohjelmaa sivusilmällä ja ajattelin jotain, että "onpa tyhmiä.. kuka nyt noita viitsii lukea? huhhuh.."..
Silloin ihana äitini pamautti sisään huoneeseen ja heitti kauhukseni Harry Potter ja viisasten kivi kirjan Aku Ankkani päälle! Äiti paasasi vähän aikaa siitä, kuinka minä en enää muka lue kirjoja tarpeeksi...
Äitini poistui ja minä sysäsin kirjan pois hyvän, keskenjääneen sarjakuvani päältä... noh.. äiti hyökkäsi uudestaan ovelle ja nyt sai minut suostuteltua lukemaan edes ensimmäisen luvun... luin sen ja sysäsin kirjan taas pois... se ei vain jaksanut kiinnostaa... siitä meni muutama viikko ja kirja pölyttyi sohvan nurkassa sen ajan...
lopulta äitini lupasi minulle palkkion siitä, että luen sen kirjan...
ja minähän luin... ja luin... ja luin vieläki... sain sen parissa päivässä loppuun ja olin yksinkertaisesti ihan koukussa... huusin äidilleni vaikka kuinka pitkään, kun hänellä ei muka ollut aikaa käydä lainaamassa kakkososaa kirjastosta samana päivänä... arvatkaa alkoiko se luokkani Potter-fani tyttö tuntua yhtäkkiä hyvältä seuralta?

Noh... äitini tietysti tarkoitti hyvää, mutta se ei mennyt ihan putkeen - hänen kannaltaan... nyt on seinät täynnä potter-julisteita, kirjahylly täynnä potter-kirjoja, tietokoneessa Ihana potter-taustakuva yms... äidiltäni menee hermot... on mennyt jo montakin kertaa... syyttäkööt itseään!:)

Äänestä

...aloin lukea Harry Potteria kuusi-vuotiaana, kun löysin sen kirjan jostain äidin kirjahyllystä.
En tiennyt sitä ennen mitään Pottereista, enkä meinannut jaksaa lukea alkua pidemmälle, kun se tuntui silloin niin pitkäveteiseltä.
Mutta onneksi luin!=)
Nimittäin nyt olen täysin hullaantunut niihin kirjoihin, ja odotan innolla sitä kuudetta kirjaa.
Mielestäni Harry Potterit ovat yksiä niistä parhaimmista kirjoista, joita olen lukenut!:)

Äänestä
  • Kuus vuotiaana? Holy shit!

    Äänestä

  • ddf kirjoitti:

    Kuus vuotiaana? Holy shit!

    ...mä opinkin lukemaan jo päivähoidossa joskus 5-6 vuotiaana.

    Äänestä

  • Matami Rosmerta kirjoitti:

    ...mä opinkin lukemaan jo päivähoidossa joskus 5-6 vuotiaana.

    Kyllä minäkin opin viiden vanhana lukemaan, mutta se, että Pottereita ton ikäsenä. (pikkuvelini on 4 ja hän lukee suhteellisen hyvin)

    Äänestä

  • ddf kirjoitti:

    Kyllä minäkin opin viiden vanhana lukemaan, mutta se, että Pottereita ton ikäsenä. (pikkuvelini on 4 ja hän lukee suhteellisen hyvin)

    Ai joo.
    No, mä vaan löysin sen kirjan jostain kirjahyllystä, ja kysyin äidiltä, että mikä tää on. Äiti sano, et se on semmonen Harry Potteri, mut se on ehkä vähän isommille lapsille tarkotettu.
    Mut mä vaan rupesin lukemaan sitä, ja olen iloinen, että rupesin! =)

    Äänestä

Olen lukenut siitä asti kun opin tuon jalon taidon, eli neljänvanhasta. Kirjamaku on muuttunut aika paljon, lasten tavutetut kirjat jäi pian pois ja tilalle astui aika omituisia teoksia. Kymmenen vanhana luin elämänkertoja ja rakkausromaaneja (juuh, olen outo). Noh, sitten yhtenä jouluna, taisin olla kolmentoista, mummu osti minulle Dragonlancen ensimmäiset kronikat, ja siitä se sitten lähti. Aloin ahmimaan fantasiaa minkä kerkesin, enkä ole vieläkään lopettanut. Kuulin potterista ensimmäisen kerran kirjakerhon lehdestä, kun toinen kirja ilmestyi. Marssin kirjastoon, lainasin molemmat osat ja istuin sohvalle viisasten kivi kädessäni. Olen varma että jos äiti olisi tiennyt mitä siitä seuraisi, hän olisi repinyt mokoman kapineen kädestäni. Ensimmäisen luvun luettuani olin aivan myyty. Ihanaa! Mahtavaa! Ahmin kirjan ennätysnopeudella, samoin salaisuuksien kammion. Azkabanin vankia odotin kieli pitkällä, seuraavia osia vielä enemmän. Perheeni on saanut monta harmaata hiusta maniaani seuratessaan. Täytyy vain sanoa, että kerrankin kannatti lukea sellainen kirja mistä kriitikot pitävät.

Äänestä
  • Minä opin lukemaan myöskin joskus 4-5-vuotiaana. Ennen kouluikää luin Viisikoita, sitten muita Enid Blytoneita, sitten luin lähikirjaston muut nuortenkirjat. Taisin olla ehkä neljännellä luokalla kun olin suurin piirtein kaikki järkevät vaihtoehdot lukenut nuortenosastolta niin silloin päätin lukea lastenkirjat, niitä kun en oikeastaan ollut ikinä lukenut. Kolme vuotta nuorempi siskoni oli silloin aloittanut lukemaan kirjaston lastenkirjoja (hän oppi lukemaan vasta koulussa). (Tosin en koskaan oppinut ymmärtämään tavutuksen merkitystä, ekaluokalla koin shokin kun piti opetella lukemaan tekstiä missä sanat oli kummallisesti pätkitty ja pistetty viivoja väliin ja mielestäni oli erittäin hankalaa yrittää yhdistellä sitten päässään niitä sanan osasia, jättää huomioimatta viivat ja keksiä mikä sana osista tulee "yhteensä". Tavuviivatonta tekstiä olisi ollut niin paljon helpompaa lukea.)

    Totesin kuitenkin etten hirveästi välittänyt lastenkirjoista joten siirryin aikuisten puolelle ja viidennellä luokalla totesin liikunnanopettajani kanssa että luimme samoja kirjoja ja meillä oli samat lempikirjat!

    Pottereita taisin ruveta lukemaan joskus toisen kirjan ilmestymisen jälkeen, taisin olla lukiossa vielä silloin. En muista tarkkaa vuosilukua. Olin erittäin skeptinen koska olin lukenut että ne olisivat muka tosi hyviä. En tuntenut ketään joka olisi niitä lukenut. Ajattelin itsekseni etteivät ne VOI olla niin hyviä mitä väitetään mutta en sanonut mitään vaan päätin ottaa itse selvää. (Itse Harry Potterista minulla ei ollut minkäänlaista mielipidettä, taisin tietää sen verran että hän on orpo ja menee sisäoppilaitokseen.) No, selvisihän minulle sitten että ne ovat juuri niin hyviä ellei parempiakin kuin mitä puhuttiin. Ja uskoisin että olen sentään melko hyvä arvioimaan koska olen lukenut niin paljon. (Tiedoksi niille jotka väittävät etteivät Potterit olisi hyvää kirjallisuutta.)

    Lisäksi Potterit "pelastivat" minut loppuelämän kestävältä tylsistymiseltä koska lukiossa olin jo lopettanut romaanien lukemisen kokonaan koska olin niin kurkkuani myöten täynnä koulukirjoja (sekä ylikriittisiä äidinkielenopettajia joiden jäljiltä KIRJOITUSintoni ei ole vieläkään palautunut...) :(

    Kiinnostavaa on se että olen aina tykännyt scifistä ja fantasiasta sekä kaikenlaisista "aikuisten" sarjakuvista, näiden lukemista pidettiin vielä silloin kun olin yläasteella erittäin kummallisena piirteenä mutta nyt ne ovat nousseet jo yleisesti hyväksytyiksi. Vieläköhän joku pitäisi mangaintoilijaa lapsellisena koska tämä lukee sarjakuvia?!

    Tosin jotkut pitävät nykyään minua Pottereiden lukemisen takia lapsellisena, koska luen tuollaisia "lastenkirjoja". Kyseessä ovat silloin - yllätys, yllätys - henkilöt jotka eivät ole koskaan avanneetkaan Harry Potter -kirjaa.

    Äänestä

  • marie kirjoitti:

    Minä opin lukemaan myöskin joskus 4-5-vuotiaana. Ennen kouluikää luin Viisikoita, sitten muita Enid Blytoneita, sitten luin lähikirjaston muut nuortenkirjat. Taisin olla ehkä neljännellä luokalla kun olin suurin piirtein kaikki järkevät vaihtoehdot lukenut nuortenosastolta niin silloin päätin lukea lastenkirjat, niitä kun en oikeastaan ollut ikinä lukenut. Kolme vuotta nuorempi siskoni oli silloin aloittanut lukemaan kirjaston lastenkirjoja (hän oppi lukemaan vasta koulussa). (Tosin en koskaan oppinut ymmärtämään tavutuksen merkitystä, ekaluokalla koin shokin kun piti opetella lukemaan tekstiä missä sanat oli kummallisesti pätkitty ja pistetty viivoja väliin ja mielestäni oli erittäin hankalaa yrittää yhdistellä sitten päässään niitä sanan osasia, jättää huomioimatta viivat ja keksiä mikä sana osista tulee "yhteensä". Tavuviivatonta tekstiä olisi ollut niin paljon helpompaa lukea.)

    Totesin kuitenkin etten hirveästi välittänyt lastenkirjoista joten siirryin aikuisten puolelle ja viidennellä luokalla totesin liikunnanopettajani kanssa että luimme samoja kirjoja ja meillä oli samat lempikirjat!

    Pottereita taisin ruveta lukemaan joskus toisen kirjan ilmestymisen jälkeen, taisin olla lukiossa vielä silloin. En muista tarkkaa vuosilukua. Olin erittäin skeptinen koska olin lukenut että ne olisivat muka tosi hyviä. En tuntenut ketään joka olisi niitä lukenut. Ajattelin itsekseni etteivät ne VOI olla niin hyviä mitä väitetään mutta en sanonut mitään vaan päätin ottaa itse selvää. (Itse Harry Potterista minulla ei ollut minkäänlaista mielipidettä, taisin tietää sen verran että hän on orpo ja menee sisäoppilaitokseen.) No, selvisihän minulle sitten että ne ovat juuri niin hyviä ellei parempiakin kuin mitä puhuttiin. Ja uskoisin että olen sentään melko hyvä arvioimaan koska olen lukenut niin paljon. (Tiedoksi niille jotka väittävät etteivät Potterit olisi hyvää kirjallisuutta.)

    Lisäksi Potterit "pelastivat" minut loppuelämän kestävältä tylsistymiseltä koska lukiossa olin jo lopettanut romaanien lukemisen kokonaan koska olin niin kurkkuani myöten täynnä koulukirjoja (sekä ylikriittisiä äidinkielenopettajia joiden jäljiltä KIRJOITUSintoni ei ole vieläkään palautunut...) :(

    Kiinnostavaa on se että olen aina tykännyt scifistä ja fantasiasta sekä kaikenlaisista "aikuisten" sarjakuvista, näiden lukemista pidettiin vielä silloin kun olin yläasteella erittäin kummallisena piirteenä mutta nyt ne ovat nousseet jo yleisesti hyväksytyiksi. Vieläköhän joku pitäisi mangaintoilijaa lapsellisena koska tämä lukee sarjakuvia?!

    Tosin jotkut pitävät nykyään minua Pottereiden lukemisen takia lapsellisena, koska luen tuollaisia "lastenkirjoja". Kyseessä ovat silloin - yllätys, yllätys - henkilöt jotka eivät ole koskaan avanneetkaan Harry Potter -kirjaa.

    Niin ja syy siihen miksi opin lukemaan niin nuorena on luultavasti se että minulla ja sisaruksillani oli hoitotäti kotona, en siis ollut päivähoidossa eikä minulla ollut yhtään ikäisiäni leikkikavereita. (Sisko liian nuori leikkeihin ja isoveli otti pikkusiskon leikkeihinsä vain silloin kun äiti pakotti.) No, pakkohan sitä oli itse keksiä jotain tekemistä. Varsinkin kun en tykännyt yhtään siitä että hoitotäti olisi lukenut, halusin ehdottomasti itse lukea ja itsepäinen kun olin niin opin itse lukemaan.

    Äänestä

Ensimmäisen kerran luin tai siis kuulin Potteria kun opettaja luki sitä koko luokalle. Olin jo sitä ennen kuullut Pottereista ja haukkunut niitä tyhmiksi (vaikka en edes tiennyt mistä ne kertoivat). Mutta kun opettaja (olin viidennellä) luki sitä innostuin siitä ja menin sitten kirjastoon lainaamaan Viisasten kiven heti! Ja siitä eteenpäin olenkin pitänyt Pottereista. (tässä taas huomattiin että haukuin jotakin vaikka en edes tiennyt mikä se oli, mitä teen usein)

Äänestä

No, näin se alkaa. Olin tokalla luokalla ja kahdeksan vuotta. Ihmettelin aina koulussa, mikä ihme on tuo Harry Potter, josta jokaikinen oppilas ja opettaja puhui. Sitten seuraavana kesänä tätini, joka on kirjastossa töissä toi neljä Potteria pöydälleni. Olin ollut ulkona ja tultuani kotiin ihmettelin, että: "Mitä noi on?" Perheeni oli päättänyt lähteä kesää viettämään mökille, joten päätin ottaa Potterin ensimmäisen osan mukaan ja lukea sitä. Menimme mökille autolla, ja luin Viisasten Kiveä siellä. Ihmettelin kovasti sen kirjan alkua, kun se alkoi niin oudosti. Kun palasimme mökiltä, olin lukenut koko kirjan loppuun. Ja, totta kai jäin koukkuun! Luin kaikki kolme seuraavaa ja jäin odottamaan innokkaana viitosta. Siinä se sitten oli. Paras ystäväni luki potterit vasta 12-vuotiaana.

Äänestä

Mie tutustuin Harry Pottereihin mun kaverin Oonan kautta. Se nimittäin mainitsi koulussa, että se vois ostaa Liekehtivän pikarin enkun kielisen version, ku se ei jaksa oottaa, että sen suomenkielinen versio ilmestyy. :) (Siis siitä tutustumisesta on jo aikaa..) Sen jälkee mie kävin Espoon reissulla ostaa Viisastenkiven ja.. Nyt miulla on 1-5 suomenkielisinä ja 5 enkuks. Tarkotus olis hankkii 1-4 enkuks, mutta mistää ei enää löydy.. :( Tiiätteks te, että mistä sais ne kirjat?

-mie_angel_666

Äänestä

Aloin lukemaan muistaakseni potter kirjoja, kun ensinmäinen ilmesty suomeksi:D En ollut kovin innokas lukemaan silloin engalanniksi, jotenkorjasin virheeni heti, kun kakkonen ilmestyi englanniksi. Ja miksikö? No voisin kai sanoa, että se sattui kirjastossa silmääni ja siitä se innostus sit lähti.

Silloin, kun ekan kerran luin niitä niin ensimäinen ajatus oli "miksei tämä voi jatkua jo!"
Ennen kuin olin lukenut kirjan niin tiesin jo silloin, että tuo kirja on hyvä. Siinä kannessa oli jotain vetovoimaa x) Ja se takakannen teksti vain lisäsi sitä.

Äänestä

mä rupesin lukemaan pottereita, kun muutin kesällä 2000 eri paikkakunnalle ja mulla oli ihan sika tylsää. sit äiti luki jonkun pienen jutun pottereista, et graaa, ne on nousemassa suosioon, ja sit se lähti kirjastoon ja tuputti mulle niitä kirjoja. :) sitpähän luin ja rakastuin kirjoihin. itseasiassa on pelkästään pottereitten ansiota et mä rupesin yleensäkki tykkäämään kirjoista. kiitos.

Äänestä

Rupesin lukemaan pottereita heti kun näin ykkös elokuvan (siihen aikaan kun se tuli videolle) sitä ennnen en voinut sietää potteria jostakin syystä Mutta kun ykkös elokuva oli hyvä, niin ajattelin, että kirjat olisivat myös hyviä!

Äänestä

Nooo.... taisi ensimmäinen potter-kokemus juontua ala-asteelle, jolloin meidän rakas opettajamme luki meille aina silloin tälöin eteenpäin sitä viisasten kiveä. Muistan, ettei me koskaan päästy loppuun asti, joten minun piti jurnata kaverilta lainaa se kirja, jotta saisin lukea sen loppuratkaisun... ...

Äänestä

mun mielestä harry potterit oli ihan sika huonoja,en kyll tiä mix...???)en ollu lukenu kirjoja,enkä nähny leffoi...
mutta sitten eräänä päivänä meidän huusholliin tuli harry potter ja viisasten kivi video..(oltiin silloin ja ollaan vieläkin semmotteessa "videokerhossa"(home entertainment...)me oltiin peruutettu se potteri,mutta jostain syystä se tuli meille...käskin äitiä palauttaan sen...kuitenkaan sitä ei koskaan palautettu,sillä mun äiti halus kattoo sen...mulla ei sattunu oleen muuta tehkemistä,joten kattoin sen äidin kaa...kun se loppu,niin mietin että ei tää niin paha ollukkaan...lopusta en muista....
en muista mikä oli eka lukemani kirja,mutta mun ihan eka oma potter kirja oli salaisuuksien kammio...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jenna20 kirjoitti:

kertokaahan minulle milloin ja miksi rupesitte lukemaan harry potter kirjoja?

jos vielä kertoisitte mitä ajattelitte kyseisistä kirjoista tai ylipäätään harry potterista, ennen kuin olitte lukeneet kirjat

olisi kiva jos mahd. moni vastaisi, koska teen harry potterista esitelmää-

- kiitti jo etu käteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu