Nyt NAISTEN päivän kunniaksi on varmaan paikallaan jokaisen edes hetki muistaa ja miettiä miksi sitä yleensä vietetään.
Päivää on juhlistettu aina 1900 luvun alusta asti mutta varsinaisen "päivän se sai 8.3.1976. Sen merkitys on ei vain päivä jolloin ilahdutetaan äitejä tyttöystäviä naisia yleensä vaan minusta paljon syvällisempi joka on jossakin määrin unohtunut valitettavasti kaiken pinnallisuuden varjoon.
Päivää tulee juhlistaa naisille jotka on tehneet merkittävää työtä niin tasa-arvon oikeuksien kuin palkkansa eteen, se työ on valitettavasti vaatinut sukupolvia ja on yhä vielä 2014 kesken.
Tasavertaisemman ja oikeudenmukaisemman maailman rakentamiseen tarvitaan vielä työtä. Tässä työssä on merkityksellistä antaa arvoa naisille niin Suomessa kuin muualla maailmasa. Suomea pidetään edelläkävijänä asiassa joka pitäisi olla kaikille itsestään selvää, mutta näin ei valitettavasti ole. Maailmassa on paljon korjattavaa naisten oikeuksien puolesta joka tulisi ei vain yhtenäpäivänä vaan vuoden jokaisena muistaa ja toimia siten jotta eriarvoisuus ja riidat sukupuoltenväliltä kaikkoiaisi ja saavutettaisiin tasa-arvoinen yhteiskunta.
Tämä on myös askel muutenkin sen suuntaiseen yhteiskuntaan jossa kunnioitetaan ihmistä ihmisenä arvostetaan häntä tekojen annetaan hänelle mahdollisuus kykyjensä turvataan hänelle tulevaisuus oikeudenmukaisuudella ja yleensä olemme ihmisiä ihmisten joukoissa sukupuoleen uskontoon seksuaalisuuteen väriin katsomatta. Tällöin maailma olisi valmis ehkä, jos olemme ihmisiä ihmisille.
Muistakaa naisia myös muutoinkin kuin itsestään selvyytenä, naiset on ratkaiseet sotia olleet vaikuttamassa moniin asioihin joista ei heille sitä kunnioitusta ole tullut joka kuulunut olisi.
Sodissa naisemme on olleet se kantava voima joka sitkeydellään ja äidillisellä vastuullaan on tukenut meitä miehiämme rintamilla, he ovat silloin kantaneet vastuuta perheistään sekä koko yhteiskunnasta lähes kaikilla sen osa-alueilla, tästä myös suuri kiitos naisille.
Työtä on yhä kansainvälistyvässä ja kiireellisemmässä maailmassa jatkettava ja annettava naisille heille kuuluva paikka niin poliittisissa elimissä kuin yritysten koneistossakin.
Tärkeänä pidän sitä kuitenkin tavallista naista joka aamuisin toihin lähtee ja iltaisin perheensä ruokkii niin hänen työtään (Limperin Hilma) joka ei juurikaan meteliä itsestään pidä mutta on oleva kuitenkin se voima ja rakentava silta jolla koko jarjestelmä olisija tulisi pyöriä.
Tässä näin lyhyesti jaarittelin ajatuksiani taasen :)
Toivon kaikille naisille hyvää NAISTENPÄIVÄÄ 8.3-2014
Tässä muutama lainattu lause jotka asiaan liittyy:
-Maailmassa kuolee lähes 70 000 naista abortin seurauksena vuosittain.
-Keskimääräinen etäisyys kuuhun on 394 400 km. Eteläisessä Afrikassa asuvat naiset yhteen laskettuna kävelevät vastaavan matkan 16 kertaa edestakaisin päivän aikana hakiessaan vettä kotitalouksien käyttötarpeisiin.
-Tänä päivänä käynnissä olevista konflikteista yli 95 prosentissa esiintyy vakavaa naisiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa.
-Yli 40 prosenttia suomalaisista naisista on joutunut miehen tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai uhkailun kohteeksi 15 vuotta täytettyään.
-Naisten osuus on lähes 70 prosenttia maailman noin 1,4 miljardista köyhästä.
-42 prosenttia 15-74-vuotiaista suomalaisnaisista on huolestuneita väkivallan kohteeksi joutumisesta iltaisin kotinsa ulkopuolella.
Hyvää NAISTENPÄIVÄÄ kaikille naisille suudelmin toivotan.
Jarmo Laitinen
4
100
Vastaukset
- Tästä ei valiteta
Oikein Hyvää Naistenpäivää.!
- Vapaa ASSI
Kiitos onnitteluista!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12103566/#comment-66601237
Rotunaiset on Asseja! - iIIuminatus
vahva ja vahva..:)
http://www.youtube.com/watch?v=zYrotlPgT5g
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1211718Olisi hauska tietää
Koska huomasit pitäväsi minusta? Itse taisin ihastua sinuun heti silloin kun tavattiin ensimmäistä kertaa. Miehelle, jon621103Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota1441069En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v76900- 97895
Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?23861Minun on vaan päästettävä irti
Toiveesta. Satutan vain itseäni😥😔. Toivon sinulle pelkkää hyvää, eläthän elämäsi parasta aikaa, mutta en halua enää k37840Kertoisit jo
Rakastatko minua vai olenko käsittänyt väärin onko tämä vaan ystävyyttä tai kaveruutta? En haluaisi enää nolata itseäni42759Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin60745En koskaan saanut asiattomia kuvia!
Silloin kun olin vielä nuori, kukaan mies ei koskaan lähettänyt minulle asiattomia kuvia itsestään. Jos tiedätte mitä ta156721