4 henkisellä perheellämme menee ruoka-kauppaan rahaa noin 1200 euroa kuukaudessa. Se on liikaa. Syömme taloutemme konkurssiin tätä menoa.
Osaan leipoa, laitan monipuolista ruokaa, yksi perheenjäsen karppaa, toiset syövät karkkeja, herkkuja ja valmiinakin ostettuja leivonnaisia hänenkin edestään. Myös shampoot, siivousaineet, pyykinpesuaineet, wc-paperit ja talouspaperit yms. ostetaan tuohon summaan.
Enimmäkseen käyn Prismassa, mistä saa hyvät lihat ja kalat. Rainbow merkkejä (kuten rahkat) käytän myös paljon. Toinen kauppa missä käydään paljon on Lidl.
Jos teillä on sama perhekoko ja olette onnistuneet pitämään ruokalaskun pienenä, kertokaa vinkkinne. Mitä syötte ja mistä ostatte?
Millaista ruokaa saisi 600 eurolla kuukaudessa?
287
7626
Vastaukset
- vaaalllii
Öö, kuudellasadalla saa ihan normaalia ruokaa. Perheenne näyttää ostelevan mitä mieleen juolahtaa mitään sen kummemmin suunnittelematta.
Rajaatte vaikkapa ensin päivittäistararaostostenne viikkosumman kahteensataan. Säästätte jo siinä vuositasolla koko perheelle etelänreissun. Sitten kun olette päässeet 200€/kk -tavoitteeseen, tarkistatte löytyykö viikko-ostoksista jotain ns. turhaa jota ilman pärjäisitte.
Keräätte kuitit ja tarkastatte ne esimerkiksi kerran kuussa. Bongaatte kuiteista tuotteet ja ostokset joita ilman tulisitten hyvin toimeen. Laskette summan ja mietitte oletteko valmiita säästämään näissä ns. turhissa tuotteissa/ostoksissa.- vaaaallliii
Tarkoitin siis "kun olette päässeet 200€/vko -tavoitteeseen", en suinkaan 200€/kk.
- Ihmettelevä.
vaaaallliii kirjoitti:
Tarkoitin siis "kun olette päässeet 200€/vko -tavoitteeseen", en suinkaan 200€/kk.
Ei saa halvalla. Meillä kaksi aikuista menee viikossa 200 - 250 ruokakauppaan. Valmistamme itse. Ruoka on kallista ja kaikki on kallista.
En tiedä sitten, että pitääkö siirtyä "köyhäilemään" ja etsiä kaikki tarjoukset eri liikkeistä ja tarjouskupongit (onko sellaisia olemassa) niin pääsisi halvemmalla. Ostamme mitä hyllyissä on. Varmaan tulee "herätysostojakin" ainakin makeisia.
En usko että pääsee kovin halvalla oli rikas tai köyhä, saman se maksaa. - Ihmettelevä.
Ihmettelevä. kirjoitti:
Ei saa halvalla. Meillä kaksi aikuista menee viikossa 200 - 250 ruokakauppaan. Valmistamme itse. Ruoka on kallista ja kaikki on kallista.
En tiedä sitten, että pitääkö siirtyä "köyhäilemään" ja etsiä kaikki tarjoukset eri liikkeistä ja tarjouskupongit (onko sellaisia olemassa) niin pääsisi halvemmalla. Ostamme mitä hyllyissä on. Varmaan tulee "herätysostojakin" ainakin makeisia.
En usko että pääsee kovin halvalla oli rikas tai köyhä, saman se maksaa.Jatkan.
Ruokamme ovat kertakäyttöruokaa. Emme syö koskaan samaa ruokaa seuraavana päivänä. Ne on jätteitä. Menu on 7 eri päivää viikko. - isoo isä ja 6 muuta
kaurapuuroa neljänviljan aamulla.pullat kannattaa jättää kaupan hyllyyn,leipoo itse.samon sämpylät leipoo itse.kanaa tarjouksesta.kanamunat säilyy kauan tarjouksesta.maidot lidl suomen halvin samoin ruisleipä.salatit valmistaa tarjous tavaroista perunat ostan lidlistä kahden kilon pussissa olikohan 1.45 centtiä..eiköhän näillä eväillä lasku pienene
- hyvinvointivaltioko?
Rajoittakaa nyt ensin niiden "turhien" ostaminen, eli namia esim. vain lauantaisin.
Suomessa heitetään muuten kamalan paljon kelpo ruokaa roskiin. Adressia nyt joku pystyyn laittamaan, että ylijäämä ruoka pitäisi tehokkaammin jakaa Suomessa eteenpäin! Kouluista ja ravintoloista voisi aloittaa ja sitten leipomot mukaan myös ruokaa lahjoittamaan, tai pientä korvausta vastaan myymään! - ruokalista
vaaaallliii kirjoitti:
Tarkoitin siis "kun olette päässeet 200€/vko -tavoitteeseen", en suinkaan 200€/kk.
kannattaa seurata kilohintoja. Jos maksat kaikesta viipaloinnista ja paloittelusta nopeasti kertyy lisähintaa.
Mutta kirjoittamastasi syntyi mielikuva että ensin seuraat mitä heräteostoksia teet. Suunnittele myös edes pääpiirteissään ruokalistaa. Tarjouksia voi hyödyntää.... , kauppoja "kilpailuttaa",,, tehdä itse jotain esim leipoa.... keittää mehua tms....viljellä itse esim porkkanaa tms....voi katsoa sitä laatikkoa,jossa on tuotteita,joilla on viimeinen käyttöpäivä sinä päivänä tai edellisenä... kokemuksen perusteella ovat aivan käyttökelposia vielä... käytämme joka kauppa-keikalla hyödyksi ja osan voi pakastaa,josta sitten ottaa tarvittaessa esiin. Laatu säilyy hyvänä...voi myös katsoa ,mikä tuote on halvin... ja karkkeja ei tarvitse syödä joka päivä.... yms...varmasti löytyy jokaiselle jotain edullisesti ja joku voi vähän tinkiä mielihaluistaan joskus... hedelmät ovat myös hyvä apukeino...ja kotona ruokaa voi tehdä kerralla isomman määrän,josta osan voi pakastaa ja syödä myöhemmin ja edellisen päivän mahdollisia ruokajäämiä voi käyttää seuraavan päivän aterian jatkona.... yms....keinoja kyllä löytyy jos on halua niitä kokeilla ja käyttää....nälkäkuolema ei vaani ketään....vaikka tuote ei aivan suosikkiruokiin kuuluisikaan...
- Tyhmää
isoo isä ja 6 muuta kirjoitti:
kaurapuuroa neljänviljan aamulla.pullat kannattaa jättää kaupan hyllyyn,leipoo itse.samon sämpylät leipoo itse.kanaa tarjouksesta.kanamunat säilyy kauan tarjouksesta.maidot lidl suomen halvin samoin ruisleipä.salatit valmistaa tarjous tavaroista perunat ostan lidlistä kahden kilon pussissa olikohan 1.45 centtiä..eiköhän näillä eväillä lasku pienene
Kahden kilon pussi perunaa 1.45? K-ryöstömarketistakin saa perunat hintaan 1.25, sama pussikoko. Että ei ole natsisiwa halvempi.
- Olet oikeassa.
hyvinvointivaltioko? kirjoitti:
Rajoittakaa nyt ensin niiden "turhien" ostaminen, eli namia esim. vain lauantaisin.
Suomessa heitetään muuten kamalan paljon kelpo ruokaa roskiin. Adressia nyt joku pystyyn laittamaan, että ylijäämä ruoka pitäisi tehokkaammin jakaa Suomessa eteenpäin! Kouluista ja ravintoloista voisi aloittaa ja sitten leipomot mukaan myös ruokaa lahjoittamaan, tai pientä korvausta vastaan myymään!Jutussasi ruuan roskiin heittämisestä on enemmän kuin hyvä pointti ja paljon mietittävää itse kullekin.
- ruokalasku nolla
vaaaallliii kirjoitti:
Tarkoitin siis "kun olette päässeet 200€/vko -tavoitteeseen", en suinkaan 200€/kk.
Jep, jep.
www.anneliauer.com
. - en osta turhaa
Ihmettelevä. kirjoitti:
Jatkan.
Ruokamme ovat kertakäyttöruokaa. Emme syö koskaan samaa ruokaa seuraavana päivänä. Ne on jätteitä. Menu on 7 eri päivää viikko.Vastasit sitten itse ongelmaasi. Tyylilläsi ruoka maksaa ihan hiton paljon. Meillä kahden hengen talous käyttää ruokaan n. 400-450 €/kk, sis. myös hygieniatuotteet. Hyvällä suunnittelulla ja seuraamalla vähän tarjouksia säästää jo paljon. Eniten säästöä tuo kun itse valmistaa, eineshyllyn skippaan mielelläni, en tunge turhia lisäaineita suuhuni.
Ostan suomalaista jos vain mahdollista siitä huolimatta että on kallista, meillä ei heitetä ruokaa roskiin vaan kaikki syödään. En osta ylimääräistä jääkaappiin mätänemään.
Sieniä ja marjoja on metsät täynnä, sinnehän ei kaupunkilainen mene mutta jää enemmän meille maalaisille.
Saisin varmasti tuosta summasta vielä puristettua pois mutten halua laadusta tinkiä, hyvä ruoka on sen verran tärkeä kuiteskin.
Olen kyllä huomannut ruuan hinnan nousun. - nii kerta
Tyhmää kirjoitti:
Kahden kilon pussi perunaa 1.45? K-ryöstömarketistakin saa perunat hintaan 1.25, sama pussikoko. Että ei ole natsisiwa halvempi.
Kyllä on halvempi.
- Näin se vain on
Ihmettelevä. kirjoitti:
Ei saa halvalla. Meillä kaksi aikuista menee viikossa 200 - 250 ruokakauppaan. Valmistamme itse. Ruoka on kallista ja kaikki on kallista.
En tiedä sitten, että pitääkö siirtyä "köyhäilemään" ja etsiä kaikki tarjoukset eri liikkeistä ja tarjouskupongit (onko sellaisia olemassa) niin pääsisi halvemmalla. Ostamme mitä hyllyissä on. Varmaan tulee "herätysostojakin" ainakin makeisia.
En usko että pääsee kovin halvalla oli rikas tai köyhä, saman se maksaa.200-250 euroa kahdelta ruokaan viikossa?! Kertokaa mitä te oikein syötte, käsittämätöntä tuhlausta!
- Hehheh!
Ihmettelevä. kirjoitti:
Jatkan.
Ruokamme ovat kertakäyttöruokaa. Emme syö koskaan samaa ruokaa seuraavana päivänä. Ne on jätteitä. Menu on 7 eri päivää viikko."Meillä kaksi aikuista menee viikossa 200 - 250 ruokakauppaan. Valmistamme itse"
"En usko että pääsee kovin halvalla oli rikas tai köyhä, saman se maksaa"
Sulla on aika harhainen käsitys asioista (onko lääkitys kunnossa?). Vaikkakin on totta, että nykyään kaikki maksaa aivan helvetisti niin 200-250 euroa viikossa? Mitä helvettiä? Tuollaisella kerskakulutuksella rahaa kuluukin ihan helvetisti. Täällä on myös kaksi aikuista ja rahaa menee elintarvikkeisiin noin 60 euroa viikossa, joskus jopa 80.
Teillä on nyt korkea aika alkaa katsomaan itseänne peilistä ennen kuin tulee ogelmia. Veikkaanpa, että olette ylipainoisia. - susikustaa
Ihmettelevä. kirjoitti:
Ei saa halvalla. Meillä kaksi aikuista menee viikossa 200 - 250 ruokakauppaan. Valmistamme itse. Ruoka on kallista ja kaikki on kallista.
En tiedä sitten, että pitääkö siirtyä "köyhäilemään" ja etsiä kaikki tarjoukset eri liikkeistä ja tarjouskupongit (onko sellaisia olemassa) niin pääsisi halvemmalla. Ostamme mitä hyllyissä on. Varmaan tulee "herätysostojakin" ainakin makeisia.
En usko että pääsee kovin halvalla oli rikas tai köyhä, saman se maksaa.Prismat, Citymarketit sun muut kun unohtaa ... ollaan alussa. Tosin ossuskaupoista saa -30% tavaraa (eikä se ole "köyhäilyä" vaan viisautta) Jos - siis jos - pääsee kauppoihin aamulla, säästää. Lidl pesee tarjoushinnoillaan muut kevyesti: lukee häntä sen mainoksen ja ostaa kerralla paljon niitä "sisäänvetotuotteita". Lihaa saa 4-5 euron kilohinnalla, kalaa ja kanaa 5-7 euron. Jättää juustot ja leikkeleet minimiin, niin ja tietenkin pullat ja makeiset. Ja satsaa paljon kasviksiin, hedelmiin ja juureksiin sesonkien/hintojen mukaan. Ja jos kersat kitisee, niille voi valaista asioita ("miks muilla on ja meillä ei" - on se ikuinen vale.) Ei nimittäin ole muillakaan.
Näin minusta! - laskikiki
hyvinvointivaltioko? kirjoitti:
Rajoittakaa nyt ensin niiden "turhien" ostaminen, eli namia esim. vain lauantaisin.
Suomessa heitetään muuten kamalan paljon kelpo ruokaa roskiin. Adressia nyt joku pystyyn laittamaan, että ylijäämä ruoka pitäisi tehokkaammin jakaa Suomessa eteenpäin! Kouluista ja ravintoloista voisi aloittaa ja sitten leipomot mukaan myös ruokaa lahjoittamaan, tai pientä korvausta vastaan myymään!Ilmaiseksi tai halvemmalla antaminen vaikuttaa hintaan ja sitä kautta tulokseen. Vaikka miten kääntelisi
- perhe 4
en osta turhaa kirjoitti:
Vastasit sitten itse ongelmaasi. Tyylilläsi ruoka maksaa ihan hiton paljon. Meillä kahden hengen talous käyttää ruokaan n. 400-450 €/kk, sis. myös hygieniatuotteet. Hyvällä suunnittelulla ja seuraamalla vähän tarjouksia säästää jo paljon. Eniten säästöä tuo kun itse valmistaa, eineshyllyn skippaan mielelläni, en tunge turhia lisäaineita suuhuni.
Ostan suomalaista jos vain mahdollista siitä huolimatta että on kallista, meillä ei heitetä ruokaa roskiin vaan kaikki syödään. En osta ylimääräistä jääkaappiin mätänemään.
Sieniä ja marjoja on metsät täynnä, sinnehän ei kaupunkilainen mene mutta jää enemmän meille maalaisille.
Saisin varmasti tuosta summasta vielä puristettua pois mutten halua laadusta tinkiä, hyvä ruoka on sen verran tärkeä kuiteskin.
Olen kyllä huomannut ruuan hinnan nousun.Meillä menee vain 700 euroa kuussa ruokaan. Siihen sisältyy vessapaperit, shampoot ja hammastahnat. Aloittajan perhe on kai hirveen läskejä ja syövät vaikka ei ole nälkä. Syömme monipuolisesti ja lapset ei valita. Meillä on kaks aikuista ja 12 ja 14 v lapset. Hiukan miettimällä saa hyvää ruokaa ja halvalla jos vaan viitsii. Me emme osta pullaa ja herkkuja joka päivä vaan leivomme yleensä jotain mustikkapiirakkaa ja sellasta. Kesällä kun menee metsään kerää mustikoita niin säästyy paljon rahaa
- erehdyt
en osta turhaa kirjoitti:
Vastasit sitten itse ongelmaasi. Tyylilläsi ruoka maksaa ihan hiton paljon. Meillä kahden hengen talous käyttää ruokaan n. 400-450 €/kk, sis. myös hygieniatuotteet. Hyvällä suunnittelulla ja seuraamalla vähän tarjouksia säästää jo paljon. Eniten säästöä tuo kun itse valmistaa, eineshyllyn skippaan mielelläni, en tunge turhia lisäaineita suuhuni.
Ostan suomalaista jos vain mahdollista siitä huolimatta että on kallista, meillä ei heitetä ruokaa roskiin vaan kaikki syödään. En osta ylimääräistä jääkaappiin mätänemään.
Sieniä ja marjoja on metsät täynnä, sinnehän ei kaupunkilainen mene mutta jää enemmän meille maalaisille.
Saisin varmasti tuosta summasta vielä puristettua pois mutten halua laadusta tinkiä, hyvä ruoka on sen verran tärkeä kuiteskin.
Olen kyllä huomannut ruuan hinnan nousun.Kaupunkilainen voi mennä jopa useammin metsään poimimaan marjat kun maalainen.
- Vinkit jakoon.
perhe 4 kirjoitti:
Meillä menee vain 700 euroa kuussa ruokaan. Siihen sisältyy vessapaperit, shampoot ja hammastahnat. Aloittajan perhe on kai hirveen läskejä ja syövät vaikka ei ole nälkä. Syömme monipuolisesti ja lapset ei valita. Meillä on kaks aikuista ja 12 ja 14 v lapset. Hiukan miettimällä saa hyvää ruokaa ja halvalla jos vaan viitsii. Me emme osta pullaa ja herkkuja joka päivä vaan leivomme yleensä jotain mustikkapiirakkaa ja sellasta. Kesällä kun menee metsään kerää mustikoita niin säästyy paljon rahaa
Aloittajan perhe ei ole läskejä, ihan normaalipainoisia ollaan. Liikuntaa harrastetaan ja karppari käy kuntosalilla monta kertaa viikossa.
- 14 18
Näin se vain on kirjoitti:
200-250 euroa kahdelta ruokaan viikossa?! Kertokaa mitä te oikein syötte, käsittämätöntä tuhlausta!
he ovat hyvätuloisia, jotka yrittävät olla vaatimattomia, ettei oltaisi kateellisia.
provoja - .....
katreetta kirjoitti:
Tarjouksia voi hyödyntää.... , kauppoja "kilpailuttaa",,, tehdä itse jotain esim leipoa.... keittää mehua tms....viljellä itse esim porkkanaa tms....voi katsoa sitä laatikkoa,jossa on tuotteita,joilla on viimeinen käyttöpäivä sinä päivänä tai edellisenä... kokemuksen perusteella ovat aivan käyttökelposia vielä... käytämme joka kauppa-keikalla hyödyksi ja osan voi pakastaa,josta sitten ottaa tarvittaessa esiin. Laatu säilyy hyvänä...voi myös katsoa ,mikä tuote on halvin... ja karkkeja ei tarvitse syödä joka päivä.... yms...varmasti löytyy jokaiselle jotain edullisesti ja joku voi vähän tinkiä mielihaluistaan joskus... hedelmät ovat myös hyvä apukeino...ja kotona ruokaa voi tehdä kerralla isomman määrän,josta osan voi pakastaa ja syödä myöhemmin ja edellisen päivän mahdollisia ruokajäämiä voi käyttää seuraavan päivän aterian jatkona.... yms....keinoja kyllä löytyy jos on halua niitä kokeilla ja käyttää....nälkäkuolema ei vaani ketään....vaikka tuote ei aivan suosikkiruokiin kuuluisikaan...
Parvekkeella on varmasti hyvä alkaa viljelemään. Kaikki kun ei asu omakoti- tai rivitalossa tai omista mökkiä, jossa olisi omaa pihaa.
- .,,,,,,,,,,,,,,,
Ihmettelevä. kirjoitti:
Ei saa halvalla. Meillä kaksi aikuista menee viikossa 200 - 250 ruokakauppaan. Valmistamme itse. Ruoka on kallista ja kaikki on kallista.
En tiedä sitten, että pitääkö siirtyä "köyhäilemään" ja etsiä kaikki tarjoukset eri liikkeistä ja tarjouskupongit (onko sellaisia olemassa) niin pääsisi halvemmalla. Ostamme mitä hyllyissä on. Varmaan tulee "herätysostojakin" ainakin makeisia.
En usko että pääsee kovin halvalla oli rikas tai köyhä, saman se maksaa.No huh huh..meillä kaksi aikuista kelle jää menojen jälkeen n.300€ kk:ssa ruokaan ja vaatteisiin ja hyvin ollaan syöty kuitenkin..
- Riistetyt
vaaaallliii kirjoitti:
Tarkoitin siis "kun olette päässeet 200€/vko -tavoitteeseen", en suinkaan 200€/kk.
Joo,kyllä ruoka on kallista, ei tarvitse syödä kuin kuningas niin tuon 600e/kk menee yksinäiselläkin ihmisellä(sis,wc-pap.pesuaineet ,lääkkeet ym. ei tupakkaa) ja vielä toisen aterian päivässä(lounas)korvaan puurolla.En syö karkkia kuin satunnaisesti ja joskus korvaan makeanhimon ostamalla jotain hyviä keksejä.Niistäkin pitäisi luopua niin voisi alentaa ostosten hintaa.Kyllä hallitus on tehnyt keskipalkkaisen ihmisen elämästä köyhää.Raha ei riitä ja kaikista mistä pystyy tingin.Elämästä on muodostunut jonkinlaisen vääryyden riistämistä tavallisen palkansaajan kustannuksella.Niiltä otetaan joilla vielä jotain on.Kohta saa lähteä luukuttamaan sosiaalitoimiston ovea.Niin se vaan on.
- KALLE KELLO
perhe 4 kirjoitti:
Meillä menee vain 700 euroa kuussa ruokaan. Siihen sisältyy vessapaperit, shampoot ja hammastahnat. Aloittajan perhe on kai hirveen läskejä ja syövät vaikka ei ole nälkä. Syömme monipuolisesti ja lapset ei valita. Meillä on kaks aikuista ja 12 ja 14 v lapset. Hiukan miettimällä saa hyvää ruokaa ja halvalla jos vaan viitsii. Me emme osta pullaa ja herkkuja joka päivä vaan leivomme yleensä jotain mustikkapiirakkaa ja sellasta. Kesällä kun menee metsään kerää mustikoita niin säästyy paljon rahaa
Ruoka on kallista, niin saaatanan kallista. Älä sinä hauku läskeiksi, ei suomalainen pääse pahemmin lihoomaan, paitsi näiden kauppaketjujen osakkeenomistajat, jotka lihoo ja lihoo,, mutta se myös se lompsaq lihoo. Jos meinaat syädä koko kuukauden, on ostettava tarjousmakarooneja ja tarjousjauhelihaa. Hedelmät ja vihannekset voi unohtaa, samoin lihan ja kalan, joiden hinta on noussut kahden vuoden sisällä varmaan 30%:a. Lihaa toki saa tarjouksessa, marinaadiin upotettuja jätepaloja, mutta kuka niitä syö, ei kukaan. Teillä saa varmaan vessapaperiakin käyttää yhden arkin/lärvi.
- KALLE KELLO
hyvinvointivaltioko? kirjoitti:
Rajoittakaa nyt ensin niiden "turhien" ostaminen, eli namia esim. vain lauantaisin.
Suomessa heitetään muuten kamalan paljon kelpo ruokaa roskiin. Adressia nyt joku pystyyn laittamaan, että ylijäämä ruoka pitäisi tehokkaammin jakaa Suomessa eteenpäin! Kouluista ja ravintoloista voisi aloittaa ja sitten leipomot mukaan myös ruokaa lahjoittamaan, tai pientä korvausta vastaan myymään!Ruokaa heitetään roskiin. Kyllä, ja kiitos siitä EU! Ei saa edes sioille syöttää, joten suoomalaiset näkee nälkää. Senhän kertoo jo kaikki ruokajonotkin. Pääasia, että paskalandian emäsiat arkadianmäellä lihoo ja voi hyvin samoin niitten sikaperheet. Palkatkin nousee ihan mukavasti noilla sioilla, no ovat varmaan tyytyväisi kun, kun leikkaisivat lapsilisiä, meneehän hyvään tarkoitukseen nekin leikkaukset. Jos joku vielä luulee, että lapsilisien leikkaus menee velanmaksuun, niin on tosi uuno idiootti tai kokoomus/demparipaskiainen. No pääasia että Urpilasiläskinkin perse pääsee leviimään, saa lisää jakkupukuja viedä ompelijalle isonnettavaksi.. Onhan ainakin yhdelle ammattikunnalle hommia
- KALLE KELLO
katreetta kirjoitti:
Tarjouksia voi hyödyntää.... , kauppoja "kilpailuttaa",,, tehdä itse jotain esim leipoa.... keittää mehua tms....viljellä itse esim porkkanaa tms....voi katsoa sitä laatikkoa,jossa on tuotteita,joilla on viimeinen käyttöpäivä sinä päivänä tai edellisenä... kokemuksen perusteella ovat aivan käyttökelposia vielä... käytämme joka kauppa-keikalla hyödyksi ja osan voi pakastaa,josta sitten ottaa tarvittaessa esiin. Laatu säilyy hyvänä...voi myös katsoa ,mikä tuote on halvin... ja karkkeja ei tarvitse syödä joka päivä.... yms...varmasti löytyy jokaiselle jotain edullisesti ja joku voi vähän tinkiä mielihaluistaan joskus... hedelmät ovat myös hyvä apukeino...ja kotona ruokaa voi tehdä kerralla isomman määrän,josta osan voi pakastaa ja syödä myöhemmin ja edellisen päivän mahdollisia ruokajäämiä voi käyttää seuraavan päivän aterian jatkona.... yms....keinoja kyllä löytyy jos on halua niitä kokeilla ja käyttää....nälkäkuolema ei vaani ketään....vaikka tuote ei aivan suosikkiruokiin kuuluisikaan...
Tarjouksia voi hyödyntää. Totta, mutta kun ei kaikilla ole kauppoja lähimainkaan, kun vain se yksi ja jos lähdet autolla hakemaan tarjouksia, ei sitten enää olekaan halpaa, jos nyt tiedät bensan/dieselin hinnat?
- 324444444444444
Hehheh! kirjoitti:
"Meillä kaksi aikuista menee viikossa 200 - 250 ruokakauppaan. Valmistamme itse"
"En usko että pääsee kovin halvalla oli rikas tai köyhä, saman se maksaa"
Sulla on aika harhainen käsitys asioista (onko lääkitys kunnossa?). Vaikkakin on totta, että nykyään kaikki maksaa aivan helvetisti niin 200-250 euroa viikossa? Mitä helvettiä? Tuollaisella kerskakulutuksella rahaa kuluukin ihan helvetisti. Täällä on myös kaksi aikuista ja rahaa menee elintarvikkeisiin noin 60 euroa viikossa, joskus jopa 80.
Teillä on nyt korkea aika alkaa katsomaan itseänne peilistä ennen kuin tulee ogelmia. Veikkaanpa, että olette ylipainoisia.Voihan sitä kuule elää vaikka 20-30e viikossa, mutta onko se sitten terveellistä ja fiksua.
Kyllä itselläni yksinasuvana menee noin 50-100e ruokaan, mutta itselläni onkin ruokavalio jonka takia en esim, mitään makaroonia tai ylipäätänsä mitään vehnästä voi syödä paljoa. Sitä tulee myös ostettua tuoreita kasviksia pakasteiden sijaan, ja en nyt puhu pelkästään mistään kurkku-tomaatto-salaatti mixistä.
Ihmisillä on erilaisia ruokavalioita, eikä kaikki harrasta sitä jauhelihakastike-spagetti linjaa. - oikea hinta
isoo isä ja 6 muuta kirjoitti:
kaurapuuroa neljänviljan aamulla.pullat kannattaa jättää kaupan hyllyyn,leipoo itse.samon sämpylät leipoo itse.kanaa tarjouksesta.kanamunat säilyy kauan tarjouksesta.maidot lidl suomen halvin samoin ruisleipä.salatit valmistaa tarjous tavaroista perunat ostan lidlistä kahden kilon pussissa olikohan 1.45 centtiä..eiköhän näillä eväillä lasku pienene
Mielestäni Lidlin 2kg perunapussi maksaa 1,15€, eilen ostin.
- Maukasta kotiruokaa
Riistetyt kirjoitti:
Joo,kyllä ruoka on kallista, ei tarvitse syödä kuin kuningas niin tuon 600e/kk menee yksinäiselläkin ihmisellä(sis,wc-pap.pesuaineet ,lääkkeet ym. ei tupakkaa) ja vielä toisen aterian päivässä(lounas)korvaan puurolla.En syö karkkia kuin satunnaisesti ja joskus korvaan makeanhimon ostamalla jotain hyviä keksejä.Niistäkin pitäisi luopua niin voisi alentaa ostosten hintaa.Kyllä hallitus on tehnyt keskipalkkaisen ihmisen elämästä köyhää.Raha ei riitä ja kaikista mistä pystyy tingin.Elämästä on muodostunut jonkinlaisen vääryyden riistämistä tavallisen palkansaajan kustannuksella.Niiltä otetaan joilla vielä jotain on.Kohta saa lähteä luukuttamaan sosiaalitoimiston ovea.Niin se vaan on.
Mulla meni opiskelijana noihin perustarpeisiin alle 120e/kk, söin terveellistä kotiruokaa ja satunnaisesti opiskelijaruokalassa. Nyt työelämässä menee n. 150-170e/kk, syön työpaikkaruokalassa lähes joka päivä ja enkä kotiinkaan enää aina osta halvinta. Eli 600 euroa on todellakin liioittelua, ellei nyt ole laskenut siihen mukaan jotain kallista lääkitystä tai erityisruokavaliota.
Tyhmää kirjoitti:
Kahden kilon pussi perunaa 1.45? K-ryöstömarketistakin saa perunat hintaan 1.25, sama pussikoko. Että ei ole natsisiwa halvempi.
Voisitko valista, mitä on natsisiwa?
- pistäävihaks..
Ihmettelevä. kirjoitti:
Jatkan.
Ruokamme ovat kertakäyttöruokaa. Emme syö koskaan samaa ruokaa seuraavana päivänä. Ne on jätteitä. Menu on 7 eri päivää viikko.vai että ne on jätteitä??? jo on aikoihin eletty!! meillä ei koskaan never ever siedetty lapsena tuota sanaa ruuasta eikä kyllä siedetä tänäänkään. meillä on nelihenkinen perhe ja isäntä varmasti vastaa kooltaan vielä yhtä ylimääräistä suuta..no kuitenkin..kaikki ruuat ostetaan joko s marketista tai lidlistä. äärimmäisen harvoin muualta. leivon ja paistan itse paljon ja meillä todellakin syödään samaa ruokaa toisinaan seuraavana pv jos sitä on jäänyt. keittoa tai pottumuussia,pääkallomuhennosta saattaa jäädä. meillä syödään kaksi kertaa lämmin ruoka,siis lapset.ja siitä pidän huolen että niille on kahta eri ruokaa päivässä tarjolla.mutta kyllä itse syön (ja isäntä) samoja särpimiä. tod harvoin mitään jää.jos jää,anoppi syö,jollei koira ole ehtinyt.. jätteeksi en ruokaa kutsu koskaan eikä lapseni. olen elänyt lapsena nälässä,en aliarvioi sitä. ja vielä se että ollaan ahneudella vedetty förskottiin jo maapallon varat eli leikkikää vaan "jätteillä"..
- Käyhä ei kipeä
Kannattaa opetella vertailemaan kilohintoja, litrahintoja, kappalehintoja ja sitä vertailua kannattaa ihan tosissaan tehdä eri tuotemerkkejen & pakkauskokojen välillä ja mikä oleellisempaa, eri kauppojen välillä. Kaikki heräteostokset kannattaa opetella myös karsimaan pois, tuolla pääsee jo pitkälle kuukausibudjetin pienentämisessä
- Heräteostoksilla
Minä taas teen niitä heräteostoksia ja säästän niillä. Ne ovat kuitenkin minulle huippuhyviä tarjouksia, esim. kanaa tai lihaa jotka pistämme pakkaseen. Näistä saa ruokaa usealle päivälle.
- villi ja vapaa
Heräteostoksilla kirjoitti:
Minä taas teen niitä heräteostoksia ja säästän niillä. Ne ovat kuitenkin minulle huippuhyviä tarjouksia, esim. kanaa tai lihaa jotka pistämme pakkaseen. Näistä saa ruokaa usealle päivälle.
Käyn Lidlissä ostoksilla, jolloin säästän muihin kauppoihin mähden. Eikä tarvitse boonuskorteilla leikkiä.
- En mene enää
villi ja vapaa kirjoitti:
Käyn Lidlissä ostoksilla, jolloin säästän muihin kauppoihin mähden. Eikä tarvitse boonuskorteilla leikkiä.
Lidli säästää liikaa. Siellä ei enää ole edes pikkupusseja kaupan kassalla. Näin ainakin meillä täällä Pieksämäessä. Ovat kuulemma poistettu säästösyistä.
- 1akjfgutrjkfgkdfui
villi ja vapaa kirjoitti:
Käyn Lidlissä ostoksilla, jolloin säästän muihin kauppoihin mähden. Eikä tarvitse boonuskorteilla leikkiä.
Käy vaikka Tallinnassa, mutta ekaksi: Jätäpä "ruokalaskusta" pois tupakin hinta, saunakaljojen ja saunasitukan hinta sekä namien ja muiden "läpötysten" hinta. Laske sitten TODELLISET ruokakauppakulungit. Kas kummaa, eipä ollakaan tonnissa vaan ehkä viis-kuussattaa!!
Ei se sen kummempaa ole. Saattaahan mulla mennä satonen "ruokakauppakulnkina" , kun samasta talousrahnasta maksan tankillisen pensaa autoo à satonen joka viikko. Eili neljäsattaa menee siihen kuukaudessa. Jos mä sen lasken "ruokakauppalaskuun", en yhtään epäile, etteikö mun YHDEN kuukauden työttämyyskorvaustili (1100 eproa) hupene pelkästään "safkaan".
Jos ei akka kävis töisä, olisimma puilla-paljailla muiden laskujen kanssa tota menoa. "Kaljat" ja "vinkut" tehdään hiiffalla ihan itte, eikä onneks kukaan meitil vedä natsaa. "Käestä-kärsään" -eläminen on taitolaji !! - Vinkit jakoon.
1akjfgutrjkfgkdfui kirjoitti:
Käy vaikka Tallinnassa, mutta ekaksi: Jätäpä "ruokalaskusta" pois tupakin hinta, saunakaljojen ja saunasitukan hinta sekä namien ja muiden "läpötysten" hinta. Laske sitten TODELLISET ruokakauppakulungit. Kas kummaa, eipä ollakaan tonnissa vaan ehkä viis-kuussattaa!!
Ei se sen kummempaa ole. Saattaahan mulla mennä satonen "ruokakauppakulnkina" , kun samasta talousrahnasta maksan tankillisen pensaa autoo à satonen joka viikko. Eili neljäsattaa menee siihen kuukaudessa. Jos mä sen lasken "ruokakauppalaskuun", en yhtään epäile, etteikö mun YHDEN kuukauden työttämyyskorvaustili (1100 eproa) hupene pelkästään "safkaan".
Jos ei akka kävis töisä, olisimma puilla-paljailla muiden laskujen kanssa tota menoa. "Kaljat" ja "vinkut" tehdään hiiffalla ihan itte, eikä onneks kukaan meitil vedä natsaa. "Käestä-kärsään" -eläminen on taitolaji !!Ei osteta ollenkaan tupakkaa, kaljaa tai siideriä.
T:aloittaja - pappa ja lisukkeet
Heräteostoksilla kirjoitti:
Minä taas teen niitä heräteostoksia ja säästän niillä. Ne ovat kuitenkin minulle huippuhyviä tarjouksia, esim. kanaa tai lihaa jotka pistämme pakkaseen. Näistä saa ruokaa usealle päivälle.
kuivatut herneet säilyy hyvin hyllyssä.samoin kesällä kuivaan sipulit ruohosipulit .kalat kuivaan kuivurissa.samoin sienet kuivataan.hirven liha kuivataan.on helppo kun lisää perunoiden sekaan ja kohta on 10 litran kattila herkullista keittoa jost syö 10 henkeä maksaa muutaman euron.henkeä kohti 55 centtiä.maito maksaa 76centtiä voi 2.64 ja sitä ei tarvitse laittaa niin paljon leivälle ja on namia.
- halapoo jep jep
1akjfgutrjkfgkdfui kirjoitti:
Käy vaikka Tallinnassa, mutta ekaksi: Jätäpä "ruokalaskusta" pois tupakin hinta, saunakaljojen ja saunasitukan hinta sekä namien ja muiden "läpötysten" hinta. Laske sitten TODELLISET ruokakauppakulungit. Kas kummaa, eipä ollakaan tonnissa vaan ehkä viis-kuussattaa!!
Ei se sen kummempaa ole. Saattaahan mulla mennä satonen "ruokakauppakulnkina" , kun samasta talousrahnasta maksan tankillisen pensaa autoo à satonen joka viikko. Eili neljäsattaa menee siihen kuukaudessa. Jos mä sen lasken "ruokakauppalaskuun", en yhtään epäile, etteikö mun YHDEN kuukauden työttämyyskorvaustili (1100 eproa) hupene pelkästään "safkaan".
Jos ei akka kävis töisä, olisimma puilla-paljailla muiden laskujen kanssa tota menoa. "Kaljat" ja "vinkut" tehdään hiiffalla ihan itte, eikä onneks kukaan meitil vedä natsaa. "Käestä-kärsään" -eläminen on taitolaji !!viron matkalta,vanha tori muutaman kilsan päässä.on edullista savulihaa makkaroita leipää eikun reput ruokaa täyteen ja on edullista.samon venäjältä isoo sipulisäkki muutaman euron ja perunasäkki 50kg maksaa muutaman euron samoin kaalia muutama kymmenen kiloa ja kotona tekee hapankaalia.punajuuria muutama kymmenen kiloa saa hyvän porskeiton.nokkoset kotipihasta ja silppuaa keittoon on edullista.nyt kevät koittaa salattia kasvaa omassa pihassa,eikun voikukan lehtiä keräämään ja salattikastia päälle eikä maksa montaa senttiä annos ainoastaan salattikastike maksaa.josko ruokalasku pienenee muutamaan sataseen.itsetäni suuri kulu on maito 130 centtiä päivä.
villi ja vapaa kirjoitti:
Käyn Lidlissä ostoksilla, jolloin säästän muihin kauppoihin mähden. Eikä tarvitse boonuskorteilla leikkiä.
Ihmiset kailottavat yksityisyytensä puolesta ja samaan aikaan naama messingillä vinguttavat bonus-kortteja XD
- säästöäää
Heräteostoksilla kirjoitti:
Minä taas teen niitä heräteostoksia ja säästän niillä. Ne ovat kuitenkin minulle huippuhyviä tarjouksia, esim. kanaa tai lihaa jotka pistämme pakkaseen. Näistä saa ruokaa usealle päivälle.
Ruoan tähteet kannattaa myös hyödyntää, eli jos jotain jää yli, niin tehdä niistä seuraavana päivänä ruokaa, eikä heittää roskiin. Tarkoitan siis, jos esim vihanneksia jää pannuun hieman syömättä, niin niistä voi väsätä seuraavana päivänä vaikka maukkaan kasvispiiraan. :)
- laskikikikiii
En mene enää kirjoitti:
Lidli säästää liikaa. Siellä ei enää ole edes pikkupusseja kaupan kassalla. Näin ainakin meillä täällä Pieksämäessä. Ovat kuulemma poistettu säästösyistä.
Oikein. Joku ne sun pikkupussitkin maksaa
- Loisten kylä
En mene enää kirjoitti:
Lidli säästää liikaa. Siellä ei enää ole edes pikkupusseja kaupan kassalla. Näin ainakin meillä täällä Pieksämäessä. Ovat kuulemma poistettu säästösyistä.
Pieksämäen voisi poistaa. Se on pummipitäjä.
- KALLE KELLO
1akjfgutrjkfgkdfui kirjoitti:
Käy vaikka Tallinnassa, mutta ekaksi: Jätäpä "ruokalaskusta" pois tupakin hinta, saunakaljojen ja saunasitukan hinta sekä namien ja muiden "läpötysten" hinta. Laske sitten TODELLISET ruokakauppakulungit. Kas kummaa, eipä ollakaan tonnissa vaan ehkä viis-kuussattaa!!
Ei se sen kummempaa ole. Saattaahan mulla mennä satonen "ruokakauppakulnkina" , kun samasta talousrahnasta maksan tankillisen pensaa autoo à satonen joka viikko. Eili neljäsattaa menee siihen kuukaudessa. Jos mä sen lasken "ruokakauppalaskuun", en yhtään epäile, etteikö mun YHDEN kuukauden työttämyyskorvaustili (1100 eproa) hupene pelkästään "safkaan".
Jos ei akka kävis töisä, olisimma puilla-paljailla muiden laskujen kanssa tota menoa. "Kaljat" ja "vinkut" tehdään hiiffalla ihan itte, eikä onneks kukaan meitil vedä natsaa. "Käestä-kärsään" -eläminen on taitolaji !!Sama vanha virsi. "Jätä kalja, jätä tupakka".. Usko nyt valopää, että se on harvalla enää vara ostaa kaljaa ja tupakkaa. En minäkään osta. Käyn Tallinnassa silloin tällöin, otan enemmän ja arvaa mistä? Tulee huomattavasti paljon halvemmaksi. Mietihän nyt, esim kaljaloota Virossa maksaa n 11 ekee, paskalandiassa 24 ekee. Noita kun ottaa vähän enemmän on jo satasia säästössä, samoin tupakassa. Keittovälinehankinnat on harkinnassa. No tässähän käy samoin, kun bemnsa/dieselin puolella. Varkaudet (anteeksi, nämäkin on varmaan jo muutettu luvattomaksi käyttöönotoksi) lisääntyvät räjähdysmäisesti. Kukahan sen maksaa? Myös sinä
- Teillä menee
sa#tanallinen määrä karkkii ja muuhun paska ruokaan.Ois ehkä
hyvä miettiä kuinka paljon herkkuihin per nokka käyttätte päivässä?Päätette päivittäisen "karkkirahan".Varmasti yllätyt miten paljon säästöä tulee.Muutenki ois hyvä oppia syömään
vuoden ajan antimien mukaan.- Vinkit jakoon
Juuri näin! Meillä menee herkkuihin todella paljon rahaa. Pitääpä vähentää herkkumäärärahoja.
- tee itse herkut
Vinkit jakoon kirjoitti:
Juuri näin! Meillä menee herkkuihin todella paljon rahaa. Pitääpä vähentää herkkumäärärahoja.
no ei herkkumääriä tarvi välttämättä vähentää, mutta osa karkeista ja herkuista voi tehdä myös itse.
Kun olin itse lapsi ja samoin kun mun lapset oli pieniä teimme paljon karkkeja itse. Usko tai älä niin melkein mitä vaan karkkeja voi tehdä itsekkin. Samoin itsetehdyt jäätelöt, limsat, sipsit yms. - ....................
Vinkit jakoon kirjoitti:
Juuri näin! Meillä menee herkkuihin todella paljon rahaa. Pitääpä vähentää herkkumäärärahoja.
Miksi sitä pitäisikään koko-aikaa mässyttää herkkuja. Ei elämä ole mitään yhtä juhlaa!
Huoh nykyaika, mutta kiitos laman ihmiset ehkä tulossa taas järkiinsä!
- kotikokki
Lauantaina karkkipäivä muutoin ei nameja osteta.
Vertailua eri liikkeiden tarjouksista, opettele tuotteiden kilo ja litrahinnat, seuraa onko "tarjous" todella tarjous.
Keittoja ja laatikoita tehdään iso määrä, jolloin niitä riittää pakkaseenkin.
Aamulla puuroa, ei hiutaleita eikä kalliita jugurtteja.
Välipalaksi voileivät tai hedelmät ei pizzaa eikä herkkuja.
Iltaruoka syödään yhdessä kaikki saavat saman ruoan, iltapalaksi velli tai sämpylä ja hedelmä.
Noilla meidän porukan ruokalasku saatiin kuriin, vähemmän eineksiä enemmän omaa työtä, mutta maukkaampaa ruokaa.- kotikokki
Suositeltavia edullisia ruokia ovat:
-Lihamakaronilaatikko (jauhelihasta usein tarjouksia, samoin makaronit 5pss /1e)
-Kaalikeitto, kesäkeitto, siskonmakkarasoppa, kalakeitto (osta koko kala ja tee keitto ja uunikala tai kalavuoka)
-Hernekeitto, vihanneskeitto, borschkeitto, jauhelihakeitto.
-Makaronilaatikko, uunivihannekset ja uunimakkara juustolla
jne... tarjousten mukaan....
Suunitelmallisuus kannattaa, samoin se, että ruokia voi yhdistellä, jolloin ei mene yhtään haaskuuseen eli roskiin.
Yhdestä tuotteesta (kala) voi tehdä perkeistä hyvän keiton, fileistä uunikalan ja vaikka paistaa voissa keitetyiden perunoiden kanssa. Jos uunikalasta jää tähteitä niistä voi tehdä uuden ruoan vaikka kalawokin jne... - halpaa
kotikokki kirjoitti:
Suositeltavia edullisia ruokia ovat:
-Lihamakaronilaatikko (jauhelihasta usein tarjouksia, samoin makaronit 5pss /1e)
-Kaalikeitto, kesäkeitto, siskonmakkarasoppa, kalakeitto (osta koko kala ja tee keitto ja uunikala tai kalavuoka)
-Hernekeitto, vihanneskeitto, borschkeitto, jauhelihakeitto.
-Makaronilaatikko, uunivihannekset ja uunimakkara juustolla
jne... tarjousten mukaan....
Suunitelmallisuus kannattaa, samoin se, että ruokia voi yhdistellä, jolloin ei mene yhtään haaskuuseen eli roskiin.
Yhdestä tuotteesta (kala) voi tehdä perkeistä hyvän keiton, fileistä uunikalan ja vaikka paistaa voissa keitetyiden perunoiden kanssa. Jos uunikalasta jää tähteitä niistä voi tehdä uuden ruoan vaikka kalawokin jne...Hiilihydraattipaskaa
- Newsidestory
halpaa kirjoitti:
Hiilihydraattipaskaa
Hiilaritta et pitkälle pötki. Nuo kotikokin ehdotelmat olivat sittenkin sitä epäterveellisintä höttöpöttöä, mitä en söisi. Silti on kahden aikuisen hengen ruokalasku alle 100 euroa kuukaudessa. Miettikääpä sitä. ;)
- tanja.marin
kotikokki kirjoitti:
Suositeltavia edullisia ruokia ovat:
-Lihamakaronilaatikko (jauhelihasta usein tarjouksia, samoin makaronit 5pss /1e)
-Kaalikeitto, kesäkeitto, siskonmakkarasoppa, kalakeitto (osta koko kala ja tee keitto ja uunikala tai kalavuoka)
-Hernekeitto, vihanneskeitto, borschkeitto, jauhelihakeitto.
-Makaronilaatikko, uunivihannekset ja uunimakkara juustolla
jne... tarjousten mukaan....
Suunitelmallisuus kannattaa, samoin se, että ruokia voi yhdistellä, jolloin ei mene yhtään haaskuuseen eli roskiin.
Yhdestä tuotteesta (kala) voi tehdä perkeistä hyvän keiton, fileistä uunikalan ja vaikka paistaa voissa keitetyiden perunoiden kanssa. Jos uunikalasta jää tähteitä niistä voi tehdä uuden ruoan vaikka kalawokin jne...juu.näinhän se on et itse kun ruuat tekee, niin säästyy pitkä penni.samal siinä oppii ruokaa laittamaan.einekset ovat kalliita, kuten myös herkut. ihan kunnonkotiruokaa vaan kehiin.hyvä kotikokki.
- keittiössäviihtyvä
halpaa kirjoitti:
Hiilihydraattipaskaa
Oli kotikokin ohjeissa kalaruokia... mitä ihmeen hiilihydraatteja...?
Hiilihydraateista saa parhaat ja halvimmat ruoat; kasviksia, täysjyväviljoja, pavut ja linssit ym.
Esimerkiksi linsseistä saa mainiota, todella halpaa ruokaa: Linssikeitto, linssipihvit. Vaatii vaivaa laittaminen, mutta jos on rahat vähissä ja paljon aikaa, esim. työtön.
Meillä 2 aikuista 2 kissaa. Syömme hyvin, paljon luomua, vihanneksia, kalaa, kanaa. Ruokalasku ja shampoot, pesuaineet: 90-100 e/ vko. Kissan kuivamuona tulee eläinkaupasta, muuten summaan sisältyy kaikki, jopa (luomu-)kosmetiikka. Työpaikalla myös omat eväät.
Hyödynnän pakastinta ja pakastan ylijääneet tähteet, vihannekset, yrtit, leivät. Leivon lähes kaiken itse, leipää, ciabataa, sämpylöitä, kakkuja ja piirakoita.
Valmisruokia käytämme vähän ja vihanneksia/ hedelmiä menee periaatteella 5 väriä päivässä. Osa vihanneksista tulee omasta puutarhasta, mutta niitähän riittää vain syksyllä. Suosituimpia ruokia meillä ovat aasialaiset kasvisruoat.
- kyökkipiika
Voi kauhistus! Minun samankokoinen perheeni selviää 4000:lla kruunulla (tosin) koko kuukauden.
Leivon melkein kaiken ja aina itse. Makeita syömme vain viikonloppuisin, kun syö "kunnon ruokaa" kyllikseen ei niitä edes tee mieli.
2 keittopäivää viikossa, 2laatikkopäivää samoin,sitten omatekoista pizzaa, paljon tavaraa päällä,omatekoisia hampurilaisia ja thai-wokkia. Usen on kaikkea niin paljon, että pidän "tähdepäivän" ja laitan jälkiruuaksi vaikkapa ananaspiirakan,joka on suursuosikki.
150gr voita, 2dl sokeria, vaahdota, lisää1kananmuna, 3dl vehnäjauhoja ja 1tl leivinjauhetta. Voitele ja korppujauhota piirakkavuoka, halkaisija n.25 cm ja vuoraa taikinalla.
Valuta n. 400gr:man purkki ananasmurskaa, sekoita siihen purkillinen, n.250gr ranskankermaa, 2tl vanijasokeria ja 2 kanan munaa ja sitten uuniin n. 20-30 min.
Syö!- Säästäjä
Mätä vaan se vehnäjauhomyrkkysi itse, en koske tikullakaan.
- kyökkipiika
Ananaspiirakanohjeesta jäi täytteen sokeri pois. Sitä kuuluu laittaa 2dl, niin on makoisampaa!
- kotikokki
Näinhän se on että aika ja kustannus korreloivat keskenään.
Kun ostaa eineitä valmiina ja kaikki yhdestä kaupasta vertailematta hintoja niin toimii kauppiaan ehdoilla. Se tulee kalliiksi viikko, kuukausi ja vuositasolla.
Seuraamalla kilo ja litrahintoja saa oikeampaa kuvaa kuin kpl, prk, rasia, pss hinnoilla joilla kauppias "retkuttaa" laskutaidotonta.
Samoin 1 euron päivät ovat yleensä huijausta, laskeppa esimerkiksi "tarjous" appelsiinien kilohinta, se on sama kuin "normaali päivänä".
Usein se menee niin että 1. kerralla hinnat on todella laskettu ja alennukset ovat hyvät, 2. kerralla hinnat ovatkin normaaleja ja ratsastetaan vanhan muistikuvan varjolla ja asiakasta huijataan.
Minusta törkeää asiakkaan huijausta ja aliarviointia.- Erikokki
Katsopa kuitenkin se mangon normaalihinta, puhumattakaan avokadoista ja muista, niin loppuu tuokin tyhjä turvan repiminen mitään tietämättömänä.
- 11111
Pari vihjettä, ensinnäkin se, mitä on ostettu, pitää käyttää kokonaan, eikä heittää roskiin. Ja sitäkin voisi katsoa, montako kertaa viikossa käy kaupassa, sillä helposti tulee mukaan ylimääräisiä heräteostoksia. Sitten vielä voi tarkkailla syötyjen ruoka-aineiden kilohintaa, pääosan ravinnosta tulisi olla halpaa. Terveellisiä raaka-aineita saa alle 5 euron kilo, eikä tarvitse paljoa tinkiä ja yli 10 euron kilohinnalla pitäisi ostaa vain pyhiksi, eikä yli 15 euron kilohintaisia ollenkaan.
- Vinkit jakoon
Tuo on myös totta. Meillä menee ruokaa melko paljon roskiin. Varsinkin leipää ja salaatteja (varsinkin talvella pilaantuvat todella helposti). Myös pääruokaa menee roskiin usein.
- Vastustuskyky
Vinkit jakoon kirjoitti:
Tuo on myös totta. Meillä menee ruokaa melko paljon roskiin. Varsinkin leipää ja salaatteja (varsinkin talvella pilaantuvat todella helposti). Myös pääruokaa menee roskiin usein.
Ikinä emme heitä ruokaa roskiin, ellei ole isosti homeessa. Yhden 2-3 mm halkaisijaltaan olevan homeläiskän voi hyvin ottaa pois veitsellä ja syödä leivän. Voihan sen myös vaikka nuorruttaa mikrossa. Tässä maassa kaikkien rahat riittävät elämiseen, mutta eläminen ei riitä rahoihin!
- Elämiskyky
Vastustuskyky kirjoitti:
Ikinä emme heitä ruokaa roskiin, ellei ole isosti homeessa. Yhden 2-3 mm halkaisijaltaan olevan homeläiskän voi hyvin ottaa pois veitsellä ja syödä leivän. Voihan sen myös vaikka nuorruttaa mikrossa. Tässä maassa kaikkien rahat riittävät elämiseen, mutta eläminen ei riitä rahoihin!
Voin tuoda sulle oman osani homekäntyistä, kun itse en käytä tuoreitakaan.
Vastustuskyky kirjoitti:
Ikinä emme heitä ruokaa roskiin, ellei ole isosti homeessa. Yhden 2-3 mm halkaisijaltaan olevan homeläiskän voi hyvin ottaa pois veitsellä ja syödä leivän. Voihan sen myös vaikka nuorruttaa mikrossa. Tässä maassa kaikkien rahat riittävät elämiseen, mutta eläminen ei riitä rahoihin!
Missään nimessä ei saa tehdä noin. Se home on levinnyt koko leipään, vaikka ei näkyisikään.
- ison perheen mamma
Vinkit jakoon kirjoitti:
Tuo on myös totta. Meillä menee ruokaa melko paljon roskiin. Varsinkin leipää ja salaatteja (varsinkin talvella pilaantuvat todella helposti). Myös pääruokaa menee roskiin usein.
Leivät pakkaseen ja paahtimen kautta nassuun. Tämä auttanut meidän kuushenkisen perheen leiväntuhlausongelmaan. Salaatiksi kannattaa ostaa kaalia tai jäävuorisalaattia, kestävät pitkään jääkaapissa. Jos pääruokaa jää yli, laittaa jääkaappiin ja syö seuraavana aamuna, tai lounaaksi. Herkkukuluista voi vähentää päättämällä vaikka euromäärän per viikko, mitä haluaa laittaa mössöihin ja sit vaan pitää siittä kiinni. Ja leipoo ite pullat ja keksit, niin siinä säästä paljon, vaikka voihin leipois. Samalla tulee vältettyä kaupan keksien mitä omituisimmat aineet.
- Wanda**
ison perheen mamma kirjoitti:
Leivät pakkaseen ja paahtimen kautta nassuun. Tämä auttanut meidän kuushenkisen perheen leiväntuhlausongelmaan. Salaatiksi kannattaa ostaa kaalia tai jäävuorisalaattia, kestävät pitkään jääkaapissa. Jos pääruokaa jää yli, laittaa jääkaappiin ja syö seuraavana aamuna, tai lounaaksi. Herkkukuluista voi vähentää päättämällä vaikka euromäärän per viikko, mitä haluaa laittaa mössöihin ja sit vaan pitää siittä kiinni. Ja leipoo ite pullat ja keksit, niin siinä säästä paljon, vaikka voihin leipois. Samalla tulee vältettyä kaupan keksien mitä omituisimmat aineet.
Olen siirtynyt näkkileipään. Kokeilin pakastamista, mutten jaksanut pelata sen kanssa ja pakastelokerokin on melko pieni. Inhotti myös heittää leipää roskiin. Näkkileipä on loistava tuote, säilyy kaapissa maailman tappiin. Kun vielä oppisin olemaan syömättä vuoteessa :D
- Hante
kuukaudessa 100 euroa per henkilö pääsee kivuttomasti.
- Penninvenyttäjä
Samasta aiheesta oli kahden viikon sisään Suomi24:n etusivulla, mistähän se löytyisi?
Sinne vastasin, että ostettavien ruokien kilohinta ei saa ylittää 10 eur ja niidenkin joukossa prioriteettina ovat kelta-/punaleimaiset. Näin saattaa saada isotkin säästöt, esim. reilu vko sitten ostin 50 euron ruoat 30 eurolla! - Pilalleen hemmoteltu
Siis 300€/henkilö, ja 2 tästä perheestä on vain lapsia, mitä hemmettin paljon te syötte sitten, haloooo ? ? ? ? ?
Olen aikuinen mies ja 150€/kk riittää yllin kyllin. - maria1a
no huh huh mikä summa. Meillä selvitään keskimäärin satasella viikossa, ja ihan terveellisesti ja normaalisti mekin sillä summalla syödään (vihanneksia, kasviksia, lihaa, leipää jne). Kannattaa suunnitella aterioita ja mennä kauppalapun kanssa kauppaan eikä napsia kärryyn mitä mieleen juolahtaa, sillä varmasti saat summaa pienennettyä. Herkut vähemmäksi ja ihan vaan hintoihin tuijottelua.
- 61Mimmix
Meillä nelihenkisen perheen (2 teini-ikäistä lasta) ruokaan, WC-paperiin ja pesuaineisiin noin 600 € / kk. Ostokset pääasiassa Citymarketista, maidot ja muu halvempi Lidlistä. Syömme hyvää ja terveellistä ruokaa. Sämpylät leivon itse, tumman leivän ostan. En koskaan osta makeita leivonnaisia, vaan jos haluan niitä, niin leivon. Sipsejä ehkä kerran kuussa. Lapset saavat käyttää omaa rahaa karkkiin, ja sitä ostetaan yleensä kerran - kaksi viikossa (tätä ei ole laskettu tuohon 600 euroon). Käytän paljon hyvälaatuista jauhelihaa (rasvaa < 10 %), jonka ostan tarjouksesta ja pakastan osan. Samoin broileria, ja useimmiten tarjouksesta. Kalastamme itse, joten kalan puolesta paljolti omavaraisia. Jos ruokaa jään, otan sen seuraavana päivänä mukaan töihin. Roskiin menee jotain hyvin harvoin, ja silloin ehkä nahistunutta salaattia.
- evakko
Tehkää excel taulukko kaikesta ostamastanne (taulukkoon tuote, määrä, hinta ja ostopaikka) vähintään 2 viikkoa, niin näette, mihi raha oikeasti menee. Siitä on helppo sitten katsoa, mikä on välttämätöntä ja minkä olisi voinut jättää kauppaan. Eikä tule ostettua kauheasti sattumia, kun vituttaa jo valmiiksi taulukon teko illalla :).
Hävikin vähentämiseen auttaa, kun suunnittelee ateriat etukäteen. Jääkaapin ei myöskään tarvitse aina olla täynnä. Jos lapset evät ole ihan pieniä enää, niin ehkä sitä leipää ja salaattia kannattaa kokeilla ostaa esim. puolet tai 1/3 vähemmän ja katsoa, näkeekö kukaan nälkää.- Vinkit jakoon.
Me kerättiin kuukauden kuitit. Selvisi että ostan jotain ruoka-aineita liikaa esim. leipää, perunoita, porkkanoita, maitoa, pullaa yms. ja kun ei jakseta syödä ne menevät pilalle ja heitetään roskiin. Lihaa ja kanaa ja kalaakin menee toisinaan roskiin. Eniten turhaa rahaa meni limsoihin (joita niitäkään ei juoda kokonaan), sipseihin, suklaaseen, karkkeihin, leivonnaisiin.
- vettä vaan
Vinkit jakoon. kirjoitti:
Me kerättiin kuukauden kuitit. Selvisi että ostan jotain ruoka-aineita liikaa esim. leipää, perunoita, porkkanoita, maitoa, pullaa yms. ja kun ei jakseta syödä ne menevät pilalle ja heitetään roskiin. Lihaa ja kanaa ja kalaakin menee toisinaan roskiin. Eniten turhaa rahaa meni limsoihin (joita niitäkään ei juoda kokonaan), sipseihin, suklaaseen, karkkeihin, leivonnaisiin.
Kuka hullu maksaa jostain limsoista, typerää sokerin lipitystä. Juokaa vettä janoon.
Vinkit jakoon. kirjoitti:
Me kerättiin kuukauden kuitit. Selvisi että ostan jotain ruoka-aineita liikaa esim. leipää, perunoita, porkkanoita, maitoa, pullaa yms. ja kun ei jakseta syödä ne menevät pilalle ja heitetään roskiin. Lihaa ja kanaa ja kalaakin menee toisinaan roskiin. Eniten turhaa rahaa meni limsoihin (joita niitäkään ei juoda kokonaan), sipseihin, suklaaseen, karkkeihin, leivonnaisiin.
Ja minä kun luulin, että kyse oli ruokalaskuista, sitten tulee juttua limusta, pullasta ja sipseistä. Limutkin varmaan ovat merkkituotteita, jotka maksavat 2-3 kertaa kaupan omien verran.
Leipä ei ole mikään välttämättömyys. Ei sitä kannata ostaa roskiin heitettäväsi. Ostakaa tilalle vaikka näkkileipää. Se säilyy.
- make77
Meillä menee ruokaan sellainen 90€ per viikko aika harvoin ylitetään sataeuroa. Meillä on kuusihenkinen perhe. Meillä suunitellaan mitä syödään viikolla ja kerran viikossa on karkkipäivä lapsilla. Perunoita ei tarvitse ostaa kaupasta kun ne kasvaa omassa maassa kesällä kasvatetaan tomaatit ja kurkut niillä mennään syksy.
- Self sufficient
Onhan täällä joku itsensä ja perheensä oikeastikin elättämään kykenevä tai ainakin sitä harjoitteleva. Hatunnosto sinulle make.
- 500 per kk
2 aikuista ja 1 jääkaappia vaaniva poika. 500 riittää kuukaudessa kun osaa talousasiat. Keskosta ei osteta, eikä epäkeskosta. Funtsippa ite........
- elv3
Kannattaa ostaa rainbow tuotteita, saippuat, kaikki pesuaineet, vessapaperi,suodatinpaperi tuoremehu, vissy jne. Ed. mainituista kirjoituksista, kaikki keitot, laatikot ovat hyviä edullisia. Jos ostaa koko lihaa, kannattaa mennä kauppaan vähän ennen sulkemis aikaa, jolloin -30% lappuset ovat ilmestyneet pakettien päälle.
- äiti kemistä
Meillä 2 aikuista ja 3 lasta. Lapset 5v, 8v sekä 10v.
Ruokaan kuluu kuukaudessa 600-700 euroa.
Teemme paljon laatikoita, keittoja sekä vuokaruokia.
Kaikkea mitä tehdään niin tehdään iso määrä. Syö 2 kertaa samaa ruokaa.
Kerran viikossa käydään kaupassa niin näin jää kaikki heräteostokset pois.
Suunnitellaan viikon ruuat etukäteen.
Tähän summaan kuuluu hygieniatuotteen ym. - Neeawii
Meillä on nelihenkinen perhe ja ruokaan menee valehtelematta n. 450€/kk Kaikki ruoka tehdään itse ja karkkipäivä on kerran viikossa. Emme ostele mehuja jne. Teemme paljon keittoja ja pakastamme ruokaa :) Näin pieni summa saattaa kuulostaa mahdottomalta mutta syödään oikein hyvin!! :)
- pennin venyttäjä
eipä ole mahdoton summa ruokaan 450kk Meitä on kaksi aikuista ruokaan 200kk
pesuaineet ostamme vain tarjouksesta useampi paketti kerralla riittää useammaksi kuukaudeksi Karkkeja pulla tuotteita ei osteta Ruokaa teemme isommissa erissä osan pakastamme. Leivät myös tarjouksesta
- njou8ty79
Paljon illalla PUUROA ja näkkäriä, ne on halpaa. Eikä mene päiväysvanhoinakaan huonoksi.
Muutama pinaattilätyn kun nakkaa eteen, halpaa on.
Kyllä näillä elää.
Muksut voi aina laittaa kaverien luo kylään, kun siellä on ruoka-aika. - laskekaa tarkkaan
1200 euroa saa menemään noin pieneen perheeseen ainoastaan jos ostaa kalliita lihoja ym joka ikiselle aterialle. Jos siis kotona tehdään sekä lounas että päivällinen erikseen.
Tai sitten kaikki ostetaan valmiina tuoretiskiltä.
Muuten ei millään.
Meillä meni ennen 650€ jota kauhistelin. Nykyään kun ostetaan kaikki tuotteet citymarketista illalla, joilloin on -30% tuotteet lihoissa ja maitotuotteissa. Saldo näyttää yleensä 410-450€ kuukaudessa. - Löpötystä vaan
Ihan silkka keskustelun avaus, jos olet noin monipuolinen niin ei menen tuota summaa, ihan bullshittiä.
- 12+12
Jos 3 perheenjäsentä syö herkkuja ja karkkeja niin mietitäänpä...
Karkkipussi n. 3 euroa, x3 = 9 euroa. Sipsit n. 3 euroa, x3 = 9 euroa. Limpparit n. 3 euroa/pullo, x3 = 9 euroa. Kaikki heräteherkut pois ja karkkipäivä vain kerran viikossa. Pesuaineet ja paperit yms. kannattaa ostaa satsitarjouksina eikä tipoittain. Puhut hyvistä lihoista ja kaloista? Eli kaupasta tarttuu mukaan vaikka naudan sisäfile jos siltä tuntuu?
Meilläkin syödään hyvin ja monipuolisesti. Yleensä puolessavälissä viikkoa tulee marketien tarjouslehdet joista vertailen mihin kannattaa mennä. Jos jollain on esim karjalanpaistilihat tarjouksessa niin sitten meillä syödään karjalanpaistia jne jne... Yleensä niissä tarjouslihoissa ja kaloissa on päiväystä seuraavalle viikolle asti. Joka päivä ei kaupasta käydä ostamassa mitä mieli tekee. Sitä syödään mitä kaapista löytyy.
Itse ajattelen asian niin päin, että jos vaikka olen käynyt kaupassa edellisen kerran lauantaina ja seuraavan kerran menen sinne torstaina, niin 4 päivään en ole käyttänyt yhtään rahaa ja se on säästöä se. - kokkailija
Asun yksin, ja syön hyvin, ja vieläpä edullisesti... Ja herkullisia ruokia, jotka valmistan itse. Koska olen melkoinen nirppanokka, en pakasta esim. kalaa, vaan laitan tuoreeltaan. Yleensä edulliset kalat ovat aika isoja, mutta ostan pienimmän mitä löydän, graavaan osan, osan paistan uunissa samalla kun teen lopuista esim. kirjolohikiusausta. Sitten syön useampana päivänä kalaruokaa yhdellä aterialla. Hyvää salaattia teen aina sopivan verran, ettei vanhene. Jääkaappini pidän hyvin kylmänä, joten ei ehdi tulla sivumakuja, saati vanhentua.
Ei hyvin syöminen todellakaan paljoa maksa, kun ei osta liikaa eikä vääriä ruokia. Ja ns."herkut" ovat pelkkiä hiilareita ja myrkkyjä. Ei niitä tee mielikään, kun syö kunnolla ja monipuolisesti. - minna5
Meillä kaksi henkilöä syö kuukaudessa n.250-300 eurolla. Perheessä aikuinen ja kouluikäinen. Syömme terveellisesti, arkisin teen yhden lämpimän ruoan ja viikonloppuna kaksi lämmintä ruokaa/pvä. Syömme aivan normiruokaa eli ( makaronilaatikkoa, jauhelihakastiketta, lasagnea,uunilohta).Jääkaapissa on kokoajan jogurttia,juustoa, leikkeleitä, maitoa, mehuja, kasviksia jne. Emme syö eineksiä ollenkaan. Ihmettelen miten ihmiset saa menemään tuhansia ruokaan kuukaudessa???
Käydään lisäksi muutaman kerran ravintolassa syömässä kuukaudessa. - Hintansa väärti
Minulle on ihan sama mitä ruoka maksaa, koska ilmankaan en elä.
- aina nälkä
MInä olen kova syömään kun urheilen paljon ja painan noin 100kg. Minulla menee vain 75€/viikko koska laitan omat ruuat (4-5 ateriaa päivässä), ja kuitenkin olen perustarkka saadakseen monipuolista ravintoa.
- eräsperhe
Millä ihmeen opilla saa tuollaisen määrän rahaa ruokaan?? Meillä harrastetaan metsästystä kalastusta sienestystä sekä marjastusta ja perunatkin laitamme maahan. Lihaa on pääsääntöisesti hirvestä peurasta ja kauriista sekä paljon pienriistaa ja nämä lihat riittää mainiosti vuodeksi. Niistä loihtii aina parempia herkkuja kun kaupan lihoista. Paistettuja sieniä ja piirakkaa lisukkeeksi sekä metsämarjoista rahkaa piirakkaa ja kakkuja kun tekee herkkuja mieli. Perus lisä tarvikkeiden ostoon lisäksi riittää 200e todella hyvin ja rahaa jää säästöönkin. Tässä esimerkki erä henkisestä perhe taloudesta.
- sammaltukosta wcpape
Kaikillahan on metsästysmahdollisuudet rappujensa tuntumassa:)? Saalillannehan te säästön teette, sopii teille, ehkei aloittajalla ole sellaisia mahdollisuuksia.
- 1+7
sammaltukosta wcpape kirjoitti:
Kaikillahan on metsästysmahdollisuudet rappujensa tuntumassa:)? Saalillannehan te säästön teette, sopii teille, ehkei aloittajalla ole sellaisia mahdollisuuksia.
Jos metsästys jätetään pois on kaikkeen edellä mainittuun jokaisella suomen kansalaisella jokamiehen oikeus. Lupien kanssa myös metsästys on mahdollista monille. Tuskin se saalis niin riista, kala kuin sienet ja marjatkaan tulevat edellämainituilla rappusille. Vaivaa niiden eteen pitää nähdä mutta terve harradtus ja samalla saa ruuan. Jos on rahaa millä mällätä niin tuskin sitten täältä ruokalasku vinkkejä kannattaa kysellä.
- 1+7
sammaltukosta wcpape kirjoitti:
Kaikillahan on metsästysmahdollisuudet rappujensa tuntumassa:)? Saalillannehan te säästön teette, sopii teille, ehkei aloittajalla ole sellaisia mahdollisuuksia.
Jos metsästys jätetään pois on kaikkeen edellä mainittuun jokaisella suomen kansalaisella jokamiehen oikeus. Lupien kanssa myös metsästys on mahdollista monille. Tuskin se saalis niin riista, kala kuin sienet ja marjatkaan tulevat edellämainituilla rappusille. Vaivaa niiden eteen pitää nähdä mutta terve harradtus ja samalla saa ruuan. Jos on rahaa millä mällätä niin tuskin sitten täältä ruokalasku vinkkejä kannattaa kysellä.
- 6+5
Meillä 2 aikuista ja teini. Ruokaauppaan menee 300-350€/kk sisältäen paperit, pesuaineet ja kempparit.
Ja näin se tehdään:
- Ruoat tehdään itse alusta asti, kukaan ei syö eineksiä. Nirsoja.
- Pääosin pysytellään perusaineksissa (perheessä allergikko) ja
ruoat tehdään aina vähintään kahdeksi, yleensä kolmeksi päiväksi kerrallaan, sillä kukaan ei halua seistä joka päivä hellan vieressä. Laiskoja.
- Hävikki minimoidaan jo ekologisistakin syistä.
- Suurin taika on siinä, että asioimme vain Lidlissä. Periaatekysymys.
- ja sielläkin korkeintaan kerran viikossa.
Yleensä kaupassa joutuu käymään noin kolme kertaa kuukaudessa. PItkät elintarivkkeiden säilymisajat ovat hylaperheen etuja. - kokeile keinoja
Prisma, Cittari, Anttila =kalleimmat kaupat ruualle ja päivittäistavaroille. Mieti, mistä ostat mitäkin. Lidlistä saa halvemmalla juustot, maidot jogurtit. Tuorekala ja lihavalikoima silti vielä ontuu.
Leipomomyymälöistä saa ns. kakkoslaatuisia(=vinoon menneitä ym.) tuotteita, pullia, leipiä, normaalia edullisemmin.
Valion myymälöistä saa tarjouksia maitotuotteista :voi, jugurtit juustot mehut, rahkat, milloin mikäkin. Normihinnat Cittaritasoa. Eli vertausta.
Ruokaostoksethan vie määrättömiä summia. Mutta vertaapa samoja ostoksia noissa yllämainituista Lidlin ostoskassiin, sama ostosmäärä saattaa tulla Lidlissä 20 euroa halvemmalla. Hedelmät siellä toki maksavat, niitä saa Cittareista ja Prismoista edullisemmin, laatu vaan on usein mitä on.
Tee ruokalista vaikka viikottain, se auttaa hahmottamaan ostotarpeet. Laittamalla isomman erän kerralla pakkaseen, saat edullisempaa vähemmällä vaivalla.
Herneet 500g maksaa n. 69 centtiä, siihen vähärasvaista jauhelihaa about 400g tai broileria, suolaa, sipulia. kavata annosta kattilakoon mukaan. Itse teen 10 litran kattilaan 2kg herneistä... Pakastan sopivankokoisiin rasioihin...Ei maksa paljon henkeä kohti.
1,2kg naudan sisäpaistista saat n. 12 pihviä. Paista, tee teidänmukainen kastike ja uuniin hautumaan. Syötte siitä kolmesti. Eli sitä rataa.
Alustusta kirjoittaessasi taidat jo tietää, missä kiikastaa, kun sanot, että leivonnaisia, karkkeja...ajattelin, liekö olet vakavissasikaan.
Karppaus...no jaa-a, sen voisi ajatella olevan ainakin leivonnaisissa, karkeissa , leivässä ja puuroissa hinnasta pois. Turhuuteen silti suotta mennä, syököön valikoiden.
Kehtaakohan kaikkea laittaa, mutta pesen pesupähkinöillä ajoittain, sitten ostan teollisuuskäyttökoon pesuainepakkauksia, niissäkin säästää.
harmi, ettei tarjouswc-paperi ole aina se edullisin vaihtoehto, joten vertaa rullan hintaa muihin. Rullan tiiviys sanoo myös jotain. Talouspareiahan saa kulumaan määrättömästi. Oletko ajatellut korvata osan siitä keittiöpyyhkeillä? Niiden pesu sovittuu lakanapyykin kanssa pestäväksi. -Eli pienistä säästöistä kasvaa lopputulos.
Tilanteessasi mietityttää myös asiat: nuoiorten kulutus. Toisaata sekin, että nyt jos koskaan on aika niidenkin tajuta, ettei kaikkea KIVVAA ole tarkoitus hankkia, mitä maailma tarjoaa, työnteolla se raha tulee, ei taivaansateena. - Jokujostain-X
Ruuan hinta tässä maassa on rikollista!
- 6-8 hlö, 750 €/kk
Ruokaan menee keskivertosuomalaiselta 13 % palkasta, monessa muussa maassa jopa puolet tai sitten ruokaa ei kaupoissa ole edes saatavilla aina. Toisekseen kannattaa miettiä, mikä siinä ruoassa maksaa, esim. alkutuottajan osuus voi olla senttejä leivän hinnasta tai korkeintaan kymmeniä prosentteja koko tuotteen hinnasta. En sanoisi, että ruoka on kallista, ainakaan ruoan raaka-aineet eivät ole kalliita, mutta jalostus, pakkaus, kuljetus ja kaupan korvaukset nostavat sen hintaa huomattavast. Ruoka lienee ensisijaista elämän kannalta, valinnoillaan voi vaikuttaa huimasti, kuten yllä olevassa keskustelussa on nähty. Kokonaan toinen kysymys on sitten se, mihin sen ruoasta säästettävän rahan haluaa käyttää, tupakkaan, viinaan, harrastuksiin, matkusteluun....
- Halpaa se on
Siitä vain sitten itse keräilemään sieniä ja marjoja, kalastamaan, metsästämään tai voit myös ostaa omaa peltoa ihan vapaasti.
Mutta tiedän ettet sinä osaa kuin valittaa. Muiden pitäisi nuo tehdä puolestasi ilmaiseksi.
Suomessa käytetään hyvin pieni osa tuloista ruokaan, toista se on suurimmassa osassa maailmaa.
- järki päähän
usein kassajonossa tulee pakostikin katsottua muiden kärrejä. Sipsejä, limmpareita, mehuja, valmisruokia, keksipaketteja, naposteltavaa.... paljon helposti pois heivattavia tuotteita. Kärryssä kiinni ylipainoinen kansalainen. Turhia epäterveellisiä ostoksia karsimalla säästyisi rahaa ja terveyskin paranisi :)
- sepposeppa
olen ulkomaalaistaustainen opiskelija ja mun kuukausi budjetti on noin 100 ruokaa varten :( valittetavasti joskus syön vaan nuudeleita...kuten tekin tiedätte että opiskelija saa noin 450 euroa kuukaudessa joten olkaa varovasti oikeasti 1200 euroa on hirvean iso raha siihen. jos kuukauden lopussa mulla jää 10-15 euro ylimääräistä niin silloin menen ostamaan kebap annoksen tai hesen hampurilaisen ja syön niin kuin kuningas :)
T: seppo- työtön 22v
Itseasiassa nuudelit on tosi kalliita. Kun joudun itse elämään vähällä niin ostan 1kg makaroonia (1e) ja Rainbown makeaa chilikastiketta (2e) ja syön sitä esim. viikon. Kurjaa on, mutta ei voi kuin unelmoida salaateista tai liharuuista...
- jhgfasdfgkj
Voisit syödä paljon edullisemminkin.
- Hyvä jakoon
työtön 22v kirjoitti:
Itseasiassa nuudelit on tosi kalliita. Kun joudun itse elämään vähällä niin ostan 1kg makaroonia (1e) ja Rainbown makeaa chilikastiketta (2e) ja syön sitä esim. viikon. Kurjaa on, mutta ei voi kuin unelmoida salaateista tai liharuuista...
Asuisit lähellä, niin saisit meiltä itse viljeltyä, joka jää yli. Kasvatamme kaiken oman ruokamme. Minua aina surettaa nuoret työttömät (tahtomattaan sellaiset) ja opiskelijat, joille ei paljon tunnu armoa heruvan päättäjiltä...
Eikö nyt useampikin viljelijä voisi antaa omistaan nuorille edes? - yksipuolista
työtön 22v kirjoitti:
Itseasiassa nuudelit on tosi kalliita. Kun joudun itse elämään vähällä niin ostan 1kg makaroonia (1e) ja Rainbown makeaa chilikastiketta (2e) ja syön sitä esim. viikon. Kurjaa on, mutta ei voi kuin unelmoida salaateista tai liharuuista...
miksi syöt niin yksipuolisesti? Laita keittoa, sitä ei kukaan tee yhtä annosta, vaan ilman muuta syöt siitä useamman kerran.
Makkarakeitto, vihanneskeitto, kalakeitto jne.
Täysjyväriisiä ja siihen paljon vihanneksia (esim iso pakastevihannespussi) Tee iso risottoannos ja taas syöt todella halvalla monta kertaa, ei ole rasvaa eikä lihota.
Munakas, vihanneksia sekaan.
Viikon ruokalistan suunnittelu ei vie kauan aikaasi. Kauppalistan kanssa kauppaan ja seuraavan kerran ostoksillevasta viikon kuluttua. - Työtön 22v
yksipuolista kirjoitti:
miksi syöt niin yksipuolisesti? Laita keittoa, sitä ei kukaan tee yhtä annosta, vaan ilman muuta syöt siitä useamman kerran.
Makkarakeitto, vihanneskeitto, kalakeitto jne.
Täysjyväriisiä ja siihen paljon vihanneksia (esim iso pakastevihannespussi) Tee iso risottoannos ja taas syöt todella halvalla monta kertaa, ei ole rasvaa eikä lihota.
Munakas, vihanneksia sekaan.
Viikon ruokalistan suunnittelu ei vie kauan aikaasi. Kauppalistan kanssa kauppaan ja seuraavan kerran ostoksillevasta viikon kuluttua.En tiedä oliko tämä mulle tarkoitettu, mutta tuo esimerkki oli siis kun oikeasti on vähän rahaa (alle 5€ ja pitää vielä viikko elää).
Lihaan, kalaan, kanaan ei ole lähes koskaan varaa (tai sitten syön taas loppuviikon/loppukuun makaroonia). Kananmunat olisivat edullisia mutta moraali ei anna periksi ostaa halpoja munia - luomut taas maksavat monta euroa.
Pakastevihannekset saavat mut yökkäämään jo ajatuksena, joskus olen tuoreita ostanut ja tehnyt esimerkiksi sosekeittoa mutta se ei vie nälkää ja maksaa maltaita. Toki terveellisempäähän se olisi kuin ainainen makarooni ja chilikastike heh..
- asdfghjlkjh
Tuolla summalla saa jo paljon bonuksia ja maksutapa alennusta. Ne kannattaa hyödyntää. Onnistuu Prismassa.
- Vammaiskeskus
Prisma on vajakkien kauppa. Vain umpityhmä vajakki käy prismassa.
- Lapselle vain 100 e
Alaikäisten suomalaisten ruoankulutukseen löytyy ihan virallinen normi. Se on julkaistu oikeusministeriön hyväksymässä elatusapuohjeessa, jolla säädellään erolapsille maksettavien elatusapujen suuruutta. Elatusapua maksaa lapselleen etävanhempi eli virallisemmalta nimeltään elatusvelvollinen.
http://oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/julkaisuarkisto/200702ohjelapsenelatusavunsuuruudenarvioimiseksi.html
Eri kuluerien erittelyä ei tuosta ohjeesta löydy, ja se on varmasti tarkoituksellista piilottelua. Mutta erittely on ollut saatavissa jostakin muualta (kuten elatusvelvollisten liiton nettisivulta, mutta sielläkään se ei enää ole, lapsille oikeutettu kulutus on rajoitettu niin minimaaliseksi...). Mutta elatusapuohjeesta löytyy toki se kokonaissumma, jonka lapsi ja nuori saa kuukaudessa kuluttaa.
Suomalainen kasvuiässä oleva lapsi ja nuori saa kuluttaa erolasten elatusapuohjeen mukaan vain noin sata (100) euroa kuussa ruokaan. Ei enempää. Ikä ei juurikaan vaikuta euromäärään. Päivää kohti siitä tulee noin 3,50 euroa. Sillä pitää selvitä koko vuorokausi.
Kyseinen 3,50 euroa on siis lapsen (teoreettinen) kulutuksentarve, ei se summa josta elatusvelvollinen yksin vastaa. Tuo 3,50 euroa jaetaan äidin ja isän kanssa puoliksi, kumpikin saa vastattavakseen puolikkaan lapsen ruoasta. Näin se menee periaatteessa.
Tämä on virallinen totuus Suomessa. Aika järkyttävää, muuten, kun lukee tätäkin keskusteluketjua ja sen tietoja perheiden kulutuksesta. - Äiti, isä + 4 lasta
Meillä on kuusi henkinen perhe ja meillä menee n. 600e/ kk ruokaan. Teen aikapaljon niin että ostan lähemmäs viikon ostokset kerralla, näin jää paljon heräteostoksia tekemättä =). Aika paljon myös päätän kaupassa mitä laitan viikolla ruuaksi. Ostan paljon tarjouksissa olevia tuotteita ja niistä sitten keksin mitä tehdä. Näin meillä ja tämä on pitänyt ruokaostokset mielestäni kohtuudessa näinkin suuressa perheessä.
- nr46
Meillä sama homma 2 aikuista ja 4 lasta ja lapset on teini-iässä. Herkkuja ei pidä ostella kuin vähän ja harvoin ja itse kannattaa ruoka tehdä halvimimsta (kilohinnaltaan) raaka-aineista ja ostaa tarjous tuotteita. Monesti ostan vain -30% tuotteita ja teen niistä ruuan.
En käytä lähikauppaa (valintatalo) kuin harvoin.
Jätäppä sokeriherkut pois niin säästyy ja olotila paranee ja vartalo hoikentuu.
Korvataan herkut pähkinöillä, hedelmillä ymv. Ei tarvitse niin paljon ostaa kun ei ole addiktiota niin säästyy. Lapsilta ei onnistu mutta itseltä onnistuu ja aina parempi kun yksikin säästää.
Onko turhuuksien ostaminen koko ajan todellakin välttämätöntä? Ilman jatkuvaa herkuttelua voi todellakin olla ja elää - ja kenties hampaatkin saattaisivat kiittää.
- Kyllä vaan
Koko kroppa siitä kiittää, kun jättää turhuudet kaupan hyllyyn. Ainoa, joka ei siitä kiitä on kauppias.
Kyllä vaan kirjoitti:
Koko kroppa siitä kiittää, kun jättää turhuudet kaupan hyllyyn. Ainoa, joka ei siitä kiitä on kauppias.
"Koko kroppa siitä kiittää, kun jättää turhuudet kaupan hyllyyn."
Totta tuokin.
- hhgggggggkkkkkkkkkkk
Ei kait siinä huushollissa paljon muuta tehdäkkään kun syödään juodaaan ja ulostetaan jos noinkin paljon raahaa saa palamaan.
- Vinkit jakoon.
Se on kyllä tosi! Ja käydään lenkillä.
t:Aloittaja
- minun tarinainen
Jos menen kodin lähelle alepaan, tuntuu etten paljoakaan osta ja heti maksaa 50e.
Sitten LIDLissä maksaa vain 25-30e tai joskus 40e isot kassit kotiin.
Koiralla oli synttärit ja ostin LIDListä vähän ruokaa ja herkkuja, mud-cake ja kaikkea makeaa,, maksoi jumalauta 80e!
Minulla on 3 lasta. Ja nyt maksoi vesilasku ja lenkkareita pitäisi.. oho puh soi - Ei hinta, vaan laatu
Näistä kommenteista tulee selväksi se, että ruoka on Suomessa välttämätön paha jonka ainoa kriteeri on, että sen täytyy olla mahdollisimman halpaa.
Ei ihme että tämän maan väestöstä suurin osa on ylipainoisia ja sairaudet kuten tyypin 2 diabetes lisääntyy jatkuvasti. Eihän tuollainen halvan moskan puputtaminen, voi mihinkään muuhun johtaakaan.
Onneksi yhä useampi on alkanut vaatimaan ruualta myös laatua, tuon ainaisen halpuuden sijaan. - Pihistys kunniaan
Jestas sentään mikä summa! Meidän 4-henkinen perhe saa samalla summalla maksettua kolmion vuokran, sähkön, 5 puhelin- ja 2 nettiliittymää, koiranruuan ja osan muistakin laskuista ruokakaupan lisäksi. K-kaupassa käymme 2-3 kertaa viikossa. Jos esim. jauheliha on tarjouksessa, ostan useamman ja pakastan osan. Limsoja ei osteta, kun on Soda Stream. Karkkipäivä on lapsilla kerran viikossa, 1 pussi / lapsi. Kauppaan menee 400 - 500 / kk. Koululaiset keräsivät luokkaretkirahoja myymällä pesuaineita. Sitä kautta ostin isoja pakkauksia pyykkipulveria, siivousainetta ja konetiskiainetta. Eipä tarvi niitä ostaa seuraavaan vuoteen kahteen. Meillä on myös oma perunamaa ja syksyllä metsästetään linnuista hirveen, joten lihaakin pakastetaan paljon. Marjoja ei niinkään kerätä. Myös kalastusta harrastetaan harvakseltaan ja syödään saalis.
- näillä eväillä
Minulla, yhdellä aikuisella, menee ruokaan 200-250 euroa kuukaudessa. En pihistele, mutta 30 euron kilohinnalla ostan vain hyvin harvoin kalaa.
Tuossa summassa on myös erilaisia kodin päivittäistuotteita. Ostan eineksiä jonkin verran, koska yhdelle ei aina viitsi kokkailla. Teen etätyötä, joten ei ole erikseen työmaaruokaan menevää rahaa. Tuohon summaan mahtuu hyvin oliiveja, juustoja ja suklaata.- hhgggggggggkkkkkkkkk
Multa ei normaalisti mene kuin sellainen jotain 500€ kuussa juokseviin huushollitavaroihin mistä ruoka näyttelee suurinta osaa, ja tässä on vielä alkoholijuomatkin mukana minhin minulta menee aika tasan sellaiset 150€ kuussa, tupakkaan ei minulta kyllä mene mitään kun en polta lainkaan.
- Nainen 49v.
Hyvä aloittaja,
hurja summa tuo. Vaikka minulla on vain yksi lapsi, niin säästövinkit hallitsen. 1) Kyttään tarjouksia. 2) Ostan lanttua tai porkkanaa mieluummin kuin kalliimpia kasviksia ja kuulemma nuo pureskeltavat ovatkin painonhallinnankin kannalta hyviä. Saa kuituja ym. 3) Karkit ovat kalliita, tehkää karkkipäivä. Aseta joku budjetti karkkipäivänkin karkeille. 4) Muut herkut ja leivonnaiset kannattaa tehdä itse ja karsia niistä. Pulla on parempaa kuin munkit ja edullisempaakin, helppo myös leipoa. 5) Hillotkin on helppo tehdä itse. 6) Netti ja kodin lehdet ovat täynnä ruokavinkkejä niille, joiden budjetti on rajallinen. Jossakin oli juuri neljän hengen viikon ruuat, olisiko ollut Kodin kuvalehti.
Useissa valmisresepteissä on liikaa aineksia ja sellaisia, joita ei tarvitse kuin kerran. Jättää sellaisen pois tai korvaa jollain muulla, niin ei tule turhia eikä liian kalliita ostoksia. Punaista lihaahan ei pitäisi syödä kuin 1-2 krt/vko. Kana on parempaa ja viime aikoina on ollut broilerinkoipi-tarjouksia monessa kaupassa.
Entä voisitko siivous-, puhdistus- ja pyykinpesuaineissa säästää? Ostan itse Lidlin kahden litran huuhteluainetta, 1,99 € ja se on riittoisaa. Ja kannattaa suosia joko x-traa tai Rainbowta, K-kaupassa Pirkkaa.
Toivottavasti tästä oli apua. - vähemmän lihaa
300/kk henkilöä kohti ei ole mikään ihme, jos "karppailee" lihaa ja kalaa lihatiskiltä.
Paljon enemmänkin saisitte menemään. - pihi1
Olen yrittänyt vuoden alusta pienentää ruokalaskuja 4-henkisessä perheessä.
Näillä kosteilla olen onnistunut säästämään rahaa todella paljon:
- Teen keittoja aina ison kattilallisen ja laitan osan pakastimeen. Keitot ovat halpoja ja terveellisiä. Jos en itse ole laittamassa ruokaa, otan monesti aamulla keiton valmiiksi sulamaan jääkaappiin, niin kuka tahansa voi sen lämmittää
- Paremmin/kalliimmin syödään vain viikonloppuisin, jolloin voi ostaa myös herkkuja
-Valmisruuat ovat kalliita, olen luopunut niistä lähes kokonaan. Halpoja hyviä arkiruokia kettojen lisäksi ovat: lihamureke, lihapullat, jauhelihakastike, broilerin koivet, nuudeli-wokki esim. kanasta tai kalasta, puurot, tonnikala (esim. lämpimät tonnikalaleivät), munakkaat. Kun vaihtelee lisukkeita (riisi, peruna, makaroni, kasvikset), niin noilla pärjää pitkälle, eikä tule kalliiksi.
- Laitan aina kuitit talteen, että voin seurata kuluja. Jos näyttää, että ole tuhlannut, säästän seuraavalla kauppareissulla
- Keitän aamuisin lapsille puuroa, johon lisään marjoja pakastimesta tai teen rahkasta ja marjoista tehosekoittimella pirtelöä, muroja yms. meillä ei juurikaan syödä. - eeeeppis
Jos kanan suikale maksaa yli 6€ kilo, sitä ei osteta. Marinaadia suurin osa ja suolavettä marinoimattomassakin. Tulee maksaneeksi helposti 10€ kilo ellei katso. Sillä voi saada joskus jo tarjousnautaa.
Jauheliha ei kuulu maksaa yli 5€ kilo. Se jää kauppaan. Lidlistä saa joskus alle 5€. Naudan jauheliha voi olla 6€ kg tai 7€ jos välttämätt tekee mieli burgeria.
Joskus ostan lohta. Se voi maksaa 8€ kilo fileenä. Mitään 20€ kilo en rupea fisusta maksamaan.
En myöskään maksa lehdistä (niistä syötävistä) naudan kilohintaa eli 16€ kilolta, vaan otan sen edullisemman eli jäävuorisalaatin 2,50€ kilo mutta yli 3€ kilo en siitäkään maksa.
Einesruoat (paitsi makkarat ja nakit joskus pihistelyssä) jää hyllyyn. Niitä ei voi suositella pelkästään terveyssyistä jo.
Mitään jogurtteja ja muuta täysin turhaa ei meille osteta. Maitoa juo vain lapsi meillä.
Silloin, kun jotain halpaa löytyy niin sitä voi hoardata vähän enemmän jääkaappiin. Myös ruoan pakastaminen maksaa, joten kannattaa miettiä onko fiksua ottaa alelihaa välttämättä monta pakettia.
Näillä säännöillä on nyt menty 3 vuotta vaikka ruuan hinta nousee. Kieltämättä vaikeammaksi käy tuo 5€:n sääntö etenkin. Ja Lidl ei todellakaan ole ainoa paikka, mistä lihaa saa halvalla. K-kauppa on perseestä mutta joskus niissä tarjouslehdissä on älyttömän halpojakin juttuja. Yleensä kuitenkin se, mikä on k-kaupassa "tarjouksessa" on Lidlissä saman hintanen tai halvempi. - säästö jaska
Niin siis kuten varmaan tiedätkin,ovat seuraavat seikat vaikuttavat ruokalaskuunne jyrki katainen ja kokoomus sdp ja jutta urpilaisen kreikka sekä italian vustuspaketit joita jokainen suomalainen tahtomattaan nyt kasvien verojen muodossa joutuu maksamaan niin myöski te:) mutta mikäs se siellä prismassa on käydä? voittehan käydä vaikka lidlessä ja säästää nohevan summan vuodessa pienestä purosta kertyy vuodessa suuri joki:) ja muistettahan olla äänestämättä kokoomusta sekä sdp tä
- Helppo elämä
Omassa 4h taloudessamme pidämme ruokalaskun pienenä, kun ostamme lähes kaiken erilaisista tarjouksista. Teemme ruokaa itse mahdollisimman paljon, mutta joskus ostamme mm. valmista porkkanalaatikkoa suurtalouspakkauksissa, kun sitä myydään -70% alennuksella pakasteena.
Syksyllä keräkaali on halpaa, teemme itse hapankaalia silloin koko vuoden tarpeisiin suuren erän.
Monia tuotteita myydään tarjouksissa hyvin edullisesti, silloin ostamme isomman erän, vaikka vuoden kahden tarpeen, jos yksikköhinta on riittävän halpa ja tuote säilyy hyvin pidempään.
Käytämme muutamaa kauppaa, jotka ovat sopivasti matkojemme varrella, muuten emme juuri ajele tarjousten perässä. Lidlistä ostamme vain tietyt tuotteet, mitkä ovat siellä edullisimmat. Tokmanni ja Robin Hood ovat meitä lähellä ja ostamme niistä tarjoustuotteita.
Pesuaineita ja wc-paperia ostamme kimpassa tuttavien kanssa suuressa erässä, on ostettu jo vuosia ja homma on vakiintunut, hyöty jaetaan kaikkien kesken.
Karkkeja je herkkuja ostetaan tehtaan myymälästä isompi erä, hinta vain murto-osa kaupan hinnoista.
Leipää ostetaan leipomonmyymälästä, kun ajetaan siitä ohitse.
Monena syksynä olemme ostaneet teurastetun lampaan suoraan viljelijältä n.2€/kg, jonka käsittelen pakastimeen, yhdessä tarjouksista ostettujen lihojen kanssa siitä saa hyvää jauhelihaa ja parhaista paloista pääsiäiseksi herkut pöytään.
Vertaamme hintoja, sillä jotkut tuotteet ovat toisessa kaupassa jo valmiiksi paljon halvempia, kuin toisessa kaupassa "plussa-tarjouksena", ei ole mitään mieltä ostaa jotain tuotetta plussien ja bonusten vuoksi, jos tien toiselta puolen saa saman tuotteen paljon halvemmalla.
Keväällä vien katiskan järveen ja muutaman viikon aikana on pakastimessa kalaa niin paljon, että riittää pidemmäksi aikaa.
Kesällä ja syksyllä harrastamme hyötyliikuntaa ja keräämme marjoja ja sieniä metsästä. Niistä riittää pitkin vuotta valmistaa erilaisia ruokia ja mehuja.
Syksyllä monet lahjoittavat omenoita kotipuutarhoistaan, henkilöauton perävaunullinen omenoita maksaa hakemisen vaivan.
Ei ainakaan meidän perheessä ruokalaskua tule kauheasti ja syömme terveellisesti, ellei pieniä herkutteluhetkiä oteta lukuun, kun halpaa suklaata syödään joulun tienoilla ja joskus muuloinkin...- Easad
Eikös kaikki säästö mene siinä kun ajelette eri kaupoissa, tehtaanmyymälöissä, leipomoissa ja tuottajatiloilla?
- Helppo elämä
Easad kirjoitti:
Eikös kaikki säästö mene siinä kun ajelette eri kaupoissa, tehtaanmyymälöissä, leipomoissa ja tuottajatiloilla?
Nokkela huomio! Säästöt menevät helposti maantielle, jos ei osaa suorittaa hankintojaan logistisesti oikein. Emme ajele tarjousten perässä, vaan suunnittelemme ostoksemme ajoreittiemme mukaan ja matkojemme mukaan. Polttoaine on sen verran kallista, että ostokset sovitetaan työmatkoihin ym. pakollisiin ajoihin.
Ihan esimerkkinä tuo karkkitehtaan myymälä, olemme erään yhdistyksen jäseniä, johon maksamme jäsenmaksun ns. perhemaksuna, tuo yhdistys tekee vuosittain muutamia retkiä linja-autolla, jossa on suuri tavaratila. Tuossa tavaratilassa kulkevat mainiosti nuo karkkitehtaan ostokset, kun retkibussi koukkaa tuon tehtaan kautta, kun olemme olleet huvipuistossa koko porukalla. Samalle parkkipaikalle voit sopia treffit, että tämä tuottaja tuo sen lampaanruhon. Yleensä kukaan retkellä olijista ei ole tykännyt pahaa pienestä pysähdyksestä karkkitehtaalle...
Pesuaineet taikka wc-paperit puolestaan kulkevat suurilla kuljetuksilla, joista trukinlavalla jätetään tavarat pihallemme.
En pidä kaupoissa asioimisesta, joten koetan minimoida kaupoissa käymisen ja harvoin lähden hakemaan kaupasta unohtunutta "hiivapakettia", vaan ostan kerralla Lidlistä kuivahiivaa, kun asioimme Lidlissä.
- keba2
Käykää Lidlissä kaupassa.Itselläni ei ole ollut vuosiin varaa käydä muualla kuin ostamassa tarjouksia.Viidellä kympillä saa jo useamman kassin täyteen.Kävisin kyllä mielellään k tai s marketissa mutta yksinkertaisesti rahat ei riitä.
- taaplaaja1
Olen tyrmistynyt.. meillä 5 hlöä ja menee noin 500-600e/kk kun enempää ei ole.. ehkä kannattaa miettiä mitä ostaa ja mistä vois olla paitsi. kaupassa käynti kerran viikkoon isommin ja sit täydennystä vain tuoretavaraan viikolla.
- Eksupeksu
Meillä menee noin 600-800 euroa neljähenkisellä perheellä. Alkoholia ei juurikaan osteta. Eikä ostella sisäfileitä. Aika pitkälle jauhelihaan, maitoon ja vihanneksiin ja limppareihin toi raha kuluu. 10 vuotta sitten tuolla samalla rahalla olisi saanut tuplasti enemmän mitä nyt. Palkat eivät ole juurikaan nousseet mutta ruoan hinta on vuodesta 2005 noussut 31% ja siihen kun laitetaan vielä asumisen ja sähkön sekä liikkumisen nousseet kustannukset niin ei meinaa rahat riittää. Melkein 4000 euroa pitää jäädä kuussa käteen että selviää laskuista, maksaa asumisen ja ruoat ja mitään ei siis jää säästöön. Ravintolassa voi käydä ehkä sen yhden kerran vuodessa.
http://tinyurl.com/uusijuttu - kjäakdjfaö
Meillä on puolet pienempi perhe kuin teillä. Meiltä on 1 aikuinen ja 1 lapsi, mutta ei meillä mene lähellekään 600e/kk ruokaan yms. Lapsi on kouluikäinen joka syö välillä runsaasti. Teen halpoja perusruokia, shampoota yms. ostan reilummin silloin kun sitä on tarjouksessa. Toisessa kuussa taas on tarjouksessa jotain muuta jota ostan reilummin. Käytän myös pakastinta eli teen isompia annoksia ruokaa joista puolet pakastan ja toista puolta syödään pari päivää. Esim. nyt on poika syönyt perunoita, porkkanoita, kurkkua ja markkakastiketta. Juomaksi maitoa. Lisäksi leipää. Aamupalalla ja iltapalalla jugurttia, leipää, maitoa / mehua. Koulussahan saa lounaan.
Ei tuohon sinun ostamis vimmaan voi mitään suoria ratkaisuja antaa. Sinun on itse käytävä kutit läpi ja mietittävä mitkä oli turhia ja mitä olisi voinut tehdä toisin. - köyhäperhe
meillä menee 650e syödään vuoropäivinä
- Eksupeksuas
Kannattaa käydä kerran viikossa tekemässä kunnon ostokset. Olen itse huomannut että joskus tuli käytyä joka päivä kaupassa ja aina 30 euroa kerta. Sitten aloin käymään maanantaisin ja tein koko viikon ostokset kerralla, niin meni 80 euroa. Eli säästöä kertyi 130 euroa per viikko eli yli 500 euroa kuussa. Suosittelen välttämään k-merkkisiä kauppoja, niihin tuppaa menemään tuplasti enemmän rahaa kuin valintataloonn/lidliin/s-markettiin. Kannattaa myös tehdä isompia määriä ruokaa. Vaikka kunnon lihapata mitä syö kaksipäivää. Ei tartte jokapäivälle uutta ruokaa tehdä.
http://tinyurl.com/uusijuttu - sir Martta
Sama perhekoko, lasku joku 700-800 /kk ja ostetaan munat ja maito kuitenkin kalliina luomuna. Selitys. emme heitä ruokaa roskiin. Kun maanantaina keitetään perunoita, niin syömättä jääneet paistetaan seuraavana päivänä pyttipanuksi. Ylipäätään tavoite on valmistaa joka toinen ateria ja tehdä seuraava edellisen tähteistä jatkamalla niitä.
Budjetin seuraaminen on tehokas keino. Laskekaa kokeeksi, paljonko karkkiin ja limsaan menee kuussa. Vesi on Suomessa törkeän halpaa.
Peruna on halpaa ja sen varaan kannattaa rakentaa paljon. Samoin porkkana. Ruokalistaamme muovaavat osittain tarjoustuotteet, eli syödään sitä, mikä kulloinkin on edullista. Kannattaa tarkkailla kaapissa olevia ruokia ja pyrkiä käyttämään niitä, sillä kaikkein kalleinta ruokaa on ostettu, jota ei syödä. - 167-176
Nythän on myös Rainbow-vodkaa, sitä saa tosin vain Tallinnan Prismasta, pitäis saada kaikista Prismoista koskahan saa?
- kkkkppgggggggggggggg
Paljonko se Rainbow-vodka maksaa, ja minkä firman tuotetta se on. Tallinnan prismoista saa monella merkillä altian vodkaa esim. kukkoviinaa 50€ 10 puolikkaan pullon pakkauksissa eli 10€ litra, ja melkein samnlaista on se aussivodka. Kyllä ainakin altian viron puolen vodkat ovat hyvälaatuisia.
- Ivoillesi
Hyvät kommentoijat, miksi te aina lähdette mukaan näihin suomi24:n ylläidon provokaatioihin? Jokainen älyllinen ihminen ymmärtää ettei nelihenkiseltä perheeltä mene 1200 euroa ruokaan kuukaudessa.
Onhan tämä toki rasittavaa että lähestulkoon kaikki keskustelunavaukset täällä ovat ylläpidon mielikuvituksen tuotteita. Kävijöitä ja liikennettähän sillä toki saadaan sivustolle, niillä luvuilla lienee sitten helppo myydä noille deittipalveluille bannerimainontaa....- 3 lapsen äiti
Hankkisit ensin muutaman lapsen ja ihmettelisit sitten miksi yhtäkkiä ruokalaskukin oli yli 1300 euroa kuussa ! Eri asia sitten jos kirjoittelet Bamgladeshistä jossa juhlaaterian saa eurolla.
- so what
Siis mitä ihmettä.Meitä on kolme perheessä ja meidän ruokalaskut kuussa on vajaa 500 euroa...Paljonko te sitä ruokaa syötte?Teen itse jokapäivä ruuan ja ihan normaalia ruokaa,ei tarvi tarkasti laskea mitä ostetaan.En käsitä mistä tuo summa teillä koostuu..
- Sen verran kuinKuluu
aamu puuro
400g lihaa, 9 perunaa,purkki maitoa
8kananmunaa
kermaa, valkosipulia yms.
Siinä esimerkki työtä tekevän miehen päivän aterioista...Hesburgerissa jos joutuu käymään työpäivän aikana syömässä, niin se on yleensä kahden megaaterian kokoinen ateria. Liikkuminen kuluttaa ja yhtään ei kerry liikakiloja, vähemmällä iskee väsymys. - Sen verran kuinKuluu
Sen verran kuinKuluu kirjoitti:
aamu puuro
400g lihaa, 9 perunaa,purkki maitoa
8kananmunaa
kermaa, valkosipulia yms.
Siinä esimerkki työtä tekevän miehen päivän aterioista...Hesburgerissa jos joutuu käymään työpäivän aikana syömässä, niin se on yleensä kahden megaaterian kokoinen ateria. Liikkuminen kuluttaa ja yhtään ei kerry liikakiloja, vähemmällä iskee väsymys.Ainiin aamupuuroon kuluu myös litran purkkimaitoa jos kiinnostaa, eli en syö ohjeistuksen mukaista annos suositusta vaan neljän hengen edestä. Mielestäni nykypäivän ravintoSUOSITUKSIA pitäisi hieman tarkistella aina jokaisen itse
- pelkääviä orjia
Mitä sä ostat sitä ruokakartellien huumeiden hintaista ruokaa?
Älä osta!! Kun muutkin tämän tajuaisivat niin hintojen on PAKKO tulla alas. Mutta kun suomalaiset ovat LAMPAITA niin minkäs teet. Suomalaiset ovat orjakansaa. - keskittynyt-valta
Jos ruokakauppa on K tai S market niin ei ole ihme, että rahat loppuu ennen kuukauden viimeistä päivää. Suomessa päivittäistavarakauppa on liikaa kahden markkinavaltiaan varassa joten terve kilpailu ei toimi. Tosin tälle ei voida tehdä mitään kun politiikot suojelee näitä markkinavaltiaita.
- mek
Ei saa kuussa noin paljon menemään ja tuollainen 5-7 sataa ja siihen kuuluu myös alkoholi mitä kuussa kulutetaan ja se siiä. karsi kaikki turha pois ja kun on vaikka naudan sisäfielttä alle 20€ kilohinnalla tarjousessa niin sitä 10 kg niin on kuukauden lihat pakkasessa ja muitakin lihatuotteita pakkaseen ja plajon niin menot pienenee.
Teeppä jotain hyvä ruokaa kerralla paljon ja sitä syotte 2-4 päivää ja se siitä. - roskaruokaa
Meneekö teillä paljon ruokaa roskikseen? Meillä on kolmelapsinen perhe ja rahaa menee 1300 e kuukaudessa päivittäistavaroihin ja ruokaan. Olen huomannut, että laitamme lapsille aina isot annokset, joista he jättävät kuitenkin aina vähintään kolmanneksen lautaselle. Ei vaan kestä sielu tilannetta, että ruoka joskus loppuisikin kesken, jos joku lapsista haluaisikin santsata ja niin sitä tulee aina tehtyä liikaa eli roskikseen. Ruoka on yleensä kana-riisi/liha-peruna/kalakeitto -linjaa, tomaattia ja kurkkua menee myös paljon. Ostamme melkein aika Prismasta.
- Näin meillä
Samoilla linjoilla ollaan meilläkin mitä suurimmalla osalla tässä porukassa. Nautaa tulee ostettua erittäin harvoin, ainoastaan jos on hyvässä tarjouksessa. Useimmiten kauppakassiin päätyy jauhelihaa ja kanaa eri muodoissa. Kilohintoja ja tarjouksia syynätään tarkalla silmällä. Kalliit jää auttamatta hyllyyn.
Meillä helppona, nopeana ja maistuvana on koettu kirjolohilaatikko jonka teen ostamalla halvimpia kylmäsavulohiviipaleita pari pakettia (300g) sekoitettuna peruna-sipulisekoitukseen. Kermat ja juustoraaste päälle. Maistuu nirsoimmallekin muksulle. Jos aikaa niin tekee alusta asti kuorituista perunoista, mutta välillä joutuu oikaisemaan.
Suositaan keittoja, laatikoita, jauhelihaa joka muodossa (kastike, mureke, lihapullat, jauhelihakeitto jne.). Tehdään isoja satseja joista syödään vähintään kaksi päivää tai sitten jatketaan edellispäivän ruokaa jollain uudella lisukkeella jos ei riitä. Ruokahävikki minimiin. Mitään turhuuksia ei osteta. Karkkia ehkä kerran viikossa. Makeat pullat jää meillä kaupan hyllyyn. Itse saatan tehdä silloin tällöin jonkun makean piirakan, mutta yksin saan sen syödä kun muille perheenjäsenille ei maistu laisinkaan.
Pizzat ja suolaiset piirakat ovat viikonlopun herkkuja ja ne tehdään aina itse. Ja kun maha on täynnä ruokaa niin ei tee enää mieli niitä ylimääräisiäkään herkkuja.
Kaupassa käydään mahdollisimman harvoin ja ostetaan ajatuksella useammaksi päiväksi. Välipäivinä santsataan ehkä leipää ja maitoa jos tarvis. Lapset syö viikolla tarhassa, joten tehtäväksi ei jää kuin se yksi ruoka päivässä ja iltapala.
Painottaisin ennenkaikkea itsekuria. Ei yksinkertaisesti osta mitään minkä kokee kalliiksi (täyslihat jne.). Äläkä mene nälkäisenä kauppaan, silloin tulee tehtyä enempi heräteostoksia!! - isäkissa
Vinkkarit ruttuun, ja aloitus tuntuu, kuin asialla olisi kansallinen sekoomus, taloustutkimus ja kumppanit tutkimassa, onko vielä paljon löysiä ryöstettäväksi tavalliselta kansalta. Aloittajan kertoma budejetti antaa vahvoja viitteitä siihen suuntaan, että ko. henkilö (mikäli on aito, ei porvarien kätyri) ei tiedä köyhyydestä mitään, saati siitä "menyystä", mikä on arkea, kun eletään köyhyysrajan alapuolella.
- Köyhä 6
Näin säästää: pinnistä vielä yksi päivä, ettet mene kauppaan ollenkaan. Laita pesukone päälle vasta huomenna. Mittaa vähemmän pesuainetta. Pehmennysaineita ei tartte ollenkaan! Itsensä pesuun riittää yksi saippua jolla pestään päästä jalkoihin. Kaikki muut on turhia. Wc paperin voi käyttää useamman kerran, pissapaperin. Monesti siihen jää puhtaita kohtia ja paperi kuivuu nopeasti. Vaatteita kannattaa ostaa kirppareilta, ainaskin paitoja ja tavaroita. Housut ja alusvaatteet kannattanee ostaa uusina :) Kulje pyörällä auton sijaan. Ei mene bensarahoja. Julkisilla ajoneuvoilla kun menet, niin ei tartte kustantaa tarkastusmaksuja.
- suomalaiset nynnyt
Näin on. Kokoomuksen vakoilua tämä on. Älkää uskoko paskiaisia (=kokoomuslaisia). Jokainen sana heiltä on kusetusta.
- Äiti ja kaks
Minulla jää käteen rahaa asumismenojen jälkeen noin 1200 euroa eli AP:n systeemillä vararikko iskisi äkkiä. Tuolla 1200 eurolla ostan siis ruokien lisäksi auton huollot, bensat, vakuutukset, vaatteet, lääkkeet, harrastusmaksut, nettiliittymät, puhelimet, lahjat jne. Meidän perheeseen kuuluu siis minä (äiti) ja 2 teini-ikäistä. Teinit syövät arkisin lounaan koulussa, mutta minä syön eväitä töissä. Meillä menee rahaa ruokaan halvimmillaan 200 e/kk (jos on paljon laskuja ja muutenkin tiukkaa), mutta normaalisti noin 400 e/kk.
Omat vinkkini:
- käyn kaupassa vain 3 kertaa viikossa (viikonloppuna kauppalistan kanssa, muulloin vain lähinnä ostamassa leipää ja maitoa)
- vertaile hintoja
- seuraan kuluja säästämällä kaikki kuitit ja kirjaan menot vihkoon. Ruokakulujen kohdalla erottelen esim. herkut, kasvikset jne erikseen
- ruokajuomana vain vettä tai maitoa. Limut kuuluu juhlapäiviin
- teen ruoat itse
- emme käy ulkona syömässä (max 1-2 kertaa vuodessa)
- en käytä kalliita pihvilihoja
- vertailen lihan kilohintoja
- ostan tarjouksesta, jos tuote on selkeästi edullisempi (esim. jos jauhelihaa saa euron rasialta)
- aamiaiseksi puuroa ja pakastemarjoja
- vähintään kerran viikossa keittopäivä
- vähintään kerran viikossa kasvisruokaa
- ei kalliita vanukkaita, jugurttipikareita tms, vaan itsetehtynä isompia annoksia rahkaa, kiisseliä, puolukkavispipuuroa jne
- herkut teen pääasiassa itse (pannukakkua, lettuja, pullaa)
- karkkia korkeintaan kerran viikossa
- ei alkoholia kuin korkeintaan silloin, jos tulee vieraita yökylään
- kakut ja muut juhlaruoat tehdään myös itse
- leivän päälle lähinnä juustoa, kananmunaa ja kasviksia, ei leikkeleitä
- leipää yritän leipoa viikonloppuisin itse
- ei heitetä ruokaa roskiin, vaan ostetaan vain se, mitä syödään
- hyödynnä jämät pyttipannuna tms
- vertaile kilohintoja myös kasviksissa ja hedelmissä
- suosi sesongin tuotteita
- jos sinulla on mahdollisuus kasvattaa kasveja itse (minulla sitä mahdollisuutta ei ole), niin hyödynnä kotipihan marjat, omenat jne
- hyötykäytä pakastinta (itse pidän listaa, että mitä pakastimessa on, joten tiedän koko ajan, että mitä siellä on tai mitä pitää ostaa).
- leivätkin saa pysymään tuoreena, kun pakastaa ne heti ja ottaa pakastimesta tarvittavan määrän leipää. Leivanpaahtimella paahdettuna pakastettu leipä sulaa ihanan lämpimäksi
Tämän tyyppisillä keinoilla selviän asuntolainasta, autokuluista yms. Syömme monipuolista kotiruokaa, olemme normaalipainoisia ja terveitä. Vaatii viitseliäisyyttä ja vaivannäköä, mutta säästö on niin suurta, että se on sen väärti.- Ex Asukas
Siinäpä sitä oli tarkka lista. Ja olihan asiaakin mukana ihan riittävästi.
Ihmettelin vain tuota "herkkuja" kohtaa - pannukakkua, pullaa. Siis herkkua on vehnäjauho sekoitettuna johonkin nesteeseen ja/tai kananmunaan??
Herkkua minulle on osterit, hummerit, peura ja ranskalainen shamppanja. Esimerkkeinä mainittakoon. Muitakin on.
Mutta makunsa kullakin. En sitä arvostele.
Karkit on turhanpäiväistä sokeria. Niitä ei tarvita ollenkaan. Ostan karkkirahoilla pullon hyvää olutta! No, onhan siinäkin turhanpäiväistä alkoholia vähäsen.
Suomessa paras herkku nousee järvistä ja on verrannollinen noihin yllämainittuihin.
Herkutellaan! - -sivukomm-
Ex Asukas kirjoitti:
Siinäpä sitä oli tarkka lista. Ja olihan asiaakin mukana ihan riittävästi.
Ihmettelin vain tuota "herkkuja" kohtaa - pannukakkua, pullaa. Siis herkkua on vehnäjauho sekoitettuna johonkin nesteeseen ja/tai kananmunaan??
Herkkua minulle on osterit, hummerit, peura ja ranskalainen shamppanja. Esimerkkeinä mainittakoon. Muitakin on.
Mutta makunsa kullakin. En sitä arvostele.
Karkit on turhanpäiväistä sokeria. Niitä ei tarvita ollenkaan. Ostan karkkirahoilla pullon hyvää olutta! No, onhan siinäkin turhanpäiväistä alkoholia vähäsen.
Suomessa paras herkku nousee järvistä ja on verrannollinen noihin yllämainittuihin.
Herkutellaan!Ehkei yksinhuoltajaäiti kuitenkaan viitsi lapsilleen ostaa herkuiksi ostereita ja olutta! Lapset todennäköisesti arvostavat enempi lettuja tai itse leivottua pullaa.
- l3k0KW
Kaljat, lonkerot, limut ja valmisruuat jätetään kauppaan. Ostetaan vain peruselintarvikkeita. Eilisistä tähteistä saa hyvän lisän seuraavan päivän ruokaan. Kun lapset opettaa ottamaan keralla vähemmän ja tarvittaessa santsaamaan niin ylijäämäruoka ei ole roskiskamaa.
Jos löytyy sopiva porukka, perustakaa ruokarinki. Sovitte jonkun kauppiaan kanssa poistotuotteiden myynnistä tosi halvalla, toimii ja todellakin halpaa ja hyvää syötävää.
Joopa joo 900e on minimi.
1.Tee ruokaa mistä lapset pitää.
2.Tee suurempia määriä, että riittää 2päiväksi.
3.Älä osta härpäkkeitä=ylimääräisiä tarvikkeita.
4.Suunnittele ennen kauppaa mitä ostat ei saa poiketa listasta=ei herätys ostoksia.
5.Ole kurinalainen älä juokse koko ajan kaupassa eli perus tarvikkeita pitää olla riittävästi mitkä säilyy pidempää eli ei tarvitse ostaa joka kuukausi.(mausteet, jauhot,säilykkeet,riisi,makaroni,hammastahna,pesujauheet jne..
Vaikka puolen vuoden välein.- junnuveivaus
Meillä 7 hengen perhe ja ruokaan muihin perustavaroihin menee kuussa 800-900 euroa. Eikä tarvita mitään ihmetaitoja, että pääsee näihin lukuihin ja silti kaikilla on tarpeeksi kaikkea, mitään puutteita ei ole.
- twet.
Tein padallisen merimiespihivä, lihaahan siihen ai tarvitse laittaa kuin 50 g kun oluesta tulee maku
syön sen yksin ja olen pieniruokainen
7 annosta eli kahdeksi viikoksi ruokaa kun syön joka toisena päivänä muuta jotain ketooja vellejä kaura tomatti jne.
pakastin en omista, parvekeella ovat säilyneet yöllä on pakasella ja päivälää varjossa neljä astetta - ruoka
meillä 3-henkilöä taloudessa ruokaan menee 550-600 euroa kuukaudessa!!
- rutiköyhä suomi
Suomalaiset ne vain köyhäilee vaikka koko muu maailma elää leveämmin kuin koskaan.
Hei, mulla on täällä Canadassa työllä ostettu ja maksettu kolme henkilöautoa. Iso talo ja iso puutarha.
Täällä ei kerrostaloissa köyhäillä, meillä menee kovaa. Siellä Suomessa eletään kuin jossain maailmanlopun tunnelmissa. Ettekö te ymmärrä, että maailmassa on tällä hetkellä ruokaakin enemmän kuin koskaan ennen. Ja teillä ei ole varaa edes lihaan!
Kuulostaa ihan Afrikalta tuo teidän Suomenne. Muuttakaa Afrikkaan suomalaiset saatte yhtä köyhän elämän, mutta paremman ilmaston! :D- Ex Asukas
Ei tarvitse muuttaa Afrikkaan. Afrikka muuttaa Suomeen! Ja tuo omat tavat tullessaan. Ja omat ruoatkin. Alkaa kinkku olla harvinaista herkkua kohtapuolin.
Ja ilmastosta olen samaa mieltä. On ollut kova talvi tänä vuonna keskilännessä.
Mutta onhan meillä sentään Vancouver ilmaston puolesta.
Ja ruokaahan on maailmassa. Suomessa ei vain siihen ole varaa tavallisella ihmisellä. Mikä on valitettavaa. Syitä tähän käsitellään näissä osastoissa jo ihan tarpeeksi, joten en siihen kommentoi.
- Minulla menee n.400e
No jos oikein visuna eletään,niin kyllä 30 euroa viikon piisaa yhdelle hengelle,elikkä kk n.134 euroa.
- Tarkkamarkka
Ootko ihan tosissas! Meillä nelihenkinen perhe, jossa 3 aikuista ja yksi 16 -vee syö noin 350 eestä, siinä samassa on pesuaineet yms. Ostetaan ihan S-marketista, joskus K-marketista: Kerralla menee noin 2-3 kymppiä, jolla muutaman pvn ateriat, maitoa ja leipää täydennetään tarpeen mukaan. Ostan ässäryhmän omia tuotteita paljon ja pirkkaa ja es. Leivät käyn leipomon alekorista taikka kaupan 30 prossan ja leivon paljon itse. Meillä syödään liharuokaa joka pv, pari krt kuussa kalaa. Liha on kanaa, sikaa taikka nautaa. Ei puuroa tms. Teen paljon laatikko- ja pataruokia. samoin keittoja. Kattila on 4 l ja vuoka 3 l. Kaikki menee. Juodaan maitoa. Meillei juoda mehua eikä syödä välipaloja jossei banaaneja lasketa. Ei osteta eineksiä ollenkaan jossei nakkeja lasketa. Leivän päälle juusto ja tarjousleikelettä ja kurkkua/tomaattia. Miten ylipäätään saa menemään yli 500 ruokaan? Jos käy noin joka kolmas pv kaupassa ja ostokset 50 kerralla niin siten mutta sillä 50 saa kyllä aika hitokseen evästä.
- säästäväinen
Järkytyin suorastaan summastasi mikä teillä menee kuukaudessa kauppaan..
Meidän perheessä on aina ollut sääntönä, että kuukaudessa saa mennä 100€/henkilö, ja tämä on pitänyt aina, vaikka perheen kokokin on vaihdellut 3-7 henkilön välillä. Rahaa on siis mennyt nelihenkisessä perhetilanteessamme 400 euroa/kk ruokaan. Ja siivous- sekä wc-paperi yms. menee max. 100 euroa/kk yhteensä.
Teidän ehkä kannattaisi säästää kaikki kuitit kuukauden ajalta, ja mahdollisesti kuvata ostoksenne, niin näkisitte ne kalleimmat tuotteenne, ja mahdollisesti olisi jotain missä voisitte säästää. Tai aika varmasti säästettävää löytyy jopa 700 euron edestä. Minkä ikäisiä mahdolliset lapset perheessänne ovat, sekin hiukan vaikuttaa aina ostoksiin?
Voin havainnollistaen kertoa meidän perheen ruoasta;
Eli aamuisin syömme ruisleipää tai puuroa, edullista ja ei paljoa mene rahaa.
Lounas; arkisin lapsilla koulussa, vanhemmilla eväät kotoa.
Välipala; lapset syövät, jos on nälkä, niin leipää tai jogurttia (kannattaa katsoa litrahintoja, yksittäiset purkit ovat kalliimpia kuin litran paketit)
Päivällinen: teemme kotiruokaa, vaikka pyttipannua tai spaghettia ja kastiketta (ja usein ruoka riittää vielä seuraavallekin päivälle)
Iltapala: jos on nälkä, niin vaikka madariineja/leipaa
Ja maitoa menee n.0,5-1 litra/pvä, janojuomana vesi
Ei se ruoka kallista ole, emme tietenkään ostele herkkuja kauheasti (lapset voi halutessaan ostaa omilla rahoillaan, mutta harvemmin haluavat tuhlailla), ja aikalailla ainoa herkku mitä meillä on kaapissa, niin edullinen keksipaketti esim. piparit. Siitä sitten kun jokainen ottaa jälkkäriksi yhden keksin/pvä, niin paketillinen riittää hyvin viikoksi tai kauemminkin.
Ja kun ruokaan ei turhia rahoja laita, niin saammekin nauttia sen 1-3 ulkomaanmatkaa/ vuosi perheenä ja on myös rahaa harrastaa kalliitakin harrastuksia.- Ex Asukas
Hyvin havainnollistit. Siis jauhoa suuret määrät joka päivä.
Aamiaisella leipää, välipala leipää, iltapala mandariinileipää ja leivättömällä päivällisellä spagettia(vehnäjauhoa). Valopilkkuna perunat pyttipannussa.
Halvalla voi saada. Se varmaan on totta.
Ruokaa tarvitaan kuitenkin joka päivä ja jos siitä pitää pihistää ulkomaan matkaa varten, niin on prioriteetit oudossa järjestyksessä. Terveellinen ja maukas ruoka on minusta tärkeämpää kuin ulkomaanmatkat.
Terveellisestä ruoasta on jokaisella oma käsitys, joten en siihen puutu. Tellä näyttää jauhot olevan se olennainen osa sapuskaa! Ihmettelen vain!
- säästäväinen
Järkytyin suorastaan summastasi mikä teillä menee kuukaudessa kauppaan..
Meidän perheessä on aina ollut sääntönä, että kuukaudessa saa mennä 100€/henkilö, ja tämä on pitänyt aina, vaikka perheen kokokin on vaihdellut 3-7 henkilön välillä. Rahaa on siis mennyt nelihenkisessä perhetilanteessamme 400 euroa/kk ruokaan. Ja siivous- sekä wc-paperi yms. menee max. 100 euroa/kk yhteensä.
Teidän ehkä kannattaisi säästää kaikki kuitit kuukauden ajalta, ja mahdollisesti kuvata ostoksenne, niin näkisitte ne kalleimmat tuotteenne, ja mahdollisesti olisi jotain missä voisitte säästää. Tai aika varmasti säästettävää löytyy jopa 700 euron edestä. Minkä ikäisiä mahdolliset lapset perheessänne ovat, sekin hiukan vaikuttaa aina ostoksiin?
Voin havainnollistaen kertoa meidän perheen ruoasta;
Eli aamuisin syömme ruisleipää tai puuroa, edullista ja ei paljoa mene rahaa.
Lounas; arkisin lapsilla koulussa, vanhemmilla eväät kotoa.
Välipala; lapset syövät, jos on nälkä, niin leipää tai jogurttia (kannattaa katsoa litrahintoja, yksittäiset purkit ovat kalliimpia kuin litran paketit)
Päivällinen: teemme kotiruokaa, vaikka pyttipannua tai spaghettia ja kastiketta (ja usein ruoka riittää vielä seuraavallekin päivälle)
Iltapala: jos on nälkä, niin vaikka madariineja/leipaa
Ja maitoa menee n.0,5-1 litra/pvä, janojuomana vesi
Ei se ruoka kallista ole, emme tietenkään ostele herkkuja kauheasti (lapset voi halutessaan ostaa omilla rahoillaan, mutta harvemmin haluavat tuhlailla), ja aikalailla ainoa herkku mitä meillä on kaapissa, niin edullinen keksipaketti esim. piparit. Siitä sitten kun jokainen ottaa jälkkäriksi yhden keksin/pvä, niin paketillinen riittää hyvin viikoksi tai kauemminkin.
Ja kun ruokaan ei turhia rahoja laita, niin saammekin nauttia sen 1-3 ulkomaanmatkaa/ vuosi perheenä ja on myös rahaa harrastaa kalliitakin harrastuksia. - Pummit syö pöydässäs
Ruoan hinnasta yli puolet on veroja. Joka kerta, kun ostat ruokaa, niin maksat pummipoliitikkojen ja loisvirkailijoiden ylläpitoa. Lisäksi maassamme on yhteiskuntavastuuttomia siipiveikkoja, kuten kirkko, ammattiliitot ja muut yhdistykset. Ne eivät maksa veroja, mutta elävät verovaroilla.
Sitä se teettää, kun moraali ja yhteiskuntavastuu on kadonnut. Verokorvauksilla makailu vuodesta toiseen on pelkästään omien etujen ajamista.
Tuollaiset harmaan talouden ryhmittymät ja niiden tunnusten käyttö olisi kiellettävä lailla. - kale71
EI sitte millään, Hinnat nousee myös jatkossa, se halpa ruoka mitä MEILLE luvattiin vuonna 1995 kun EU :hun liityttiin oli suurta paska puhetta.Se halpeni hetkeksi sillon,sen muistaa ne jotka ovat elintarvike alalla edelleen , Siitä se on sitten ollut pelkkää nousua ja nyt kun suomen oma tuotanto saatu ajettua alas ,niin ulkoo tuotava tavara nostaa TOTTAKAI hinnat pilviin kun kilpailu vähentyy.
Eu on paska liitto suuremmassa määrin. Mut nyt on turha enää rypistää, sköndet on ja pahat pökxys ;-))) JESSSVuodesta 1994 vuoteen 2011 ruuan hinta nousi 18 %. Palkat nousivat 84 %, eli suhteessa palkkoihin ruuan hinta on laskenut n. kolmanneksella.
- pohjankuru1
Vähennä kemikalien käyttö puoleen, osta hyvästä tarjouksesta koko vuoden kemikalit ja paperit.
Käykää kaupassa vain kerran viikossa esim. tiistaina, kun on hiljaista.
Älä käytä pakastinta.
Ostakaa herkuiksi säilyviä keksejä ja karkkeja, jotka eivät aivan mieleen ole, mutta käyvät makeanhimoon.
Lapsilta ei kysytä mitään! He syövät niitä tuotteita, mitä vanhemmat ostavat.
Tehkää naposteltavia kulhollinen kerralla: makeita porkkanoita,lanttua, naurista kukkakaalia ja vastaavia. Vievät makeanhimon.
Ostosmuutokseen täytyy suostua koko perheen! Asiasta on pidettävä perheneuvottelu.- 19+42
Pähkinät ja rusinat on kans hyviä. Ei tartte jääkaappia ollenkaan. Moni ruoka säilyy ilman pakastinta ja jääkaappia. Miettikää mitä energiasyöppöjä ne on ja aina päällä. Täytyisi päivässä olla monta tuntia, ettei ole mikään vempain päällä!
- Näin se vain on
Aloittajalla perheellä menee aivan törkeästi rahaa ruokaan, monta sataa voi säästää. Aivan oma häpeä kun on tuollainen vastuuton tuhlari.
- Asiaa!
Olet oikeassa!
- elävää ravintoa
Noh, kesällä voikin taas syödä kärpäsiä,matoja ja koppakuoriaisia ja rahaa säästyy.
- hdsgh
Ihme porukkaa täälläkin liikkeellä. Meikä saa kuukaudessa käteen 2100 euroa ja joidenkin mielestä se on paska palkka. kun maksan vuokran 400e, netin ja puheimen yht. n. 100e jää käteen vielä 1600. Olen laiska tekemään ruokaa enkä osaakaan tehdä kunnon ruokaa joten syön ulkona joka päivä lounaan ja illallisen a´ 8-15 e per kerta eli pävässä n. 20 e ja kuukaudessa n. 700e. Lounasaikaan syön muutamassa eri lounasravintolassa ja hinnat on 7-9 e lounas ja iltaisin vetelen jonkun annoksen 10- 15 e. Silti käteen jää vielä alle tonni ja kotona pidän jääkaapissa vain jotain pientä jos älynälkä iskee ja aamulla vetäisen puuron, joka ei maksa paljon mitään.
Joten ihmettelen tässä vaan, että miten sinne kauppaan uppoaa niin paljon??- sinkkumies.
Onpa ihme tuhlailua. Itse syön 1200 eurolla 5 kuukautta. Nyt joku roti siihen tuhlaukseen. Pitää suunnitella ostokset ja mitä ruokaa tekee päivisin. Suunnittelu säästää selvää rahaa. Itse syön hyvin enkä syö roskaruokaa
- luonnonantimia
En tiedä onko noloa ostaa joskus vanhenemassa olevia parasta ennen tuotteita -30% Alennuksella tarjous laarista? Koska tuotteissa on Suomessa jo alunperin niinpaljon
ylihintaa ollut ettei se ole ALE eikä mikään bonuskaan.
Taas törmätään siihen tosiasiaan et ne mitkä saa paljon liksaa ja velkaa Suomessa
ei edes mieti mitä mikin maksaa ja etenkään sitä kuinka paljon kannattaa mistäkin
maksella kunhan rahnat piisaa ees kuukausierässä..
Semmoset mitkä ei oo niinkään palkkatöistä riippuvaisia mutteivat myöskään eläkkellä
tai köyhiä ei ees harkitse minne kaikki ylijäämä viskataan.
Todella noloa sekin et syömäkelposta heitetään hukkaan kun jossain nähään nälkää kun eräät on niin rahanaheita suorastaan moraalittomia vailla omaatuntoa niin
kuluttajina kun omistajina.. - suosi ulkolaista!
Käyttämällä Lidliä ja pelkästään ulkomaista ruokaa, säästää hurjasti!
Suomalainen ruoka on niin ylihinnoiteltu, että sitä ostamalla, menettää valtavasti rahaa.
Itse säästän yli 40-60 e viikko kun siirryin täysin ulkolaiseen ruokaan.
Ostan kaiken ulkolaista en koskaan kotimaista. - Karppikingi !
Hiilaripaskaa ! En syö Yök !
Myrkkyä ! - paleo
Meillä on kolmihenkinen perhe, äiti ja teini-ikäiset lapset. Kuukaudessa menee ruokaan vähintään 600 euroa. Itse noudatan terveyssyistä paleodiettiä, lapset syövät normiruokaa, toki mahdollisimman terveellistä (ei vehnäjauhopainotteista!) sellaista. Ruoka on yleensä kanaa/kalaa, juureksia, vihanneksia, hedelmiä, marjoja (metsästä), laadukkaita öljyjä, kokolihaleikkelettä, munaa. Valkoisen sokerin tilalla hunajaa jne. Limsaa, sipsejä tms. meille ei osteta koskaan. Mutta tulppaanikimput kuuluvat ruokakauppalaskuun :). Yhdellä on allergioita, joten valmisruokia ei edes voi syödä. Paleodiettiin siirtyessäni ruokakulut kasvoivat noin 100e/kk, joten vähähiilarisuus ja terveellisyys tulee kalliimmaksi.
Normaalipainoisia ja urheilullisia olemme kaikki :) - penninvenyttäjä
Kommentoin nyt tähän vaikka yksin asustelenkin. Käyn kurssia liitonpäivärahalla ja ruokamenot on noin 40e/viikko, jos oikein herkuttelemaan innostuu niin saa palamaan 80e viikko. Järkyttäviä ruokakustannuksia ihmiset saa aikaan kun eivät mieti yhtään mitä koriin laitetaan. Ymmärrän toki että perheessä asiat toisin, mutta tuskin nyt niin radikaalisti notta tarvis mennä ruokaan 800e/kk.
- Mamman padat
Et ole tainnut yrittää taltuttaa kasvavan muksun nälkää? Meidän ruokakustannukset triplaantuvat, jos ainokaisemme tulee kotiin majailemaan. Eikä vetele kyllä herkkuja vaan ihan perusruokaa. Se vaan syö tuplasti sen, mitä me vanhemmat yhteensä. Eikä oo läski, vaan laiha kuikelo. ;)
- rehellistä ruokaa
Kaikki rahkat ja muut turha paska pois.
Perunoita
Kilohinnaltaan halpaa sianlihaa, teet kastikkeen.
Pakastealtaasta pakastevihanneksia,lämmitä mikrossa ja laita nokare voita mausteita päälle.
Juomaksi vettä.
Hernekeittokin on hyvää, tarjousjauhelihaa sekaan ja sinappia.Ei käy kukkarolle.
Kalasoppaa voi tehdä pakasteseitiä ostamalla, pottuja porkkanoita selleriä,maustepippuria sipulia hiukan suolaa muuta ei tarvi.
On terveellistä ja jos haluaa laihtua voi heittää dietit helvettiin samantien.Syö monipuolisesti mutta ota vain puolet normaalist annos koostasi lautaselle.syö 3 tunnin välein.Liiku.
Kaikki paska jossa on puolet lisäaineita ja turhaa sontaa jota ihmisruumis ei tarvitse jätätte pois.
Jo säästyy isot rahat ja laihtuu.Vartalokin sanoo kiitos kun ei tule syöpää mistään saatanan nitriiteistä (E250) joita ruokiin tungetaan, ei allergioita yms.- Duunari120
Tuolla dieetillä en kykenisi tekemään päivittäisiä työtehtäviäni. Jos toki ei mitään tee, niin pupunruoallakin pärjää.
- Hehheh!
Duunari120 kirjoitti:
Tuolla dieetillä en kykenisi tekemään päivittäisiä työtehtäviäni. Jos toki ei mitään tee, niin pupunruoallakin pärjää.
Heh heh! Tekosyitä sille, ettet voi aloittaa laihdutusta. Et kyllä ymmärrä ravintoasioista yhtään mitään. Heh heh!
- ...
Aamiaisella kannattaa syödä kaurapuuroa, se on terveellistä ja hyvin halpaa. Ja ei mitään erikoisuuksia, vaan ihan peruskaurahiutaleista valmistettua. Pikakaurahiutaleita voi kyllä halutessaan käyttää, ne ovat vain hivenen kalliimpia ja ravintoarvot ovat samat (olen tarkistanut). Sen ohessa voi sitten syödä vaikka kananmunan, jotta saa enemmän proteiinia (kananmuna on ihanteellinen proteiininlähde ja sisältää myös runsaasti eri vitamiineja ja hivenaineita, ja halvempaa kuin liha) ja/tai vähän ruisleipää, jonka päällä on ainakin juustoa (halvimmaksi tulee ostaa edamia vähintään kilon pakkauksessa).
Tässä yhteydessä voin todeta, että juustot tai 1-2 kananmunaa päivässä eivät tutkimusten mukaan nosta lainkaan kolesteroliarvoja tai sydän- ja verisuonisairauksien riskiä.
Vihanneksia ja hedelmiä ostettaessa kannattaa suosia aina ulkomaista. Suomalaista suosiessa rahaa menee paljon enemmän. Vihannesten kohdalla kannattaa myös vertailla hintoja (kilohintoja) tuoreiden ja pakastettujen vihannesten välillä. Pakastevihannekset ovat yleensä halvempia ja kunhan niitä ei kuumenna liikaa (tai päästä sulamaan ja pakasta uudestaan), niin ne ovat ihan yhtä ravitsevia kuin tuoreetkin vihannekset.
Kuten yleensä, kauppojen omat merkit ovat pakastevihannestenkin kohdalla yleensä muita halvempia. Esim. Pirkka-parsakaali taisi olla jotain 2,4 €/kg ja Pirkka-vihannessekoitus 1,4 €/kg, kun niitä ostin K-Supermarketista. Ja kun aina joku väittää, että jotain makkaraa saa muka halvemmalla kuin vihanneksia tai hedelmiä, niin eipä ole kyllä sellaisilla kilohinnoilla varustettuja makkaroita näkynyt, vaan kalliimpia ne ovat aina olleet. Hedelmiä (esim. banaaneita, omenoita, appelsiineja) on myös saanut välillä hintaan 0,99 €/kg.
Kalaa saa halvimmalla ostamalla kalapuikkoja, ja jos syö lihapullia, niin niitä saa reilusti halvemmalla valmiina kuin itse tekemällä. Halvat eineslihapullat eivät tietenkään ole niin lihaisia kuin itse tehdyt ja niissä on yleensä lisäaineita, mutta eivät ne mitään myrkkyjä sisällä. Perunat ovat varsin halpoja sellaisenaan, eli jos siis syö perunaa, niin ei kannata syödä mitään ranskiksia tms., vaan ihan yksinkertaisesti keitettyjä perunoita. Makaronit ovat myös halpoja, mutta eivät niin ravitsevia kuin perunat.
Leivonnaiset, karkit, sipsit, jäätelö yms. herkut ovat aika kalliita, joten niihin uppoaa paljon rahaa jos niitä usein ostaa. Ne kun jättää ostamatta, voi siis säästää ajan mittaan suuria summia. Ja jos heittelee ruokaa roskiin, niin siinähän sitä rahaa menee hukkaan. Itse en heitä yleensä yhtään ruokaa tai juomaa menemään. Käyn melkein joka päivä kaupassa ja ostan ruuat lyhyeksi ajaksi kerrallaan, sillä tavoin ne eivät helposti pääse pilaantumaan. Pakastinta minulla ei ole.
Ai niin, kannattaa tietysti aina katsoa, saako jotain alennustarralla varustettuna. Siinä kaupassa missä eniten asioin, on lähes aina jotain leipää tarjolla 30%:n alennuksella. Lidlissä ne alennukset ovat 50%, tai ovat ainakin silloin olleet kun minä olen siellä käynyt. Ja mitä leivän säilyvyyteen tulee, niin se säilyy paremmin jääkaapissa kuin huoneenlämmössä.
Mitä tahansa tuotetta ostettaessa hintoja kannattaa tietenkin vertailla, ja nimenomaan niitä kilo- ja litrahintoja, paitsi esim. WC- tai talouspaperia ostettaessa hintaa/rulla. Tosin halvinta paperia ei välttämättä kannata ostaa, koska sitä voi kulua käytössä paljon enemmän. Lidlin kolmikerroksisen kierrätys-WC-paperin olen todennut hinta-laatusuhteeltaan varsin hyväksi, talouspapereista en osaa niin sanoa. - Nainen 49v.
Lisäisin vielä aiemmin kirjoittamaani, että kannattaa satsata yhteen perusruokakirjaan. Minulla on ollut 20 v. Otavan Kotiruoka-kirja, josta on uusia painoksiakin. Kirjoittaja Isotalo, Kaisa ym. Tässä kirjassa on konstailemattomia perusreseptejä eikä mitään kalliita erikoisuuksia. Parempi se kuin että ostaisi aikakauslehtiä reseptien takia.
Kun haluatte kalaa, ostakaa kokonainen kirjolohi tarjouksesta. Fileoikaa se ja tehkää roippeista kalakeitto. Maukasta kuin mikä, ainakin Kotiruoka-kirjan reseptillä. Jos itsefileointi on hankalaa, joissain paikoissa fileoidaan ilmaiseksi tai otetaan 1,50 euroa. No, itse en sitä maksa, mutta teidän budjettiinne ei liene liikaa.
Eineksiä en suosittele. Muuten, makaronista: jos haluaa vähän terveellisempää, ostakaa tummaa makaronia. Lidlistä sitä saa edullisesti. Täysjyvä tietysti parasta, mutta se jo maksaa.
Joku puhui kaurapuurosta. Olen itse saanut siihen makua äitini antamista itsehillotuista omenasoseista. Marjoja laitan mukaan toisinaan (kun ei ole omenasosetta), niitähän ihminen tarvitsee päivittäin. Kun ostatte ruisleipää, vertailkaa hintoja. Leipien hinnoissa on hurjat erot.
Lopuksi, ruoan hinta on kyllä noussut sitä vauhtia, että tässä ei kohta itse selviä. Eli ei voi syyttää vain ihmistä itseään, jos rahaa menee. Mutta onneksi kahvin hinta on pudonnut ja usein tarjouksesta saa. Myös maapähkinöitä saa nyt aiempaa edullisemmin. - joitakinvinkkejä
maitotuotteiden hinta on noussut. Pula-aikoina tehtiin jatkeita ja korvikkeita, mikset ostaisi jogurttia 1 litran purkillisen ja tekisi jatkeeksi esim vanilja kiisseliä?, Perunajauhot ovat halpoja, kiisselit hyvää välipalaa, rusinakiisseli esim. Raskanpottuja ei kannata tehdä, vaan itse uuniperunoita öljyyn ja mausteisiin, 1 pikku nakkipaketti ohuiksi viipaleiksi isoon pellilliseen uuniperunoita.Itsetehtyä kaalipataa, itsetehtyä hernekeittoa. Riisin kanssa kalapuikkoja, leivät ja sämpylät leipoa itse. Jos pakkastuotteita kaupasta, karjalanpiirakat ovat halpoja esim. iltapalaksi. Kasvissosekeitto pakaste juureksista halvinpia ovat pienet pussit, ja sitten lopuksi lisätä kuohkeutta perunajauholla ja ehkä maito tilkalla . Jäätelö; jäätelön lisukkeeksi käyvät jos haluatte herkutella halvimmalla jäätelöllä joskus, myöskin kiisselit mitä tulee perunajauhoista.Sitruunat ovat vielä kohtuullisen halpoja, eli sitruunakiisseliä esim rahkan kanssa. jos haluatte terveellistä, ei paljoa sokeria, vaan esim jälkikäteen vähän hunajaa joukkoon, tai steviaa
esim vanilja kiisseliä tai kaakaovaniljakiisseliä (tässäkin maitoa voi käyttää säästeliäästi kiisseleihin, puolet vettä , puolet maitoa, tai marjakiisseliä, (jäätelöä riittää näin pidempään. Yleensäkin ruoan lisukkeeksi kannattaa suosia kahta: riisi salaattia ja makaroonisalaattia, nitä voi tarjota iltapalaksi lämpimien leipien kera, ja riittää varmasti kaikille(riisi ja makaroni on halpaa, suolakurkut muistaakseni pirkka on halpaa ja niitä voi salateissa ja leivänpäällä syödä.
myösappelsiiniriisi jälkiruokana on hyvä edullinen valinta.jos osaa, hapankaalia voi yrittää valmistaa itse, ja sitä lisukkeena tarjota ruoalla. muistaakseni myös jogurtteja ja omia koti juustoja voi tehdä itse,niihin voi laittaa sekaan suurusteeksi esim soija jauhetta jos sellaista halpaa löytyy.
tai jälleen kerran juustoa tehdessä laittaa sekaan vähän jauhoja uuni juusto esim tulee pannulla tai uunissa(ns leipäjuustonmakuinen) käy kahvinkanssa tai teen. porkkana on halpa, porkkanapiirakka, porkkanapihvit on todella edullinen ruoka.
pinaattivellin tekeminen on edullista. tuulihattu taikina on helppo ja halpa tehdä.
jonakin iltana voi herkutella sekä suolaisilla että makeilla tuulihatuilla, joihin valitaan täytteet esim osan kermaviilistä voi korvata maustamattomalla maitorahkalla halvimmalla. teidän kannattaa ostaa iso pakastin. ja leipoa sinne esim leipää ja leivonnaisia valmiiksi niin paljon , ettei se lopu kesken. kaikkiin näihin löytynee reseptit internetistä ja tuotteita korvaamalla halvempaan.
esim tuuulihattu resepti: suolalohta 200 g hijnta 4 euroa - kävisikö jokin toinen halvempi suolainen esim kinkkusuikale ja etsii kinkkutäytteisten tuulihattujen reseptin netistä 1.85 e 200g. kaikessa kun miettii näin ja myös rasvaa leivonnaisissa (leivontamargariinia voi korvata puolet halvalla rypsiöljyllä).
letut ovat halpaa iltapalaa. myös koko pellillinen kasvispiirakkaa tulee halvaksi.
jos ei käytä paljon juustoa, vaan esim munamaidon, jossa soijaa. ja vain vähän juustoa päälle. itsetehtyjä makupaloja jos karkinhimo iskee: esim toffeeta, salmiakki toffeeta että ostaa pienen turkinpippuripussiin( voi käyttää puolet vaikka jäätelönkin päälle. murskaa sen toffeen joukkoon ja tekee nekkuja siitä, vaikka pidempii hammastukkuihin. kasvismunakkaat aamulla. halvimmaksi tulisi syödä puuro sekä aamulla että illalla, (mutta vitamiinit on saatava jostain esim sitruunamehusta jne) jos haluaa säästää ja siinäkin huolehtia keittoaika täyteen että ryynit ovat varmasti kypsiä niin puurojauhetta tarvitsee vähemmän eikä sitä kulu kohtuuttomasti, esim hella 4 asteella keittäen heti, kun vesi on lämminnyt poreilevaksi 6 vettä keitettäessä.
perunarieska (muussatuista potuista) ja myös perunasose itsetehtynä oikeista perunoista säästää rahaa. perunapihvit, niitäkin kannataa kokeilla.
puhuit myös tähteistä, tehkää vain niin paljon ruokaa yhdelle päivälle, ettei tähteitä tule!, vaan pakkaseen meneviä tuotteita siitä vain soveltamaan, älä osta valmista! haaskaat paljon rahaa siinä.
Kaikista edullisimmaksi pitkän päälle tulisi syödä säännöllisin väliajoin nyyttikestityyliin.
jos teillä on tuttavia jotka olisivat kiinnostuneita sellaiseen, niin hommahan eteni niin että jokainentuo jotakin. esim teidän perhe toisi ison kulhollisen itsetehtyä perunasalaattia vaikkapa, yksi perhe pääruoan, yksi jälkiruoan yksi Leivät ja itsetehdyn marjamehun
näin säästettäisi taas iso määrä rahaa. yhteisöllisyys, se on pelastanut kaikkina pula-aikoina ja ruoan kivutessa huippuunsa.
tällaistä toimintaa olisi hyvä olla ja nuortenkin olisi syytä sitä suosia.- Ex Asukas
Jaa-a. Olihan siinä vinkkejä kerrakseen. Syötävää en paljon löytänyt valitettavasti. Perunaa, jauhoja, munaa ja maitoa. Kiisseleitä yms. Erittäin yksipuolista. Marjamehut hyviä!
Suomalaiset on ihmeellisiä maidonlitkijöitä. Maitoa, kermaa, ranskankermaa, jugurttia, viiliä jne. Ja joka paikkaan.
Mutta onhan onneksi muitakin vaihtoehtoja joka puolelta maailmaa. Suomalainen ruoka on yksipuolista jos jätetään välimäet yms suuruudet omaan rauhaansa. Ruokatietous ei ole vielä saapunut enemmistöihin ruokakunnista. No onneksi koko ajan näyttää paremmalta!
- miessssss3
Juuri kulutin viimeviikolla kulutin kahden hengen viikon ruokiin 50 euroa.
Olen itse vielä urheilija joten ruokaa menee. Terveellinen ruoka on halpaa.
Teen muuten leivän itse enkä juo maitoa. - erkki iminen
Minun vaimo käy kaupassa vain kaksi kertaa viikossa. Ehkä se on salaisuus että jää monet heräteostot pois. Meillä menee ruokaan n.150e / hlö/kk. Ruoka kannattaa valmistaa itse. Valmisruuat tulee kaikkine litkuineen paljon kalliimmiksi. Joskus riittää esimerkiksi jokin puuro ja kananmuna. ja tsetehdyn viilin päälle kotimaisia marjoja jne...
- Kamala Lidl
Minä en käy Lidlissä. Aina jotain hässäkkää kassalla, ja häiriköitä. Lisäksi tuen suomalaista työtä.
- rospuutto3
Kamala Lidl kirjoitti:
Minä en käy Lidlissä. Aina jotain hässäkkää kassalla, ja häiriköitä. Lisäksi tuen suomalaista työtä.
"aamu puuro
400g lihaa, 9 perunaa,purkki maitoa
8kananmunaa
kermaa, valkosipulia yms."
On tosiaan vankiloita venäjällä, missä syödään tällä lailla.
Meillä 3 henkilöä perheessä, syömme monipuolisesti ja myös nautimme ruuanlaitosta.
Elintarvikkeisiin menee n. 1200 / kk
Helvetin kallista on hyvinsyönti nykyään , mutta ei voi mitään. - lidl
Kamala Lidl kirjoitti:
Minä en käy Lidlissä. Aina jotain hässäkkää kassalla, ja häiriköitä. Lisäksi tuen suomalaista työtä.
Toi on niin väärin ajatella että lidlistä ei saa suomalaisia tuotteitta, ootko muuten katsonut ettei niitä saa aina sieltä k-marketeista ja s-marketeistakaan. ota silmäs käteen..
- menkää VANKILAAN
rospuutto3 kirjoitti:
"aamu puuro
400g lihaa, 9 perunaa,purkki maitoa
8kananmunaa
kermaa, valkosipulia yms."
On tosiaan vankiloita venäjällä, missä syödään tällä lailla.
Meillä 3 henkilöä perheessä, syömme monipuolisesti ja myös nautimme ruuanlaitosta.
Elintarvikkeisiin menee n. 1200 / kk
Helvetin kallista on hyvinsyönti nykyään , mutta ei voi mitään.Hyvin sanottu. Suomessa syödään kituuttaen ja samanlaisella valikoimalla, kun Venäjän vankiloissa.
Mutta voi pojat kunpa tietäisitte kuinka suomalaisissa vankiloissa syödään, siellä on viimeisen päälle suunnitellut ja monipuoliset ateriat monesti päivässä.
On tämä Suomi vain hirvittävän paska maa. Ei voi muuta sanoa. Vituttaa 24/7 asua tässä järjettömien päätösten maassa. - huomio,pöllö
Kamala Lidl kirjoitti:
Minä en käy Lidlissä. Aina jotain hässäkkää kassalla, ja häiriköitä. Lisäksi tuen suomalaista työtä.
"Minä en käy Lidlissä. Aina jotain hässäkkää kassalla, ja häiriköitä. Lisäksi tuen suomalaista työtä."
On Lidlissäkin Suomalaiset työntekijät..
- Näin mulla
Mulla menee se 10 eur päivä itellä. Muutama maitorahka. Puuroa. Vettä ja paljon urheilua. Hiilarit hedelmistä. Hullu joka syö perunaa ja kaikenmaailman lihakastikkeita. Läskiksi niillä tulee. Aamupalaks pari kananmunaa ja kahvia. Lounaalla maitorahka..raejuusto iltapäiväl. Kotiin ku tulen ni vaik omena ja viili. Illal pari leipää ja vaik tonnikalapurkki.
- Monipuolisuus ok
Nimimerkki Näin mulla...Ateriasi kuulostaa hyvältä, niitä minäkin syön, mutta tietenkin muutakin, koska noilla evillä, se syöminen ja ateriat ovat yksitoikkoisia, sua anteelsi..
- kokoomus on ihana
Ja ihmiset täällä tyhmyyksissään paljastavat kaikki kortit kokoomus-kätyreille. Ei tarvitse olla kovinkaan viisas vaikkapa kauppias, että täältä näkee kuinka ihmisiltä voidaan kiristää vielä viimeisetkin pennoset ja tuhkat lompakosta.
Älkää nyt vitun idiootit paljastako täällä kaikkia korttejanne. Minä ainakin valehtelen ja johdatan kokoomuskätyreitä väärille urille. :)- Missä hyvinvointi Su
Niinpä onko KoKoomus, saanut Suomen tähän jamaan, Nyt Pyrkii Kokoomuksen Naisehdokas Johtoon Kataisen tilalle, Muuttuuko asiat Paremmaksi Suomessa...TUSKIN, Ei NÄILLÄ EVÄILLÄ
- osta mitä syöt
Tulleko kaikki syötyä? Meneekö roskiin palon.? Marketeissa kun katselee jodenkin ihmisten kärryjä niin ne ovat ihan täynnä. Yksi vinkki on ehdottomasti se, että vähän ostoksia ja useammin kauppaan.
- kokemusta on
Itse pyrin käymään kaupassa kerran viikossa, silloin ostan mitä tarvitsen viikon aikana, eili suunnittelen etukäteen, pakko, koska rahat ei muuten riitä, jos kävisin jokapäivä kaupassa, silloin ostaa mitä sattuu...näin se vaan on.
- syöminen_turhaa
mulla menee kuukaudes omiin ruokiin varmaan just se 50e? eli siis todella vähän. syömisen lopettaminen kannattaa ei kannata huvikseen syödä..
- Hyvää kotimaista
Tarviihan autokin polttoainetta, kulkeakseen...Ruoka on ihmisen polttoainetta. mutta se on totta ettei huvikseen kannata syödä, vain kun on nälkä...
- Juhlalounas 0e
Onkimalla ahvenia, katiska järveen, tulee kalaa....
- onse. . ..
Tuoreet koivunlehdet, kuusen kekrät, horsman taimet... salaatti aineksia ja c-vitamiineja, loppu kesästä marjat ja syksyllä sienet ja siihen rinnalle kalaa. Ja puutarha marjoja, kasviksia, raparperia.
- kalan ystävä
Voi kalaa söisin vaikka joka päivä. suositus 2-3 kertaa viikossa...Kun onkii sen itse järvestä- merestä, tietää ainakin, että se on tuoretta, pidän kuhasta, nieriästä, tai oikeastaan kaikista kaloista, siis suomalaisista..
- kotiäiti
Meillä myös 4 henkinen perhe, helposti menee 800-1000e/kk ruokakauppaan. Tosin lihat ostan pääsääntöisesti tiskistä, vain silloin pakattuna kun haluan sen säilyvän muutaman päivän eteenpäin. Broileria tai kalaa en osta koskaan päiväystuotteena, vaan aina mahdollisimman tuoreena. Maitoa meillä menee helposti 3-4l vuorokaudessa, etenkin jos käy vieraita tai leivotaan jotain. Rahkat tms ostan tarpeen mukaan, en osta 4 tai 6 purkkia säästääkseni 20snt.
Vastaavasti meille ei lainkaan osteta mehua, alkoholia eikä limppareita. Karkkeja, poppareita ja jäätelöitäkin vain silloin, kun on jotain spesiaalia. Lapsilla ei ole karkkipäivää, vaan herkut tulee leivonnaisten yms muodossa.
Käytän mielelläni mahdollisimman paljon kotimaista. Eri kaupoissa en juokse tarjousten perässä, vaan valitsen kaupan jonkun tietyn tuotteen perässä. Esim haluan tiettyä lihaa --> valitsen kaupan sen mukaan, missä on paras lihatiski.
Lidlissäkin käymme toki harvakseltaan, mutta joskus. Pääsääntöisesti en pidä sen työvoimapolitiikasta enkä siitä, että mainostetaan tuotetta halpana tai että tämän hintaa laskimme ja yllättäin seuraavalla kerralla hinta on taas noussut. Samaa "katso hintaa" -periaatetta boikotoin kyllä muissakin kaupoissa. Se on harhaan johtavaa, koska hinta harvoin on sen edullisempi kuin muuallakaan. Päinvastoin. Mutta mielikuvillahan kauppa rahastaa, siinä ei ole mitään uutta. - Lisää taasen . . .0e
Eli teillä menee rahat raaka-aineisiin. Jos käytätte raaka-aine hankintaan hiukan vapaa-aikaa, viljelette itse mitä tarvitsette, marjastus ja kalastus, niin veikkaa mitä ne kaikki maksaa`? Perunaa voi ostaa isoja eriä pienviljelijöiltä kellariin. Marjoista tehdä hilloa, joista piirakkaa tms.
Ei ongelma ole muu kuin kiire ja se ettei teillä ole aikaa mielikuvituksen käyttöön.
Se käyttöön niin varmasti kuluu vähemmän rahaa. - kkkkmm
Laktoosi-intolerantikkonakin mulla menee n.150 e kk ruokaan ja asun yksin. Sillon on jotenki turhaa tehdä esim.leipää ite. Kun viikon syö sama ruisleipää. En juo alkoholia, enkä polta.
- herrasmies4
1200 euroa 4-henkiseltä perheeltä kuulostaa aivan normaalilta. Tietysti aina on mahdollista elää vedellä ja kaurapuurolla, mutta useimmat meistä haluavat nauttia elämästä myös ruokapöydässä. Ruoka ja syöminen on minun mielestäni yksi parhaista nautinnon lähteistä.
Meidän 7-henkinen perheemme kuluttaa s-ketjun liikkeisiin n. 2000€ kuukaudessa. Tämä tuli suurena yllätyksenä, kun satuin vilkaisemaan bonustaulukkoa ja ostoskertymää. Tuossa on mukana myös satunnaiset vaateostokset prismasta, päivittäiset iltapäivälehdet ja muutamat ravintolaostokset s-bonusta jakavista ravintoloista/kahvioista.- huvittunut
mitä ihmettä? Ensin selität että perheesi haluaa nauttia myös ruokapöydässä, ja perään selität ostavasi prismasta :)))
Todella huvittavaa :)))
aivopesu toimii, ei voi muuta sanoa
Jos nelihenkiseltä perheeltä menee kuukaudessa ruokaan rahaa n. 1200 e niin ei se ole ruoan hinnan vika. Meillä menee max. 700 e ja väkeä on 5 henkilöä. Kesälomakuukausina menee vähän enemmän kun ei ole luonnollisesti kouluruokailua.
- huulos
No ei se asiaa autakaan, että kaupan katteet nousee karmeeta vauhtia.
- osta vähemmän
Veikaan, että roskiin menee ja paljon. Joten kannattaa miettiä mitä ostaa. Eikä vaan lapata kärryä täyteen ja heitää puolet roskiin. Oho ne meneekin jo vanhaksi. pitää heitää pois,
Se on kieltämättä melkoisen paha elää terveellisesti ja edullisesti. Saan 500 € kk harjoittelupalkkaa ja sillä pitäisi kaksi ihmistä elättää. Ruisleipää, vihanneksia ja jauhelihaa lähinnä syödään.
- fdsasfsd
johtuiskohan se siitä, että sinä ja kaikki suomalaiset olette tyhmiä.
fdsasfsd kirjoitti:
johtuiskohan se siitä, että sinä ja kaikki suomalaiset olette tyhmiä.
Enpä usko. Luulen että syy on kuitenkin ruoan hinnassa ja verojen suuruudessa sekä siinä, miten työntekijää ja etenkin harjoittelijaa pidetään narrina eikä hän voi vaikuttaa siihen mitenkään.
- huhhuheivoimuutasano
ohoh,johan hyppäsi ruokalasku,me ollaan 5henkinen perhe eli2 aikuista ja 3lasta. me tullaan toimeen ihan 700e ruokalaskulla ja siihen on sisältyny myöt heseilyt ja mäkit samaan laskuun ja pesuaineet!!! ja lapsethan saa koulussa yhden lämpimän ruoan ja tarhassa samoin. varmaan teidänkin lapset saa koulussa/tarhassa syödä.
- hurte
Hyvä pointti tuolla aiemmin, että Suomessa menee ruokaa vain noin 13 % tuloista, mutta monessa muussa maassa osuus on huomattavasti isompi. Ruokaan menevä osuus on jatkuvasti pienenynyt. Monessa maassa suurinpiirtein ihmisen kaikki aika ja raha menee ruuan hankintaan. Ollaan tosi hyvässä asemassa sen suhteen.
Mielestäni kannattaa suosia suomalaista alkuperää olevaa ja suomessa valmistettua ruokaa. Jäävät rahat tänne Suomeen ja työpaikat säilyvät. Jos suomalainen ruoka nyt onkin hiukan kalliimpaa kuin tuontiruoka, niin tuontiruuan suosion lisääntymisestä aiheutuva työttömyys, muu kurjuus yms.. nostaa kyllä varmasti veroäyriä/huonontaa palveluja. Hiukan halvemman ruuan tuoma säästö kumoutuu tässä.- hurte on porvari
AI MISSÄ MAISSA EU:SSA ESIMERKIKSI?
Sinä taidat olla joku kokoomuslainen orjapiiskuri kun tuollaisia puhut.
Saksassa ainakin tienataan enemmän, verot pienemmät ja ruoka on murto-osa siitä mitä Suomessa. Ja monessa, monessa muussa maassa.
Painu hurte hevon kuuseen!!!!!!!! - Maailmaa kiertänyt
hurte on porvari kirjoitti:
AI MISSÄ MAISSA EU:SSA ESIMERKIKSI?
Sinä taidat olla joku kokoomuslainen orjapiiskuri kun tuollaisia puhut.
Saksassa ainakin tienataan enemmän, verot pienemmät ja ruoka on murto-osa siitä mitä Suomessa. Ja monessa, monessa muussa maassa.
Painu hurte hevon kuuseen!!!!!!!!Saksa onkin hyvinvointimaa. Nyt tarkoitettiin varmaan kehitysmaita, joita kyllä piisaa. Kannattaa käydä tutustumassa esimerkiksi Aasian ja Keski-Amerikan köyhiin maihiin, joissa valtaosa ihmisten tuloista tosiaankin menee ruokaan. Joten jos meillä menee se 13% tuloista ruokaan, on se siis aivan naurettavan pieni summa.
- Maailmaa kiertänyt
hurte on porvari kirjoitti:
AI MISSÄ MAISSA EU:SSA ESIMERKIKSI?
Sinä taidat olla joku kokoomuslainen orjapiiskuri kun tuollaisia puhut.
Saksassa ainakin tienataan enemmän, verot pienemmät ja ruoka on murto-osa siitä mitä Suomessa. Ja monessa, monessa muussa maassa.
Painu hurte hevon kuuseen!!!!!!!!Et taida nyt ihan ymmärtää. Saksa on hyvinvointivaltio. Köyhiä maita on maapallon maista suurin osa ja niissä oikeasti ihmisten tuloista valtaosa menee ruokaan. Kannattaa käydä tutustumassa esim. Aasian ja Keski-Amerikan köyhiin valtioihin, niin tulee vähän näkökulmaa asioille...
- Penninvenyttäjä
"ns."herkut" ovat pelkkiä hiilareita ja myrkkyjä. Ei niitä tee mielikään, kun syö kunnolla ja monipuolisesti."
Nyt voin itsekin kokemuksesta sanoa että yllä oleva lause pitää niin paikkansa..
Ennen piti saada karkkipussi päivässä, nykyään voi mennä yli viikkokin ennenkuin ostan karkkia.
Sokeri on petollisen koukuttava aine, samoin vehnäjauhoilla höystetyt ruoat..
Ja uskomatonta mutta totta: mitä vähemmäksi karkit ym. herkut jättää, niin ainakin itselläni yllättävänkin nopeasti himo niihin kaikkosi.!
Suosittelen muutenkin leipomaan itse, tulee paljon parempaa, säästää rahaa ja on terveellisempää ilman turhia lisäaineita ja keinotekoisia makeutusaineita!
Itse en käytä limpparia juuri ollenkaan mutta jos perheellisillä (tai muillakin) tuntuu että sitä on vaikea jättää pois / vähentää niin suosittelen hankkimaan soda streamin ja valmistamaan limpparit ja hiilihapotetut vedet itse.
Sillä tavoin voi säästää ajan kanssa piiiitkän pennin virvoitusjuomien osalta.
Joku jo ehdottikin että talouspaperit kannattaa korvata keittiöpyyhkeellä.
Ylipäänsä kannattaa miettiä kriittisesti onko joku tuote välttämätön / tai korvattavissa huomattavasti edullisemmalla vaihtoehdolla.
Monipakkauksia ja edullisia ostopaikkoja kannattaa myös todella suosia!
Esim. Biltemasta saa hammasharjoja 6kpl:een pakkauksen hintaan 1,89€.!
En ole tavannut yhtään, edes halpismerkin harjaa joka maksaisi n. 0,30€/kpl.
Käsisaippuaa ei myöskään kannata ostaa valmiiksi myytävissä, pienissä sievissä pakkauksissa, vaan ostaa kerralla esim. Tokmannilta 3L saippuaa ja täyttää sillä tyhjentyneen pumppupullon.
Nämä 3L saippuakanisterit ovat erittäin halpoja verrattuna yksittäiseen pumppupulloon ja ne ovat usein vielä tarjouksessakin mahdollistaen vielä edullisemman hinnan!
Eli kannattaa olla siinäkin mielessä hintojen kanssa silmät auki jotta oppii tietämään halvimmat mahdolliset hinnat kaikille tuotteille mitä käyttää.
Kun kaikki pienetkin huomioidaan, syntyy niistä yhdessä iso säästö.
Kilo-kappale-litra ym. -hinnat kunniaan! :)
Tämä ei suoranaisesti liity ruokaan mutta mainitsen silti koska säästäminen on minusta hyvin kokonaisvaltaisesti huomioitava juttu.
Monet kodin tarvetavarat saattavat nimittäin löytyä huomattavankin edullisesti kirpparilta, kierrätyskeskuksesta, nettihuutokaupoista jne. verrattuna siihen että käy ostamassa kaiken uutena.
Tämä on myös erittäin tärkeä huomio kun valmistaa itse ruokaa:
"Useissa valmisresepteissä on liikaa aineksia ja sellaisia, joita ei tarvitse kuin kerran. Jättää sellaisen pois tai korvaa jollain muulla, niin ei tule turhia eikä liian kalliita ostoksia."
Olen huomannut saman kuin moni muukin:
- viikon ruokalistan suunnittelu etukäteen
- kauppaan ehdottomasti aina tarkkaan laaditun kauppalistan kanssa ja EI NÄLKÄISENÄ.
Niin joo ja näin autottomana kun pyörällä kulkee kesät talvet niin ei mene bensaan rahaa.
Eli kannattaa suosia pyöräilyä silloin kun ei tarvitse kaupasta kahta kassia enempää raahata tavaraa.
Tässäpä joitain säästövinkkejä :)- köyhälän köyhät
Ymmärrätkö, että tuollaista kehitysmaa-elämää ei kiinnosta elää enää vuonna 2014 niin sanotussa hyvinvointivaltiossa.
- säästää
Huh..kun menee paljon rahaa ruoka ostoksiin...tosin te saatte hyvät bonukset. :) Minä ostan: jättisäkin perunaa n. 5-10kg:loa. 1. lämminateria päivässä...esim. perunamuusi, jauhelihamuusia...makaroonia. Joskus perunan kans nakkeja tai lihapullia. Leikkeleitä en oo ostannu moneen vuoteen...juustoa joskus pala kaapissa. Jugurttia löytyy..kuiva elintarvikkeita, syksyllä poimin marjat pakkaseen. Sellanen 100-150e kuluu ruokaan herkuihin...aikuinen lapsi
- VHH rules
Meillä kaksi suurikulutuksista aikuista ja ruokaan menee 800€/kk. Syömme paljon luomua. Jo pelkkiin kanamuniin menee yli 20€/vko. Syömme niitä siis todella paljon. Mutta halvalla ei saa hyvää. En nää järkeä säästää ruuassa, koska haluan terveyden, ja sen myös näin olen saanut, satsaamalla ravintoon. Emme osta mitään viljoja, perunoita, sokeria, limsoja, leipää, eineksiä tms. moskaa, vaan paljon luomulihaa, luonnonkalaa, kasviksia, luomuomenia. Monet ostamamme tuotteet ovat kalleimmasta päästä, mutta laadultaan ja ravintoarvoltaan myös laatutavaraa. Kuka mihinkin rahansa laittaa. Meillä nettotulot 4000€/kk, joten jos niistä menee se 800€ ruokaan, on se aika naurettavan pieni summa siihen nähden, mitä köyhissä maissa menee suhteessa palkkaan. En ymmärrä suomalaisten ajattelua, että ruoka ei saisi maksaa. Ja toisaalta kuka haluaa säästää noinkin tärkeässä asiassa kuin oma hyvinvointi. En suostuisi syömään mitään perunapohjaisia keittoja tai laatikkoruokia, saatika mitään kalapuikkoja tai makaronia, hyi olkoon mitä roskaa!
Niin että kyllä siihen ruokaan saa uppoamaan rahaa, jos syö paljon ja terveellistä. Mutta oheistuotteena saat hyvän terveyden. - Jussi_H
Tärkein asia ruokamenoissa säästämiseen on pakastin. Siitä se alkaa.
-Osta tarjouslihaa (esim. paistia tai jauhelihaa saa noin neljällä eurolla per kilo. Pakasta.
-Osta -30% (tai -50%) tuotteita ja pakasta.
-Valmista kerralla enemmän ja laita ylimääräinen ruoka pakastimeen.
-Osta pakastusrasioita ja käytä niitä.
-Opettele leipomaan.
-Tutustu slow-foodiin, sillä esim. potka, kassler, lapa ovat edullista lihaa, mutta kuitenkin maukkaimpia.
-Käytä sisäelimiä (maksa, munuaiset, sydän jne.).
Itsellä (1 hlö) menee rahaa ruokaan max. 30 euroa per viikko, normaalisti ehkä 15-20 euroa per viikko.
Eipä tuo säästäminen ruokamenoissa niin kovin vaikeaa ole. - Hyvä syy?
Kaikkein huvittavin selitys=tekosyy selittää kaikkien hintojen nousua sillä valheella näin velkaisessa AAA velkaluokan "tasavallassa" kun Suomi
jotta kaikkien palkka on muka noussut niin että. hintoja täytyy korottaa sentakia?
Kun eräillä on samaanaikaan maksamamatta satojatuhansia mm.asuntolainaa eivätkä heidän yhteiset vuositulotkaan lähimainkaan riitä maksamaan kaikkia luottoja,,ehkä
oikeesti milloinkaan ainakaan kymmeniinvuosiin.
Noin ne annetut rahat viedään eli otetaan takas antajalle korkoineen voittoineen hiin huono kun hyvätulosiltakin muttei yhtä huomaamattomasti.- tupoa ei enää
Meidän perheessä on neljä lasta. Tuloissa ei ole hurraamista ja tässä onkin saanut taiteilla ostojen kanssa.
Ihan tärkeintä on pakastimen laitto. Toiseksi että kaikki ostetaan LIDL. Ei ole aina hyviä tarjouksia, mutta lauantaina 3pvn:n varalla -50%. Kannattaa katsoa kuitenkin mitä ostaa. Valmiit einekset jopa 3000 kcal tulee 'ala sähkön kera 200 kcac kun tekee itse.
Hyvä muistaa että nälkä lähtee syömällä. Ja nimenomaa sellaista syömällä, jolla kylläisyyshormooni saadaan liikkeelle (http://hyvinvointiapteekki.blogspot.fi/2013/07/syomisen-hormonit-leptiini.html?m=1)
Elullisin tapa on ostas läskistä silavamakkaraa (sitä valkoista hyllyvää). Otat kaksi - kolme paksua siivua leivän päälle. On hyvää ja rasvaista. Syö hitaasti ja odota 30 min. Saat elimistöön n. 200-400 kcac sellaiset calorit mahalaukkuun, että kylläisyyshormonit vievät varmasti nälkäsi n. 30 h ajaksi. Et varmasti liho.
Mutta hos sen sijaan syöt laihduttajan tuplaporilaisen, vähärasvaisen joka sisältää muhkeat 2800 kcac saat itsesi täyteet mutta et kylläiseksi. Syöt toisen samanöaisen, eli yht. 5600 kcac.
Se silavainen rasvamakkara 200 kcal veisi nälän paremmin ja tekisi sinulle vain 1/10 osan sitä hyllyvää kuin kioskin annos.
Sitä oikeaa kunnon rasvaista lihaa saa oilealta "alkuyrittäjältä" 7%verrattuna Citymarketin (tai Prisman) hintaan. Lidl yrittää olla samoissa tuotteissa 30-35 % edullisempi. Joskus on, joskus ei. Kannattaa vertailla jatkuvasti. Usein hurjat tarjoukset esim. Jauheliha -80% on voimassa vain lauantaina. Jos sattuu paikalle jauheliha 1EUR/kg on kuin kympillä kymmenen kiloa. Pakastin on upea olla.
Sanomatta on selvää että EI KOSKAAN karkkia, tupakkaa, suklaata, pullaa tai muuta kuin luomua.
Savukkeet ja oluet saat luomuna kun viitsit vähän kysyä.
Muijalle jos annat 150-200 kosmetiikkaanniin pitää riittäå/kk, jos vähääkään osa etsiä tarjoustuotteita.
Kun lapset kysyy jotain (6 kertaa päivässä), sano aina "EI".
Tämä menee kuin EU:ssa, myös kotona lähes aina käpi.
- per suomalainmen
Suomen elintarviketeollisuus 2010 oli 10,2 mrd.€.
Teurastus, lihanjalostus 24 %
Meijerituotteet, jäätelö 23 %
Juomien valmistus 11 %
Leipomotuotteet, makaroni yms. 11 %
Rehut 6 %
Kasvikset, hedelmät 4 %
Einekset ja valmisruoat 3 %
Kotitalouksien vähittäiskauppa elintarvikkeissa vuodessa.
Hedelmät ja kasvikset 1,33 mrd euroa
Lihan ja siipikarja 1,5 mrd
Kalan, äyriäist ja nilviäist 357 milj
Leipomotuotteet ja makeiset 1,45 mrd
Meijerituotteet ja munat 1,9 mrd euroa
Muiden elintarvikkeiden 3 mrd euroa
Yhteensä 9,5 mrd euroa
Päivittäistavarakaupan liikevaihto 1999-2010
1999 - 9,5 mrd
2000 - 10 mrd
2001- 10,7 mrd
2002 -11 mrd
2003 -11.3 mrd
2004 -11,8 mrd
2005 -12 mrd
2006 -12,3 mrd
ja 2010 14 mrd euroa
Päivittäistavaralla tarkoitetaan elintarvikkeiden lisäksi sellaisia tuotteita, joita ihmiset hankkivat elintarvikkeiden ostosten yhteydessä.- vuosikulutus
Kotitalouksien vähittäiskauppa tavaroissa vuodessa esim. vaatteissa 33 euroa per suomalainen kuukaudessa.
Lääkkeet 2 mrd euroa
Kosmetiikka ja WC 950 milj
Tekstiilit ja käsityötarvikeet 400 milj
Vaateet 2,2 mrd
Jalkineet 500 milj
Huonekalut ja valaisimet 1,6 mrd euroa
Sähköiset kodinkoneet 1,1 mrd
Radiot, televiso, tietokoneet 1,4 mrd
Kellot, korut, urheilutarvikkeet, pelit ja lelut 1,1 mrd euroa.
- syys seuraamus
Suomessa on liian paljon rahaa liikevaihdossa. Rahan takia hintataso on korkea. Yrityksien liikevaihto on 385 mrd euroa vuodessa, mutta bkt vain 90 mrd euroa. BKT tarkoittaa tuotetta mikä on lopullinen tuote kuluttajalle. Rahakauppa on Suomessa suurempaa mitä kulutushyödykkeiden kauppa,
- ulkomaantuonti
Suomessa ei ole energiaa alkutuotantoon. Suomen metsät riittäisi ruoan tuotantoon nykyisellä ruoan tuotannon energiakulutuksella 25 vuodeksi. Ei ole järkeä tuoda Suomeen energiaa ja valmistaa Suomessa ruokaa (voitot).
- tukirahat
Maataloustuesta suurin osa menee muihin käyttötarkoituksiin mitä ruoan tuotantoon. Kaikki toiminta mitä harjoitetaan maaseudulla on maataloustuen piirissä. esim. laajakaistayhteydet, vanhainkodit, johdinsarjojen kokoaminen, matkailu, hevostoiminta. Yhteensä maaseudulle maksetaan maataloustukea 8-9 mrd euroa vuodessa.
- Valehtelet..
Nuo ovat sijoituksia jotka tuottavat hyvän tuoton valtiolle mm ruuasta tulee 10 miljardia veroja, yksin ALVIA 4 miljardia..
- jooodooo
joop, tähän se meni, Kesko ja S-ryhmä ryöstää meidät.
Kohta joudutaan kasvattaa omaa ruokaa. Suomi on niin kallis maa.
Nyt jo kannattaa tuoda Atrian makkaraa Ruotsista, kun siellä on halvempaa!!!
On suomi alasajossa.
Tsemppiä sulle... - perunaa saa säkeissä
oikeaa kotiruokaa, oikeista raaka-aineista, ei hirveästi maksa. Yleensä se ruokakassi kallistuu ns. piilo-ostoksista. kuten pakastevihannekset, ruokakermat, tuorejuustot, pakasteperunat yms. salaatejakin voi vaihdella juuresraaste (esim porkkana ja lanttu) ovat edullisia, ja maukkaita salaatteinakin. Jos jää niitä voi sekoittaa lähes kaikkiin kastikkeisiin ja ruokiin, seuraavana päivänä. Antavat hyvää makua, joten seuraavan päivän ruoka jopa paranee.
lidl kotouttaa voittonsa ulkomaille, kuten valintatalot, ja sivat,( omistajat ulkomaisia) eivätkä jää tukemaan suomentaloutta. Niissä asiointi nostaa veroja, ja lisää suomen ahdinkoa. Sen mitä hinnassa säästät, menetät veroina. Ehkä joidenkin mielestä ei 500 tuhatta työtöntä riitä, minusta se on aika paljon, enkä toivoisi niitä yhtään lisää.
Itse suosin kotimaista. ostan sitten vaikka vähän vähemmän. Tosin monasti joutuu tarkistamaan valmistus tai alkuperämaan tutuissakin tuotteissa. Esim fazerilla kaikki eivät ole suomessa tehtyä. Samoin joku joutsenlipulla merkitty liha saattaa olla ulkomaista alkuperää, riittää kun on jalostettu suomessa, saadakseen joutsen merkin. - annnu-
Miten saa pistettyä 1200 euroa ruokaan kuukaudessa?
Veikkaan että ihan muuta ostoksissa kuin ruokaa.. Meillä pihistetään muusta paitsi ruoasta.. tässäpä esimerkki viimeviikon safkoista kahdelle aikuiselle.
Ma: haukea, uunijuureksia (tuoreista juureksista) kermaviilikastike
Ti:Kanakeitto fileestä
Ke: kanapullia broilerin jauhelihasta, höyrytettyjä kasviksia
To: vegebolognese, (soijarouhe, tomaattipyre, tomaattimurska, tuoreita herkkusieniä, suolakurkkua..) höyrytettyjä kasviksia ja täysjyväpastaa
Tänään (pe:) Täytettyä pitaa (itse tehty leipä) jonne väliin tulee salaattia, lohta, tomaattia ja raejuustoa
Välipalaksi/aamuksi/illaksi kaapista löytyy aina tuoreita hedelmiä, piimää, maitoa, kahvia, täysjyvänäkkäriä, kalkkunaleikettä/kevyt juustoa, kurkkua, tomaattia, mysliä, pähkinöitä (miehelle koska itse allerginen) , maustamatonta jugurttia ja raejuustoa.
Punaiset lihat meillä jätetään kauppaan, koska hyi se maku ja toisekseen kallista, turhaa, kovaa rasvaa..- makarooni1
Kalorimäärä? Paljonko tarvitset vuorokaidessa kaloreita? Ihmiset kuluttavat kaloreita 2 000 vuorokaudessa tekemättä mitään. 2000 kaloria työn tekemisen kuluttamat kalorit 1 000 kaloria yhteensä 3 000. Makaroonista saa nopeita hiilihydraatteja (100 grammaa 350 kaloria). Tarvitaan teoreettisesti kilo makaroonia vuorokaudessa, mutta hiilihydraatit antavat energiaa vain muutamaksi tunniksi. Pitää syödä monta kertaa vuorokaudessa.
- annumobile
makarooni1 kirjoitti:
Kalorimäärä? Paljonko tarvitset vuorokaidessa kaloreita? Ihmiset kuluttavat kaloreita 2 000 vuorokaudessa tekemättä mitään. 2000 kaloria työn tekemisen kuluttamat kalorit 1 000 kaloria yhteensä 3 000. Makaroonista saa nopeita hiilihydraatteja (100 grammaa 350 kaloria). Tarvitaan teoreettisesti kilo makaroonia vuorokaudessa, mutta hiilihydraatit antavat energiaa vain muutamaksi tunniksi. Pitää syödä monta kertaa vuorokaudessa.
Mun kalorinkulutus niinä päivinä kun en treenaa on 1500-1800 riippuen duunipäivästä, meillä tehdään kunnon ruoka kerran päivässä ja lounaat välipalat ;)
- annumobile
makarooni1 kirjoitti:
Kalorimäärä? Paljonko tarvitset vuorokaidessa kaloreita? Ihmiset kuluttavat kaloreita 2 000 vuorokaudessa tekemättä mitään. 2000 kaloria työn tekemisen kuluttamat kalorit 1 000 kaloria yhteensä 3 000. Makaroonista saa nopeita hiilihydraatteja (100 grammaa 350 kaloria). Tarvitaan teoreettisesti kilo makaroonia vuorokaudessa, mutta hiilihydraatit antavat energiaa vain muutamaksi tunniksi. Pitää syödä monta kertaa vuorokaudessa.
Mun kalorinkulutus niinä päivinä kun en treenaa on 1500-1800 riippuen duunipäivästä, meillä tehdään kunnon ruoka kerran päivässä ja lounaat välipalat ;)
- LiiteriinMuulloin
Viinan sijasta Tallinnasta sapuskaa ! Ja nettikaupoista Saksasta ! Lopettakaa suomalaista ostaminen, muuten hintakartelli ei purkaudu !
- ei uskottava trolli
Suomi 24-aloituksen trolli?
Koska oikeasti noin paljon ei menen millään järkevällä normituloisella perheellä ruokaan. Ei ole varaa moiseen elämään.
Miljonäärit erikseen, tai jos ostaa pelkästään valmisruokia Stoccan herkusta.
tai sitten olette näitä rahankäyttö-hukassa-tyyppejä, joita TV-ohjelmissa paapotaan. Vaikka miten isot tulot olisi, ei osata maksaa ensin vuokra- tai lainalaskuja, vaan shoppaillaan velkasi ja sitten itketään luottotietojen menetystä.- juurikin näin
Pävittäistavarakaupassa mikä on suurimmaksi osaksi elintarvikkeita menee keskimäärin 200 euroa kuukaudessa per suomalainen. Neljä henkilöä yhteensä 800 euroa kuukaudessa.
- Laatu ratkaisee
Miten niin ei voi mennä? Eihän tuo 1200€ ole kovinkaan suuri osa kahden aikuisen kuukausittaisista nettotuloista, jos on keskituloinen. Kyllä ruokaan saa rahaa mennä, ja kuuluukin! Köyhissä maissa suurin osa ihmisten tuloista menee juurikin ruokaan. Meillä 800€/kk ruokaan ja kaksi aikuista, halpaa roskaa ei syödä, laatukamaa kyllä. Halvalla ei saa hyvää..
- velat + korot
Sinun 1 200 euroa kuukaudesssa ei ole 1 200 euroa kuukaudessa, se on paljon enemmän. Maaalousyrittäjillä on velkaa noin 3 miljardia euroa ja liikevaihto on 120 prosenenttisesti velkaa ja tästä huolimatta tappiota syntyy noin 30 000 euroa per maatila. Todellisuudessa hinta on paljon suurempi velan takia. Arvio tämän hetkisestä hinnasta velka mukaan lukien on sinun suhteen yli 2 000 euroa kuukaudessa.
- ei kartelleille
Keskittäkää ostoksenne Hitler Herkkuun eli liiteriin, niin säästöä
tulee n. 30% eikä tarvitse elättää ruokakaupan kahta kartellirosvoa.
Kotimaisuusaste tuotteissa kaikilla samaa tasoa. Hinnoissa vaan
huima ero eikä tarvi raivostuttavia bonuskorteja esitellä.
Tyhmimmätkin jo tajuaa korttien tarkoituksen."...eikä tarvitse elättää ruokakaupan kahta kartellirosvoa."
Syvä kumarrus asian puolesta :)
- hähh...
Mita ihmettä te syötte? Meillä menee n. 300€/kk ruokaan ja muihin kodin pakollisiin tuotteisiin, ja neljä henkeä täälläkin..Ja ihan hyvin syödään, joskus jopa liikaa..... joten luulisi 600€ saavan vaikka sisäfilepihviaterian joka päivä!
- Enemmän kuin pötyä
Äkkiä kunnon diili luomuviljelijöiden kanssa.
- hintatietoinen
Ota huomioon vielä terveyskustannukset mitkä aiheutuvat nykyisestä ruoasta. Suomessa hinta ei ole verrannollinen tuotteen kokonaishinnan kanssa. Esimerkiksi maataloustuet maksetaan verona, terveyskustannukset kela maksuna, velat korkojen kanssa jne.
- hinta1
Suomessa joudut maksamaan kaikesta kolminkertaisen hinnan mitä hintalapussa lukee. Tämä näkyy työmäärässä. Teet työtä 40 vuotta 8 tuntia arkisin ylityötä.
- supermarketti
Ei kannat katsoa hintalappua. Hintalappu ei kerro paljon mitään. Hyvä mittari on työmäärä. Esimerkiksi miten paljon työtä teet ostaaksesi 450 euron sohvan mikä valmistetaan tunnissa ja koneellisesti. Maksat 450 euron sohvasta viikon työn. Miten paljon maksat leivästä minkä hinnasta jauhojen ja veden hinta 20 prosenttia ja loput kaikkea muuta jalostusarvoa.
- REALREALITY
Tämän tyylisten trolliketjuen määrä lisääntyy vielä ennen vaaleja.
Tyyli on tuttu:
Joku tuon tyylinen aloitus ja kokoomuslaiset valjastetaan mollaaman aloittaja tuhlariksi.
Ei VARMASTI selviä alle satasen edes 3-henkinen perhe viikossa, vaikka ostaisi kaupasta vain raaka-aineet ja tekisi kotona alusta loppuun ruuan itse. Ei ainakaan pääkaupunkiseudulla.
Jos joku muuta väittää, valehtelee niin, että korvien heilumisen läiske kuuluu tänne asti. Ei tämän tyylisiä ketjuja kannata lukea edes, eikä näitä tietenkään realistiseen tiedon levittämiseen ole tarkoitettukaan.
Päähallituspuolueen provokaatiota, että köyhät ja keskituloiset tajuaisivat pitää turpansa tukossa. - 6j6j63j
Suomessa ovat ahneet kauppiaat ja katteet sen mukaisia.Mersuilla ajelevatja omakotitaloissa asuvat.
- Viisaasti ostava säästää
Meillä menee 600 Eur/kk ruokaan, hygienia tuotteisiin ja dieseliin. Olemme nelihenkinen perhe.
- Ostamme isoja eriä lihoja tarjouksista pakastimeen.
- Levitteet aina tarjouksesta ja juustot myös. Niitäkin isoja eriä. Eivät vanhene.
- Maidot, leivät ja vihannekset/juurekset Lidlistä
- Kalaa viikonlopuksi tarjouksesta
- WC/talouspaperit tarjouksista isoina erinä.
- Ei eineksiä. Ne on kalliita.
- raha haltuun
Joku vois opettaa tielle kk-budjetin pitoa excellillä?
- nuuka
Yksi hyvä vinkki ruoassa säästämiseen: ÄLÄ RUOKI ROSKISTA. Eli ostakaa ja tehkää ruokaa vain sen verran kuin syötte.
- Vähempi on parempi
Nykyään kaikki on muotia ja jokaisella on oma muotinsa vielä siihen päälle..
Olen viimeksi itse ostanut vaatteita kaupasta lähemmäs 10 vuotta sitten.
Joskus sorruin heräteostoksiin ja joka kerta huomasin että vaate jäi kaappiin seisomaan..
Eli opetin itseni ulos kyseisestä touhusta.
Sama asia pätee ruokaan ja pesuaineisiin.
Monesti tulee ostettua tyyliin että kokeilenpa..
Silloin ollaan jo rahaa tuhlattu ja heitetty roskiin.
On ollut sellaisia kavereita ympärillä että on vaatteet kiertänyt kun joku on saanut tai ostanut jotain kaappiin ja vaihtokauppa on toimiva juttu ja tyylit sekoittuu ja tulee ahaa elämyksiä mitä ei kaupasta saa kun ostaa tylsiä tusinavaatteita kaupasta.
Joskus myös tuli heitettyä herätysostos shampoot roskiin ja vajaina joten taas rahaa roskiin.
kotimaista ruokaa yritän syödä ja siten ajatella suomen työllisyyttä mutta aina ei pysty ja silloin ostan ulkomaisen kompromissina.
Ruokaa tulee tehtyä 2-3 päiväksi joka kerralla ja mitä kaapista löytyy niin hyödynnän enkä heitä koskaan ruokaa roskiin.
Ja vaikka kuulostaa nihilistille niin kun shampoo,suihkusaippua tai hammastahnatuubi tuntuu että on tyhjä niin leikkaan saksilla purkin auki ja käytän tuotetta vielä 2-6 kertaa..
Aina kun kaupassa joutuu miettimään että ottaako jonkun tuotteen niin silloin unohda koko juttu silloin on kyseessä rahat roskiin tuote. - Vähempi on parempi
En ajattele että joku summa siihen ja siihen asiaan koska jo siinä ajattelussa olen tuhlannut rahaa.
- Kulinaristikokki
Meillä on samankokoinen perhe kuin avaajalla ja rahaa menee tonni kuussa ruokaan. Ruuan valmistan alusta asti itse, mutta terveelliset, lisäaineettomat ja laadukkaat raaka-aineet ovat Suomessa kalliita. Sitten vielä kun laskee päälle bensat, kun käy ostamassa luomulihaa ja tuoretta kalaa, niin siinäpä on tili sileenä. ;)
- Ylensyönytkin vielä
6-henkisellä perheellämme menee ruokaan noin 200 € kuukausi. Suurinpiirtein näin: 25% kirkkojen ym ruokakasseina ilmaiseksi, molemmat vanhemmat kun työttöminä, 25% seurakuntien ym. parin euron ruokailuina, 25% omasta pakastimesta tai muiden lahjoittamia, 25% S-marketin -30% ja -50% poistotuotteista. Silti saamme kaikkea mitä haluamme, olemme terveitä, lapset eivät valita ja jääkaapit notkuvat ruokaa, myös herkkuja on aina tarjolla. Kyllä se onnistuu kun oppii tavoille. Ja kaiken lisäksi lahjoitamme vielä monta kiloa ruokaa kuukaudessa meitä heikommassa asemassa oleville. Emmekä pode huonoa omaatuntoa siitä että otamme vastaan ruokaa jonka parasta ennen-päiväys oli eilen, muuten se menisi pian roskikseen!
- kotkotkoot
elätte tuhlaavasti... jättäkää pois kaikki mikä ei ole ruokaa siis, limsat ,karkit ja kahvileivät. tehkää ruokabudjetti. jos kiertää tarjouksia ja laittaa ruuan itse niin pitäisi ainakin puolella pienetä ostoksenne.
- Näinon
Kaikista halvimmilla pääsee jos hakee parhaat tarjoukset kaikista ketjuista. Kanta-asiakasohjelmista puuttuu valinnanvapaus. Keskittäminen rajoittaa niin kauan kun kanta-asiakasohjelmat ovat ketjusidonnaisia. Suomeen tarvitaan avoimia ohjelmia.
- asdfaw4fr
Suosikaa Lidliä, älkääkä K- ja S- kartellikauppoja. Hyödyntäkää tarjoukset varsinkin lihan suhteen, se on sikakallista Suomessa. Syökää kasvispainoitteisemmin.
- Kulinaristikokki
Tuo on kyllä totta, että K- ja S-kauppojen liha on kallista ja kaikenlisäksi suurimmalta osaltaan syömäkelvotonta.
- fwrgwrg
Hesburgerin perushampurilainen maksaa 2,60 € .
- Katariina Maria
Kaali on halpaa. Porkkanat ovat halpoja. Perunat ovat halpoja. Sipuli on halpaa. Näistä saa jo aikaan vaikka mitä. Pari kertaa viikossa lihaa, broileria, kalaa. Kasvisruoat todella halpoja ja maukkaita, kun maustaa oikein. Makaronia ja leipää en syö, joten siinä säästän. Herkkuihin olisi varaa, mutta harvemmin tekee mieli. Ruokavalioni sisältää paljon erilaisia keittoja, laatikoita ja pataruokia, ja niitä syön niin kauan kuin ovat syömäkelpoisia. Roskiin ei mene juuri mitään. Jos en halua syödä samaa ruokaa useita päiviä peräkkäin, pakastan. Valmisruoat ja puolivalmisteet ovat käsittämättömän kalliita, en ymmärrä miten kukaan pitää niitä halpoina. Tuttavaperheessä syödään paljon valmisruokia, varsinkin keittoja. Joku kasvissosekeitto maksaa 2e per pikkuruinen annos, nelihenkiseltä perheeltä siis 8e plus leivät, margariinit, ruokajuomat. 8 eurolla ostan jo perunaa, porkkanaa ja sipulia sellaisen määrän, että syön siitä tehtyä kasvissosekeittoa varmaan kaksi viikkoa,ja nelihenkinenkin perhe varmasti pari päivää sen yhden ruokailun sijasta.
Myös juomat maksavat paljon. Juodaanko teillä paljon mehuja ja mehujuomia? Maitokin on kallista, mutta tarpeellista kalsiumin lähteenä. Mehuissa on paljon sokeria, ja niiden hinta nousee jatkuvasti. Ennen kuin vähensin mehunjuontiani, laskin, että minulla meni yksin asuvana ihmisenä mehuihin keskimäärin n. 1,5e / purkki, ja kuukaudessa n. 45 euroa. Neljältä siis 180e... nyt ostan mehupurkin tai kaksi viikossa, maitoa juon ruoan kanssa ja janoon vettä.
Tällä viikolla ruokalistallani on kaalikeittoa. Kaali maksoi viitisen euroa, kilohinta 1,35e.
Porkkanapussi maksoi 0,89e. Isomman olisi saanut suhteessa halvemmalla, mutta tällä kertaa pienemmän pussin sisältö näytti parempilaatuiselta. Paprika maksoi 1,20e. Sipulipussi maksoi euron. Sipulia jäi vielä seuraavaankin ruokaan. Valkosipulilla maustettu tomaattimurska maksoi euron. Normaalisti laitan tuoreita tomaatteja ja tuoretta valkosipulia, mutta kiireessä unohdin ja murska löytyi aivan kassan vierestä :/
Kotimainen peruna & keittokasvis -pussi maksaa kaksi euroa (pakaste) . Sekään ei kovin kallista ole. Isohkon nakkisopan saa aikaiseksi kuudella eurolla (mausteet sitten erikseen, kun jokainenhan maustaa oman makunsa mukaan, niin niiden hintaaon vaikea arvioida. Em. Keittokasvikset ovat isoja paloja, eivät suikaleita tai pahoja keittojuureksia (joita lapsena vihasin). Aivan vastapilkotun näköisiä. Sinettinakki-paketti maksaa 2, 49, ja syötävää siinä on reilusti. Lisäksi sitten vaikka pussi pakastemaissia (1e), purkki tomaattimurskaa (1e) tai vaikka se paprika (1,2e). Tuosta tulee siis ISO kattilallinen keittoa, ja äitini ruokki meidän kolmihenkisen perheemme aikanaan helposti keskikokoisellakin kattilallisella keittoa.
Niin, tuota kaalikeittoa tuli siis kaksi ISOA kattilallista tuohon aiemmin mainitsemaani hintaan. - centin pyörittäjä
Ruokamenoja pienentämään: Kun ei heti nakkaa roskiinjääkaapista niitä missä viimeinen päivämäärä on mennyt pois. Esim maidon ja kerman voi hyödyntää puuroihin, sämpylöihin, lettuihin, kastikkeisiin perunamuusiin.
Jokaisella aterialla ei kannata juoda maitoa tai juicea. Raikas hanavesi parasta, jos se kyllästyttää niin joskus joi lisätä sitruuna tai omenasiivuja vesikannuun antamaan makua.
Osta tarjouksesta maustamatonta lihaa/ jauhelihaa, kanaa, kalaa isompi erä ja tee heti siitä erilaisia ruokia pakasteeseen. Muista merkitä pakasteteippiin mitä rasia sisältää ja päivämäärä milloin sen valmistitte. Mikään ei ole niin tympeää kuin alkaa sulattamaan pakasteesta lihakönttiä päivällistä varten.
Kotimaiset vihannekset ovat halpoja, kilon pussista porkkanoita saa vaikka mitä lisuketta, jos kaikki raaste ei ole mennyt ruokailulla niin sen voi laittaa sämpylöihin tai keittoon tai riisin sekaan. Samoin lanttu ja muut juurekset.
Pyydä lapsesi mukaan ruoan valmistukseen ja aterioiden suunnitteluun ja joskus ruokakauppaan ostoksille. Tehkää budgetti juuri sille ostosreissulle jota ei saa ylittää. Jos lapsesi ostavat heräteostoksia sillä reissulla niin anna olla opetukseksi että muuta ruokaa ei sitten sinä päivänä voinut tehdäkään. Lasten kanssa ostoksilla kannattaa olla aikaa, kynä ja vihkonen mukana johon merkitä ostos ja sen hinta niin he oppivat paremmin.
Tai sitten antaa lapsille se viikkoraha 5 E / lapsi ja he itse saavat ostaa chipsit ja karkit / limpsat /energiajuomat niillä rahoilla. Tuon käytännön voisi oikeastaan omia aikuinenkin.
Jos teille ei tule mainoslehtisiä niin tarjoukset näkyvät netiltä. - Hyvä tulee
SE ON TOTTA, ETTÄ SE OLI PASKA PUHETTA, ETTEI HINNAT NOUSE KUN EUUHUN LIITYTTIIN,.600 e on paljon, vaikka teitä onkin neljä. itse supistaisin se 400e, koska on pakko,,laskutkin on maksettava...Laita uusiksi perheen ruokamenot, kyllä sinä onnistut, et vain käy jokapäivä kaupassa, koska silloin osta useimmiten myös turhaa...Onne matkaan.
- svittustna
Mitähän vitun hanhenmaksapalleroita ja lampaan persettä ap:n perhe syö jos kymppi menee päivässä nuppia kohti? Ei helvetti miten paljon.
- seon noin satanen
ja viikko sekin kotiruokaa eli noin 14€/pv.
- semikarppi
Kertoisit nyt ensin sellaisia perusjuttuja kuin minkä ikäisiä ne henget on, ja syökö joku mahdollisesti koulussa, työpaikalla tms? Kiivainta kasvupyrähdystä elävän paljon liikkuvan teinin kulutus kun on ihan eri luokkaa kuin vuoden ikäisen, tai pienikokoisen passiivisen vanhuksen.
Mutta joo, paljon teillä menee. Minua on yksi henki, ja menee 200 euroa kuussa, ja se jo sisältää työpaikkalounaat ja satunnaisen muun ulkona syömisen.
Jättäkää nyt ensinnäkin ne valmiina ostetut leivonnaiset ja karkit kauppaan ja leipokaa imellykset itse. Jos on kouluikäisiä lapsia niin se on mukavaa puuhaa niiden kanssa, nohevat tapaukset osaa auttaa nuorempinakin.
Karppaaja varmaan tietää että rasva ei ole vaarallista, ja osaa ostaa niitä halvempia rasvaisia ruhonosia. Esim. sianlapa jotain 6 euroa kilo, moni leipä on kalliimpaa. Suosittelen rasvaisesta lihasta ja kauden edullisimmistä kasviksista hauduteltuja keittoja ja patoja.
Papuja ja linssejä kannattaa opetella käyttämään. Siis ei valmiita purkkipapuja vaan kuivattuja, keittelet itse ja pakastat kerta-annoksina.
Aamiaismurojen ja -jogurttien sijaan kaurapuuroa ja siihen maun mukaan voi- tai hillosilmä, tai kumpikin. Halvin hillo on puolalaisista omenoista itse keitelty omenasose.
Henk.koht. olen sitä mieltä että rahka on vähän turhaa ja kallista. Eipä tule osteltua, paitsi satunnaisesti jos rahkapiirakkaa tekee mieli.- semikarppi
Niin joo sellainenkin halpa makea juttu on kuin kiisseli. Opetelkaa tekemään itse jälkiruokia, niin ei tarvitse valmista makeaa niin paljon ostaa. Sokeri itsessäänhän on melkein ilmaista.
Joku tuolla suositteli jättämään leikkeleet ja juuston pois. Osin olen samaa mieltä: voileivät tuppaa tulemaan kalliimmaksi kuin oikea ruoka. Mutta jokin Lidlin arkijuusto tms. ei paljon maksa, usein halvempaa kuin leipä jonka päällä se kuljetetaan suuhun.
Ja tosiaan katse kilohintoihin!
Paljonkos tuossa laskussa muuten mahtaa olla aikuisten kaljoja ja sidukoita?
- rahan säästäjä
Keskittäkää ostoksenne Lidlee. Esimerkiksi ananas maksaa Prismassa 4 euroa ja Lidlessä 2 Euroa.
- 121729
Aika moni näyttää syövän vessapaperia ja shamppoota!
Suosittelen säästämään kuitit ainakin parin kuukauden ajalta. Saatte koko perheelle yhteistä tekemistä kun tilastoitte kulunne ja ehkäpä huomaatte joidenkin kohteiden olevan yllättävän suuria ja turhia. - Hamsteriäiti
Minä teen aina välillä seurantaa ruokamenoista. Säästän kuitit ja kirjaan kolmen kuukauden ajalta kaikki ostot ylös. Jos vertaa eri vuosien ruokamenoja toisiinsa, niin kannattaa verrata keskenään samoja kuukausia. Eri kuukausinahan ruokamenot ovat erilaisia. Ainakin miedän perheessä.
Syksyllä vihannekset on halpoja niin niitä ostetaan paljon, talven varalle ja kevääksi asti pakastimeenkin. Varsinkin paprikaa pilkon syksyllä pakastimeen, koska se on kevätpuolella niin kallista.Vihannesostot ei kyllä kovin paljon nosta elo-syyskuun ruokalaskua silti. Heinäkuussa laitetaan mansikat pakastimeen, ja se näkyy heinäkuun ruokamenoissa heti. Mutta sitten elokuussa poimitaan metsämarjoja, ne on ilmaisia. Joulukuussa ostetaan ylimääräinen kinkku ja pilkotaan se pakastimeen, niin on tammi-helmi-maaliskuuksi lihaa pitsoihin, piirakoihin ja keittoihin.
Kalleimmat menot meidän seurannan mukaan on yleensä alkukesästä, touko-kesäkuussa. Yleensä lihan hinta nousee heti kun grillikausi alkaa, ja vihanneksetkin ovat vielä aika kalliita. Alkukesän kaliita menoja voi alentaa poimimalla nokkosia ja tekemällä nokkoslettuja, nokkoskeittoa ja nokkosmunakasta. Kun kerää nokkosia talveksi pakastimeen, niillä voi alentaa ruokamenoja pitkin vuottakin. Ei tietenkään kukaan pelkkiä nokkosia syö, mutta kun pari kertaa kuussa tekee nokkosruokaa, niin kyllä sekin jo alentaa menoja. - jattasdiary
Ilmaista super ruokaa luonnosta kaikkien saatavilla.:)
http://jattasdiary.blogspot.fi/2014/05/villivihanneksia-ja-bataattia.html - Ilmainen neuvo
Nyt kannattaa kerätä nokkosia koko vuoden tarpeisiin. Muovikassin, korin tai ämpärin kanssa metsään, hanskat käteen ja sakset mukaan niin homma hoituu joutuisasti. Saksit puhtaalta paikalta nokkosen versoja ja lehtiä mukaasi. Kotona laitat ison kattilan puolilleen vettä kiehumaan, huuhtelet lehdet ja nostat pariksi minuutiksi kiehuvaan veteen. Sen jälkeen nostat lehdet vedestä siivilään tai lävikköön, puristelet ylimääräiset vedet pois ja silppuat lehtimassan veitsellä pieneksi silpuksi. Pakastat annospuseihin tai pieniin rasioihin, noin 1 dl riittää kerta-annokseksi. Isosta muosikassillisesta tai 10 litran sangollisesta lehtiä tulee valmista nokkossilppua noin 12 annosta. Siitä voi tehdä vuoden aikana nokkoslettuja kerran kuussa.
- Viisas mies
Kannattaa alkaa karppauslinjalle, aluksi ruokalasku kasvaa, kun jää halpa vatsan täyte- sairauksien aiheuttaja vilja pois. Sitten kun kuukaudessa tulee ihmiselle ominainen normaali ruokahalu, niin ruokaa menee enää 1/4 entisestä ja olo on hyvä.
Todisteeksi tästä, kerron, että te olette lihavia koko perhe. Ihmisen lihaksien kuuluu näkyä. Ei kuulu olla mikään anorektikko missi vaan proteiinia syövä , pitkään elävä mieleltään terve ihminen. - Nalle puh
Meillä on viisihenkinen perhe, ja menee kauppaan 600€ /kk sis. Kaiken. Tee päivä budjetti 20€, sit valmistat kaikki itse. Päiväruoka on samaa kuin edellinen iltaruoka. Niin ja joka päivälle on oma pääaine. Ma:kala, ti:kana, Ke:jauheliha, to:kokoliha pe:pizza/tortilla la:keitto su:ulkona syöminen tai vanhat jämät. Toimii eikä ole tarvinnut syödä huonosti.
- Mitäs helvettiä
saa kyllä tuhlata ihan mielinmäärin että saa menemään noin paljon rahaa kuussa ruokaan! Vaikka miten söis vihanneksia, hedelmiä, lihaa ja muuta oikeaa sapuskaa niin meilläkään ei mee kahdella henkilöllä viikossa enempää kuin korkeintaan joitain kymppejä, riippuen mitä kaapissa jo on. Mutta satasta ei kyllä koskaan mene, ehkä 30-50 euroa. Kalleimmillaankin siis tekee kuussa parisataa. Syömme hyvin emmekä ole nälässä. Me vain emme ramppaa jatkuvasti pikaruokaloissa (=vitun kallista ja ravinneköyhää), emme tupakoi, juurikaan käytä alkoholia jne. Terveet elämäntavat ja normaalit syömiset niin ei kyllä pala tonnikaupalla kuussa rahaa. Niin ja lidl on halpa ;)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1211841
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1381676Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill551548Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1671372Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1741356- 1511326
- 521228
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761173- 591158
- 1191045