Alistava työpari

miä

Aloitin puolisen vuotta sitten uusissa tehtävissä ”juniorina” ja työparini on ”senior”. Jo haastatteluissa tein selväksi että mikäli junior tarkoittaa ”assistenttiä”, en ole työstä kiinnostunut ja vastaus oli että teemme samoja töitä tulevan työparini kanssa ja olemme samalla ”tasolla” vaikka toisella tietenkin on enemmän työkokemusta kyseisistä tehtävistä.

Työparini yrittää vierittää minulle kaikki paperi- ja ”ei niin mielenkiintoiset” hommat tai hommat jotka on itse aloittanut mutta ei haluakaan hoitaa loppuun. Meillä ei ole selkeää työnjakoa mikä tekee tilanteesta vaikean. Tilanne on pikkuhiljaa lipunut tähän koska minulla ei ole paljoa aiempaa kokemusta kyseisistä tehtävistä ja pidin aluksi näitä ”administratiivisia” tehtäviä (tai ainakin osaa niistä) oleellisena osana työn, työkalujen ja prosessien oppimista. Nyt työn jakamattomuus aiheuttaa tuplatyötä, epäselvyyttä että kuka hoitaa mitä ja em. epätasapainoisuuden tehtävien jaossa.

Työparini on kerran jopa esitellyt minut ”harjoittelijana”. Olen 30 v (vaikkakin ikäistäni nuoremman näköinen), valmistumisesta ja harjoitteluista on jo jokunen hetki ja olen ollut kyseisessä firmassa töissä 5 vuotta. Juniorin pitäisi olla vain sisäisesti käytettävä nimike mutta silti työparini joskus esittelee minut juniorina ja itsensä seniorina. Näin käy erityisesti niissä tilanteissa joissa vastapuoli huomioi minut ”täysivaltaisena” (ja antaa minulle mahdollisesti enemmän huomiota kuin työparilleni) eikä vaan ”mukana pyörivänä tyttösenä”.

Ehdotinkin esimiehelleni työnjakoa X mitä hän ei kuitenkaan puoltanut. En ollut valmistautunut ehdottamaan muuta työn jakoa ja keskustelu asiasta jäi lyhyeksi. En halunnut mainita näistä ongelmista työparin kanssa koska ajattelin että ehdottamani työnjako olisi looginen ja poistaisi ongelmani. Esimiehemme ei ole samassa toimipisteessä joten hän ei tiedä juurikaan miten päivittäin työn teemme.

Aikeissani on soittaa ensiviikolla esimiehelleni ja sanoa että joko minulla tai työparilla on väärä kuva siitä että mikä minun toimenkuvani kuuluisi olla. Ja että voisiko hän vahvistaa että olenko ”assari” vai ”asiantuntija”. Jos vastaus on että ”assari” (tai mitään siihen suutaankaan) niin olen kyllä aika yllättynyt ja alan hakea muita töitä. Jos vastaus on ”asiantuntija” niin keskustelen työparini kanssa että miten jatkossa toimitaan. Oikeastaan soitan esimiehelleni myös sen takia että hän on tilanteesta tietoinen ennen kuin keskustelen työparin kanssa. Muuten työpari voi muotoilla esimiehelleni minkälaisen tarinan tahansa.

Hulluutta on että olen antanut tämän jatkua jo puoli vuotta vaikka jo muutama kuukausi sitten tuli ns. ”raja vastaan”. Oma syyni, tiedän. Mutta jotenkin jäin vain odottamaan että kyllä se muuttuu sitten kun…

Onko muilla kokemusta vastaavasta ja miten selvititte asian?

1

333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuleva seniori

      minulla oli töissä sama juttu menossa, onneksi esimieheni kuitenkin kuunteli minua koska minulla oli uusia näkemyksiä miten työtä voidaan helpottaa (ei tarvitse mennä monen mutkan kautta) ja tämä seniori jätti minut rauhaan - vaikka vieläkin esittää "kuinka kiireistä" tahansa niin pidän oman puoleni enkä kasaa enää paskaa niskaani (minä 25, senior 55).

      Mites tämä sinun jutun nyt kävi, saitko puhuttua esimiehen kanssa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      272
      3392
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1873
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      28
      1537
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1421
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1068
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1014
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      66
      926
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      796
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      707
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      696
    Aihe