Poikani on nyt 1v5kk. Olin yksinhuoltaja vuoden verran.Sitten löysin ihanan miehen joka piti poikaani heti niin kuin omaansa,hän oli pojalle todella kiltti ja ihana.Kaikki oli hyvin,tiesin löytäväni sen oikean.
Nyt olemme kihloissa ja muutimme n.2kk sitten yhteiseen asuntoon.Muuton jälkeen kaikki muuttui.
Mies alkoi kieltämään ja torumaan poikaa ihan liikaa. Tukistaa ja nappaa sormille,huutaa ja karjuu,kerran jopa lyönyt kaukosäätimellä pepulle,niin että tuli oikein kunnon mustelma. Ja pinnasänky on muka hyvä rangaistuspaikka, jos poika ei kerrasta usko kieltoa,niin sitten tämä joutuu sänkyynsä. Olen sanonut että poika rupee äkkiä pelkäämään nukkumaan menoa.
Kaikki mitä poika tekee on muka väärin,kaikesta hän kieltää...
Ollaan sukulaisten kanssa yritetty sanoo että poika on nyt juuri siinä iässä että kaikki kiinnostaa.
Tottakai välillä täytyy vähän kieltää,mutta ei niin kuin tämä mies sen tekee.
Nyt poika ei edes enää itke isäpuolensa perään,kun tämä laittaa takin päälle ja lähtee ovesta,aluksi näin oli.Ja poika jopa on rauhallisempikin kun mies ei ole paikalla.
Mutta sitten taas joskus mies on pojalle niin ihana ja kiltti. Pissattaa potalla,käyttää suihkussa,syöttää,leikkii...
Kai vähän miettii, kun olen sanonut että me lähdetään sitten tästä perheestä jos tämä jatkuu näin!!!
En tahdo erota,mutta ajattelen lapseni parasta,tietenkin, ja jos tämä ei muutu niin sitten pakkaan tavaramme ja lähdemme...
Mitä muuta voisin tehdä???????
Nyt olemme kihloissa ja muutimme n.2kk sitten yhteiseen asuntoon.Muuton jälkeen kaikki muuttui.
Mies alkoi kieltämään ja torumaan poikaa ihan liikaa. Tukistaa ja nappaa sormille,huutaa ja karjuu,kerran jopa lyönyt kaukosäätimellä pepulle,niin että tuli oikein kunnon mustelma. Ja pinnasänky on muka hyvä rangaistuspaikka, jos poika ei kerrasta usko kieltoa,niin sitten tämä joutuu sänkyynsä. Olen sanonut että poika rupee äkkiä pelkäämään nukkumaan menoa.
Kaikki mitä poika tekee on muka väärin,kaikesta hän kieltää...
Ollaan sukulaisten kanssa yritetty sanoo että poika on nyt juuri siinä iässä että kaikki kiinnostaa.
Tottakai välillä täytyy vähän kieltää,mutta ei niin kuin tämä mies sen tekee.
Nyt poika ei edes enää itke isäpuolensa perään,kun tämä laittaa takin päälle ja lähtee ovesta,aluksi näin oli.Ja poika jopa on rauhallisempikin kun mies ei ole paikalla.
Mutta sitten taas joskus mies on pojalle niin ihana ja kiltti. Pissattaa potalla,käyttää suihkussa,syöttää,leikkii...
Kai vähän miettii, kun olen sanonut että me lähdetään sitten tästä perheestä jos tämä jatkuu näin!!!
En tahdo erota,mutta ajattelen lapseni parasta,tietenkin, ja jos tämä ei muutu niin sitten pakkaan tavaramme ja lähdemme...
Mitä muuta voisin tehdä???????
Vastaukset 21
Vanhimmat
Onko TV ja kaukosäädin sinun omaisuuttasi, koska kumppanisi ei pelännyt että kaukosäädin menee rikki.
Voin lohduttaa, että lasten omat isätkään eivät aina jaksa pienten lasten kanssa, vaan kiintymys heihin kasvaa, kun he ovat vähän vaivattomampia - jotain 5. Harkitse ainakin, kannattaako tehdä nykyisen kaverisi kanssa yhteisiä lapsia.
Jos tällä miehellä ei ole omia lapsia, niin hän ei varmaan osaa kohdella lastasi oikein. Luulen, että oman lapsen kanssa kasvaa eritavalla isyyteen kuin vieraan lapsen, jota ei ole vauvasta asti hoidellut. Onhan se tunne sidekin aivan toinen.
Teidän kannataisi puhua asiat selviksi, eikä odottaa että toinen tajuaa kaiken mitä toinen ajattelee. Ja kun sinä olet kasvattanut lapsesi vauvasta asti, osaat myös kohdella tietyissä asioissa omalla tavallasi.
Sinun on myös tehtävä miehelle selväksi, että lapsi on sinulle tärkein, etkä hyväksy häneen kohdistuvaa ilkeyttä, sillä se satuttaa myös sinua.
Jos mies rakastaa sinua, hän kunnioittaa sinun tahtoa tässä asiassa, ellei ei se mies ole arvoisesi.
Avokkisi on nyt astunut arkeen, ehkä se aikaisemmin on ollut helpompaa elää lapsiperheessä kun ette ole asuneet yhdessä, hönellä on kuitenkin ollut mahdollisuus livahtaa omaan kämppään jos on alkanut kuumentua liikaa? Kyllähän vaikka hän olisi lapsen oma isä, pinna saattaa palaa ja sitä on niin hermostunut tietyssä lapsen kehitysvaiheessa että toruu ja kieltää yms. enemmän kuin olisi tarvekaan, kun rasavilli viipottaa pitkin asuntoa tekemässä "tuhojaan". Sinun täytyy jutella avokkisi kanssa, turha tuonikäiseltä lapselta on odottaakaan sitä että uskoisi ja tottelisi, ei liiallinen jatkuva huuto tai kiukuttelu puhumattakaan rangaistuksista ole oikein. Tuo on totta että jos pinnasänkyä pidetään rangaistuspaikkana, teillä on kohta ongelmia nukkumisen kanssa. Poika oppii tosiaankin pelkäämään sitä ja pitää sänkyyn laittamista rankaisuna vaikka olisi nukkumaanmenon aika. Eikä tuollaista tule hyväksyä että millään esineellä tai edes kädellä lyödään, kyllä on kovasti läimäyttänyt jos on mustelma jäänyt! Mietipä sitä että mitä tulevaisuudessa tulee olemaan jos mies jatkaa tuolaista käytöstä, lapsi kasvaa ja niin myös avokkisi otteet sen mukaan...Kyllä nyt on kova keskustelu paikallaan!
Kyllä ainakin minulle lapsi on kaikki kaikessa, eli lapsen hyvin vointi ja viihtyvyys on etusijalla. JOs mies ei rankentavan keskustelun jälkeen muuta tapojaan, niin ehkä lapsen kannalta olisi paras ratkaisu että eroatte. Kyllä lapsella täytyy sentään omassa kodissa olla hyvä olla.
Teidän kannattaa puhua yhteiset pelisäännöt selviksi ja kirjaatte ne, vaikka paperille.
Jollei mies ymmärrä noudattaa yhdessä suunniteltuja pelisääntöjänne, niin jätä mies.
Kannattaa miettiä, kumpi on sinulle tärkeämpi, mies vai oma lapsesi? Pitää myös muistaa, että noin pieni lapsi, lähes vauva vielä, ei pysty puolustautumaan mitenkään isoa aikuista miestä vastaan. Vaikka lapsi olisi teidän yhteinen, hänellä ei olisi oikeutta käyttäytymiseensä silloinkaan. Kysymys on silkasta pahoinpitelystä.
Todennäköistä on, että kun lapsi kasvaa, tulee uhmaiät ym., myös miehesi otteet kovenevat. Onko hän itse saanut lapsena selkäänsä?
Tottakai lapseni on minulle kaikkein tärkein!!!
Hän ei mielestäni ole itse saanut lapsena selkäänsä,mutta hänen isänsä kuoli kun mieheni oli 1 vuotias.En sitten tiedä että vaikuttaako tämäkin jotenkin hänen käytökseensä???
Nyt olen vielä huomannut sen että jos poika tekee pahojaan kun mieheni kaverit on täällä,niin hänelle varmaan tulee se "näyttämisen" tarve että silloin hän eniten melkein poikaani komentaa.
Tosin komentaminen on jo vähentynyt kun sanoin että kaikki tai ei mitään!!Eli että hänen on rakastettava poikaani yhtä paljon kuin minua.
Ei kaukosäätimellä saa mustelmaa aikaiseksi, varsinkin jos on vaippa.
Asia saattaa olla niin, että perheellisen elämään hyppääminen ikään kuin yhtäkkiä aiheuttaa vääränlaisia reaktioita suuhteessa lapseen. Ymmärsin niin, että kunnioitat puolisoasi siinä määrin, että annat hänen toimia "väärin" puuttumatta suoraan niihin tilanteisiin. Uusi elämänvaihe vaatii aina paljon ponnisteluita ja joskus on hyvä käydä puhumassa niistä ulkopuoliselle asiantuntijalle.
Itse tapasin nykyisen avomieheni vanhemman poikani ollessa 5-vuotias. Aluksi kaikki meni hienosti, sekä minä että poikani olimme onnellisia perheeseemme tulleesta miehestä. Sitten syntyi yhteinen lapsemme ja vaikeudet alkoivat. Jotenkin minun poikani muuttui miehen mielestä huonosti käyttäytyväksi ja epänormaalisti kehittyneeksi lapseksi; mikään ei enää kelvannut. Yhteinen lapsemme sen sijaan on rakastettu - ainoa pelko miehellä on nyt, että hänestäkin tulee minun poikani kaltainen.
Ennen uuden miehen tapaamista ajattelin aina, että poikani on etusijalla ja jos tapaan jonkun, niin hänen on hyväskyttävä minun lapseni. Kuitenkin elän nyt suhteessa, jossa oma lapseni ei ole hyväksytty enkä pääse tästä irti. Yhteiselle lapsellemme mies on ihan hyvä isä; toki jatkuva riitely alkaa vaikuttaa jo pienempäänkin poikaan.
Joten neuvona sinulle: irtaudu tuosta suhteesta ajoissa; nyt se on helpompaa kuin myöhemmin. Sellaisia hankaluuksia, joista kerroit on tosi hankala uhohtaa ja antaa anteeksi. Niistä kertyy suhteelle sellainen painolasti, ettei elämä yhdessä voi olla kovin seesteistä.
No,samanlaisia neuvoja olen saanut itsekin ja tässä sitä edelleen valitan...
Olin äitini vanhin lapsi ja hän sai lisää lapsia uuden miehensä kanssa. Minun jatkuva kiusaamiseni vaikutti heidän herkkään vanhimpaan lapseensa paljon ja hän teki itsemurhan aikuisena.
Miksi yritätte väkisin uutta suhdetta vaikka entisenkin olette saaneet kaatumaan?
Miehelle lapset jotka ovat omaa verta ovat hyvin tärkeät, ilmeisesti paljon tärkeämmät kuin naiselle. Te voitte koittaa puhua uudelle miehelle 'järkeä', voitte käydä perheneuvojien luona tai tehdä mitä tahansa mutta tämä asia ei muutu miksikään: aikaa myöten toisen siittämät kakarat rupeavat vituttamaan.
Se on miesten sisäänrakennettu ominaisuus, miehet ovat sellaisia. Tietenkin voitte uskotella itsellenne, että voitte muuttaa miehen suhtautumisen aikaa myöten mutta se on itselleen valehtelemista, tämä ominaisuus on perua luolamiesajoilta eikä sille voi puhumalla tai muutenkaan tehdä yhtään mitään.
Miksi siis epätoivoisesti yrittää etsiä uutta miestä elämäänne? Teillä on jo perhe ja ainakin joskus ollut mies, ei ne lapset tyhjästä synny. Olkaa tyytyväisiä elämäänne sellaisena kuin se on. On itsekästä yrittää saada siihen uusi mies sopimaan mukaan, sotkette vain kaikkien elämän, varsinkin lasten.
Niin olihan minulla suhde hetken poikani isän kanssa...Olisiko minun pitänyt jäädä siihen suhteeseen kun tämä mies joi kaiket päivät ja kännissä haukkui ja syytteli ja hakkasi??!!??
Kun tulin raskaaksi,päätin lähteä siitä suhteesta ennen kuin lapsi syntyy...Siitä miehestä ei todellakaan ole isäksi...
Olisi varmaan paikallaan nyt keskustella ihan vakavasti ja tosissaan kasvatuslinjoista. Sinä vastustat kaikkea fyysistä kurittamista? No, minusta se ajattelu on ihan oikein. Minulla on 1 v lapsi, ja olen sitä mieltä ettei ole oikein edes luunappi tms. Olemme miehen= lapsen isän kanssa samoilla linjoilla.
Minua on kuritettu fyysisesti pienenä. Miestäni ei. Silti hän on kasvanut kurissa ja nuhteessa , siis perheessä on ollut varsin tiukka kuri. Ja on ihastuttavaa seurata nyt, miten hyvät ja lämpimät ja kunnioittavat välit hänellä on vanhempiinsa ja miten lämpöisesti ja hyvin tämä perhe kohtelee lapsia.
Tavallaan miehesi on nyt "arki-isä" lapsellesi. Miehesi on myös vastuullinen suhteessa lapseen ja myös hänellä on oikeus niin hyviin hetkiin lapsen kanssa, kuin komentamiseenkin. Mutta minusta tuo fyysinen kurittaminen on väärin, noin pieni kyllä oppii tottelemaan EI-sanaakin.
Kavereiden aikana näyttämisen halu, ja nimenomaan niin, että käydään käsiksi puolustuskyvyttömään lapseen, osoittaa sen, että miehesi on lapsellinen ja kyvytön isän vastuuseen.
1.5 v lapsi ON PIENI! Vielä 5-vuotiaskin, jopa 10 vuotiaskin ON PIENI, kyse on kuitenkin LAPSESTA.
Ajatus, että lapsi huomioidaan vasta sitten kun lapsi on "kivassa iässä" esim. 5-vuotiaana - vasta sitten lapsen kanssa ryhdytään tekemään ja touhuamaan.. en ymmärrä tätä. Suhde lapseen luodaan jo vauvasta. Miehesi luo tätä suhdetta nyt, ja se on tosi helppoa, koska lapsi on noin pieni .- verrattuna jos kyseessä olisi teini-ikäinen tai koululainen.
Hän ei näköjään halua luoda HYVÄÄ suhdetta. Hän ei näköjään halua olla "isänä" lapselle, koska kohtelee häntä huonosti.
Tuolla menolla lapsesi ei tule kunnioittamaan isäpuoltaan, mutta ei hän kunnioita sinuakaan - sinähän sallit kaiken tapahtua!!!
Kerron vielä yhden jutun, vaikka tästä nyt tuleekmin pitkä juttu, tositarinan, miten kävi pojalle jota isäpuoli kohteli huonosti.
Isäpuoli astui äidin ja pojan elämään kun poika oli ihan pieni. He saivat vielä yhden tai kaksi yhteistä lasta, joita isä kohteli hyvin, mutta tätä poikapuoltaan hän kohteli aina huonosti. Haukkui ja arvosteli, nimitteli: kypärämyssy-villamyssyssä poika näytti munapäältä. Ja sitä rataa.
Poika sai fyysistä kuritusta jo pienestä pitäen.
Pojalla meni koulu huonosti ja noin 11.-vuotiaana hän vietti vapaa-aikansa kaupungilla kännäämässä. Hän valitsi semmoisen kaveriporukan.
Äiti ei saanut lapseen mitään otetta eikä poika kunnioittanut äidin komentoja tai käskyjä: eihän äitikään ollut kunnioittanut omaa lastaan, vaan oli antanut miehensä kiusata ja lyödä häntä!
Viikonloppu-kännäämisen lisäksi kuvaan tuli pikku näpistyksset ja niin edelleen..... Tällä hetkellä poika on täysi-ikäinen, en tiedä mitä hänelle kuuluu. Toivon, että hyvää; että on päässyt tuon kaiken yli.
Viimeksi kuulin hänestä kun hän oli yläasteikäinen ja saanut jo sakko- yms. tuomioita pikku rötöksistään. Ja alkoholi ainakin kuului vahvasti kuvioihin, "kartsalla hengailu" ja kännääminen.
Äiti kuitenkin tavallaan hylkäsi lapsensa antamalla miehensä kohdella huonosti. Lapset olivat eriarvoisessa asemassa toisten saadessa inhimillisen kohtelun ja yhden ollessa isäpuolen pilkan ja väkivallan kohteena.(väkivallalla tarkoitan myös näitä luunappeja ja tukistuksia).
Teillä ei ole muita lapsia, yhteisiä. Vielä.
päädymme siihen tosiasiaan, että lapselliset seurustelkoon lapsellisten kanssa ja lapsettomat lapsettomien kanssa. Muutoin yhteiselosta ei tule mitään.
Yksinkertainen on kaunista ja elämää voi yksinkertaistaa jakamalla selkeitä ohjeita tyyliin: olisit tehnyt semmosen ratkaisun etkä tommosta
Se vaan ei mene niin. Elämä ei ole yksinkertaista, ei vaikka sen kuinka yrität semmoseen muottiin sulloa.
Tiedäthän sen dna:n mainoksen: -onpa kallis. - niin. Mut elämä on!!
Sen voisi muuttaa myös muotoon: - onpa monimutkaista. - niin, mut elämä on!! (dna:n laskutussysteemit ovat varsin monimutkaiset..:)
Voithan sinä omalle elämällesi asettaa tavoitteita ja toimintamalleja ja suunnitelmia, joita sitten myös noudatat, tapahtui mitä tapahtui.
Mutta me muut onnettomat, me, joilla "maito on kaatunut" ja "vahinko tapahtunut" emme kaipaa jossitteluja. Jos ja kun kysymme nykytilanteen ongelmaamme ideoita ja ajatuksia ja haluamme jutella niistä, ei tilannetta auta tuo "turha itkeä kun maito on kaatunut " -ajattelu. Eletään tässä ja nyt, katse eteenpäin suunnattuna (EIKÄ Kävellä selkä edellä tulevaan, vain mennyttä tuijottaen).
Niin, ja vaikka lapselliset seurustelisivat lapsellisten kanssa, eivät asiat sittenkään välttämättä ole yksinkertaisia ja kaikki tykkää kaikista. Eiköhän riitä, että tulee toimeen siippansa lasten kanssa; rakastaa ei tarvitse.
Toisessa ketjussa eräs kirjoittaja mainitsi että...
"Eiköhän riitä, että tulee toimeen siippansa lasten kanssa; rakastaa ei tarvitse."
Itselläni ihan sama tilanne. Tosin, voiko olla niin että juuri se että ei rakasta toisen lasta, aiheuttaa helpommin negatiivisia tunteita lasta kohtaan? ...ja estääkö se taas rakastamasta?
Tarkoitan tilannetta jolloin yhteistä kahdenkeskistä aikaa ei ole puolison kanssa paljoakaan vaan avovaimoni lapsi(5v) on miltei aina läsnä. Itseäni ainakin välillä alkaa "vituttaa se tenava" :)
Itse tosin en ole uskaltanut asiasta mainita koska en tiedä miten avokkini reagoisi siihen. Ymmärtäisikö hän ja järjestäisi enemmän yhteistä aikaa vai pääsisinkö takaisin sinkkumiesten kerhoon...
Miten muut? Kommenttia niin miehiltä kuin naisiltakin... Olen huomannut että en ole ainoa palstalla jolla on vastaava tilanne.
Meinasin itkun tirauttaa kun luin juttuasi. Minun neuvoni on, että älä enää edes katso mieheesi päin. Tiedän sen kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, sillä itse olen se aikuiseksi kasvanut lapsi, jota on kohdeltu kuten miehesi kohtelee lastasi. Kysy itseltäsi haluatko että lapsesi joutuu kärsimään silmittömästi koko elämänsä ajan? Vaikutukset lapseen ovat suuremmat kuin sivusta katsova aikuinen voi ymmärtää.
Itse tein päätöksen eilen, että nyt riittää, ja laitoin tänään asuntohakemuksen vetämään...
Mulla on 4,5 vuotias poika ja oon asunut avoliitossa nyt puolitoista vuotta. Aluksi mies hyväksyi lapseni, leikitti ja piti hyvänä. Pikkuhiljaa on alkanut kuitenkin ärsyyntymään yhä enemmän ja enemmän tenavaan ja sanonut, ettei jaksa kuunnella koko lasta.
Tilanne on äkkiä mennyt pahemmaksi, onhan huutamista pariin otteeseen ollut, mutta nyt kuvaan on tullut lapsen haukkuminen idiootiksi ja eilen olis kyllä piessyt lapsen varmaan hyväksi, jos en olisi ehtinyt väliin ajoissa. Se oli sitten ensimmäinen ja viimeinen kerta...
Sen verran säikäytti tajuamaan asioita, että parempi muuttaa pois, ennemmin kuin antaa lapsen kärsiä. Tänään poika sanoi, että pelkää isäpuoltaan. Nyt sitten ollaan muuttotouhuissa...
...tämäpä onkin yhteiskunnassamme sellainen tabu asia josta ei puhuta...
Naisia kohtaan ollaan kriittisempiä ja naiset ovat tälläisia myös toisilleen. Meistä jokainen on kuullut pienenä sadun jossa kummittelee ainakin yksi ilkeä äitipuoli.
Mutta miestenkin isyyden voi laittaa suurennuslasin alle välillä ja myös tämän isä puolena olemisen.
Miehiltä vaaditaan näissä asioissa niin kovin vähän...ja on ihan tervettä välillä pohtia tätäkin kysymystä.