Kamalat isovanhemmat

Näin minä

Moni antaa täällä ymmärtää, että heidän isovanhempansa olivat täysin persoonallisuushäiriöisiä hirviöitä, jotka eivät pystyneet kohtaamaan muita ihmisiä lämmöllä ja rakkaudella.

Jaa että kuinka niin. No kun he väittävät, että jos lapsia piiskataa pahoista teoista, tulee lapsista juuri tuollaisia. Ja isovanhempien aikaan tuo oli juuri se oikea kasvatusmenetelmä: tuhmuuksista rangaistiin piiskaamalla.

Minä väitän juuri toisin. Isovanhemmat olivat mitä herttaisimpia ihmisiä. Nykyiset vapaan kasvatuksen saaneet ovat niitä riiviöitä.

6

346

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...näin minäkin

      Kasvatuksessa on paljon muitakin vaihtoehtoja kuin väkivalta ja holtiton vapaus.

      Mikä oli oikein isovanhempien aikaan, on nyt laissa kielletty, niin että nykyajan ihmisten on paneuduttava lapsen kasvatukseen paljon syvällisemmin kuin aikaisempina aikoina, jolloin vanhempien kasvatusvirheet kuitattiin piiskalla.

      Lapsi ei ole puoli-ihminen, vaan persoonallisuus jo eni hetkestä asti. Ymmärtäväinen vanhempi tutustuu lapseensa ja osaa ohjata häntä ymmärryksellä eikä rangaistuksin.

      Taannoin tv:ssä tulleessa haastattelussa keski-ikäinen mies puhui väkivaltaien kasvatuksen jäljistä. Hänen suhteensa isään ei koskaan muodostunut hyväksi, vaikka hän on antanut pieksämiset nyt anteeksi. Hänen itsetuntonsa oli musertunut niin että oli ollut vaikea eheytyä aikuiseksi ihmiseksi.

      Omien lapsien kasvatus oli täysin erilainen kuin hänen kokemansa.

      • Tarttis tehrä

        Mikä onkaan lopputulos?

        Turha hurskastella jälkiviisaana, että olisikin pitänyt tehdä noin. Kunnon nopea ratkaisu ja asia pois päiväjärjestyksestä.

        Piiska opettaa kerralla sen, mihin tarvitaan tuhat keskustelua - eikä senkään jälkeen tavat parane.

        Minusta isovanhemmat olivat mitä herttaisimpia ja ymmärtäväisimpiä!


    • ...näin minäkin

      Olet aivan oikeassa, jos katsot, että lasten kanssa ei ole syytä keskustella.
      Vihjeeksi tulevallle kasvattajan roolillesi, että keskusteluja käydään ennen kuin mitään kiellettyä on tapahtunutkaan. Keskustelut ovat täysin tavallisia, rauhallisia vuorovaikutuksia, joissa ei syytellä eikä syyllistytä.

      Sinun isovanhemmistasi en osaa sanoa, kun en tunne, mutta kysyisin, kuinka moni tämän päivän isovanhemman iässä oli kaveri lapsenlapselleen?

      Lasten kanssa ollaan paljon enemmän kuin aikaisempina, ehkä liian työläinä vuosikymmeninä. Lapset joutuivat selvittämään monet asiat aivan omin neuvoin, kun vanhemmilta ja isovanhemmilta ei voinut kysyä mitään mistään. Ei tullut mieleenkään.

      Kuinka moni 40-luvun isovanhempi juoksi lapsenlapsen harrastuksissa, istui katsomoissa ja kuljetti harkkoihin? Olisiko isovanhempia edes pyydetty tai huolittu mukaan?
      Mitä olisi tapahtunut ennen muinoin, jos vanhemmat olisivat havainneet jotain vallattomuutta tai huonoa käytöstä lapsien harrastusporukoissa? Millä mielellä olisi kotiin tultu? Lapsienhan piti aina käyttäytyä annettujen ohjeiden mukaan. Lipsuminen oli vain aikuisten oikeus.

      • Piiska kunniaan!

        Tuohan onkin hankalasti vastattava, vai mitä. Siksi kai sen kierrätkin.

        Siis jos piiskalla saisi vain kieroutuneita, ahdistuneita, yms. lapsia, niin kuinka heistä onkaan voinut tulla huomaavaisia, empaattisia, lämpimiä yms. mummeja ja vaareja.

        Ja kuinka vapaan kasvatusen saaneista onkaan tullut häikäilemättömiä itserakkaita ja itsekkäitä oman edun tavoittelijoita, joille muut ovat ponnahduslauta omaan hyvinvointiin.

        Muuten, isovanhempien aikaan vanhemmat olivat enemmän lasten kanssa. Silloin lapset eivät oikeastaan koskaan olleet yksin. Silloin elettiin tiivistä perheyhteisön aikaa, johon kuului useampia sukupolvia. Tutkipa vaikka demograafisia tekijöitä.


      • ...näin minä
        Piiska kunniaan! kirjoitti:

        Tuohan onkin hankalasti vastattava, vai mitä. Siksi kai sen kierrätkin.

        Siis jos piiskalla saisi vain kieroutuneita, ahdistuneita, yms. lapsia, niin kuinka heistä onkaan voinut tulla huomaavaisia, empaattisia, lämpimiä yms. mummeja ja vaareja.

        Ja kuinka vapaan kasvatusen saaneista onkaan tullut häikäilemättömiä itserakkaita ja itsekkäitä oman edun tavoittelijoita, joille muut ovat ponnahduslauta omaan hyvinvointiin.

        Muuten, isovanhempien aikaan vanhemmat olivat enemmän lasten kanssa. Silloin lapset eivät oikeastaan koskaan olleet yksin. Silloin elettiin tiivistä perheyhteisön aikaa, johon kuului useampia sukupolvia. Tutkipa vaikka demograafisia tekijöitä.

        Millaisia ovat lapset, joille ei mene kaunis puhe perille?
        Onko heille aina huudettu kovaa ja korkealta? Eivätkö he ymmärrä normaalia puhetta?
        Mitä muuta menetelmää voisi yrittää arkielämän pyörittämiseksi, sillä on vaikea ymmärtää, miten lapsi selviää mistään asiasta, jos on keskusteltava tuhannen kertaa, eikä asia mene ilman piiskaa sittenkään perille?

        Puhummeko ihmislapsista?


    • Kasvukipuja

      Miten selviytyivät ne kuuliaiset lapset, joita ei piiskattu missään vaiheessa?
      Joko olivat niin kieroja, että eivät joutuneet ikinä kiinni, tai sitten vanhemmat puolisokeita, etteivät huomanneet pikkurikollisiaan, tai sitten lapset yksinkertaisesti olivat niin johdeltavissa, että ei ollut mitään piiskaamisen aihetta.
      Totta kai oli myös niitä vanhempia, jotka ihan oman hyvinvointinsa vuoksi hakkasivat lapsiaan. He varmaan ovat selviytyneet parhaiten herttaisiksi ihmisiksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      702
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      605
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe