Pentutehtailua?

miesanja

Kaipaisin teiltä koiraihmisiltä mielipidettä seuraavanlaiseen caseen.

Kyseessä on koiranomistaja, jonka tanskandogille syntyi erittäin suuri pesue heinäkuun alkupuolella 2013.

Pennut myytiin järjestelmällisesti erilaisin ilmoituksin netin (ja ehkä lehti-ilmoitustenkin) kautta.

Nyt saman omistajan tansgandogille on jälleen syntynyt helmikuussa 2014 erittäin suuri pesue, jolle kohtalona tulee olemaan jälleen myyminen eteenpäin.

Okei. Sen tiedän, että pentuja on säilytetty ja säilytetään hyvissä oloissa. Myyjä on toiminut avoimesti asiassa, omalla nimellään ja myyntitilaisuudet ovat olleet myyjän kotona. Ensimmäiset pennut on myyty käsittääkseni rekisteröityinä ja madotettuina (yms. nämä viralliset hämäryydet pois-menelmiä käyttäen). Toinen pesue ei siis ole vielä myynnissä, mutta viikkojen kuluttua sekin siis alkanee jälleen.

Tietoni mukaan näistä pennuista saa parhaimmillaan satoja euroja/kpl. Ja tuota ensäimmäistä pesuetta myytiin nimen omaa noin 600 e/pentu.

Ottaen huomioon kuitenkin näin pienen välin synnytysten välissä, niin mitä tästä pitäisi ajatella?

Ehkei ole kyseessä se törkein pentutehtailun laji, mutta touhu siltä ainakin haistahtaa? Sanotaanko, että melko salonkikelpoista myyntiä tavallaan.

21

269

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 15+4

      Vuoden penikointiväli on aivan OK. Ihmeen halvalla myyty ekaa pentuetta jos ovat rekisteröityjä. Muuten menee ihan normaalin harrastelija-kasvatustoiminnan piiriin. Pentutehtailusta yleensä puhutaan, kun narttuja on useita, pahimillaan jatkuvasti pentue tai pentueita myynnissä.

    • neuvona

      kysy kennelliitosta

    • Tehtailua on myös tuo että joka juoksusta pennutetaan.

      Ei ole ainutlaatuinen tapaus, kun ei-niin-koiran-terveydestä-välittävät pennuttavat euron kuvat silmissä koiriaan, eivätkä edes näe siinä mitään ongelmaa kun "narttu on niin hyvä emo, hoitaa kaikki..."

    • kilkali

      Kennelliitolla astutusten väli vähintään 10 kk. Perättäisiin juoksuihin astutetutkin pentueet sallitaan kerran samalle nartulle ja rekisteröidään sen jälkeen pitää olla olkikohan vuoden tauko. Tänä päivänä rekisteröidään myös EJ-rekisteriin. Dogithan tekee tunnetusti suuria pentueita ja ovat lyhytikäisiä, olisiko tässä haettu hyötysuhdetta ennen 8v ikää kun ei enää voi pennuttaa kun monet dogit jo kuolee siinä iässä. Eri rodun kasvattajien on vain suhteutettava tätä kasvatusta.

    • sitähän se just on

      Pentutehtailija on mielestäni myös rotukoiratehtailu

      • rorukoirat

        samaa mieltä . usein tuntuu että tehtailijoiksi syytetään sekarotuisten pennuttaja.mutta harvemmin ns. rotukoirien pennuttajia. vaikka paljon myynnissä rotukoirien pentuja, joita ei rekistöröidä kuitenkin vanhenmilla paperit.


    • ........

      Aika paha sanoa mitään tekstin perusteella. Tanskandoggien kasvatus erota muista, esim. kääpiöroduista. Kääpiörotuinen kun voi penikoida luvallisesti vielä 6-7 vanhana viimeisensä. Ja taas jättirotu on vanhus sillon.

      Ainut mikä pisti silmiille, oli tuo hinta 600€. Mun ystävä kun maksoi omastaan 1100€ ja ei ollut jalostusnarttukaan, eikä urosta ole tarkoitettu käyttää jalostukseen. Onko ollut värivirhettä, kippuraa?

      Yhdet juoksut pitää olla välissä ja se 10-kuukautta. Erikoisluvalla kennelliitosta voi pyytää. Yhdellä omalla nartulla on juoksut vain kerran vuodessa, rotu on husky. En ole kasvattaja.

    • miesanja

      Pennuissa 75% tanskandoggia. Pääosin pennut ovat mustia valkoisin merkein, yksi tummanruskea ja yksi musta ruskein ja valkoisin merkein. Emässä 75% tanskandoggia ja 25% labratorinnoutajaa, isässä 75% tanskandoggia, 12,5% bokseria ja 12,5% bullmastiffia.

      Hintana oli tosiaan 600 e/pentu.

      Toinen pesue lienee samaa sarjaa suurin piirtein, vaikka ymmärtääkseni sulhanen on vaihtunut välissä.

      • "kasvattajako"

        Alkuperäinen kysymyksesi oli: Pentutehtailua? Siihen saa mielestäni hyvin helposti vastauksen. Kysy "kasvattajalta" mikä on hänen perusteensa tehdä pentuja, miksi? Siitä vastauksesta pystyy päättelemään paljon.


    • miesanja

      Ekan pentueen kohdalla kasvattaja on lätissyt, että "kävi pikku vahinko" ja toisen pentueen jälkeen en ole edes kysellyt mitään. Toisaalta, ei minua hirveästi kyllä huvita keskustella umpiahneiden puolirikollisten pentutehtailijoiden kanssa...

      • Tapaus.

        Tiedän tapauksen :( kyseessä on suomalainen pariskunta, ja he tekevät tuota aivan tarkoituksella. Viimekesän pentueen muistankin, olin katsomassa niitä ja jouduin tehdä ilmoituksen huonoista oloista. Kyseessä on tässä aivan sama yhdistelmä.

        He eivät tee tätä kuin rahasta.


      • Tapaus.
        Tapaus. kirjoitti:

        Tiedän tapauksen :( kyseessä on suomalainen pariskunta, ja he tekevät tuota aivan tarkoituksella. Viimekesän pentueen muistankin, olin katsomassa niitä ja jouduin tehdä ilmoituksen huonoista oloista. Kyseessä on tässä aivan sama yhdistelmä.

        He eivät tee tätä kuin rahasta.

        Pennut olivat hauraita ja niitä ei oltu madotettu, kotona haisi uloste ja paikat olivat likaiset. Yhdellä pennulla oli ripuli, naisella oli puhevika, ja sain selvää että ripuli johtui vain ruokinnasta. Nainen oli väsynyt, mies halusi rahat. Pentu jäi ostamatta.


        Varokaa tätä paikkaa!!!!

        Heillä oli muitakin koiria.


    • miesanja

      "Tapaus"

      Oletko aivan varma, että puhumme samasta pariskunnasta? Itse tiedän pariskunnan nimet ja paikkakunnan, pystytkö vaikka tässä varmistukseksi sanomaan etu- ja sukunimen ekat kirjaimet ja paikkakunnan ekan kirjaimen?

      • Tapaus.

        Nimiä en sano, paikkakunta oli Klaukkala, ehkä nurmijärven rajalla.

        Tämä jää nyt tähän, tee oma päätös.


    • miesanja

      Uudellamaalta on nämäkin, mutta varmuudella ei Klaukkalasta. Joten ilmeisesti puhut eri pariskunnasta. Toki helpottaisi, jos kertoisit nimien ekat kirjaimet, niin varmuudella voi varmistua että puhumme eri pariskunnista?

    • 50000

      Miten ihmeessä ovat muka voineet rekisteröidä pentuja, jos noin sekarotuisista on kyse?

      • miesanja

        Valaise hieman, siis miten niin ei voi rekisteröidä? (Joo, en ymmärrä näistä asioista paljoa).


      • 50000
        miesanja kirjoitti:

        Valaise hieman, siis miten niin ei voi rekisteröidä? (Joo, en ymmärrä näistä asioista paljoa).

        Jos rekisteröinnillä tarkoitetaan Suomen kennelliittoa, sinnehän kelpuutetaan vain puhdasrotuiset koirat. Kyllä kai tuo pitäisi kaikkien ymmärtää.


    • miesanja

      Ei ole rekisteröitykään. Olen kirjoittanut virheellisesti.

    • outo.

      Taitaa olla kirkkonummmelaiset taas vauhdissa, aloittaja tietää missä mennään, pentue ei ole edes myynnissä.

      • miesanja

        En ole mikään hurri. Vankilaan sietäisit mennä, kun tehtailijoita puolustelet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      137
      7189
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5005
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      69
      4402
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3503
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2311
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      303
      1823
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1726
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1619
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1495
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1458
    Aihe