Pitäisikö istua alas ja miettiä hetki?

pohdinto

Heti alussa korostan etten missään muotoa ole ns.kenenkään osapuolen puolella.

Elämässäni on arvoja ja yksi niistä on oma isänmaamme ja sen kautta olen saanut elämääni monia mahdollisuuksia ammattini lisäksi. Silti kun luen lehtien otsikoita mieleeni hiipii ajatuksia jotka suorastaan pakottavat istumaan alas ja miettimään ensin.

-Iskeekö meihin nyt provokatiivinen uutisointi, joka nostattaa tunteemme pintaan ja sitä kautta pohdimme uhkakuvaa idänsuunnalta maallemme?
-Onko venäjä todella uhannut meitä, vai tulkitsemmeko "rivien välistä" asioita joita ei ole suoraan sanottu tai ääneen vaadittu?

-Mikä sai venäjän reagoimaan "lahjoituksen" kanssa?
A) EU näkee ukrainan runsaat rikkaudet köyhyydestä huolimatta, tarjosi mahdollisuutta jäsenyyteen, ja nyt Ukraina odottaa EU siirtoa asioissa? Onko tämä taktikointi siihen että EU pääsee mahdollisesti omiin tavoitteisiinsa?Nyt vain sitten odotellaan kuka siirtää ja mitä pelinappulaa ensin.
B) Nato maat. Mikä niiden todellinen rooli? Mikä niiden todellinen apu jos tilanteesta tulee isompi konflikti?

-Onko vähintäänkin luonnollista että rajanaapuri virittelee kalustoaan myös Suomen rajalla, kun Nato antaa kannanottonsa tilanteeseen?

-Ihmisoikeuksista puhuminen on aina oikein, ja vääryydet pitää saada muutettua niin että ilman sotaa löydetään inhimilliyyttä, ja ymmärtämystä. Mutta...Ehkä kahden veljeskunta maan (kuten lehdistä luettu on ja maiden yhteispiirrettä verrattu toisiinsa..) pitäisi antaa selvittää itse välinsä, neuvottelemalla heille ominaisella tavalla, perinteillä ja ihmis-tuntemuksella. Sumeneeko tällä Eu yhteistyöllä loppukin toisen osapuolen arviointi ja järki ajattelu?

Myönnän että olen huolestunut. Mutta onko median pakko lietsoa jo nyt keskuuteemme MYYVIÄ ja DRAMATISOIVIA otsikoita, joista sanakääntein saa aikaan sen uutisoinnin että olemme todella uhattuina! Tilanteisiin tulee varautua ja olla ajanhermolla, mutta liiallisella hysterisoinnillakin saadaan aikaan huonoja päätöksiä sekä levottomuutta Suomenkansalaisiin joka saattaa taas aiheuttaa uusia ongelmia.

Itse luotan Suomeen ja Suomalaisiin, niin että maltillisesti säilyttäisimme nyt maamme tasapainon henkisesti niin hyvin miten se mahdollista onkin. Ehkäpä tämä on meille kasvun aikaa arvostaa toinen toistamme, ei kurkottaa liian kauaksi ettei menettäisi sitä mitä meillä jo on.

Voihan olla että huomenna asiat ovat jo toisin ja näillä pohdinnoilla ei ole mitään arvoa. Haluan silti uskoa rauhaan ja ihmisten valintaan rauhasta...

3

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitä oikeasti menee?

      En ole nyt lainkaan huolissani Suomesta enkä suomalaisista ole ollutkaan.
      Olen huolissani Krimin ukrainalaisista. Pystyykö ukraina nyt takaamaan heidän turvallisuutensa, kun Venäjä turvaa siellä venäläisten turvallisuutta? Mitäs kaikki tekevät Kiovassa? Krimillä on nyt se kriisi ja sinne pitäisi päästä tarkkailijat hetipaikalla.
      No! Marja Manninen oletko vielä siellä! Miksi et enää mitään raportoi sieltä, mistä pitäisi?Ajettiinko sinutkin jo pois sieltä? Mikä on oikea vastaus tähän?

    • täpä

      Varmaan pohtija tarkoitti ettei kannattaisi aina tunkea heti nenäänsä jokapaikkaan ja yrittää olla muuttamasta sellaista joka hieman isompi koneisto kuin kukkahattujen valtakunta jossainpäin eurooppaa. Ei meillä ole oikeutta opettaa tasa-arvoa ellemme tunne heidän historiaa ja sopimusta. Viisasta kyllä hetki katsoa ettei tarvitse sitten työntää päätään puskaan.

    • KansanIsäSuoli

      Presidentti Niinistö on oikeassa. EU:n ei kannata ryhtyä taloudellisiin pakotteisiin, vaan rauhassa seurata sivussa tilanteen kehittymistä. Toiselta maailmansodaltakin olisi vältytty, jos Saksan olisi annettu suojella Puolan sudeettisaksalaisia. Viimumien epääminen olisi tässäkin tapauksessa riittänyt.

      Sumi on pieni köyhä maa, jonka talouden ei saa antaa kärsiä toisten takia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      221
      2927
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      8
      1647
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      5
      1337
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      103
      1216
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1171
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      75
      1107
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1032
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1025
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      937
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      922
    Aihe