Åke Blomqvist

Tuo legenda opasti meitä vuonna 73, jotta ottakaa siitä naisesta kunnolla kiinni. Noin siis foksissa ja tangossa. Ja varsinkin foksin neuvoi aivan lähikontaktiin. Tangossa ei tietenkään kiinni, mutta ahtailla pikkulavoilla on tangon kanssa toimivampi mennä lähemmäs kun tungos alkaa. Jopa valssia voi tiivistää ahtauden tullen hieman.

Ja niinpä sitten olen tehnyt kuten on neuvottu. Kunnolla otteeseen ja jos on tilaa niin sitten ilmavammin. Kukaan ei ole estellyt 40 vuoden aikana. Olenkin nyt hieman ihmeissäni, jotta onko lähikontaktille jokin koodi sittenkin. Vai ovatko asiat muuttuneet kymmenien vuosien aikana. Minulla on se vakaa käsitys, että koodi on niin, jotta tietyt tanssit sallivat lähikontaktin.

En muuten kelpuuttaisi kumppaniksi sellaista, jonka kanssa ei synny yhteistä liikettä tanssiessa. Mutta tämä on vain makuasia? No ei. Lämmin fiilis on hyvä ensiaskel johonkin isompaan. Ja tämähän on se perimmäinen tarkoitus. Ei päteminen ja paremmuuden osoittelu ole se. Vierastan myös kuntoilun mainitsemista tanssin yhteydessä. Se on tekosyy ja olkoot niin. Minä ainakin haluan tanssiin saadakseni jonkin tunteen naisesta.
26496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Sulla on toimiva filosofia. Pidä siitä kiinni! Uskon, että naiset ovat viihtyneet ja viihtyvät edelleen seurassasi.

Niin, ja samalla viihdyt itsekin!

Äänestä
  • Yksi kolmesta upeimmasta kokemuksesta oli kun olimme eräällä kolhoosiretkellä Ukrainassa opiskelun päätteeksi. Hyvien syömisten ja juomisten jälkeen kolhoosin väki järjesti ylläritanssit. Ja kolhoosinjohtajan vaimo tuli hakemaan minua aloitukseen. Elävällä orkesterilla valssi tyhjällä lavalla. Arvannet että on aika kiitollinen tunne tuota Blomqvistia kohtaan. Kansainvälisellä koodilla tyhjälle lavalle Ukrainassa. 20 tuttua opiskelukaveria ja sama mokoma kolhoosin väkeä. Ei tarvinnut hävetä, joka on ujolla aika iso juttu. Siitä se sitten jatkui noin tunnin tanssahteluna kolhoosin nuorten naisten kanssa.

    Äänestä

  • jotenkin osaava kirjoitti:

    Yksi kolmesta upeimmasta kokemuksesta oli kun olimme eräällä kolhoosiretkellä Ukrainassa opiskelun päätteeksi. Hyvien syömisten ja juomisten jälkeen kolhoosin väki järjesti ylläritanssit. Ja kolhoosinjohtajan vaimo tuli hakemaan minua aloitukseen. Elävällä orkesterilla valssi tyhjällä lavalla. Arvannet että on aika kiitollinen tunne tuota Blomqvistia kohtaan. Kansainvälisellä koodilla tyhjälle lavalle Ukrainassa. 20 tuttua opiskelukaveria ja sama mokoma kolhoosin väkeä. Ei tarvinnut hävetä, joka on ujolla aika iso juttu. Siitä se sitten jatkui noin tunnin tanssahteluna kolhoosin nuorten naisten kanssa.

    Nämä kaksi muuta unohtumatonta juttua olivat molemmat niin, että jo kypsään ikään ehtineet naiset eivät "osanneet tanssia" mielestään. Toinen ei ollut uskaltanut edes yrittää. Sain yllytettyä kokeilemaan ja juttu meni aivan mukavasti ja se lämmin vire nousi kuten kuuluu. Joku ihme pidättyvyys siinä suli vaan pois. Tämä joka ei ollut uskaltautunut edes kokeilemaan pääsi heti rauhallisesta valssista jyvälle ja hitaistakin. Unohtumattomia.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    No sitten on ehkä kolme toisesta päästä. Tai neljä. Yksi vei ja piti sanoa jotta minä vien. Kolmen kanssa oli kuin sahauspukkia olisi vienyt. Ei kulkenut.

    Äänestä

Näin naisena voin sanoa että parhaimmat tanssit olen tanssinut sellaisten miesten kanssa jotka uskaltavat ottaa kunnolla kiinni ja lähelle vartalokontaktiin. En tykkää sellaisten kanssa tanssia jotka pitää "metrin päässä".

Äänestä

En tiedä, onko se ihan jossain tanssietiketissä, mutta sanotaan, että nimenomaan nainen säätää sen, että kuinka lähekkäin tanssitaan.

Tätä teoriaa mä olen noudattanut.

Äänestä
  • No naiset tuntuvat säätävän aika likelle. Enpä ole tullut miettineeksi ennenkuin aamusella kun joitakin säikeitä aiheesta selasin. Oikeasti tuo juttu kuuluu siihen yhteiseen fiilikseen, joka syntyy noin sekunnin aikana uudella parilla.

    Äänestä

Blomqvistin eräässä haastattelussa hän kuvasi tarkoitusperiään. Hän opasti sodasta tulleita jopa traumatisoituneita miehiä tanssitaitoon ja kertoi näitten sitten menneen naimisiin jokseenkin ensimmäisen tanssikumppanin kanssa. En oikeastaan epäile etteikö noin käynyt ja monasti. Hukassa olevat nuoret miehet saattoivat saada todella vahvan pohjan tunnetasolla oikotietä. Aivan kuten se tapahtuu tänä päivänäkin. Itsekin luottaisin tähän oikotiehen edelleen jos tilanne sellaiseksi muuttuisi.

Äänestä
  • " Itsekin luottaisin tähän oikotiehen edelleen jos tilanne sellaiseksi muuttuisi."

    Kun käy paljon tanssimassa niin tilannehan ennen pitkää muuttuu sellaiseksi. Siinä entinen tuppaa unohtumaan ja sitten pitää taas päivystää tanssipaikalla jos HÄN tulisi uudestaan vastaan...

    Äänestä

  • bye bye baby kirjoitti:

    " Itsekin luottaisin tähän oikotiehen edelleen jos tilanne sellaiseksi muuttuisi."

    Kun käy paljon tanssimassa niin tilannehan ennen pitkää muuttuu sellaiseksi. Siinä entinen tuppaa unohtumaan ja sitten pitää taas päivystää tanssipaikalla jos HÄN tulisi uudestaan vastaan...

    HÄN on ollut tuossa kumppanina 35 vee. Joskus harvoin on ollut tilaisuus vierasta tanssittaa. Siihen se on sitten jäänytkin, mutta saa kai silti fiilistellä hieman? Olen uskollinen tyyppi tekojen tasolla. Onko outoa, että silti nautiskelee hieman tanssista tai oikeastaan siitä mielten salaperäisestä kytkeytymisestä?

    Äänestä

Aikoinaan kävin minäkin Åken tanssikurssilla. Sen muistan vielä kun hän varoitti päkiöillä tanssia, että se on rumaa. Nyt olen huomannut,että jotkut naiset tanssivat päkiöillä lähes kaikki tanssit ja minustakin se on RUMAA.

Äänestä
  • Usein jos nainen on selvästi miestä lyhyempi niin he saattavat nousta päkiöillä tanssimaan tangonkin. Samoin he ovat usein niitä lenkkari naisia. Tanssiasento kyllä paranee huomattavasti jos on korolliset tanssikengät jalassa. Silloin lantio tulee luonnostaan lähemmäksi miestä, mikä helpottaa tanssimista. Kun jalat ovat vielä lähinnä saman mittaisia kummallakin, niin mikä on tanssiessa tunteellista tangoa ja tuntea toistensa reidet.

    Äänestä

  • Ei liikavarvas. kirjoitti:

    Usein jos nainen on selvästi miestä lyhyempi niin he saattavat nousta päkiöillä tanssimaan tangonkin. Samoin he ovat usein niitä lenkkari naisia. Tanssiasento kyllä paranee huomattavasti jos on korolliset tanssikengät jalassa. Silloin lantio tulee luonnostaan lähemmäksi miestä, mikä helpottaa tanssimista. Kun jalat ovat vielä lähinnä saman mittaisia kummallakin, niin mikä on tanssiessa tunteellista tangoa ja tuntea toistensa reidet.

    Korkokenkäinen nainen kävelee ja juoksee ja seisoo koko ajan varpaillaan. Teoriasi naisen lantiosta ei siis toimi, koska tasapohjaisilla kengillään varpaillaan olevan naisen lantio menee epäluontaisesti väärään paikkaan, koska varpaillaan olevan naisen tanssiasento on mielestäsi päin peffaa.

    Äänestä

  • Puutaheinää kirjoitti:

    "Varpaillaan", no huhhuh, paritansseja vai?

    Balettitanssijat varpaiden varassa tanssivat. Korkokengät jalassa seisotaan ja tanssitaan päkiöiden varassa.

    Äänestä

  • Puutaheinää kirjoitti:

    Korkokenkäinen nainen kävelee ja juoksee ja seisoo koko ajan varpaillaan. Teoriasi naisen lantiosta ei siis toimi, koska tasapohjaisilla kengillään varpaillaan olevan naisen lantio menee epäluontaisesti väärään paikkaan, koska varpaillaan olevan naisen tanssiasento on mielestäsi päin peffaa.

    Puhut nyt tosiaan nimimerkkisi mukaisesti " puutaheinää".Mietippä miksi kilpatanssijoilla ym. varsinaisilla ammattitanssijoilla on korolliset kengät, jopa miesten tanssikengissäkin on muutaman sentin korko.Ehkäpä juuri oikeanlaisen tanssiasennon vuoksi . . . .

    Äänestä

  • pölkkyjä kirjoitti:

    Täysin asiaa puhut. Kyllä se tanssiasento vaan on korollisilla kengillä niin paljon parempi kuin korottomilla ja tanssiminen helpottuu.

    Äänestä

  • Myös kilpaillut kirjoitti:

    Täysin asiaa puhut. Kyllä se tanssiasento vaan on korollisilla kengillä niin paljon parempi kuin korottomilla ja tanssiminen helpottuu.

    Kilpatansseissa plankataan useimmilla tasoilla kenkien lisäksi naamatkin, lavatansseissa ei plankata kuin ehkä kerran kaudessa kengät. Naamankin plankkaaminen on epämukavaa! Naisen korkokenkä estää naista seisomasta mitenkään muuten kuin varpaillaan.Liikavarpaat on epämukavasta ja luonnottomasta jalan asennosta tullut jokaiselle korkokenkiä vähänkin vakituisemmin käyttäneelle naiselle. Jos haluaa välillä seisoa varpaillaan eli päkiöillään (balettitanssija seisoo puhtaasti varpaillaan, mutta hänhän onkin liikuntaelimistöltään romuna paljon aikaisemmin kuin kukaan muu) kannattaa tansseissakin käyttää kenkiä, joissa ei ole korkeita korkoja. Tanssiessa esim ei tarvitse väliajalla seisoa päkiöillään eikä varpaillaan, ellei käytä korollista kenkää. Jalkaterän asento voi vallankin mainiosti säilyä tanssitilanteista riippuen oikeana ilman rampauttavia apuvälineitä, jotka estävät jalkaterän luontaiseen asentoon palaamisen.

    Äänestä

  • Puutaheinää taas kirjoitti:

    Toisille vaan tulee liikavarpaita vaikka ei käyttäisi korkokenkiäkään. Minä olen käyttänyt korkkareita 20 vuotta tanssiessa sekä töissä, ja jalat ovat todella hyvässä kunnossa.

    Äänestä

  • Suvi.. kirjoitti:

    Toisille vaan tulee liikavarpaita vaikka ei käyttäisi korkokenkiäkään. Minä olen käyttänyt korkkareita 20 vuotta tanssiessa sekä töissä, ja jalat ovat todella hyvässä kunnossa.

    "Korkokengät osana identiteettiä

    Korkokenkien käyttö on osa ihmisen persoonallisuutta ja ruumiinkieltä. Vaikka korkokenkien pitäminen on myös kivuliasta, suurin osa naisista ei voi mielestään siirtyä jalkaystävällisempien kenkien käyttöön. Jotkut naiset sanovat olevansa luotuja korkokenkiin ja osaavatkin kävellä kauniisti, vaikka kengät aiheuttavat tuskaa jaloille. Osa korkokenkiä käyttävistä kuitenkin kävelee polvet koukussa ja vaikeannäköisesti, joten tavoiteltu esteettisyys ja naisellisuuden korostaminen eivät onnistu, päinvastoin... Pitkäaikainen korkokenkien käyttö rasittaa niveliä aiheuttaen jopa nivelkulumia ja muuttaa lihasten tasapainoa..."

    Kannattaa lukea lisää tuolta:
    http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=jal00186

    Sama juttu, paitsi että olen käyttänyt korkkareita lähes 40 vuotta, tosin yleensä vain n. 6-8 cm korkoja. Minun jalkani puolestaan kipeytyvät liian matalissa, jäykissä tai tukevissa kengissä.

    Äänestä

  • Maj kirjoitti:

    Sama juttu, paitsi että olen käyttänyt korkkareita lähes 40 vuotta, tosin yleensä vain n. 6-8 cm korkoja. Minun jalkani puolestaan kipeytyvät liian matalissa, jäykissä tai tukevissa kengissä.

    Tanssimiseen hyvät korkokengät kannattaa ostaa erikoisliikkeestä. Kun tottuu niin hyvillä korkkareilla ei jalat kipeydy ja lihakset kehittyvät monipuolisemmin. Minä pidän myös korollisia tanssikenkiä töissä.

    Äänestä

  • Puutaheinälle stoppi kirjoitti:

    "Korkokengät osana identiteettiä

    Korkokenkien käyttö on osa ihmisen persoonallisuutta ja ruumiinkieltä. Vaikka korkokenkien pitäminen on myös kivuliasta, suurin osa naisista ei voi mielestään siirtyä jalkaystävällisempien kenkien käyttöön. Jotkut naiset sanovat olevansa luotuja korkokenkiin ja osaavatkin kävellä kauniisti, vaikka kengät aiheuttavat tuskaa jaloille. Osa korkokenkiä käyttävistä kuitenkin kävelee polvet koukussa ja vaikeannäköisesti, joten tavoiteltu esteettisyys ja naisellisuuden korostaminen eivät onnistu, päinvastoin... Pitkäaikainen korkokenkien käyttö rasittaa niveliä aiheuttaen jopa nivelkulumia ja muuttaa lihasten tasapainoa..."

    Kannattaa lukea lisää tuolta:
    http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=jal00186

    Moni kenkä päältä kaunis, sisällä vasaravarvas. Mutakakku taasen näyttää kauhealta, mutta on sisältä herkku.

    Äänestä

  • Pankkineiti 44 kirjoitti:

    Tanssimiseen hyvät korkokengät kannattaa ostaa erikoisliikkeestä. Kun tottuu niin hyvillä korkkareilla ei jalat kipeydy ja lihakset kehittyvät monipuolisemmin. Minä pidän myös korollisia tanssikenkiä töissä.

    Toisaalta voidaan sanoa, että jos ei näytä hyvältä tai ei osaa kävellä ilman korkokenkiä, on lihasten kehitys huonoa ja se korvataan vippaskonsteilla. Jotkut tarvitsevat korsettiakin koska kroppa on löysä.

    Äänestä

Tangossa ja foksissa käytetään kanta-askelia. Lattarit taasen mennään tyypillisesti päkiä edellä.

Onko se sitten rumaa? Mielestäni ei ollenkaan vaan ainoastaan lajinomaista.

Äänestä

Kyllä tanssissa on tärkeintä molempien työntää lantioita vastakkain, että nainen saa tuntea onko mies mies vaiko velton vehkeen kantaja vain. Härnään tahallani miehiä pyörittämällä lantiotani ja vatsaani miehen kalua vasten niin että saan sen paremmin stondaamaan. Siitä sitten tietää kannattaako miehen mukaan mennä. Joskus olen sattanut kädellänkin kopaista miehen alakertaa ja puristaa hänen mulkkuaan. Olen aviorouva, mutta ianakin on kivaa kiusata miehiä tanssatessa, vaikka ei olisikaan senssiä mennä panolle tanssien jälkeen.

Äänestä
  • Eli näin trollaa tansseissa pettynyt herra luuseri. Hienosti trollattu. Tällä asenteella pääset pitkälle jollain uralla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jotenkin osaava kirjoitti:

Tuo legenda opasti meitä vuonna 73, jotta ottakaa siitä naisesta kunnolla kiinni. Noin siis foksissa ja tangossa. Ja varsinkin foksin neuvoi aivan lähikontaktiin. Tangossa ei tietenkään kiinni, mutta ahtailla pikkulavoilla on tangon kanssa toimivampi mennä lähemmäs kun tungos alkaa. Jopa valssia voi tiivistää ahtauden tullen hieman.

Ja niinpä sitten olen tehnyt kuten on neuvottu. Kunnolla otteeseen ja jos on tilaa niin sitten ilmavammin. Kukaan ei ole estellyt 40 vuoden aikana. Olenkin nyt hieman ihmeissäni, jotta onko lähikontaktille jokin koodi sittenkin. Vai ovatko asiat muuttuneet kymmenien vuosien aikana. Minulla on se vakaa käsitys, että koodi on niin, jotta tietyt tanssit sallivat lähikontaktin.

En muuten kelpuuttaisi kumppaniksi sellaista, jonka kanssa ei synny yhteistä liikettä tanssiessa. Mutta tämä on vain makuasia? No ei. Lämmin fiilis on hyvä ensiaskel johonkin isompaan. Ja tämähän on se perimmäinen tarkoitus. Ei päteminen ja paremmuuden osoittelu ole se. Vierastan myös kuntoilun mainitsemista tanssin yhteydessä. Se on tekosyy ja olkoot niin. Minä ainakin haluan tanssiin saadakseni jonkin tunteen naisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu