HIENOA!

Todella hienoa että tämä Aurinkorannikko-palsta on olemassa.
Siellä rannikolla ei taida olla suomenkielisiä terapiapalveluja , joten voi purkaa itseään täällä. Yleensähän nämä kirjoitukset kertovat enemmän kirjoittajasta kuin itse asiasta. Hyvää jatkoa!

Psykoterapia on erilaisten mielenterveyden häiriöiden psykologinen hoitomuoto. Siinä on kyse jäsennellystä vuorovaikutuksellisesta prosessista potilaan tai potilaiden ja hoitavan henkilön tai henkilöiden välillä.Tekniikkana psykoterapiassa voidaan käyttää keskustelua tai muuta soveltuvaa tekniikkaa. Psykoterapeuttinen keskustelu eroaa tavallisesta keskustelusta mm. siten, että terapiassa pyritään tiettyyn tavoitteeseen, josta on sovittu hoidon alussa. Yleisesti tavoitteena on esimerkiksi psyykkisen sairauden hoitaminen, psyykkisen oireen poistaminen, oireen lieventäminen, potilaan psyykkisten valmiuksien parantaminen tai jopa potilaan persoonallisuudenpiirteiden muokkaus toimivammiksi. Potilaille voidaan antaa kotitehtäviä. Psykoterapian apuna voidaan käyttää esimerkiksi musiikkia, kirjallisuutta ym materiaalia.

Psykoterapia on psyykkisen terveyden ja toimivuuden lisäämiseen tähtäävää tavoitteellista terveydenhuollon ammatillista toimintaa. Psykoterapian tavoitteena on poistaa tai lievittää psyykkisiä häiriöitä ja niihin liittyvää kärsimystä, tukea psyykkistä kasvua ja kehitystä sekä lisätä henkilön valmiuksia itse ratkaista ongelmiaan. Sen avulla hoidetaan henkilöitä, joilla on psyykkinen häiriö tai psykoterapian keinoin autettavissa oleva muu ongelma. Häiriöllä tai ongelmalla saattaa olla psyykkisten ilmenemismuotojen lisäksi ruumiillisia, vuorovaikutuksellisia ja sosiaalisia ilmenemismuotoja. Pidempikestoisten ja hankalampien häiriöiden kohdalla psykoterapiaa voidaan käyttää lääkehoitoon yhdistettynä.
1216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Psykoterapeutti itse -nimimerkille. Olisko sinulla vapaita aikoja? Voitaisiin yhdessä ja ohjatusti tutustua Wikipediaan, niinkuin sinä jo olet tehnyt. Ohjaisit ja tukisit, antaisit kotitehtäviä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Psykoterapeutti itse kirjoitti:

Todella hienoa että tämä Aurinkorannikko-palsta on olemassa.
Siellä rannikolla ei taida olla suomenkielisiä terapiapalveluja , joten voi purkaa itseään täällä. Yleensähän nämä kirjoitukset kertovat enemmän kirjoittajasta kuin itse asiasta. Hyvää jatkoa!

Psykoterapia on erilaisten mielenterveyden häiriöiden psykologinen hoitomuoto. Siinä on kyse jäsennellystä vuorovaikutuksellisesta prosessista potilaan tai potilaiden ja hoitavan henkilön tai henkilöiden välillä.Tekniikkana psykoterapiassa voidaan käyttää keskustelua tai muuta soveltuvaa tekniikkaa. Psykoterapeuttinen keskustelu eroaa tavallisesta keskustelusta mm. siten, että terapiassa pyritään tiettyyn tavoitteeseen, josta on sovittu hoidon alussa. Yleisesti tavoitteena on esimerkiksi psyykkisen sairauden hoitaminen, psyykkisen oireen poistaminen, oireen lieventäminen, potilaan psyykkisten valmiuksien parantaminen tai jopa potilaan persoonallisuudenpiirteiden muokkaus toimivammiksi. Potilaille voidaan antaa kotitehtäviä. Psykoterapian apuna voidaan käyttää esimerkiksi musiikkia, kirjallisuutta ym materiaalia.

Psykoterapia on psyykkisen terveyden ja toimivuuden lisäämiseen tähtäävää tavoitteellista terveydenhuollon ammatillista toimintaa. Psykoterapian tavoitteena on poistaa tai lievittää psyykkisiä häiriöitä ja niihin liittyvää kärsimystä, tukea psyykkistä kasvua ja kehitystä sekä lisätä henkilön valmiuksia itse ratkaista ongelmiaan. Sen avulla hoidetaan henkilöitä, joilla on psyykkinen häiriö tai psykoterapian keinoin autettavissa oleva muu ongelma. Häiriöllä tai ongelmalla saattaa olla psyykkisten ilmenemismuotojen lisäksi ruumiillisia, vuorovaikutuksellisia ja sosiaalisia ilmenemismuotoja. Pidempikestoisten ja hankalampien häiriöiden kohdalla psykoterapiaa voidaan käyttää lääkehoitoon yhdistettynä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu