Loppuottelu!?

Kuten vaikkapa lätkämatsissa taikka futismatsissa on monta pelierää,
ja sitten tulee loppuottelu,
- nyt Kela on vuonna 2009-2010 laiminlyömänsä sairauspäiväraha-asian tuottaman vanhingon loppuottelun edessä!

Kovasti Kela on koettanut "peliä" voittaa, koettanut valta-asemallaan ja kaikilla (myös laittomilla; rikollisen näytön) pelitavoilla voittaa.... sen Pienen Kansalaisen,
mutta ? - Kun on pelattu vastoin sääntöjä, vastoin ohjeita... niin miten käy?

Jo nyt voi sanoa, että Kelan edessä on armoton häviö. Rökäletappio.
Sen laittomat "pelitavat" on koottu näyttöpaketiksi, jonka edessä kukaan Suomen Oikeuslaitoksen tuomari ei voi Kelaa säästää langettavalta tuomiolta, eikä sanktioilta!

Toisaalta ihan hyvä, että aikaa on kulunut, Kela on kynsin hampain pitkittänyt, jarruttanut, koettanut kapuloita rattaisiin... jotta pääsisi vastuitaan pakoon!
Mutta, mitä enemmän aikaa on kulunut, sen härskimpiä "pelivuoroja" Kela on näytöksi tuottanut.

Oikeusasioissa on tapana sanoa, että joku asia on "kypsynyt" tuomittavaksi, ratkaisuun! Ja tässä viitekehyksessä ei huoli kansalaisenkaan polttaa päreitään. Kiirehtimällä liikoja. Sillä aika paiseen kypsyttää!!

Ja nyt Kelan näyttämä rötöspaise 2009-2014 on viimeisen päälle "kypsynyt".
Kukaan järki-ihminen ei ymmärrä, kuinka Kelan röyhkeys voi mennä näin pitkälle? Ei vain rikosnäytökseksi, vaan Kela-Hölmölä-Näytökseksi!

a) Kela keksi tekaistun "päätöksen" 24.1.2014, ja
b) sitten Kela keksi ryhtyä valitukseen, muutoksenhakuun 25.2.2014 OMASTA päätöksestään...

Mutta, Kelan tämä rötösretki loppui lyhyeen kuin Kanan Lento! SOMLA (= Sosiaaliturvan Muutoksenhakulautakunta) ei ottanut Kelan "valitusta" vireille!
Somla ei tahtonut olla mukana enempää Kela-tätien Hölmölä-Jutussa, kuin myöskään rikosnäytön menettelyssä, tässä asiassa!

SOMLA teki päätöksen 28.2.2014, ratkaisun on antanut SOMLAn puheenjohtaja lakimies, varatuomari Silja Romo.

Mitä Kela yritti? Törkeän röyhkeää..... ja se on detaljeissa kirjoitettu
otsikolla: Kelan sabotaasiyritys...
http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/sivut/kelan-rikospaketti-2009-2014

Mutta? Nyt siis paketti "kypsä" käräjille! Kela on haastettuna melkoiseen vahingonkorvauspakettiin.... ja onhan sitä aikaa kulunutkin! Jo viisi vuotta Kela on jatketuin näytöin retuuttanut samaa Pientä Kansalaista, niin ja näin!

Jutun käsittelypäivä on jo määrätty, ellei sitä ennen Kelassa "herätä" neuvotteluihin! Säästyisihän Kela julkiselta käsittelyltä? Mutta ehkä se tahtoo viimeiseen saakka kokeilla - samoja kriminaalisia temppuja - joita tähänkin asti? Tosin häviö on edessä, sitäkin varmemmin!
1347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyvä hyvä!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kela-kuopassa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu