Kukkatippoja?

Heissan

Onko kenelläkään kokemusta kukkatipoista koiran eroahdistuksen hoidossa? Kuulisin mielellään lisää noista noitarohdoista :)) Olen kuullut niillä saavutettavan hyviä tuloksia..
152071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ollenkaan että pitää olla kaikenmaailman tipat ja muut koiran lähes tulkoon normaaliin käyttäytymiseen.Paras lääke on olla ottamatta koiraa jos se joutuu olemaan paljon yksin tai ettei ole aikaa pentuaikana olla kotona ja opettaa koiralle että on ihan normaalia että se joutuu olemaan yksin.

Äänestä
  • jossain aikaisemmassa viestissäkin jo sanoit, että pennun tullessa kotiin pitäisi olla väh. 2 kk kotona pennun kanssa (ja itse sanoit olleesi 5 kk).
    kasvattaja sanoi minulle, että on väärin olla pentulomalla useita kuukausia ja kun pentu siihen ehtii tottua, niin sitten vasta aletaan uudestaan opettamaan, että yksinkin voi joutua olemaan. hän neuvoi minulle, että halutessani voin olla pari päivää (tiiviisti) kotona pennun kanssa ja sitten alkaa VÄHITELLEN totuttamaan yksinoloon (esim. viemällä roskiksen yms). (minulla pentu on yksin kotona ma-to 3h/pvä, ja oikein hyvin on mennyt).

    en nyt tarkoita, että olet väärässä (olen lukenut aikaisempia viestejäsi, ja ihan oikeassa olet useimmiten), mutta sanoinpahan vaan toisenlaisen mielipiteen.

    Äänestä

  • koiruus kirjoitti:

    jossain aikaisemmassa viestissäkin jo sanoit, että pennun tullessa kotiin pitäisi olla väh. 2 kk kotona pennun kanssa (ja itse sanoit olleesi 5 kk).
    kasvattaja sanoi minulle, että on väärin olla pentulomalla useita kuukausia ja kun pentu siihen ehtii tottua, niin sitten vasta aletaan uudestaan opettamaan, että yksinkin voi joutua olemaan. hän neuvoi minulle, että halutessani voin olla pari päivää (tiiviisti) kotona pennun kanssa ja sitten alkaa VÄHITELLEN totuttamaan yksinoloon (esim. viemällä roskiksen yms). (minulla pentu on yksin kotona ma-to 3h/pvä, ja oikein hyvin on mennyt).

    en nyt tarkoita, että olet väärässä (olen lukenut aikaisempia viestejäsi, ja ihan oikeassa olet useimmiten), mutta sanoinpahan vaan toisenlaisen mielipiteen.

    Meidän kasvattaja taas oli iki onnellinen että pennun ei tartte olla heti yksin.Toi 2kk oli jonkun koiratutkijan,en muista kuka,suosittelema aika.
    Eroahdistuksessa on kyse luottamuksen puutteesta,ei sitä paranneta millään tipoilla.

    Äänestä

  • Riva kirjoitti:

    Luuletkos sinä, että minä olen koiran eroahdistusta PELKILLÄ tipoilla hoitamassa...

    Tämän kahden vuoden aikana on hoidettu ja koulutettu koiraa todella monella eri tavalla, on uhrattu aikaa ja rahaa...

    Kiva, kun olen olemassa tollaisia ihmisiä kun sinä. Kiva lyödä lyötyä, thanks..

    Äänestä

kukkatipoista on varmasti apua.kannattaa kysyä asiasta lisää eläinaturopaatilta,olen itse alan opiskela,muuta emme ole viellä kukkatippoihin päässyt.fytoterapian puolelta kannataisi kokeilla kauranverso uutetta,jota saa ihan luontaistuote kaupoista.myös homeopaatisia valmisteita kannattaa kokeilla. käy katsomassa hieman lisä tietoa,www.calendulia.com.ota yhteyttä jos asia kiinostaa enemmän.

Äänestä
  • asiallisesta vastauksesta. Täällä jo ihan pelottaa kysyä yhtään mitään, kun aina tulee tuollaisia jotka "ei ymmärrä olenkaan mistä on kyse..." Enhän minä nyt mitään moraalisaarnaa asiassa halua. Ja Riva, sinä et nyt varmasti tiedä kaikkea mitä tähän miten tapaukseen liittyy, joten ole kommentoimatta, kun et tunne taustoja.

    Äänestä

  • Katarina kirjoitti:

    asiallisesta vastauksesta. Täällä jo ihan pelottaa kysyä yhtään mitään, kun aina tulee tuollaisia jotka "ei ymmärrä olenkaan mistä on kyse..." Enhän minä nyt mitään moraalisaarnaa asiassa halua. Ja Riva, sinä et nyt varmasti tiedä kaikkea mitä tähän miten tapaukseen liittyy, joten ole kommentoimatta, kun et tunne taustoja.

    en tiennyt että pitää tietää tapauksen taustat ennenkun voi vastata oman mielipiteen.

    Äänestä

  • Riva kirjoitti:

    en tiennyt että pitää tietää tapauksen taustat ennenkun voi vastata oman mielipiteen.

    Kysyinkö minä sinulta mielipidettä?? EN. Kysyin kokemusta kukkatippojen käytöstä. Sinä tulit huokailemaan ja esittämään parempaa tuohon mielipiteinesi. Oikeesti ärsyttää tollaset tyypit!! Edelleenkin tosi elämän realiteetit pitää ottaa huomioon, ei kaikki voi jäädä koiran takia 5kk kotiin. ja edelleen sinä et tiedä taustoja. koirat, niinkun ihmisetkin on erilaisia.

    Minulla on kokemusta muistakin koirista, mutta tämä nykyinen nyt sattuu olemaan tälläinen. Toivottavasti yhtä "ahdistunut" tapaus sattuu joskus myös sinun kohdallesi.

    Olen koiran kanssa yrittänyt kaikkeni, en kaipaa näsäviisaita kommentteja, kiitos vain. Eipä tämä minullekaa ole kivaa ollut.

    Edelleen vit..aa kun täältä saa niin kärkkäitä ja yli viisaista neuvoja "en ole koskaan ymmärtänyt..." sinunko asiasi on tulla tänne "ymmärtämään"

    Välillä tuntuu, että tämän palstan tarkoitus on hämärtynyt :o(

    Äänestä

  • katarina kirjoitti:

    sulta anteeksi jos olet saanut väärän kuvan.En millään tavalla missään nimessä halua sulle keljuilla,en tiennyt että tämä on sun henk.kohta ongelma.Mulla on ollut aikoinaan todella ongelmallinen uros,joten tiedän kyllä miltä tuntuu kun on ongelmia koiran kanssa.
    Mut täällä kun kysytään paljon asioita millä ei ole mitään tekemistä kysyjän kanssa,joku haluaa vaan tietää onko kokemusta jostain mistä on kuullut.
    Minä poistun näiltä palstoilta 1.10. joten sitten pääsette tästä nimimerkistä eroon.
    Mutta mä yritän kattoo jatkossa että jos katarina kysyy niin en tuputa omia mielipiteitä.
    Toivon todella että sä löydät ratkaisun sun ongelmaan,hyvää syksyä.

    Äänestä

  • Riva. kirjoitti:

    Please.

    Äänestä

  • E.A kirjoitti:

    Please.

    mitä suuremmassa määrin samaa mieltä kanssasi!!!

    Äänestä

  • Riva. kirjoitti:

    sulta anteeksi jos olet saanut väärän kuvan.En millään tavalla missään nimessä halua sulle keljuilla,en tiennyt että tämä on sun henk.kohta ongelma.Mulla on ollut aikoinaan todella ongelmallinen uros,joten tiedän kyllä miltä tuntuu kun on ongelmia koiran kanssa.
    Mut täällä kun kysytään paljon asioita millä ei ole mitään tekemistä kysyjän kanssa,joku haluaa vaan tietää onko kokemusta jostain mistä on kuullut.
    Minä poistun näiltä palstoilta 1.10. joten sitten pääsette tästä nimimerkistä eroon.
    Mutta mä yritän kattoo jatkossa että jos katarina kysyy niin en tuputa omia mielipiteitä.
    Toivon todella että sä löydät ratkaisun sun ongelmaan,hyvää syksyä.

    ..töihin ja rauhottuu nämäkin palstat..heheh!Työn iloa.. niinhän ne muutkin..

    Äänestä

Asiallinen kysymys ja sitten alatte "tappelemaan". Antaa tämän viestin olla, jos ei ole oikeasti jotain sanottavaa asiasta ja kokemusta käytöstä tms. :)

Katarina:
Minulla ei ole kokemusta, mutta oletko soittanut esim. koiria hoitavalle homeopautille? Hän varmasti osaisi kertoa asiasta. Minä ainakin tunnen yhden hyvän.

Riippuen hiukan eroahdistuksesta niin jotkut ovat saanneet tuota kuriin ihan koulutuksella ja kongolla (aktivointilelu). Ja en viittaa, että et ole kouluttanut vaan siis koulutus on erilaista, kun koitetaan yhdistää se siihen, että ulko-ovi saa käydä, kun koiralla on kongo ja muuta kivaa häslättävää. :)

Äänestä
  • Jep.. tipat on nyt käytössä eli terapeutti on olemassa. Lisäksi voisin sanoa, ettei ole olemassa sellaista juttua mitä tähän eroahdistukseen ei olisi kokeiltu, tuloksetta :))

    Tosin nyt on parissa kk helpottanut tosi paljon, mutta paljon on vielä edessä. Periksi en anna :)) Tosin huomasin, että olin itse liian positiivinen tämän asian kanssa, eli kuvittelin, että se hoituu muutamassa kuukaudessa, mutta kyllä se ottaa pidemmän ajan.

    Äänestä

  • Bachin kukkatippat tieteellisissä tutkimuksissa eivät ole osoittaneet sis. mitään muuta kuin vettä jotkut etanolia jotkut omenaviinietikkaa.
    Näiden tippojen tekijät väittävät niiden sisältävän kasvien energiaa.
    Itse olen tutustunut tippoihin kirjallisuuden välityksellä, käyttänyt itse, lapselleni ja myös koiralleni ja valitettavasti en ole huomannut niiden tehoavan.
    Kannattaa mietiä onko valmis maksamaan 30-40€ pienestä tippapullosta jonka joku on sekoitellut intuition perusteella.
    Koska olen tutustunut moniin eri luontaishoitoihin niin omalla kohdallani parhaat hoitotulokset eri vaivoihin niin itselle kuin eri eläimille on tullut homeopatiasta ja siinäkin pitää huomioida eri edustajat minusta klassinen homeopatia on sitä oikeaa. NÄMÄ ON VAIN HENKILÖKOHTAISIA MEILIPITEITÄ jokainen voi kokeilla itse mistä parhaan avun saa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Katarina kirjoitti:

Heissan

Onko kenelläkään kokemusta kukkatipoista koiran eroahdistuksen hoidossa? Kuulisin mielellään lisää noista noitarohdoista :)) Olen kuullut niillä saavutettavan hyviä tuloksia..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu