Sopiiko iso ja pieni koira leikkikavereiksi?

Tästä voi päätellä, hauska video :-D http://www.youtube.com/watch?v=XBh741ABmAs
797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Huonosti tuossa lopulta käy. Joko iso koira "vahingossa" saa pienemmän kiinni ja rouhaisee hengen pois. Tai iso koira kuolee keskimäärin huomattavasti alle kymmenvuotiaana ja pienempi riutuu ikävään.

Äänestä
  • Minun koira käppänä on leikkinyt tanskandogien, canariandogien, sakemannien, boksereiden, isojen sekarotuisten jne. kanssa, hyvin pärjää ja ällyttää isompiaan ihan täysillä, ei ne saa edes kiinni tuota koiraa. No eipä ne koirat olekaan edes leikillään purreet.

    Äänestä

Nätisti leikki tuo isompi mutta varovainen saa olla aina koska isompi helpolla innostuu liikaa ja silloin iso koko on riski jos pomppii päälle. :(

Oman terrierini kanssa leikki iso dobberisekoitus ja hienosti meni aina kun isompi leikki samalla tavalla varovasti hyppimättä pienemmän päälle. Olivat aina yhdessä.

Koirapuistossa puolestaan jouduin lähtemään pois kun iso rotikka pomppi ja jyräsi 7kg koirani päälle..sanoin omistajalle että komentaa koiraansa mutta ei..en ottanut riskiä että koirani vahingoittuu..ja koirani ei selkeästi tykännyt tuosta rajusta leikistä vaan yritti pysyä pystyssä ja väisti..silti rotikan omistajan mielestä kaikki oli hyvin kun hänen koiransa nautti vaikka omani ei..:( Kyse oli yhteispuistosta..Huomioikaa silloin myös muut ne pienemmät koirat.

Ja minusta periaatteessa huonosti käyttäytyvien kuuluisi lähteä puistosta..mutta usein sieltä lähtee ne jotka jää alakynteen. :( Mutta periaatteessa parempi niinkin kuin että koira loukkaa itsensä.

Olen katsonut joskus kun pieni ranskanbulddoggi sai leikkiä pentuna liiankin rajusti isompien kanssa pienenä kun ei ymmärrä varoa niin ei isona enään viihtynytkään isojen kanssa kun todennäköisesti oli loukannut itsensä..hakeutui mieluummin pienten pariin..ja silti omistaja tunki sen isojen kera kun ennenkin oli niiden kanssa viihtynyt..lukekaa ihmeessä koiraanne mitä se sanoo..ja huomioikaa kokoero ettei vahinkoa satu. :( Isojen rauhallisten (ei päälle pomppivien)ja tasapainoisten kanssa menee kyllä

Äänestä

Kyllä tuo irlis vaikuttaa poikkeuksellisen hellältä :-)

Äänestä

On se kyllä aina jännä kattoa miten hienosti jotkin koirat leikkii keskenään vaikka olisivat kuinka eriluokkaa. :)

Oma sakemannini ei nuorempana osannut leikkiä hirveän nätisti pienempiensä kanssa (hölmö ja raju riehuja kun oli) mutta muistanpa sen ensimmäisen kerran kun koirapuistoon osui samaan aikaan ihan kääpiökoira jonka omistaja kieltäytyi tarjouksestani poistua puistosta omani kanssa, totesi vain että katotaan nyt ensin miten tuo sujuu ja hyvinhän se sitten sujuikin vaikka muuta pelkäsin. Koirat olivat heti samalla aaltopituudella, pienen nuuhkimisen jälkeen kääpiöpinseri aloitti leikin ja sakemanni oli heti mukana. Ne juosta rallittivat hetken ja pysähtyivät välillä "painimaan" niin että tuo kääpiöpinseri seisoi sakemannin mahan alla ja kumpikin hyppelehtivät ja heittelivät peräpäitään siinä paikoillaan. :D Välillä leikissä oli mukana keppi, välillä kolistelivat leukojaa mutta ensimmäkseen nuo kaksi "painivat" ja leikkivät hippaa keskenään reilun tunnin ajan.

Sitä oli kyllä ilo katsella ja kaikille jäi hyvä mieli, harvemmin sitä niin rohkeaa ja itsevarmaa kääpiökoiraa tapaa.

Äänestä
  • "Sitä oli kyllä..."Sanoisin,että pitkälti ihan rotukymysys.Kääpiöissä on ihan samoin,kuin isommissakin roduissa,vähemmän itsevarmaa ja taas itsevarmaa,vähemmän rohkeaa ja taas rohkeaa(aina hullunrohkeuteen o_O saakka).
    Toki rotujen sisälläkin on eroavaisuuksia,mutta rotueroja siis jo on.Omieni kanssa lähinnä "ongelma" on se,että saisi ne varoomaan jotain edes...

    Äänestä

Sopii,jos isompi osaa varoa.Jos ei osaa,niin ei sovi missään nimessä.Ihan vahingossa jo voi teloa toista.
Tosin mitään linnunluista ei kannata antaa touhuta ison kanssa,koska siinä kolhiintumisen vaara on melko suuri.Mutta jos kyseessä suht "vankka kääpiö",niin eri juttu.
Tosin itse en antaisi vieraiden isojen leikkiä tirrieni kanssa.Riski on kumminkin suuri,jos nokkapokkaa tai jotain kumminkin tulisi,isoilla kokoeroilla.
Meillä on omat isot leikkineet aina tirrien kanssa(useita kymmeniä kiloja eroa) ja muutamien tuttujenkin.
Mutta silloin kun ison rodun pentu tulee,niin murkkuiässä ollaan tarkkoina.Ihan siksi,että on tosi toheloita,eikä osaa vielä itsessään varoa pienempää.Kun se järki tulee vasta jälkijunassa :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


irish & jack kirjoitti:

Tästä voi päätellä, hauska video :-D http://www.youtube.com/watch?v=XBh741ABmAs

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu