Keväinen iltapäivä.
Odotan ratikkaani.
Väsyttää, heikotuttaa.
Etsin katseellani vapaata paikkaa istahtaa.
Tuolla, tuolla!
Horjun vanhoilla, heikoilla jaloillani sinnepäin, mutta jokin lihava teltta ehtii istahtaa siihen ennen minua.
Aivan kuin hän olisi huomannut heikotukseni, ja aivan kuin tahallaan viedä tuon viimeisen, ainoan paikan, yrittäessäni sitä tavoittaa.
Hän tuijottaa eteensä, mitään näkemättömillä silmillään, istuessaan minulta valtaamalla paikallaan.
Tarvitsi sen paikan minua paremmin, ajattelen.
Nämä nykypohjoismaalaiset, eivät osaa, tai eivät halua, asettautua tällaisen vanhan peruspohjoismaalaisen asemaan, ajattelen, horjahdellessani siinä paikallani, yrittäessäni pysyä pyörtymättä pystyssä.
Tunnen pian pyörtyväni.
"Hei!"
Tajuntani ei sitä ensin ymmärrä itselleni kohdistetuksi.
"Hei setä, haluatko istua", "Pyörryttääkö sinua?", "Haluatko istua?", "Istu setä tähän!", "Hei setä, älä kaadu hei!", "Nojaa minuun, istu tähän!"
Huomaan istuvani penkillä, tunnen pyörrytystä, ja tuntuu kuin olisin vasta herännyt unesta.
Pidän silmiäni tiukasti kiinni.
Huimaa.
"Sinä setä olit kaatua", kailottaa kirkas tytön ääni jostain edestäni.
Avaan silmäni.
Edessäni seisoo farkkuhousinen nuori tyttö [sellanen 18 , lain mukaan! Ei missään nimessä siitä alle! Ei ei! Ei missään nimessä! Vaikka mistä sen ken tietää? 4 vuotta - sinne tai tänne? Joko 18, tai siitä 4 vuotta yli, mutta ei missään nimessä 4 vuotta siitä alle! Eihän? Lakikirjassakin jo sanotaan, että ,,,pläp pläp plää! Kirj. huom!].
Hyvät, mieleiseni, jo naiselliset, nuoren tytön lantionmuodot farkuissa, viestittävät lähes jo 70-vuotiaat ikikiimaisen miehen silmäni aivoihini, sekä haarojeni väliin, tiedoksi sille lerpullekkin (joo, että sitten sillekin, vaikka mitäpä se elin enään mistään tuollaisista tiedoista vähääkään välittäisi, sillä lerppu mikä lerppu, ja sillä joo!)
Katson ja näen!
Noin 15-20 cm, edessäni, on tiukkojen farkkujen peittämä nuoren tytön pillu.
Tunnen nuoren tytön pillun tuoksunkin!
Suljen silmäni, ja vedän tuota tuoksua nenääni.
"Setä hei", kuulen iki-ihanan nuoren tytön äänen, karvaisissa, lähes jo 70-vuotiaissa korvissani. [Lakikirja ei kiellä, tai ei ainakaan suoraan sano, olemasta lähes 70-vuotiaana seksistä kiinnostunut nuorten tyttöjen kanssa, kun nuoren tytön pillun hajun tuntee! Sanoopas!Kieltääpäs! Pidä suusi!!!]
"Setä hei, pyörryttääkö sua vielä", kuului ääni ihana ylhäältä.
Avasin silmäni, näin taas edessäni tuon nuoren tytön lantiolta vaikuttavan näyn edessäni.
Tunsin taas jälleen nenässäni tuon farkkujen peittämän nuoren pillun tuoksun.
Tuijotin tuota näkyä, sumuisilla, vanhan miehen silmilläni.
Pystyin eroittamaan pillun vaon farkkujen läpi.
Lantio liikahti, pillun vako farkkujen alla liikkui.
"Setä hei", kuulin äänen.
Kohotin katsettani.
Katseeni sai näköpiiriinsä kaksi pientä terävää, terhakkaasti pystyssä törröttävää tötterörintaa, nännien näkyessä selvänä, ugh! silmieni edessä.
Nieleskelin! Tunsin kutinaa tuhatvuotisessa unessaan uinuneessa kalussani.
Nostin katsettani vielä jonkin asteen, ja näin mitä kauneimmat ja lempeimmät silmät, mitä eläissäni olin nähnyt.
"Setä hei!"?! "Miten sinä voit"?"Sinä olit vähällä pyörtyä!" "Pääsetkö kotia?" "Haluatko että lähden saattamaan sinua?"
Mielikuvitus teki tepposet?
3
1355
Vastaukset
- Mielikuvitus teki te
Body is too long!
Body was too long!
Nyt vasta aloin tajuamaan tilannetta. Olin ollut lähellä pyörtymistä. Katsoin tyttöä silmiin, ja sanoin: "Auta minut kotia"!
Hänellä oli ????????? Silmät ? Nenä? Suu? Hiukset?????????????
Jos joku haluaa häntä kuvailla paremmin, niin olisin kiitollinen!
Itselläni on juuri tästä tilanteesta huono muisti.
Näitä samanlaisia tilanteita tapahtui useita, eri näköisten tyttöjen kanssa, eri tuloksilla.
Seurasin myös sivusta, kuinka tilanne kehittyi muiden kesken!
Kerrankin seurasin tilannetta, kuinka eräs nuori poika seurasi varttuneempaa naista kotiin. Olisikohan sillä pojalla edes vielä ikinä ollut mopoa, mutta naisella oli ollut auto jo vuosikymmeniä!
Kaikkea sitä sattuu!
Lukijoiden pyynnöstä vain jatkan tätä juttua loppuun, laukeamiseen(i) saakka!
Ratikkani tullessa, tuki tyttö minua, minun ottaessani vuorostaan tukea hänestä.
Istuessamme ratikassa, minun nojatessa päätäni hänen olkapäähänsä, jäin tuijottamaan hänen pystyjä, teräviä tötterörintojaan. Tunsin kuinka vuosikaudet levossa ollut elimeni housuissani alkoi jälleen heräilemään eloon nykymaailmaan.
Nostin käteni hieromaan nenääni ja sitä poislaskiessani, kosketin sormenpäilläni hänen ihania pystyrintojaan.
Tyttö katsoi minuun päin ja kysyi nauraen; "Ei kai setä nyt tykkää tällaisista pienistä rumista rinnoista?" Muilla tytöillä on paljon kauniimmat ja isommat rinnat!" "Minulla on vain tällaiset" "Rumat, ohuet, pitkät, pystyt, kovankiinteet, eikä niinkuin muilla tytöillä isot pehmeet ihanasti roikkuvat, niinkuin isoilla tytöillä pitääkin" "Ethän sinä näistä voi tykätä!", hän nyyhkytti! "Eihän kukaan voi minun rumista tisseistäni tykätä!" "Kokeile niitä!" "Minä kokeilen samalla sinun kulliasi, kun sinä kokeilet minun rumia tissejäni", nyyhkytti hän toivottomana!
Jatkoo tulee jos joku hölmö ja tosi toope haluu (toisten ihmisten tositapahtumiin perustuvia seksijuttuja lukee! Voi kun sää olet tyhmä!
18 - runkkaan tälle
Nyyh!
Kysymyksi jäi nyt,
että annoinko mää nyt lopultakin
jo näinkin vanhana miehenä
kohta jo miltei 70-kymppisenä
jonkun nuoren tytön
(Kyl varmaan on 18 se tyttö
kyl ihan varmaan on
sanoo wcoy kustantajammekin:
"ja kyl ihan takuulla jumalauta näin kuulkaas purkule on
ihan takuulla jees näin on seetene purkule
näin on!"
No!
Pitäähän se noin painavaa sanaa uskoa!
Mutta jatkoa ei tule, jos ei tosiaan sitä toivota!- 6+2
jatka toki.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1026688
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t324008törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/303435Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3831837- 331418
- 281367
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi481131Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv111006Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11950- 42909