Terve,
Velaatta Filmi kuvaa toisen täyspitkän elokuvansa Tampereella huhti-kesäkuun aikana. Elokuvan nimi on Likainen kyttä ja se kertoo kahdesta erilaisesta poliisista empaattisesta Raittisesta ja kovaksi keitetystä Jokisesta. Jokinen ja Raittinen selvittävät murha-aaltoa Tampereen ja erityisesti, Tampereen pohjoisimman kaupunginosan, Teiskon maisemissa. Teiskon mafia vaikuttaa olevan sekaantunut murhiin, mutta puheet salaperäisestä Rönkvististä liikkuvat rikollisten keskuudessa.
Elokuva on komediallinen draamatrilleri, joka sisältää sekä toimintaa että tummia sävyjä. Elokuva keskittyy Jokisen ja Raittisen murhatutkimukseen, mutta ruutuaikaa saavat poliisien lisäksi luonnollisesti rikolliset sekä miesten naissuhteet. Likainen kyttä on Velaatta Filmin toistaiseksi kunnianhimoisin projekti ja tarkoituksena on tehdä jotain hienompaa ja parempaa kuin koskaan aiemmin. Tätä varten rooleihin tarvitaan kuitenkin oikeat ihmiset. Rooleja on vapaana seuraavasti:
Iina Nuora, naispääosa: Iina on erään epäillyn sisko, joka sekaantuu murhatutkimukseen, mikä johtaa hänet lämpimiin väleihin Raittisen kanssa. Iina on kaunis ja herkkä nainen, joka osaa kuitenkin tehdä itse päätöksensä. Vahva ja empaattinen naisrooli.
Iinan näyttelijän tulisi olla iältään 18-27 (nuorekas, jopa teinimäinen) sekä pystyä osallistumaan joustavasti kuvauksiin Tampereen alueella. Iinan rooli on elokuvassa merkittävä, joten kuvauspäiviä tulee olemaan useita. Aikataulutus on Findie-elokuvaa tehdessä vaikeaa, joten olisi tärkeää että Iinan rooliin valittava nainen olisi valmiina kuvauksiin lyhyelläkin varoitusajalla.
Jorma Leone, miessivurooli: Teiskon mafian pomo. Kohtelias ja rauhallisesti keskusteleva hahmo, mutta tarvittaessa pelkällä äänellään uhkaa luova ja tapattaa herkästi. Ei poistu kirjoituspöytänsä äärestä.
Leonen rooli sisältää pelkkiä sisäkohtauksia ja kuvaukset mahtuvasti luultavasti yhteen kuvauspäivään. Roolissa tärkeää on uhkaava, mutta arvokas ulkonäkö sekä uhkaava ja selkeä puheääni. Näyttelijällä tulisi olla ikää 40-70 vuotta. Tärkeää on arvokkuus sekä iän tuoma uskottavuus.
Linnea Sinkkonen, naissivurooli: Jokisen ja Raittisen lähimmän esimiehen vaimo. Läheinen ja rakastava suhde mieheensä, huumori sävyttää heidän keskusteluaan, joten leikkisyyttä vaaditaan rooliin.
Linnean rooli on lyhyt, joten yksi kuvauspäivä riittää. Vaatimuksena on viehättävä ulkonäkö, nuoren uranaisen itsevarmuus sekä ikää tulisi olla 18-29.
Koekuvauksia järjestetään sovitusti Tampereen alueella. Mukana on myös pienempiä sivurooleja, joten myös halukkuus päästä kameraan eteen pieniin sivurooleihin palkitaan. Kameran eteen pääsee halutessaan varmasti. Myös extraksi kuvauspaikoille voi halutessaan ilmoittautua. Ihmisiä on harvoin kuvauspaikoilla liikaa. Toivottavasti kiinnostuit!
P.S. Jos tunnet elokuvaroolista unelmoivia sopivia ihmisiä, vihjaa ihmeessä roolista. Elokuva on näyttelijöistä kiinni, joten on tärkeää löytää parhaat ihmiset rooleihin. Kiitoksia mielenkiinnosta!
Yhteyttä voi ottaa sähköpostiin: [email protected] tai [email protected]
Tai soittamalla: 0456511882, Eppu Kupila
Kiittäen ja kumartaen, Eppu Kupila, ohjaaja/käsikirjoittaja, Velaatta Filmi
Näyttelijöitä haetaan Tampereella kuvattavaan täyspitkään
Eppu Kupila
1
290
Vastaukset
- Eppu Kupila
Roolit täytetty. Kiitoksia yhteydenotoista!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on03879- 453873
Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai793262Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist303055Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1632801En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛142737- 252339
Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?42080Kirjotan ikävää ulos
Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run141778Sinä se vaan jaksat
Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et231697