Oli ilta paikallisella kuntosalilla. Paikka oli pian menossa kiinni eikä salilla ollut enää kuin yksi mies minun lisäkseni. Tämä ei ollutkaan mikä tahansa mies vaan parhaimman näköinen kehonrakentaja mitä olin koskaan nähnyt. Iso, mutta sopusuhtainen. Hänellä oli yllään shortsit ja tiukka vaalea t-paita jonka läpi saattoi erottaa suorastaan jättimäiset rinnat, täydellisen sixpackin ja veen muotoisen selän. Hänen kätensä olivat paksut ja muodokkaat, rasvaa ei näyttänyt olevan juuri lainkaan. Pullistuneet suonet näkyivät selvästi rankan treenin jälkeen. Shortsit kätkivät alleen todella paksut ja lihaksikkaat reidet sekä kiinteän ja suuren pepun. Olin erittäin vaikuttunut näkemästäni ja jäin hetkeksi seuraamaan hänen penkkityöskentelyään. Hän huomasi minun olevan jouten ja pyysi minua varmistamaan, kun aloitti ensimmäisen sarjan. Huomasin kuinka hän pyytäessään mittaili minut silmillään. Itsekin olen erittäin lihaksikas ja kiinteä, mutta en mitään noin täydellistä. Minä tietysti suostuin ja menin hänen pääpuolelleen ottamaan tangosta kiinni. Hän esitteli itsensä Makeksi ja äkkiä nousi istumaan ja otti paitansa pois. Monttu auki katsoin tuota uskomatonta vartaloa. Rasvaton, ruskettunut ja iso. Hän kävi selälleen penkille ja aloitti nostot. Vaihdoimme pian osia ja minä tulin penkille. Make kävi pääpuolelle ja kurottautui hyvin lähelle. Tunsin nostaessani tankoa kuinka hänen haarat koskettivat hieman päätäni. Tästä syttyneenä otin oman paitani pois ja katsoin Makeen. Hän puolestaan katseli kroppaani ja kertoi pitävänsä näkemästään.
Päätimme lopettaa siltä päivältä ja siirryimme pukuhuoneeseen. Hän otti shortit pois ja alla oli mustat stringit. Tuo muodokas peppu jonka vakoon stringit katosivat sai minun kyrpäni jäykistymään. Siitä huolimatta otin omat housut pois ja annoin hänen nähdä boksereissani pullottavan elimen. Kyrpäni on 20 senttiä pitkä ja hyvin paksu. Sen kyllä huomaa alushousujen läpi varsinkin näin kovana. Hän käänsi katseensa pois ja veti nuo seksikkäät stringit alas. Alta paljastui melkoinen vonkale. Ainakin saman kokoinen kuin itselläni. Hänelläkin oli ajeltu alakarvoitus. Reisien ja vatsan väliin jäävä raja oli hänellä hyvin näkyvissä. Nivuset muodostivat kauniin vee-kuvion. Hän huomasi minun katsovan ja kysyi mitä pidän. Vastasin että miehekkäältä näyttää. Sitten hän puolestaan kertoi ihailevansa minun fysiikkaa. Menimme suihkuun, mutta ainoastaan yksi suihku toimi kunnolla joten minä menin ensin. Make katseli kuinka minä hieroin itseäni kuuman veden valuessa kroppaani pitkin. Pyysin häntä levittämään saippuaa selkääni. Hän tuli saman suihkun alle ja aloitti hivelemään saippuaa lihaksikkaalle selälleni. Tunsin kuinka hänen voimakas kätensä eksyi välillä pepulle, kyljille ja jopa vatsalle. Hän tuli aivan selkääni kiinni. Tuo lihaksikas rinta ja iso uloke peppuni kohdalla tuntui uskomattoman hyvältä ja samassa kyrpäni nousi täyteen mittaansa. Hän hankasi itseään minua vasten ja otti kyrpäni käteensä. Hän hieroi sitä ja samalla toisella kädellä kosketteli perseenreikääni ja kuttua. Pian hän laskeuti polvilleen ja käänsi minut. Ohjasin ison kaluni hänen suuhunsa. Hän otti sen niin syvälle kuin vain ikinä sai ja imi sitä taidokkaasti. Hän kiihdytti tahtia kunnes kiskaisi sykkivän kaluni ulos. Samassa kyrpäni päästä tulvahti paksu vana spermaa hänen isoille tisseilleen. Siemennestettä tuntui tulevan ikuisesti. Sitä valui hänen kroppaansa pitkin maahan asti. Käännyin jälleen selin ja pyllistin. Hän nousi ylös ja työnsi kostean melansa minun ahtaaseen, mutta valmiiksi saippuitettuun perseeseen. Pikkuhiljaa yhä syvemmälle. Vielä tässäkin vaiheessa terskani sylki spermaa edellisestä orgasmista. Hän jyysti minua niin että minullakin alkoi seisoa. Tuntui kuin orgasmi olisi jatkunut nyt jo ainakin kymmenen minuuttia. Runkkasin samalla kun hän nai persettäni. Kyrvän sykähtelyistä tunsin että kohta hän tulee. Eikä aikaakaan kun hänen kalunsa ryöpytti kuumaa nestettä pyllyyni. En voinut enää itsekkään pidätellä vaan laukesin uudestaan.
Pukuhuoneessa oli pieni sohva jolle suuntasimme pienen huuhtelun jälkeen. Minä kävin siihen selälleni ja Make istui päälleni 69:iin. Molemmilla oli kyrvät suussa. Hetken päästä Make nousi istumaan ja runkkaamaan naamani päälle. Nuolin hänen sileitä kassejaan ja perseenreikää. Työnsin jopa kieltäni hänen pyllyyn. Hän runkkasi ja voihki ihanasti. Tuo kiinteä ja äärimmäisen lihaksikas bodari sai minut suunnattomaan kiimaan. Hän siirtyi istumaan suorana seisovan kyrpäni päälle ja aloitti ratsastuksen. Hän kesti pitkään, mutta liika oli liikaa ja hänen vielä tekiessään seksikkäitä lantioliikkeitä hän laukesi villisti sixpackilleni ja tisseilleni. Tuota paksua nestetta virtasi valtoimenaan ja paljon! Hänen molonsa sykki spermaa mielettömällä paineella. Sitä lensi kasvoilleni, lattioille ja peiliin joka oli edessämme. Silloin minäkin purkauduin. Tulin jälleen rajusti hänen uumeniinsa. Make siirtyi taas naamani päälle istumaan. Nuolin hänen spermaista reikäänsä ja nielin kaiken minkä pystyin. Hän kumartui ja alkoi nuolemaan omia nesteitään kropaltani. Nautimme toistemme eritteitä: hikeä ja kuumaa siemennestettä. Kävimme vielä pesulla ja lähdimme sitten eri suuntiin, mutta
kohtasimme näissä merkeissä vielä monesti.
Bodarin kanssa
5
7728
Vastaukset
- lklkj
mitä juuri luin
- Sudden Depth
Päivän naurut, ainakin mun kohdalla. Virkistävää lukea välillä jotain muita tarinoita kuin mun omien kaltaisia. ;D
- huolestunut
Siis mitä, taas ns. nostettu sata vuotta arkistojen kätköissä lojunut helmi ihmisten ilmoille?!! En ymmärrä, eikö uudet tuulet puhalla kunnolla kun vanhat loistaa läsnäolollaan ja uudet poissaolollaan..... Täytyykö tässä alkaa itse kyhäillä jotain aivonystyröiden vähäisistä älyhiukkasista ja sen jälkeen kaikilla on naurussa pitelemistä kun hyräilevät mikähän kajahtanut rantalokki siinä pyristelee vastatuuleen ;)
Eipä silti olihan tämäkin tarina lukemisen arvoinen elämys mutta VANHA, Haloo onkohan tämä järjestelmä kovin toimiva kun yksikin vastaus nostaa jutun kärkisijoille.. Eihän siinä mitään mutta jo tarinoiden luettelo sivulla voisi olla päivämäärä näkyvissä koska kyseinen tarina on julkaistu. Siinä olisi ideaa...- Sudden Depth
Samaa mieltä. Voin omasta puolestani pahoitella, että multa ilmestyy nykyään luvattoman harvoin uusia tarinanpätkiä, kun teen nykyään yhdestä pätkästä suurin piirtein yhtä pitkän kuin mitä mun tarinat olivat kokonaisuudessaan aikaisemmin. Esim. luku 2 tulee olemaan lähes yhtä pitkä kuin mun debyyttitarina.
Juttujen pitäisi todellakin olla täällä siinä järjestyksessä kuin ne on kirjoitettu. Nykyinen systeemi ei toimi.
- hoitsuhomo
kiimaisen 20v hoitsu opiskelija pojun mälli boxereita, kiiman hajusia sukkia, uima asuja, saunan alusia. olen hyvä kroppainen bodari kolli. myyn luotettavasti ja nopeasti
takuuvarma nautinto
ota yhteys ja kerro mitä haluat
[email protected]
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä411743Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2381316Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2001214- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321127- 781076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057