Johtavan lomittajan visiitti

Eräs emäntä

Tupsahti tänään iltalypsylle lomituspalveluohjaaja, eli kansanomaisemmin johtava lomittaja. Puoliso on pari päivää matkoilla ja häntä lomittaa mieshenkilö naapurikunnasta, käynyt meillä satunnaisesti lomittamassa jo useana vuonna, ei kuitenkaan mikään vakilomittaja. Tämän lomittajan työtä tuli siis johtava seuraamaan ja kertoi siinä sivussa, että noin kerran vuoteen pyritään käymään jokaista lomittajaa töissä katsomassa. Miten lienee käytännöt muilla lomituspalvelalueilla, mutta ei tuo ainakaan tähänastista käytäntöä ihan kuvannut. Koko 28 v aikana, minkä oltu yrittäjänä, tämä oli toinen lomittajan luona käynti ohjaajilta, ja 15 v lomittajana ollut tämänkertainen lomittajamme kertoi lomittaneensa kahdessa eri yksikössä, ja tämä oli ensimmäinen ohjaajan käynti hänen luonaan. Samantyyppistä olen kuullut muidenkin tulojen ja lomittajien kertovan. Varmaan on ajanpuutteesta ja työnpaljoudesta johtavilla kyse, ettei tavoitteet täyty, mutta kovin on kaukana teoria ja todellisuus toisistaan.

6

548

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sipulla

      Itse olin lomittajan yli parikymmentä vuotta, niin kerran koko aikana kävi. Ja silloinkin oli sellainen, joka tuli ja meni virasta.
      Nyt meillä olen jopa pyytänyt tulemaan, kun lomittajalla ei ole oikein ammattitaito vastannut kuvausta, niin katsomassa. Ei ehtinyt.

    • -lomituspalvelunohja

      Olenpa käynyt useinkin, palveluohjaajana työhön kuuluu alaistensa työn seuraaminen. Lisäksi teen navettakäyntejä olosuhdekartoituksien tekemisessä, silloin ei lomittajaa tarvi välttämättä olla paikalla. Tulen ja menen miten talonväelle sopii.

      • Eräs emäntä

        Tottakai on hyvä että lomittajien luona käydäään.ja kannatan ehdottomasti sitä, että nähtäisiin myös saman lomittajan työskentelyä eri tiloilla. Samoin tilakartoitukset on tarpeen, meilläkin tosin tehty vain kerran tähän mennessä, ja nytkin olosuhteet muuttuneet monessa kohtaa sen jälkeen, kun pari vuotta sitten ensimmäisen kerran kartoitettiin. Kuitenkin, lomitusalueeseemme kuulunee kymmeniä lomittajia johtavaa kohden, ja vaikuttaa että aikaa ei tuollaiseen valvontaan ole tarpeeksi. Varsinkin tilojen pyyntöön lomittajan työn arvioimisesta en ole koskasn kuullut myönteisesti vastattavan aikapulan vuoksi. Millä muulla alalla työnjohtaja ei näe työntekijää työssä vuosikausiin, ja antaa työtehtäviä ilman omaa havaintoa työtaidosta, lähettäen tuntemattomien ihmisten työtiloihin tekemään töitä, joista työnjohtajallakaan ei välttämättä ole kokemusta, näin kärjistäen sanottuna?


    • Anonyymi

      Se kun,oli aikoinaan pitkän miettimisen jälkeen,ainoa hyvä hyväpuoli,lomittajan työssä,kun työnjohto ei nuohonnut työmaalla.

    • Anonyymi

      Pelastuksen tie! – Miten Sinä voit pelastua?

      Olet kuullut pelastuksen sanoman, että Jeesus Kristus, Jumalan Poika kuoli ristillä sijaisuhrina meidän syntiemme tähden?

      ”Rangaistus oli Hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja Hänen haavojensa kautta me olemme parannetut” (Jes.53:5).

      Jeesus otti päällensä Sinulle kuuluvan rangaistuksen. Hän otti ristillä Sinun paikkasi!

      Suurten kärsimysten keskellä Jeesus naulittiin ristiin. Siellä Hän riippui noin kuusi tuntia vertavuotavana maailman Vapahtajana.

      ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

      Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma Hänen kauttansa pelastuisi.

      Joka uskoo Häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen” (Joh. 3:16-18).

      Jumala rakastaa Sinua! Hän tahtoo antaa syntitilasi anteeksi! – Suurin synti on olla erossa Jumalasta! –

      Vastaan ottamalla Jumalan armon Sinä pelastut!

      Kun otat vastaan Ylösnousseen Jeesuksen syntiesi sovittajaksi ja elämäsi Herraksi, siirryt pimeydestä valkeuteen, saatanan vallasta Jeesuksen herruuteen. Synnyt silloin Jumalan lapseksi. Jumalan elämä tulee sydämeesi Pyhän Hengen kautta. Sinusta tulee uusi ihminen!

      ”Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut” (2 Kor.5:17).

      ”Hänen työtovereinaan me myös kehotamme teitä ottamaan vastaan Jumalan armon, niin ettei se jää turhaksi” (2 Kor.6:1).

      ”Vai halveksitko Hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?

      Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi, Hänen, ”joka antaa kullekin tekojen mukaan” (Room.2:4-6).

      ”Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus” (Apt.17:30).

      ”Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.



      Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin” (Apt.2:38,41).

    • Anonyymi

      Nyt on 10v 6kk mennyt aikaa aloituksesta. Kerran on olosuhteet kartoitettu meidän läsnaollessa, en tiedä onko muulloin käyty. Lomittajaa on käyty seuraamassa kaksi kertaa. Meillä kuitenkin on ollut vuosia, että lomittaja oli vähintään viikon kuussa, ja sairaslomien vuoksi mm. kolme yli kuukauden jaksoa vuoden aikansa. Yli 20 eri lomittajaa, ei yhtään tilakäyntiä, monesti olisi ollut aihetta. Molemmat lomittajat, joiden työtä käytiin seuraamassa, kertoivat sen olleen ensimmäinen kerta heille. Että ei edelleen vaikuta teoria ja käytäntö kohtaavan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3296
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      540
      1549
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      796
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe