Lapset allergiatestiin, ennen kissan ottoa!

Ajatelkaa vähän

Tori.fi pursuaa myytävistä kisoista, kun perheen lapset ovat allergisia kissalle. Miksi ette vie lapsianne testiin, ennen kuin otatte kissan?
Ärsyttävää myös kun otetaan kissanpentu leluksi, tai ihan vaan kun penskat haluaa. Edesvastuutonta touhua, ei voi muuta sanoa.

15

209

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en usko

      Luulenpa että allergia ei ole monessakaan ilmoituksessa todellinen syy myyntiin. Todellinen syy on joku muu jota ei kehdata sanoa.

      Esim. rahapula, ajanpuute, rasittava tai käytöshäiriöinen kissa, matkustellaan paljon, muutto pienempään asuntoon tai kerrostaloon, kissa hinkuu ulos eikä jakseta kuunnella, yöllä ei saada nukuttua, kissankarvat ärsyttää, lapsi on jo kyllästynyt kissaan, yms.

    • aikaa lemmikille

      Tuo on totta. Toinen asia on "ajanpuutteen" vuoksi luopuminen. Eikös sitä voisi olla ottamatta, jos ei ole aikaa lemmikille.
      Myös nuoret parit ottavat kissoja jopa tuplaten ja sitten tyrkytetään niitä muille, kun vauva on tulossa. Vaativat vielä nk. loppuelämän kotia, vaikka itse ovat pitäneet vajaan vuoden.

      Otin itse lemmikit kun jäin eläkkeelle, nyt on aikaa niille riittävästi.

      • näin on

        Jokseenkin huvittavia myynti-ilmoituksia tulee vastaan jatkuvasti. Kissa saatetaan myydä eteenpäin ja ostajalta vaaditaan loppuelämän sitoutumista käsi sydämellä.
        Ei saa vaatia ostajalta täydellisyyttä, kun ei itsekään olla pystytty parempaan.


    • mami67

      Elämäntilanne muuttunut, allergia, muutto, ei sopeudu. Sanon vaan, että suurin osa on pas**puhetta. Tuommosia ihmisiä, jotka hetken mielijohteesta ottavat kisun, kun se on söpö pienenä, mut ei miellytä enää kun kasvaa, pitäs vähän läpsytellä. Inhoon niitä yli kaiken ja säälittää kisulit. Harmi, kun ei voi auttaa kaikkia. Meillä täällä on kaksi "hylättyä" kissaa. Hylättyhän ne ovat.

    • * (( *

      Olen myös ihmetellyt sitä, että miltei aina haetaan lapsille kissanpentua. Tarjolla on paljon jo leikattuja kissoja, jotka etsivät kotia. Miksei voi ottaa sellaista, koska pentuaika on joka tapauksessa niin lyhyt aika.

    • lisää pyyhkeitä

      Allergiatestin lisäksi voisi olla hyvä myös aivotesti. Mitä siellä päässä liikkuu, että otetaan elukka vaikka ei mitään edellytyksiä ole.
      Asutaan kerrostalossa vuokralla, ei vaki työpaikkaa ja luullaan, että kissa elää pelkällä kuivamuonalla. Monipuolisesta ruokavaliosta ei ole tietoakaan. Mikä pahinta, kun eläin sairastuu ei ole rahaa viedä lääkäriin.

      Maalaistalon väelle; Ei välitetä viitsitä viedä lääkäriin, vaikka eläinten korvat kuhisevat punkkeja!

    • niiskuneiti15

      Pieni allergiakaan ei haittaa sillä itse olen ollut kissalle lievästi allerginen aina (silmät kutiavat ja aivastelen, pahinta koivun kukinnan aikaan), ja meillä oli lapsuudessani 16 vuotta kissa, enkä halunnut luopua siitä vaikka vanhempani sitä tiedustelivatkin. Tulin oikein hyvin toimeen, eikä allergiani estänyt kissan nukkumista päivisin sängyssäni. Toki kenenkään ei vasten tahtoaan tarvitse kissasta kärsiä, mutta kävisivät tosiaan edes allergiatesteissä etukäteen, ettei tule ikäviä yllätyksiä.

    • ONKO RAHAA ?

      Juurikin niin, että onko se kukkaro kunnossa, kun tulee asiaa eläinlääkärille. Se kun ei auta yhtään kysellä neuvoja täältä netistä, kun kissa on sairas.
      Satasella ei selviä esim. kun kissa on päivän tiputuksessa. Miettikääs sitä kissanpennusta haaveilevat!

    • kissakulta

      Ei allergiatesti näytä tuletko olemaan allerginen kissalle, jos kissojen kanssa ei ole oltu tekemisissä paljoa ennen sitä.

      Ja suurin osa on varmasti ihan jotain muuta, kuten tuossa jossain sanotaankin.
      Tämä kuulostaa vaan soveliaammalta kuin se etten jaksa enää.

    • kummia tilanteita

      Toinen "allergian" lisäksi on "muuttunut elämäntilanne", varmaan yhtä kuin avo/avioero. Jos se kissa on ollut perheenjäsen, eikö se yhtäkkiä olekaan. Eli kumpikaan ei ota kissaa. Ei olisi sitten koskaan pitänyt ottaa kissaa.

    • mietistekijä

      Olen meittinyt, että joskus alan kasvattamaan yhtä kissarotua. En vaan tiedä, että onko se sitten kannattavaa jos ei läydä HYVIÄ koteja pennuille sitten. Haluaisin että kaikki tulevan omistajan perheejäsenet tekisivät allergiatestin (joilla siis ei ole ollut omaa kissaa tai eläneet kissan kanssa muutamaa/paria viikkoa putkeen oireettomasti), mutta en tiedä onko se liian vainoharhaista, vaikka se olisi vain varmenne siitä, että onko kissa oikea lemmikki kyseiselle perheelle? Jos joku ymmärstää pointtini/kysymykseni niin voisitko vastata? asia todella mietityttää minua, vaikka ei juuri nyt elämässä olekkaan leikkaamatonta rotukissaa

      • vain elämää

        Uskoisin että suurin osa kodeista on hyviä, ihan tavallisia kunnollisia perheitä.
        Toivoisit että kissa pysyisi samalla ihmisellä lopunelämän. Sellaista vain ei mielestäni pysty vaatimaan keltään. Luulen että rotukissoista ei lähdetä niin herkästi luopumaan kuin maatiaisista ja jos luovutaan niin on todella hyvä syy.

        Tuohon allergiatestiin en oikein osaa sanoa kuin oman kokemukseni. Kävin itse prick- ihotestissä ja siinä tulos että olen allerginen. Täti vielä sanoi ettei ehkä kannata ottaa kissaa. Otin kuitenkin kissan ja siedätyin parin viikon aikana niin ettei enään ole mitään oireita.


      • käsittämättömiä
        vain elämää kirjoitti:

        Uskoisin että suurin osa kodeista on hyviä, ihan tavallisia kunnollisia perheitä.
        Toivoisit että kissa pysyisi samalla ihmisellä lopunelämän. Sellaista vain ei mielestäni pysty vaatimaan keltään. Luulen että rotukissoista ei lähdetä niin herkästi luopumaan kuin maatiaisista ja jos luovutaan niin on todella hyvä syy.

        Tuohon allergiatestiin en oikein osaa sanoa kuin oman kokemukseni. Kävin itse prick- ihotestissä ja siinä tulos että olen allerginen. Täti vielä sanoi ettei ehkä kannata ottaa kissaa. Otin kuitenkin kissan ja siedätyin parin viikon aikana niin ettei enään ole mitään oireita.

        Kyllä minusta tuntuu, etteivät ihmiset todellakaan ole niin allergisia, vaan yksinkertaisesti KYLLÄSTYTÄÄN kissan pitoon. Juuri siedätys on se juttu, mutta jos ei halua "sietää" , sen vuoksi Tori.fi noin 10 ilmoitusta päivässä. Kissoja pareittain perheissä ja seuraava koti pitäisi olla loppuelämän koti molemmille, niin ja kiire olisi.

        Luin juuri ilmoituksen, jossa kerrottiin, etteivät kaksi kissaa tule toimeen "sisäkoiran" kanssa. Miksi se "sisäkoira" oli hankittu, jos kissat olivat ennen tulleet taloon.


    • koira&kissa -mamma

      Suurin osa ihmisistä luopuu lemmikeistään "turhaan". Yleensä vielä niin, että omalla käsittelyllään pilaavat lemmikin luonteen ja sitten tyrkkäävät eteenpäin. Sinäänsä sen ei pitäisi yllättää, nämä samat ihmiset hoidattavat lapsiaan yli pitkiä päiviä päiväkodeissa ja eroavat kumppaneistaan ensimmäisen ristiriidan kohdatessa. On vaan olemassa ihmistyyppi, joka ei KYKENE kiintymään mihinkään ihan tosissaan. Mitä tulee tuohon allergiaan, aikalailla turhaa huudella testien perään. Ihminen kehittää allergiat altistumisen kautta tai reagoi ns ristiallergioina. Suomeksi: jos lapsi ei ole ollut kissojen kanssa koskaan tekemisissä testi ei näytä yhtiskään mitään.

    • kissan henkilökunta

      Nyt kun ei enää kehdata vedota allergiaan, muotisanasto on vaihtunut "muuttuneeksi elämäntilanteeksi" ja niitä onkin paljon. Ihmiset eivät sitoudu, eivätkä ajattele mitään hankkiessaan eläintä.
      Säälittävää, kun eläin kuitenkin kiintyy perheenjäseniin. Ei tulisi mieleenikään antaa pois vanhaa eläintä. Kyllä se on ansainnut huolenpitoni myös ikääntyessään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      68
      1115
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1064
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      933
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      65
      885
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      860
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      817
    7. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      20
      780
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      57
      766
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      741
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      676
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      661
    12. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      633
    13. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      617
    14. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      612
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      610
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      129
      609
    17. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      82
      596
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      594
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      590
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      579
    Aihe