Yksin?

Onko mielestänne oikein jättää 8 viikkoinen koiranpentu yksin kotiin 8 tunniksi jo kahden päivän jälkeen kotiin tuomisesta. Ei ole mahdollisuutta järjestää väliaikais hoitajaa ja töistä en voi olla 1 päivää enempää poissa?
3782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

minun mielestä se on todella väärin, siis jättää 8 viikonen yksin kotiin... siirrä koiran ostoase n verran että saat sitte työstäm vapaata tai saat jonku hoitajan ETTEI pennun tarvi olla yksin!!!
tämä on vain minunn mieleipide, mutta minusta se on rangaistava teko!!!

Äänestä

Joo en minäkään kyllä noin pian laumasta erottamisen jälkeen pentua yksin jättäisi. Meille on koirat otettu lomien yhteyksissä jotta pentu on ensin saanut rauhassa tutustua uuteen laumaansa ja pikkuhiljaa harjoiteltu yksinoloa. 8:aa tuntia ei onneksi koirien tarvitse juuri koskaan edelleenkään yksin olla koska perhe lähtee ja tulee sen verran portaittain kotiin.

Äänestä

Kannattaa ehdottomasti lykätä koiran ottamista siihen kunnes joku on lomalla ainakin pari viikkoa. Ensimmäisinä päivinä koiraa ei pitäisi jättää yksin oikeastaan ollenkaan.
Eihän tuon ikäinen edes jaksa pidättää kahdeksaa tuntia eli teille tulee todennäköisesti aikamoisia ongelmia sisäsiisteyden kanssa, kun kotona ei ole ketään opettamassa sitä.
Koira pitää opettaa olemaan yksin pikkuhiljaa, ensin viisi minuuttia ja sitten kun se sujuu niin aikaa pidennetään pikkuhiljaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koirarassu kirjoitti:

Onko mielestänne oikein jättää 8 viikkoinen koiranpentu yksin kotiin 8 tunniksi jo kahden päivän jälkeen kotiin tuomisesta. Ei ole mahdollisuutta järjestää väliaikais hoitajaa ja töistä en voi olla 1 päivää enempää poissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu