Olen ollut olympilaisten jälkeen tauolla, onkohan Monicakin ollut?
Huijataanko meitä kun katsoin jotain isoäidin pitkoa niin taikina oli tehty latviassako, sitten ostin herkkumaan voileipä kurkkuja ja ne oli saksalaisia. Kyllä olin pettynyt, kun tällaisia joita kasvatetaan suomessa, niin niitäkin tuodaan ja vielä suomalaisella nimellä.
Huijataanko meitä kun katsoin jotain isoäidin pitkoa niin taikina oli tehty latviassako, sitten ostin herkkumaan voileipä kurkkuja ja ne oli saksalaisia. Kyllä olin pettynyt, kun tällaisia joita kasvatetaan suomessa, niin niitäkin tuodaan ja vielä suomalaisella nimellä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Osaahan sitä kansakoulun käynyt kokata itselleen maistuvaa ruokaa tai tehhä piirakkapohjan munista, voista tai markkiksesta.
Ellei kotonta löydy, niin kaupan hyllyiltä jos jonkinlaista täytettä piiraan päälle.
Kaikkessa, missä lukee isoäiti, mummo, perinteinen on huijauksen maku. Monissa on aineosiakin, joita äitimme ei edes tunteneet, tai olleet yleisesti käytössä.
Kaikessa missä lukee "kevyt" on huijauksen maku. "Ei lisättyä sokeria", ja sitten on jotain sakariinia, niin ettei tuotetta saa alas. Muutenkin tuotteen ominaismaku on kadonnut, koska on jätetty pois ne lihottavat osatekijät, jotka ovat tuotteen maksuelämyksen tuottaneet.
Sinulle suomalaista ruokaa....
Kyllä olen ollut ihan harkitusti tauolla kun Olympialaisista tuli niin paljon istuttua T V - äärellä, tykkään että tekee vallan hyvää kun on hetken muualla kuin tietsikan äärellä, niin sitten taas maistuu lukeminen ja kirjoittaminenkin täällä palstalla.
minä olen silloin tällöin pitänyt taukoja, ja tykkään että se piristää mieltä, kun ajatus kulkee muallakin kuin palstalla.
Kysyit huijataanko meitä kun pullapitkossa lukee eri maan tekeleeksi, tuohon en osaa oikein vastata, kun varmaa tietoa minulla ei ainakaan ole.
Mutta minulla on pullapitko kun oli kaffee vieraita ja se on vaasan pullavan ja voisilmä pitko, kävin lukemassa siitä juuri äsken ja se on ilmoitettu, että on suomessa tehty ,
Siihen pitää uskoa,..... Että osaa olla hyvää ollakseen pullapitko, pitkot ovat yleensä kuivahkoja mauttomia ei miltään maistuvia, joten tämä kyllä peitoo sellaisen pitkon.
Ostan toistenkin, oli niin hyvää, ostakaas toisetkin ja kertokaa miltä maistui.
Mikähän ihmeen tabu on suomalainen ruoka?
Muuallakin maailmassa voidaan hyvin, vaikkei edes ole koskaan suomalaisesta ruo'asta kuultukaan.
Japanissa on hyvinvoivia ikäihmisiä, maailman vanhimpia. Sen uskon omalla amatöörijärjelläni johtuvan siitä, ettei siellä mässätä lihan kanssa, vaan meren antimia on usein.
Välimeren dieetti on kuulu terveellisyydestään.
http://yle.fi/vintti/ohjelmat.yle.fi/dieetit_puntarissa/erilaiset_dieetit/valimeren_dieetti.html
Siis huijaus on siinä, että luodaan mielikuva jostakin, mitä tuote ei itseasiassa ole. Senhän mainosihmiset osaavat.
Siksi kannattaakin lukea tuoteselosteet,
Tottahan toki hyvää ruokaa on muuallakin.
Tottakai muuallakin on hyvää ruokaa, mutta onko oikein, että ostamme kaukaa lentokoneella tuotua ruokaa ja omanmaan ruokaa hyljeksitään.
Monicalle, olen samaa mieltä, että tekee hyvää olla pois koneelta ja kunhan aikaa kuluu niin menen ulos enkä pahemmin näillä sivuilla käy.
Puutarhan puolelle menen, kun on ongelmia.
Minun järkeeni ja oikeudentunteeseeni ei sovi, että saastuttava lentoliikenne tuo meille maailmanääriltä sitä sun tätä, jotta kaikkea on aina saatavilla.
Perunan suosio alenee, pastaa ja nuudeleita, vaikkeivat ne muuta kuin vettä ja jauhoa sisälläkään.
Minusta tämä tilanne aiheutuu siitä, että ihmiset yltäkyllässään vaativat kaikkea läpivuoden, vaikka esim. omat juurikkaamme olisivat talven vitamiiniperustaa.
Pitää tuoda lentokurkkua, lentotomaattia, lihaa brasiliasta ja appelsiineja Israelista, vain minimaalisina esimerkkeitä.
Kaupan paistopisteiden tuoreet leivät ja pullat tuodaan raakapakasteena Keski-Euroopasta, tänne vain paistettavaksi.
Mitä muuta se on, kuin yltäkyllää, kun on rahaa, millä mällätä.
Ei ole mikään ihme, että meidän hiilijalanjälkemme on maailman suurimpia, 11. suurin koko maailmassa.
Ohrapuuro.
Kyllä asiaa kerrot, pitäisi käyttää oman maan tuotteita enemmän, mikä siinä onkaan että kotimaan tuotteet ei ole yhtä kiinostavia vaikka vitamiinit on varmaan samalla tasolla kuin tuoduissakin tuotteissa.
Olisko yksi asia sellainen että jos olisi kauppojen hyllyillä muutakin suomalaista kuin etikkakurkut ja etikka punajuuret jotka hyvin käy kaupaksi, eli olisi valmiiksi laitettua monipuolista kotimaisista raaka aineista tehtyjä, Ja ketkä tuottaa kotimaista ruokaa niin näkisivät vähän enemmän aikaa ja vaivaa, ja perehtyisivät raaka aineiden jalostamiseenkin.
Esim. lanttu sitä käytetään vain kerran vuodessa kun ei käy muuhu kuin laatikkoon, mutta jos siitä tehtäis jalostamalla niin kelpaisi se kautta vuoden syötäväksi, Ja olisi suht halpaa ruokaa ja kotimaista.
Suomessa on yksinäisiä talouksia noin 70 % kuulemma, ja ne kaikki ostaa valmista tavaraa kaupoista, kun ei yksinään viitsitä alkaa tekemään suurempia satsauksia, kun menekki on vähäinen.
Näin lisääntyisi kotimaan raaka-aineiden käyttö.
Siinäpä se onkin, Kun ostin etikkakurkkuja herkkumaa, niin ne olikin saksalaisia,
On vaikea kaupassa nähdä missä mikin on valmistettu. Lait on tehty niin vaikeaksi ettei pienyrittäjä pärjää. Esim. jos sinulla olisi muutama kilo porkkanoita yli oman tarpeen, siinä on niin paljon lupia ja paperitöitä, ettei alakaan.
Suomalaista ruokaa,
Vielä vastaan, ja se koskee ulkomailta tuotua elintarvikkeita,,,,, olen jo kauan ennen tätä kirjoitusta, ihmetellyt kun suomessa tuotetaan talvella kaikkea muuta paitsi perunoita, niin onko se järkevää, lämmittää nyt kasvihuoneita kovilla pakkasilla, Silloin talvisin voisi tuoda muualta, lämpymistä maista.
Silloin pitää puoltaa tuotuja elintarvikkeita, ja se on paikallaan.
Kyllä se niin on, että ei tarvis niin paljoa olla lailla määrättyjä asioita kuin elintarvikkeetkin ovat. Mahtaako olla mitään joka ei olis lailla määrättyjä. Kun kurkkujenki muoto on lailla märätty. ne pitää olla suoria vaikka se ei makua parannakkaan. jne.
Piäisi tuoda? Jatkuvastihan niitä tuodaan. Kaikkialta maailmasta.
Kamalaa tuhlausta ja ilman saastuttamista, kun lentononeet sahaavat sinne sun tänne.
Saattaa siihen olla käytännön syykin, tuohon kurkkujen suoruuteen. Vääntynyt kurkku aiheuttaa koneellisessa viipaloinissa täysin muopuolista sotkua, koneen pysäyttämistä ja sulpun poistamista. Samoin lentokuljetuksessa, se ei asetu laatikoihin, vaan jättäisi tyhjää tilaa.
Teollisuus kun käyttää myös osan tuottajien tarjonnasta valmisteihinsa. Hidasteet ja tuotannon pysähtelyt on tehokkuuskilpailussa selvää tappiota.
Minun ´´ruokajärjestykseni´´ on sellainen, että ensin luomu, sitten lähiruoka, sitten kotimainen. Hedelmiä talvella ostan koneen tuomia.
Jos joskus ostan jotain ulkomaalaista, se on lähivaltioista.
Valmisruokia harrastan vain vähän.
Kesällä maalla kasvattelen aina jotain. Syksystä jouluun on perunatkin omasta maasta.