Oliko jollekin käynyt mielessä että kirjoitan liiketaloudelsesti liiketomintaa joka perustuu wittereissä, facebookissa,keskustelupalstoilla mainoksiin ja siihen mitä kauvemmin keskustelijat viettävät aikaansa sitä useamman mainoksen näkevät Kirjoitan tälläisiä epseksikkäitä joita ketään ei lue.
pääsiäinen tuo monille liiketoimintaa harjoittavalle kuten näyttelijöille joilla oma yritys tuo jeesusläpällä mahtavat tuloy sekä ateistien kunniotuksen Samat ihmiset jotka julkisesti pitävät itseään suvaitsevaisena sekä puheissaan vain kunniottavat ihmisten uskonnonvapautta toimivat toisin Aikuisviihdehän perustuu halpamaisuuteen ja matkimiseen jossa jokin taho yritetään saada naurunalaiseksi Laatuviihdettä suomessa juurikaan ei ole.
Huomaan kuinka epätoivoisesti ihmiset etsivät hyväksyntää joten valitsevat mielummin rimansa laskemisen alemalle tasolle jotta kokisivat tulevansa hyväksytyksi kuin olisivat mielummin itsenäisiä yksilöitä Vääränlaisiin ystäviin luottaneet ovat monesti pettyneet kun ovat huomanneet iänmukana tuoma havaintokyky on voimistunut /herkistynyt että monetkin ovat vain mukautuneet toisten normeihihin heitä mielyttäkseen sekä elämäntyyliin heitä matkiessaan kuten kiroileminen jolla tehostavat "kovuuttaan " mm. Pääsiäisenaika tuo esille tämän suomalaisen yhteiskunnan sivistyksen niin hyvässä kuin pahassa
Ihmiset tarvitsevat parempaa kuin elää toisten pelinappuloina valmiina toteuttamaan heidän. soita.vastaa.meilaa.katso.kerro mielipiteesi.osalstu.äänestä.laitakuva.menkää nettiin, menkää nettiin witteriin.kertokaa meille mm Menkää nettiin Aikuiset hokevat monta kertaa tunnin sisällä aikuisille kuuntelijoilleen omaa nimeään kuin menkää nettiin meidän sivutmnbji.lkjh
en keksi nyt mitään hyvää loppulausetta niin katson tuosta pöydälläni olevasta käyntikortista . menen mielummin käymään philadelphiassa :)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.