Tärkeä ohje vanhemmille

15+3

Tämän viestin takoitus olla syyllistävä mutta rohkaisen kaikkia vanhempia puhumaan paljon taaperoilleen. Vaikka välillä ei jaksaisi niin puhukaa vaan! Lapsi tarvitsee puhumisen mallia ja mistä muualta sitä saa kun toisten puheesta. Uhmaikä on raskas vaihe mutta silloinkin lapselle täytyy näyttää että hänestä välitetään eikä jätetä omien tunteiden kanssa yksin. Olen pannut merkille että jo 1 vuotias ymmärtää jo melko hyvin asioita mitä hänelle puhuu (siis jos hänelle on juteltu vauvasta asti) Vaikka lapsi ei osoittaisi kiinnostusta puhumiseen ja itsensä ilmaisuun niin vanhemmilla on melko olennainen osa kielen kehityksessä.

Olen itse yli 1 vuotiaan äiti ja olen huomannut positiivisen seikan siitä kuinka suuri merkitys vanhempien läsnäololla ja puheellani on. Meillä rauhoitaan siitä kun sanon lapselle asian todellisen laidan. Ja hän ymmärtää kaiken! Uskon että jatkossakin elämä helpottuu kun pystyn saamaan yhteyden lapseeni keskustelun avulla. Sitä luulee että alle 3 vuotiaat eivät "tajua mitään" ja "päässä ei liiku mitään"... mutta se ei ole totta!

Mielestäni lasten varhaiset käytöshäiriöt johtuvat yleensä kommunikaation ja ohjauksen puutteesta vanhempien ja lapsen välillä. Lasta ei ole tuettu persoonaansa sopivalla tavalla eikä jokelteluihin tai ääntelyihin muutenkaan reagoitu millään tavalla. Lapsi jätetään liian paljon oman onnensa nojaan ja lapselta odotetaan liian nopeaa itsenäistymistä. Olen nähnyt paljon tällaisia henkistä laiminlyöntiä joka on vahingollista ja sitä mukaa lapsen kehitys voi vaarantua. Olkaa siis läsnä lapsen elämässä, puhukaa, nauttikaa elämästä ja mitä tärkeintä, rakastakaa!

5

294

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 15+3

      Ja anteeksi parista kirjoitusvirheestä :)

    • Krokotiili

      Hei :)
      Olen todellakin samaa mieltä että lapselle läsnäolo ja puhe on hyväksi jo ihan varhaisesta vauva-ajasta asti. Jokaisen vanhemman olisi hyvä vaikka lukea jokapäivä lapselleen jos tuntuu vaikealta "vain höpöttää". Huomasin aikoinaan kuinkajotku katsoi kieroon kun esim kaupassa juttelin ihan ostettavia asioita ja pohdin mitä ruokaa laittas ääneen kun olin lapseni kanssa liikkeellä hänen ollessaan vielä vauva :D
      Itse olen siis 2vuotiaan lapsen äiti ja todellakin voin allekirjoittaa että jo 1vuotias ymmärtää puhetta todella hyvin. Joudun tuomaan kuitenkin esiin että rajoja kokeiltaessa ja uhman alkaessa se puhe ei vain "mene periile". Tarkoitan tuolla sitä että lapsi ymmärtää kyllä mutta ei reagoi puheessa toivotulla tavalla vaan kokeilee josko sittenkin saisi haluamansa tai katsoo kauanko vanhempi jaksaa luovuttamatta. Tämä käytös lapselta EI ole käytöshäiriötä vaan kuuluu osaltaan lapsen temperamentin ja luonteen muotoutumiseen. Monet ihmiset (myös vanhemmat) pitävät näitä kiukkuavia taaperoita huonosti kasvatettuina tai käytöshäiriöisinä mutta se on väärin koska silloin lapsi ei saa tukea kehittyäkseen.

      Hyvää kevättä kaikille!

    • juujuu4

      Itse kans puhun 11kk ikäiselle lapselleni koko ajan. Välillä kyllä tuntuu, että puhuisin itsekseni tai seinälle :D Puhun kuitenkin normi äänellä. Itse tykkään puhua niitä näitä, ulkoilmasta ja meidän elämästä :) Koskakoan tuo kysyy, että "mitä sä äiti höpötät?" :D

    • Ei lässytetä liikaa

      Juu, tiedän vanhempia, jotka eivät osaa puhua luonnollisesti vauvalle tai taaperolle, joka ei vielä itse osaa puhua. Lapselle puhutaan kummallista "me-kieltä", silloin kun ylipäätään puhuvat lapselle. Todella ärsyttävää.
      Vastasyntyneelle voi puhua kuin täysjärkiselle ihmiselle. Ei se mitään haittaa, vaikka hän ei vastaa. Hän kuuntelee.

    • -o-

      "Mielestäni lasten varhaiset käytöshäiriöt johtuvat yleensä kommunikaation ja ohjauksen puutteesta vanhempien ja lapsen välillä."

      Näin voi ajatella, mutta ei se näin välttämättä ole. Monen käytöshäiriöisen kanssa on puhuttu ihan kiitettävästi ja tehty muutenkin asiat esimerkillisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      94
      877
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      150
      829
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      63
      698
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      673
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      664
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      644
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      29
      542
    9. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    10. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      523
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      516
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      486
    13. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      479
    14. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      404
      470
    15. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      451
    16. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      446
    17. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      29
      441
    18. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      432
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      414
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      4
      401
    Aihe