Koulupuku

uniform

Teen pienimuotoista tutkielmaa koulua varte ja aiheena ois: Mitä hyötyä/haittaa koulupuvun käytöstä on?

Eli voisitteko kertoa, onko teidän mielestä koulupuvuista hyötyä vai haittaa vai molempia? Ja miksi näin? Pitäisikö Suomeen hommata koulupuvut? Miksi?

Kiitos, jos viitsit vastata!

16

2532

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinh

      Riippuu koulupuvun laadusta. Mielestäni koulupuvut olisi varsin hyvä idea, sillä se vähentäisi kiusaamista vaatteiden perusteella. Kannatan koulupukuja kuitenkin vain, jos tytöille tulisi japanilaistyylinen minihameen sisältävä koulupuku.

      • Neverever

        Mun mielestä olis idioottimaisen juttu ikinä. Pukeutuminen on osa persoonaa. Ja tytöille hamepakko? Joo, mä en tulis enää kouluu. Ei koulupukua


      • Minusta taas lasten ja nuorten aivoilta ja kehitystasolta voi odottaa sitä, että osaavat olla kiusaamatta ihan vaatteista riippumatta.


    • Jalaa1

      Mä olen itse jo koulut käynyt, mutta eihän mikään estä vastaamasta.
      Eli mun oma mielipide on, että jokaisen täytyy saada pukeutua sen mukaan, mikä itsestä on hyvä. Oppilaitosten ei kuulu säädellä pukeutumistä, kuin siinä mielessä, että se on tilanteeseen sopivaa. Eli mitään yhteistä pukeutumissääntöä en kannata kouluihin. Eli kunhan pukeutuminen on olosuhteisiin ja tilanteeseen sopivaa, niin muusta ei väliä.

      Yks pointii, mikä tuli vielä mieleen. Mikä taho kustantaisi nämä koulupuvut? Heikkotuloisimmilla vanhemmilla ei riittäisi rahat tällaiseen, ja harva muukaan olisi valmis pistämään yhtään ylimääräistä rahaa kiinni. Lisäksi jos mietitään tilannetta, että kuinka nopeasti jotkut kasvavat. Ikähaarukassa 13-16 vuotta, pituuskasvu voi olla joidenkin kohdalla todella nopeaa. Puku kävisi hetkessä pieneksi, ja taas joutuisi hankkimaan uuden. Ei hyvä. Enemmän näen sinne miinuspuolelle meneviä asioita, kuin sinne pluspuolelle.

      Työpaikat ovat sitten asia erikseen, tiettyihin ammatteihin liittyy työasut, ja niitä käyttävät kaikki kyseisen ammatin edustajat. Se ei silloin olekkaan mikään ongelma, koska työnantaja hankkii asusteet, ja harva aikuinen enää pituutta kasvaa. Ainoastaan voi levitä tuosta vyötärön seudulta ;)

      • ettäjoo...

        Ei kai tämmöne koulupuku kuitenkaa sen kalliimpi ois ku muutkaan vaatteet? Yhtä lailla pitää ne muut vaatteet sille muksulle hommata, ei yks koulupuku siinä paljoo tunnu. Ja jos muksu kasvaa pituutta nopeesti, pitää niitä tavallisiakin vaatteita ostaa koko ajan uusia... Eli sinänsä vähän huono pointti tuo. Ja toki köyhät sais varmaan jotain avustustakin niihin, jos tarvetta olisi...

        Ei sillä, että itsekään koulupukujen kannalla olisin. Antaa ihmisten pukeutuu niinku haluu. Ois kauheen tylsää, jos kaikki näyttäis samalta.


      • Jalaa1
        ettäjoo... kirjoitti:

        Ei kai tämmöne koulupuku kuitenkaa sen kalliimpi ois ku muutkaan vaatteet? Yhtä lailla pitää ne muut vaatteet sille muksulle hommata, ei yks koulupuku siinä paljoo tunnu. Ja jos muksu kasvaa pituutta nopeesti, pitää niitä tavallisiakin vaatteita ostaa koko ajan uusia... Eli sinänsä vähän huono pointti tuo. Ja toki köyhät sais varmaan jotain avustustakin niihin, jos tarvetta olisi...

        Ei sillä, että itsekään koulupukujen kannalla olisin. Antaa ihmisten pukeutuu niinku haluu. Ois kauheen tylsää, jos kaikki näyttäis samalta.

        Koulupuku itseasiassa saattaisi olla kalliimpi, kuin tavalliset vaatteet. Halpoja vaatteita voit hankkia Tarjoustalosta, tai vaikka Varustelekasta. Koulupukuja todennäköisesti tekisi joku tietty taho, joka olisi myös määritellyt hinnan. Ainakin näin nopeasti ajatellen rahaa palaisi enemmän.


      • Noh, ei kai kouluunkaan ihan missä tahansa vaatteissa voi tulla. Minun koulussa ollessani oppilaita on poistettu luokasta, koska he ovat olleet suorastaan alasti.

        Luultavasti itsekin poistaisin liian alastoman oppilaan, jos olisin lukion opettaja. Ihmisellä on oikeus ilmaista itseään vaatteilla ja sen sellaisella, mutta toisaalta muilla on oikeus olla näkemättä esim. persvakoa, ryntäitä, stringien nauhoja ja niin edelleen.


    • Eräs trotskilainen

      Tässäpä olisi ikivanha kirjoitus koulupukuja vastaan. Mie kirjoitin tämän joskus viime vuoden lokakuussa, kun täällä oli keskustelua aiheesta:

      Mie vastustan koulupukua henkeen ja vereen. Sellainen ei vain sovi Suomen ilmastoon ja kuttuuriin.

      Ensin käytännön syyt: Suomessa on neljä vuodenaikaa, joten koulupukujakin pitäisi olla vähintäänkin neljä erilaista: kesäpuku, liikkapuku, talvipuku ja välikausipuku syksyä ja kevättä varten.
      Mitä koulupukuun kuuluisi? Pelkät paidat sun muut vai myös kengät ja ulkovaatteet? Kiusaajat kyllä keksivät kiusaamisen aiheita muustakin kuin vaatteista, ja jos ulkovaatteet eivät kuulu koulupukuun, niistä voidaan aina kiusata. Kuka maksaa koulupuvut? Veronmaksajat vai lapsen perhe? Kummatkin vaihtoehdot ovat lähtökohtaisesti huonoja. Kuka pesee ja silittää puvut? Kuka kiillottaa kengät?

      Haluatko elää sellaisessa yhteiskunnassa, jossa yksilöllä ei ole mitään merkitystä? Koulupuvut tappavat lasten luovuuden ja tasapäistävät heidät harmaaksi massaksi. Entä oppilaan minäkuvan huomioonottaminen? Laitettaisiinko tytöille hameet ja pojille housut? Haluatko oikeasti elää niin seksistisessä yhteiskunnassa? Ihmisiä ei voi lokeroida sukupuolen perusteella. On poikamaisia tyttöjä, tyttömäisiä tyttöjä, poikamaisia poikia ja tyttömäisiä poikia. Miksi meidät pitäisi luokitella sen mukaan, mitä sukupuolta olemme? Entä jos joku poika haluaa käyttää hametta?

      Koulupuvut eivät edes edistäisi tasa-arvoa. Eivät ainakaan, jos ne maksettaisiin itse. Puvusta kyllä näkee, mikä on markettikamaa ja mikä mittatilaustyötä tai peritty sisaruksilta. Suurin osa oppilaista tuskin suostuisi edes pitämään koulupukua. Entä esim. muslimityttöjen hunnut?

      Saatat ihmetellä, miksi vastustan koulupukuja, vaikka olen kommunisti. Minun mielestäni tasa-arvo on sitä, että kaikki ovat samanarvoisia, eivät samanlaisia. Eihän uusia innovaatioitakaan syntyisi, jos kaikki olisivat taidoiltaan ja piirteiltään samankaltaisia.

      • cherryberry

        Ei vitussa koulupukuja D: Vaatteet on mun aatteet.
        Ja vielä tosta kiusaamishommasta: jos jotakuta päätetään kiusata, ei se sitten rajoittuisi pelkkiin vaatteisiin. Jos tämä yksi onkelma ratkaistaisiin, kiusaajat nyhjäisisivät vaikka tyhjästä sen aiheen. Sitten kiusattaisiin vaikka ihon väristä, lihavuudesta, laihuudesta, hammasraudoista, hiusten väristä, harrastuksista tai vaikka kenkien asennosta...
        Ei se kiusaamisen ratkaiseminen niin helppoa ole.. Ja musta on yksilönoikeuksien rikkomista pakottaa oppilaat samanlaisiin asuihin. 3:


    • Jalaa1

      Näitä keskusteluita näyttää putkahtavan esille aina silloin tällöin. Tämä on ihme ja kumma pysynyt asiallisena. Koulupuvut eivät esim. poistaisi kiusaamista tai kouluväkivaltaa. Se ei estäisi jotain päästään vinksahtanutta opiskelijaa tulemaan koululle aseen kanssa, ja tappamasta ihmisiä.

      Mikäli joku päätyy tällaiseen tekoon, on joku asia/tapahtuma ajanut hänet sellaiseen tilanteeseen. Koulukiusaaminen loppuu vasta silloin, kun se on rikoslakiin kirjattu pykälä, ja siitä voitaisiin antaa tuomio iästä riippumatta. Tuomio ei saisi olla mikään pään silitys / joku lievä sakkorangaistus, vaan tuomio olisi aina ehdoton vankeusrangaistus. Eli 15 vuoden ikäraja pois, niin alkaisi kummasti kiinnostaa toimia järkevästi, kun voisi häkki heilahtaa. Voisi moni asia fiksaantua, kun olisi riittävän kovat peloitteet käytössä.

    • papukaija1234

      Minulla on kahden vuoden henkilökohtainen kokemus japanista, ja kiusaamista oli muutenkin paljon vähemmän. Suomeen puku sopisi ehdottomasti, sillä suomeen palattuani minua alettiin kiusata vaatteista joka päivä. tässä plussat:

      -- Kiusaaminen vähenisi
      -- oppilaiden säädyllisyya lisääntyisi (olen kyllästynyt katsomaan napapaidassa olevia tyttöjä)
      --Se opettaisi tilannepukeutumista ja uniformun kantamista
      Miinukset:

      -- suomessa on kovat lämpötilavaihtelut joten pitäisi olla ainakin pojilla pitkät housut ja shortsit ja tytöillä pitkät housut ja hame.

      KANNATAN EHDOTTOMASTI!!! Suosittelen kaikille.

      • Jalaa1

        Öhöm, jos et nyt kuitenkaan vertaisia Suomea ja Japania keskenään. Ovat hieman erilaisia jo ihan yhteiskunnallisesti. Periaatteessa nuo kaikki esittämäsi kolme kohtaa on kumottavissa. 1. Ei vähenisi, eikä poistuisi. Mikäli ei voisi irvailla vaatteista, niin aina löytyisi joku syy. Tai voihan sitä jotain "tyhmän näköistä" tyyppiä käydä vetämässä turpiin ihan huvikseen. Poistaisiko se mahdollisuuden, että joku mieleltään järkkynyt henkilö tulisi kouluun aseen kanssa? Ei poistaisi.
        2. Ei tarvitse katsella, jos kerta on niin vaikeaa. Älä tee asioista ongelmaa, jolle et voi mitään. 3. Miksi pitäisi osata kantaa jotain uniformua? Ei miksikään.
        Tai oletko näitä koti, uskonto ja isänmaa tyyppejä? Meillä jokaisella on omat käsityksemme siitä, että mikä pukeutuminen on mihinkin tilanteeseen sopivaa. Jälleen kerran, älä tee ongelmaa asiasta, jolle et voi mitään.
        Toi miinuskohta. Mietippä, nyt järjellä. Tässä on ehtinyt olla muutama talvi, jolloin pakkasta oli ihan Etelä-Suomea myöten -30 tai jopa enemmän. Luntakin riitti ihan omiin tarpeisiin, ja ylikin. Sun ideas, ei jatkoon.

        Se on hyvä, kun on itse koulut käyty ei tarvitse kuunnella kenenkään lässytystä vaatteista. Jonain päivänä töissä saatan olla farkuissa, tai vaikka Varustelekasta ostetuissa reisitaskuhousuissa. On tosi kätevät asennushommissa. Mahtuu Leatherman, ruuvimeisselit ja taskulamppu nätisti kerralla mukaan. Normaaleissa taskuissa on sit lompakko, kotiavaimet, auton avaimet, työpaikan avaimet jne.


    • 17v poika

      Joo meillä amiksessa koulupuvut ku kaikkilla on samanlaiset haalarit :)

      • Ei teoriapäivinä

        Vain työpäivinä käytössä.


      • 17v poika
        Ei teoriapäivinä kirjoitti:

        Vain työpäivinä käytössä.

        Millaset haaaarit teillä ?


      • EI teoriapäivinä
        17v poika kirjoitti:

        Millaset haaaarit teillä ?

        Tummansiniset kokohaalarit ei mitenkään tyköistuvat sopivan väljät.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      260
      4596
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      42
      2770
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1119
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    Aihe