Loikoilen ulkona puutarhassamme auringossa.
Mieheni on vielä töissä mutta tulisi pian ja
lähtisimme yhdessä ulos syömään.
Kuulen auton äänen pihasoralla ja sitten
lähestyvien askelten kahinan.
Hei, huikkaan silmät kiinni ja vatsallani
maaten. Hei, kuuluu vastaus ja kappas vaan
kyseessä ei olekaan mieheni Juha, vaan hänen
kaverinsa Riku. Juha ei taida olla vielä kotona.
Ei niin, mutta tulee pian, sanon.
Upeat näköalat, Riku sanoo katsellen stringien
paljastamia pakaroitani ja paljasta selkääni.
Naurahdan vain ja itsekseni totean tilanteeni
tukalaksi olinpa kuinka päin hyvänsä.
Juttelemme niitä näitä ja Rikun katse kiinnittyy
kiinteämmin ruskeisiin pakaroihini ja tunnen
kuumotusta alavatsassani nähtyäni himon
välähtävän hänen silmissään.
Katsomme vaiti toisiamme ja sanaakaan sanomatta
Riku lähestyy ja alkaa kevyesti sivellä pyöreitä
kiinteitä pakaroitani. Pian alkaa käsi jo liikkua
vaativammin ja sormet eksyvät stringien alle
vakoon ja löytävät kostean pilluni. Olen jo
aivan kuumana.
Mitä teen....
Toivon hänen jatkavan ja samalla pelkään Juhan
tulevan.
Riku työntää sormensa sisääni ja sanoo
haaveilleensa tästä hetkestä monia kertoja.
Välillä hän nuolaisee sormiaan maistaakseen
mehujani ja jatkaa taas. Olen jo levittänyt
jalkojani ja huokailen kiimaisena, kun hän alkaa
hyväillä märällä sormellaan pyllyreikääni.
Kastaen sormensa suussaan Riku työntää sen sitten
varovasti pyllyyni ja nai minua sormellaan aluksi
hellävaroen, mutta sitten yhä kiihtyvämmällä
tahdilla.
Pian olemme molemmat niin kiimassa ja tringit
heitetään jalasta, Riku vatää minut kontalleen
aurinkotuolilta maahan ja asettuu taakseni.
Pyllistän peppuni niin hyvin kuin mahdollista
tarjolle ja hän kumartuu nuolemaan pyllyreikääni,
työntää kielen sisään ja olen tulla hulluksi.
Kuulen veoketjun aukaisun ja tunnen miten jäykkä
kyrpä sojottaa reittäni vasten.
Riku levittää pakaroitani äärimmilleen ja alkaa
hitaasti työntyä pyllyyni, pysähtyy hetkeksi ja
sentti sentiltä kyrpä liukuu kosteaksi nuoltuun
reikääni. Aluksi kipu vihloo samanaikaisesti
nautinnon kanssa, mutta pian rytmikkäät työnnöt
saavat minut pyörittämään pyllyäni Rikua vasten.
Samalla hänen sormensa hieroo voimakkaasti
klitoristani ja vastaavaa nautintoa en ole
kokenut aikoihin ja laukean vapisten hänen
naidessa minua edelleen.
Pian kuulen Rikun ääntelevän ja tiedän saavani
spermasuihkun suoleeni. Kyrpä sykkii
voimakkaasti purkautuessaan, tunnen sen ja
työnnyn voimakkaasti sitä vasten.
Olemme paikoillamme muutaman minuutin.
Riku vetäytyy varovasti ulos, käskee minun olla
paikallani ja kumartuu nuolemaan vielä pillua,
johon on valunut spermaa ja joka on muutekin
aivan litisevän märkä.
Herkkua, sanoo Riku ja nuolee minut puhtaaksi
jatkaen niin kauan, että saan toisen orkun hänen
kielityöskentelystään.
Kuulemme auton ääntä ja nopeasti etsin
minimaalisen alaosani, puen sen ja lähistöllä
olevan paitapuseron vielä verhokseni.
Rikulla oli vain vetskari kiinni vedettävänä.
Juha huhuilee sisällä ja huomaa sitten meidät
istumassa puutarhassa.
Taitaa olla kuuma, kun olette noin punehtuneita.
Myönnämme näin olevan ja sanon hakevani kylmät
oluet kaikille.
Lähtiessäni kävelemään Juha sanoo Rikulle: Katos
kun toi mun Katini on taas niin syötävän
seksikkään näköinen. Jos et olisi siinä, niin
kellistäisin vaimoni tuohon aurinkotuolille ja
herkuttelisin sen pillulla...
He nauravat ja Juha lähettää mulle lentosuukon...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Toi oli aika hyvä
...avaan housuni vetoketjun, luen tarinasi
uudelleen ja laukean....