Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Sidottuna

Korkealta katosta roikkuu naru, johon molemmat
ranteeni on sidottu. Kuivan heinän tuoksu tuntuu
nenässä, ja auringonvalo siivilöityy latoon
seinälautojen rakosista.
Minua ei pelota yhtään, sillä tiedän mitä tulee
tapahtumaan, miesystäväni on vihdoinkin suostunut
toteuttamaan seksifantasiani. Minulla on vielä
ruudullinen flanelipaitani päällä ja farkut
jalassa, joudun odottelemaan häntä näin sidottuna
kymmenkunta minuuttia. Hän tietää, että
odottaminen vain nostaa jännitettä suonissani.

Kuulen askelia, ladon ovi narisee hitaasti auki.
Käännän päätäni, silmissäni on jo kermaa saaneen
kissan katse, mutta hymyni sammuu nopeasti.
Mieheni siinä on, mutta hän ei olekaan yksin vaan
naapurin isännän kanssa. Vatsani puristuu kokoon
kun tajuan että tällä kertaa taitaa toteutua
hänenkin haaveensa, jakaa naisensa toisen miehen
kanssa.

Naapuri tulee lähemmäs ja tuijottaa minua
ahnaasti. Hän ojentaa kätensä ja sanaakaan
sanomatta tarttuu rintoihini puseron läpi. Ote on
luja, melkein sattuu mutta ei ihan. Mieheni
nieleskelee selvästi kiihottuneena, ja neuvoo
kaveriaan riisumaan puseroni. Yhä vaiti mies
tottelee, ja paljaat rintani saavat hänet
huokaisemaan. Asentoni takia ne ovat tavallista
pystymmässä, ja hämärästä huolimatta
tummanpunaisina erottuvat nännini sojottavat kuin
ammukset. Hän nipistää minua toisesta nännistä,
ja alkaa näykkiä toista. Sänki hankaa rintojeni
ihoa, enkä voi olla ynisemättä jännityksestä,
nautinnosta, avuttomuudestani noissa työn
kovettamien käsien otteessa.

Mieheni on kiertänyt taakseni, ja hän hamuilee jo
farkkujeni solkea. Naapuri huomaa aikomuksen, ja
yksissätuumin neljä miehen kättä riisuu farkkuni
ja alushousuni pois. Mieheni silittelee pyöreitä
pakaroitani ja maistelee vyötäröäni pienin
suudelmin, naapurin sormet pyörittelevät paksuja,
tummia häpykarvojani. Minua hävettää
kiimaisuuteni kun sormi työntyy karvojen lomassa
alemmas ja löytää märän rakoni. Kukaan ei
vieläkään sano mitään, ja kun sormet hierovat
edestakaisin häpyhuulteni välissä ei litinää voi
olla kuulematta.

Molemmat miehet ovat nyt polvillaan, toinen
edessäni ja toinen takanani. Naapuri levittää
peukaloillaan häpyni aivan auki, ja tuijottaa
sitä. Tiedän hänen näkevän kiihottuneena
paisuneen klitorikseni ja kosteana kiiltävät
huulet. Hän painaa päätään lähemmäs, ja
suorastaan juo nesteitäni, kieli tutkii jokaisen
poimun, imee, nuolee, näykkii minua kuin
avonaista osteria.

Mieheni hieroo pakaroitani, pakottaa ne erilleen
ja kohta tunnen hänen kielensä pyllyni vaossa, se
liikkuu ylös ja alas, kiertää peppureikäni ja
viimein kulkee sen yli.
Nämä kaksi kieltä yhdessä saavat minut sellaiseen
ekstaasiin, etten tiedä voiko ihmiskeho sitä
kestää. Jollen roikkuisi narusta,en pysyisi
pystyssä, ja lähestyvä orgasmini vapisuttaa minua
vielä lisää. En voi pidätellä enää itseäni,
heitän päätäni taaksepäin ja vaikeroin ääneen,
nautinto on niin suuri että tunnen lähes tuskaa
ja kun jompikumpi työntää kaksi sormea nopealla
liikkeellä syvälle vittuuni kohoaa vaikerointini
huudoksi ja räjähdän valtavaan orgasmiin joka
jatkuu ja jatkuu...

En ole päässyt palautumisessani edes alkuun, kun
naapuri nousee ylös, avaa housunsa ja kaivaa
kyrpänsä esiin. Se on normaalikokoinen
pituudeltaan, mutta yllättävän paksu, terska on
kuin ylisuuri herkkusieni ja reikä sen keskellä
kuin kolmas silmä. Kauaa en ehdi käyränä seisovaa
komeutta ihailla, kun se työntyy rajulla voimalla
sisääni. Mies aloittaa pitkät, hitaat työnnöt,
kulli on välillä melkein kokonaan ulkona ja
painuu sitten juurta myöten sisääni.

Oma mieheni on kiertänyt sivullemme, ja hänen
silmänsä nuolevat yhteen painautuvia elimiämme.
Hänelläkin on siitin esillä, ja hän runkkaa sitä
kiihtyvällä vauhdilla. Käden liike kuitenkin
pysähtyy, ja hän kiertää takaisin taakseni.
Pakarani levitetään jälleen, ja sentti sentiltä
hän työntyy peräaukkooni naapurin jatkaessa
etupuolella.

Olen seivästettynä näiden kahden miehen
miekkoihin, he löytävät yhteisen rytmin ja ensin
tuntemani kipu muuttuu nopeasti uudelleen
kasvavaksi nautinnoksi. Tiedän heidän tuntevan
toistensa liikkeet sen ohuen lihasseinämän läpi
joka nyt erottaa kalut toisistaan. Se taitaa
kiihottaa kumpaakin, sillä nyt eivät hekään voi
olla enää hiljaa. Ilma täyttyy voihkaisuista,
murahteluista, litinästä, eikä kestä kauan kun
naapuri laukeaa sisälleni. Hänen kyrpänsä
supistelut pillussani ovat liikaa miehelleni,
joka myös laukeaa nyyhkäisten. Hän irrottaa
vetosolmun ranteistani, ja vaivumme lattialle
kaikki kolme, minä alasti ja miehet housut
kintuissaan. Sisälläni sykkii, mutta mietin jo
miten hetken päästä saan ratsastaa ja nuolla
yhtäaikaa, tuntea sperman maun kurkussani tai
hieroa sitä valkeille rinnoilleni.
58248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tässä on tyyliä! ”Kuin avonaista osteria…” Kirjoita lisää,
please.

Äänestä

Joo, tosi kiihottavaa.
Halusin olla puolustuskyvytön.
Annoin miehen sitoa käteni,jalat ja silmät.
En todella tienyt mitä hän aikoi tehdä.
Hän ajoi pimppikarvani pois. Tunsin vain kuinka
saippua valui alas pepun kautta selkään, sitten
hän huuhteli lämpimällä vedellä sen. ja alkoi
hommiin.
Kun hän nousi rintojeni päälle ja työnsi
peniksensä rintojen väliin tuntui ihan mahtavalta.
Ja pian hän meni alemmaksi ja alkoi nuolla
alapäätäni oikein syvältä. Hän oikein kidutti
minut orgasmiin. Pian hän työnsi peniksensä
pilluuni ja pani niin lujaa kuin pystyi.
Lopuksi sain sperman päälleni.

Äänestä
  • Etkö sinä uskalla sitten tehdä mitään
    miehelle,esim.laittaa muovikäsineen käteesi ja
    työntää etusormesi miehen peräsuolesta sisään ja
    tunnustella,että...?.
    (Kiihottavaa toimintaa,josta myös miehet pitää!).
    Olen kokeillut.

    Äänestä

  • Kokeilun haluinen tyttö20 kirjoitti:

    Etkö sinä uskalla sitten tehdä mitään
    miehelle,esim.laittaa muovikäsineen käteesi ja
    työntää etusormesi miehen peräsuolesta sisään ja
    tunnustella,että...?.
    (Kiihottavaa toimintaa,josta myös miehet pitää!).
    Olen kokeillut.

    Minun poikaystäväni tykkää pyllyleikeistä.
    Rakastellessa voin työntää sormen hänen
    peppuunsa tai suihin ottaessa naida sormella..
    Hän pitää siitä mielettömästi ja se kiihottaa
    myös minua.
    Suosittelen!

    Äänestä

  • Miss 39 kirjoitti:

    Minun poikaystäväni tykkää pyllyleikeistä.
    Rakastellessa voin työntää sormen hänen
    peppuunsa tai suihin ottaessa naida sormella..
    Hän pitää siitä mielettömästi ja se kiihottaa
    myös minua.
    Suosittelen!

    jep, mies on silloin sekä itse sisällä että
    miehessä ollaan;-) Tunne on huikea… ei voi muuta
    kuin voihkia;-)). On pääsemättömissä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiima kirjoitti:

Korkealta katosta roikkuu naru, johon molemmat
ranteeni on sidottu. Kuivan heinän tuoksu tuntuu
nenässä, ja auringonvalo siivilöityy latoon
seinälautojen rakosista.
Minua ei pelota yhtään, sillä tiedän mitä tulee
tapahtumaan, miesystäväni on vihdoinkin suostunut
toteuttamaan seksifantasiani. Minulla on vielä
ruudullinen flanelipaitani päällä ja farkut
jalassa, joudun odottelemaan häntä näin sidottuna
kymmenkunta minuuttia. Hän tietää, että
odottaminen vain nostaa jännitettä suonissani.

Kuulen askelia, ladon ovi narisee hitaasti auki.
Käännän päätäni, silmissäni on jo kermaa saaneen
kissan katse, mutta hymyni sammuu nopeasti.
Mieheni siinä on, mutta hän ei olekaan yksin vaan
naapurin isännän kanssa. Vatsani puristuu kokoon
kun tajuan että tällä kertaa taitaa toteutua
hänenkin haaveensa, jakaa naisensa toisen miehen
kanssa.

Naapuri tulee lähemmäs ja tuijottaa minua
ahnaasti. Hän ojentaa kätensä ja sanaakaan
sanomatta tarttuu rintoihini puseron läpi. Ote on
luja, melkein sattuu mutta ei ihan. Mieheni
nieleskelee selvästi kiihottuneena, ja neuvoo
kaveriaan riisumaan puseroni. Yhä vaiti mies
tottelee, ja paljaat rintani saavat hänet
huokaisemaan. Asentoni takia ne ovat tavallista
pystymmässä, ja hämärästä huolimatta
tummanpunaisina erottuvat nännini sojottavat kuin
ammukset. Hän nipistää minua toisesta nännistä,
ja alkaa näykkiä toista. Sänki hankaa rintojeni
ihoa, enkä voi olla ynisemättä jännityksestä,
nautinnosta, avuttomuudestani noissa työn
kovettamien käsien otteessa.

Mieheni on kiertänyt taakseni, ja hän hamuilee jo
farkkujeni solkea. Naapuri huomaa aikomuksen, ja
yksissätuumin neljä miehen kättä riisuu farkkuni
ja alushousuni pois. Mieheni silittelee pyöreitä
pakaroitani ja maistelee vyötäröäni pienin
suudelmin, naapurin sormet pyörittelevät paksuja,
tummia häpykarvojani. Minua hävettää
kiimaisuuteni kun sormi työntyy karvojen lomassa
alemmas ja löytää märän rakoni. Kukaan ei
vieläkään sano mitään, ja kun sormet hierovat
edestakaisin häpyhuulteni välissä ei litinää voi
olla kuulematta.

Molemmat miehet ovat nyt polvillaan, toinen
edessäni ja toinen takanani. Naapuri levittää
peukaloillaan häpyni aivan auki, ja tuijottaa
sitä. Tiedän hänen näkevän kiihottuneena
paisuneen klitorikseni ja kosteana kiiltävät
huulet. Hän painaa päätään lähemmäs, ja
suorastaan juo nesteitäni, kieli tutkii jokaisen
poimun, imee, nuolee, näykkii minua kuin
avonaista osteria.

Mieheni hieroo pakaroitani, pakottaa ne erilleen
ja kohta tunnen hänen kielensä pyllyni vaossa, se
liikkuu ylös ja alas, kiertää peppureikäni ja
viimein kulkee sen yli.
Nämä kaksi kieltä yhdessä saavat minut sellaiseen
ekstaasiin, etten tiedä voiko ihmiskeho sitä
kestää. Jollen roikkuisi narusta,en pysyisi
pystyssä, ja lähestyvä orgasmini vapisuttaa minua
vielä lisää. En voi pidätellä enää itseäni,
heitän päätäni taaksepäin ja vaikeroin ääneen,
nautinto on niin suuri että tunnen lähes tuskaa
ja kun jompikumpi työntää kaksi sormea nopealla
liikkeellä syvälle vittuuni kohoaa vaikerointini
huudoksi ja räjähdän valtavaan orgasmiin joka
jatkuu ja jatkuu...

En ole päässyt palautumisessani edes alkuun, kun
naapuri nousee ylös, avaa housunsa ja kaivaa
kyrpänsä esiin. Se on normaalikokoinen
pituudeltaan, mutta yllättävän paksu, terska on
kuin ylisuuri herkkusieni ja reikä sen keskellä
kuin kolmas silmä. Kauaa en ehdi käyränä seisovaa
komeutta ihailla, kun se työntyy rajulla voimalla
sisääni. Mies aloittaa pitkät, hitaat työnnöt,
kulli on välillä melkein kokonaan ulkona ja
painuu sitten juurta myöten sisääni.

Oma mieheni on kiertänyt sivullemme, ja hänen
silmänsä nuolevat yhteen painautuvia elimiämme.
Hänelläkin on siitin esillä, ja hän runkkaa sitä
kiihtyvällä vauhdilla. Käden liike kuitenkin
pysähtyy, ja hän kiertää takaisin taakseni.
Pakarani levitetään jälleen, ja sentti sentiltä
hän työntyy peräaukkooni naapurin jatkaessa
etupuolella.

Olen seivästettynä näiden kahden miehen
miekkoihin, he löytävät yhteisen rytmin ja ensin
tuntemani kipu muuttuu nopeasti uudelleen
kasvavaksi nautinnoksi. Tiedän heidän tuntevan
toistensa liikkeet sen ohuen lihasseinämän läpi
joka nyt erottaa kalut toisistaan. Se taitaa
kiihottaa kumpaakin, sillä nyt eivät hekään voi
olla enää hiljaa. Ilma täyttyy voihkaisuista,
murahteluista, litinästä, eikä kestä kauan kun
naapuri laukeaa sisälleni. Hänen kyrpänsä
supistelut pillussani ovat liikaa miehelleni,
joka myös laukeaa nyyhkäisten. Hän irrottaa
vetosolmun ranteistani, ja vaivumme lattialle
kaikki kolme, minä alasti ja miehet housut
kintuissaan. Sisälläni sykkii, mutta mietin jo
miten hetken päästä saan ratsastaa ja nuolla
yhtäaikaa, tuntea sperman maun kurkussani tai
hieroa sitä valkeille rinnoilleni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu