Lisäleikkaukset näkyvät vähäosaisten ruokapöydässä

Valitettavasti tässä taloudellisessa Suomen valtion kassakriisissä leikkaukset ovat ainoa keino selviytyä kuiville. Aina ne kuitenkin tuntuvat eniten vähäosaisten arjessa.
Saksan suurtalous ja taitavammmat talousihmiset saivat ajoissa puristettua maan hyvälle kasvu-uralle.
Ja millä hinnalla. Vähimmäispalkat saksassa ovat suomea alemmat, mutta elintarvikkeetkin 1/3 suomalaisia halvemmat.

Meidän taloudellinen kujanjuoksumme jatkuu vielä ainakin pari vuotta.

Meillä eläkeläisillä menee toistaiseksi hyvin. Elämme osin velkarahan turvin. Että velanotto saataisiin pysähtymään, siksi leikkaussakset viuhuvat.
578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

näin se on ollu kautta-aikojen, tavallinen köyhä kansa kärsii eniten,
miljonäärit ovat vieneet rahansa ulkomaille paratiisisaarille, ne ei kärsi ikinä mistään
aina tavallinen kansa joutuu maksamaan rötösherrojen tekemät laskut ja rikokset,

Äänestä

Kyllä minua niin olen luottamukseni hallituksen toimiin menettänyt. ettei paremmasta tarvetta. Ainut mistä jyrki-boy joukot haalivat valtion kassaan rahaa ovat leikkaukset, irtisanomiset ja verojen korotukset, se siitä kataislaisesta juustohöylästä.

Martin Saarikangas vähän aikaa sitten TV:ssä toi julki miten hallitus menettää suuria tilauksia muille maille. Juuri oli tulossa Turun ja Rauman telakoille miljardiluokan tilaukset, jos valtion kassasta olisi irronnut 5 milj. velkaa tilaajalle. Eipä se järki leikannut vaan hallitus torppasi koko laina pyynnön. Siinä meni kymmenien miljardien tilaukset muihin maihin. Kun katas-poika on niin niin viisas, ettei ole pokkaa kysyä vanhemmilta ja tietävimmiltä henkilöilta opastusta. Ameriikan filosohvin neuvoihin kun kataispoika luottaa, niin tässä mennään.

Äänestä

Jokaisen hallituksen aikana on heitä jotka ovat menettäneet "luottamuksensa".
Iiitu-iita voisi mainita jonkin hyvän edellisistä hallituksista, tai kertoa kuinka syntyisi hyvä, kaikkien, köyhien, sekä varakkaiden ja keskituloisten asioita edes tyydyttävästi hoitava Hallitus ja Eduskunta.
Itse en paljoa purnaile, kun en kuitenkaan osaisi sanoa mikä olisi hyvä, tai nykyistä parempi.
Kun arvostelee päättäjiä, niin samalla halveksii ja väheksyy Suomen kansaa, joka on demokraattisilla vaaleilla valinnut kansallemme asioittensa hoitajat.

Äänestä

Sota-ajat eniten ankeuttavat kansan elämää. Niin myös lama-ajat. Kuitenkin1929 pörssiromahdus aiheutti myös paljon itsemurhia.
Meilläkin 1990 luvulla epätoivoiset ihmiset päätyivät henk. koht ratkaisuihin kun kaikki omaisuus hupeni ja velkaa jäi paljon.
Nyt lama on olevinaan hallitumpi kun velkarahalla voidaan suuret menoerät kattaa. Hätäratkaisu sekin. Jos AAA luokkamme putoaisi, lainojen hoitokulut kasvaisivat. Sitten vasta vähävaraisia rangaistaisiin.

Äänestä

Tarkoitetaanko vähäosaisilla samaa kuin vähävaraisilla, eihän se kuitenkaan ole sama asia. Pohtikoon kukin itsessään, mikä se ero on. Sen verran omaa ajatteluani raotan, että vähäosaiset eivät niinkään niitä eniten tiukimmilla olevia ole, vaan vuosikymmenet on tavallinen valtion pikkuvirkamies ollut se niinsanottu väliinputoja.
Vähäosaisista huolehtii yhteiskunta ihan kiitettävästikin, mutta tiukimmalle on saanut ja saa pennejään venyttää keskitason virkamiesperhe. Ei tipu sossusta apua, vaikka pienistä palkoistaan mahdollisia asunto- tai muita lainojaankin yms. on yritettävä pihistää. Esimerkiksi puolustuslaitoksen tai opetusalan työntekijä, virkamies, on hyvinkin keskipalkkainen, ollut ainakin aikaisemmin, en nyt viitsi tarkistaa, paljonko palkat ovat noilla aloilla muutamassa vuosikymmenessä nousseet. Ei niillä tuloilla omistusasuntoa hankittu, jos ei mitään perintöä, apua, omilta vanhemmilta ollut jätettäväksi.

Jos sitten omat perilliset lähtivät vuosia kestävään ammatinhankintaan, oli heidän itsensä ja on otettava edelleen velkaa päästäkseen tavoitteeseensa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ojarummut kirjoitti:

Valitettavasti tässä taloudellisessa Suomen valtion kassakriisissä leikkaukset ovat ainoa keino selviytyä kuiville. Aina ne kuitenkin tuntuvat eniten vähäosaisten arjessa.
Saksan suurtalous ja taitavammmat talousihmiset saivat ajoissa puristettua maan hyvälle kasvu-uralle.
Ja millä hinnalla. Vähimmäispalkat saksassa ovat suomea alemmat, mutta elintarvikkeetkin 1/3 suomalaisia halvemmat.

Meidän taloudellinen kujanjuoksumme jatkuu vielä ainakin pari vuotta.

Meillä eläkeläisillä menee toistaiseksi hyvin. Elämme osin velkarahan turvin. Että velanotto saataisiin pysähtymään, siksi leikkaussakset viuhuvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu