Kommentteja pätkästäni?

Sinä tiettynä ajankohtana Mira ei räpäyttänyt silmiään kertaakaan, sen hän muisti erityisesti jälkeenpäin, vaikka moni muu muistikuva olikin hyvin utuinen. Sitten hän nielaisi kahvia poikkeuksellisen äänekkäästi ja selvitteli hieman kurkkuaan sen jälkeen, valmistautui vastaamaan. Oliko se ironinen kommentti? Ei, ei sellaista voinut tulla noin rumalta mieheltä, jos se olisi ironinen, niin se olisi lähinnä itseironinen.

- Kiitos.

Molemmat ottivat kahviryypyn samaan aikaan ja siinä oli jotain peririetasta, kun kaksi ihmistä, jotka näin yleensä ottaen menivät vastahankaan, toimivatkin yhtäkkiä täydessä synteesissä.

Mira koki tarvetta tehdä jotain aivan omaa, niimpä hän kiskaisi toppiaan hieman alemmaksi. Hän pohti kuumeisesti olisiko miehen kommenttiin voinut vastata jotain enemmän, mutta ei keksinyt mitään järkevää lisättävää. Miehiä ei ole tapana kehua kauniiksi, komeaksi ehkä, mutta nämä olivat ensitreffit ja se olisi valhe.

Yhtäkkiä Miran valtasi suuri kiitollisuudentunne kahvista ja kahvikupista, se ainoa mikä pysyi ja oli läsnä, kun kaikki muu ympäriltä hajosi.

- Sinäkin olet… kiintoisan näköinen. Kaunis. Tai siis persoonallinen. Sellainen.

Miran sanat jumittuivat puoliksi kurkkuun. Hän pörrötti hiuksiaan hieman ja sipaisi ylähuultaan nopeasti sormellaan - kaikki eleitä, joita olisi voinut helposti tulkita vietteleviksi tai flirttaileviksi, mutta jotka kuitenkin tässä tilanteessa huusivat jotain muuta.

Miran sanoilla oli suhteettoman suuri vaikutus mieheen: hän ikään kuin sinkoutui omasta välinpitämättömyydestään ajan ja paikan tasolle ja katsoi Miraa ensimmäistä kertaa selkeästi suoraan kohti. Mira nytkähti tahattomasti tuolissaan.

- En minä ole kaunis, mies sanoi Miran ihmeeksi ärhäkästi puolustautuen, eikä suinkaan sääliä hakien, mikä olisi sentään jotenkin voinut olla odotettavissa.

- No olethan toki. Omalla tavallasi. Kaikki on. Tämä perusjuttu, Mira naurahti vaimennetusti niin kuin monen meluaidan takaa ja ja huuhteli itsetuhoisesti limakalvojaan kuumalla kahvilla.

Polte miehen silmissä kasvoi, eikä Mira voinut käsittää miksi. Aiempi epämukavuus vaihtui nyt avoimeen hämmästykseen, eikä Mira enää yrittänytkään räpsyttää ripsiään ja kumpikin oli jättänyt kahvikupin suosiolla syrjään.

- Ei rumaa saa kutsua kauniiksi. Se on väärin, mies totesi äänessään jotain juhlavaa pahennusta. Miran aivot raksahtelivat samaa tahtia seinäkellon kanssa. Pitääkö se pilkkanaan? Yrittääkö ärsyttää, provosoida?

Kaikesta näennäisestä kiihkosta huolimatta entinen laiskuus oli onnistunut pysymään miehessä ja nyt hän nousi tuolistaan kahvikuppi kädessä ja raahautui kaatamaan loput kahvit lavuaarista alas. Hän huuhteli kuppiaan huolellisesti, raivostuttavan huolellisesti, kuivasi sen märkään pyyhkeeseen ja asetti hyllylle. Loukkaantuiko se? Esittääkö marttyyriä? Mira esitti itselleen kysymyksiä joihin ei ehtinyt vastata.

- En ymmärrä mitä haet. Tarkoitin vain sitä, että olet omalla tavallasi kaunis. Et niin kuin muut, erilainen. Mutta hyvännäköinen, Mira läähätti ja huomasi itsekin, miten epäaidosti kohteliaisuus oli tullut ulos, mutta minkäs teet, mahdoton tilanne.

Silloin käki, joka osoittautuikin enemmän talitiaiseksi tai joksikin muuksi vähemmän juhlavaksi lajikkeeksi, ponkaisi ulos kellosta ja rääkäisi kolme kertaa. Mies antoi linnulle vuoron arvoituksellinen ilme kasvoillaan, jatkoi sitten:
- Äh, tässä maailmassa on kaikkea kauniina ja rumana, myös ihmisiä, ja tulee aina olemaan. Mutta rumallakin oikeutensa. Älä hauku rumaa kauniiksi, älä sillä tavalla loukkaa.

Pikavaikutelmana se, että kiinnostava lähtötilanne, joka houkuttaa lukemaan lisää. Kuka tämä mies on, mistä tapaamisessa on kyse, odotuksia viriää hienosti. Tyyli on omaperäinen ja sisältö samoin, taidat olla kokenut kirjoittaja.

Lukija jää miettimään, miksi ei kerrota, miten mies on ruma eli miltä hän näyttää. Onko rumuus jotenkin niin epäsovinnaista, että sen paljastaminen tapahtuu vähitellen, onko tämä kauhugenreä? Tämäkin luo odotuksia eli lukija odottaa jossain vaiheessa saavansa tietää, miltä mies näyttää. Mitä on "kupliva" hengityus, onko hänelllä jokin laite, onko hän vammainen?

Myös tapaamisen epämukavuus on kuvattu omaperäisesti ja hyvin. Repliikit samoin onnistuvat pienin keinoin kuvaamaan henkilöiden luonnetta. Tässähän oli sellaista, josta voin itsekin kirjoittajana ottaa opiksi, hyvä.

Ei tämä ole mitenkään huono. Kielioppi on kunnossa. Lauserakenteet ovat selkeitä ja hyvää suomenkieltä. Sinulla on selvästi oma tyylisi kirjoittaa, mikä on tottakai erinomainen asia. Tekstinäyte on myös viimeistelty. Työkalut hyvän romaanin kirjoittamiseen ovat olemassa. Hienoa!

Ja sitten; nämä ovat todellakin vain minun mielipiteitäni. Eli joko otat niistä vaarin tai viittaat kintaalle:
Toisin kuin fazerina, niin minä en löytänyt tästä sellaista odotusarvoa, joka olisi koukuttanut lukemaan lisää. Kohtaus ei mielestäni etene riittävän rivakasti. Se johtuu ehkä tavastasi kuvailla hyvin paljon henkilöiden kasvojen ilmeitä, liikkeitä ja eleitä. Sen sijaan olisin kaivannut enemmän yksityiskohtia ympäristöstä. Nyt kohtauksen tapahtumaympäristö jäi melko valkoiseksi ja hajuttomaksi. Kapea eteinen ja se, että keittiössä (vai oltiinko edes keittiössä?) on pöytä ja hylly kahvikupeille, ovat ainoat asiat, jotka kuvaavat tapahtumapaikkaa. Tai olihan siellä maininta rumasta, epäsiististä sisustuksesta.

Voisit ehkä mainita, mitä ikkunasta näkyy? Pnko ikkunalasi pölyinen? Ovatko huonekasvit kuihtuneita, onko pöydällä leivänmurusia? Roikkuuko seinällä valokuvajäljennös Taistelevista metsoista, vai alkuperäinen Esko Railon grafiikkatyö? Miltä mies näyttää? Onko vesapaeri lopussa jne.?

Toinen seikka: dialogia voisit hioa. Minusta se ei ole parhaimmasta päästä. Jollain tavalla se ei tässä tunnu aidolta tai sujuvalta. Omaat tyylin selittää kunkin virkkeen perään joko puhujan ilmeitä, tuntemuksia tai tarkoitusperiä. Tiedän, että jotkut kirjailijat käyttävät tätä tyyliä, mutta joskus pelkkä paljas dialogi toimii paremmin. Tällaisellekin selittelylle toki on sijaa, mutta ehkä ei ihan joka virkkeen perässä?

Summasummarum: kuten fazerina totesi, tekstistä näkyy, että olet kokenut kirjoittaja. Lyhyestä katkelmastahan ei juuri koskaan voi sanoa pahemmin mitään kokonaisuudesta. Ei tässä suurempia vikoja ole - kaiken kaikkiaan hyvää tekstiä.

Kiitos tosi paljon teille laadukkaasta palautteesta! Olen kirjoittajana aika aloittelija, mutta kiva kuulla jos on ainakin kehittymisedellytyksiä teidän mielestänne.

Mashiach, mainitsit asioita joita itsekin olen miettinyt, kuten esim. tuo ympäristön kuvaus. Nyt tuli varmistusta sille, että siihen voisi panostaa enemmän. Olen itse hyvin ihmiskeskeinen ihminen, ja se näkyy kirjoittamisessakin. Kiinnitän oikeastikin tapahtumissa paljon huomiota ihmisiin ja heidän toimintaansa, kun taas itse paikka jää usein vähän pimentoon. Kuitenkin lukija aina kaipaa ympäristönkin kuvausta muodostaakseen kokonaisvaltaisen kuvan tapahtumista mielessään, joten sitä voisi ruveta harrastamaan enemmän.

Hyvää tekstiä, mutta lähtisin ensimmäiseksi poistelemaan adverbejä, joita oli aika paljon. Pidä mielessä "Näytä, älä selitä" -sääntö; lukijalle ei ole välttämättä tarpeen kertoa, että henkilö sanoo asiansa iloisesti, surullisesti jne, vaan jo dialogi voi välittää hahmon tunnetilaa ja kerronnan sävyä niin, ettei ylimääräisiä adverbejä tarvita. Teksti kevenee huomattavasti niitä poistelemalla. Myös ylimääräisiä päätteitä kannattaa vältellä jos mahdollista.

Netissä voi joku silmäillä jos ei ole parempaa tekemista samanhenkisillä. Paperia ei kannata tuhlata, pelkkää arkista sanailun iloa. Muuten kirjoittajatar lie sosiaalinen ja mukava ihminen, jospa pärjäisi tehokkaammin suorissa kontakteissa. Ei (julkaistu) kirjoittaminen voi olla itseisarvo, vaikka siinä on vieläkin sitä vanhan ajan gloriaa.

Kiitos taasen todella paljon kommenteista. Nämä oikeasti valaisee paljon.
Edelliselle kommentoijalle täytyy tosin huomauttaa, että eläpäs aliarvioi arkisen sanailun iloa, vaikka tekstistäni et pitäisikään, niistä sinällään mitättömistä arkisista hetkistä nimittäin koostuu sellaisia suuria kokonaisuuksia kuin elämiä ja kaikki se suuri mitä ne sisällään pitävät. ;)

Arkinen sanailukin voi muuttua joksikin suuremmaksi kun vain tekee hommia. Jostain sitä on jokaisen aloitettava :) Minusta tekstinpätkässä on ihan hyvät ainekset jos vain jaksaa jatkaa työstämistä ja suhtautuu omiin ongelmakohtiinsa enemmän haasteena kuin esteenä.