Muut laskut?

Jos ulosottoon menee, sanotaan nyt vaikka 10 tuhatta. Silloinhan kaikki ylimääräinen raha ja rahaksi muutettava omaisuus kuuluu vuodille ja sitä kautta velkojille. Eli silloinhan ei pysty maksamaan muita laskuja, vaikka rahaa tulisikin kun kaikki menevät tuohon 10 tuhanteen, eli nämä muutkin laskut menevät silloin pakosti ulosottoon? Vai olenko käsittänyt jotakin väärin?

Muutaman uo laskun takia ikuinen velkahelvetti kun kaikki muukin paukkuu sinne väkisin?
10264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tästä pääsemme perimmäiseen kysymykseen. Miksi elit yli varojesi

Äänestä

Ulosoton voi kiertää ja velat jää maksamatta. Nou hätä.

Äänestä
  • Ihan ensiksi "starakin" hihasta vedetyt kommentit voi jättää omaan olemattomaan arvoonsa.

    Et ole käsittänyt väärin. Uo vie tuloista ja varoista sen, minkä lain mukaan saa viedä.

    Velalliselle pitää aina jättää ns. suojaosuus (nykyään yksinäiselle henkilölle 677,70 e/kk, elatusvelvolliselle enemmän). Määrältään se vastaa toimeentulotukea ja kansaneläkettä, ja niillähän tosi monien ihmisten on arjestaan selviydyttävä. Niukkaahan elämä perustoimeentulon varassa on, mutta sillä voi kuitenkin tulla toimeen. MUTTA lisävelkaantumista on vältettävä kuin ruttoa!

    Eikä se "ikuinen velkahelvettti" ainakaan uo:sta johdu. Päinvastoin, tehokas uo saattaa hyvinkin pysäyttää velkaantumisen jatkumisen. Kuten yllä sanoin, ulosoton suojaosuus on laskettu kattamaan perustoimeentulon. Jos sillä selviää, niin kuin pitäisi, aurinko paistaa lopulta risukasaankin.

    Äänestä

  • no joo kirjoitti:

    Ihan ensiksi "starakin" hihasta vedetyt kommentit voi jättää omaan olemattomaan arvoonsa.

    Et ole käsittänyt väärin. Uo vie tuloista ja varoista sen, minkä lain mukaan saa viedä.

    Velalliselle pitää aina jättää ns. suojaosuus (nykyään yksinäiselle henkilölle 677,70 e/kk, elatusvelvolliselle enemmän). Määrältään se vastaa toimeentulotukea ja kansaneläkettä, ja niillähän tosi monien ihmisten on arjestaan selviydyttävä. Niukkaahan elämä perustoimeentulon varassa on, mutta sillä voi kuitenkin tulla toimeen. MUTTA lisävelkaantumista on vältettävä kuin ruttoa!

    Eikä se "ikuinen velkahelvettti" ainakaan uo:sta johdu. Päinvastoin, tehokas uo saattaa hyvinkin pysäyttää velkaantumisen jatkumisen. Kuten yllä sanoin, ulosoton suojaosuus on laskettu kattamaan perustoimeentulon. Jos sillä selviää, niin kuin pitäisi, aurinko paistaa lopulta risukasaankin.

    Velalliselle on tosiaan jätettävä minimissään tuon verran. Tuo summa ei kuitenkaan useimmiten riitä edes monella perusmenoihin saati vuokraan. Eli toisin sanoen tuon päälle voi sitten hakea sossusta toimeentuloa. Yksinjäävälle pitää pakollisten menojen jälkeen jäädä kuukaudessa 480,20 e. Tietysti voi itse hankkia vaikka toisen työn siihen rinnalle.

    Äänestä

Tuon takia säännöllisestä palkkatulosta peritään tietty osa esim. 1/3 ja lopuilla on sitten tultava toimeen ja maksaa niitä pakollisia menoja. Jos ei ole tuloja,niin sitten kai mietitään voisiko jotain realisouda.

Äänestä

Minulla olisi paljon realisoitavaa.
On vanhoja kalsareita ja sukkia.
On kenkiä kolmet parit joista yhdet voisi realisoida.
Takkejakin on neljä.Kesä-ja talvitakkeja yhtä monta.On kait törkeää pidellä kaksia kun yhdelläkin pärjää.
Sitten on vanha rikkinäinen pyörä jota ei ole varaa korjata.Realisoikaa se.
Muutoin olen sitä mieltä että:
"Tervetuloa Venäjän armeija tänne suomeen.Pudottakaa ensimmäinen ydinpommi eduskuntatalon yläpuolella".
Sitten seuraavaksi perintätoimistoihin joku kaukoidän aslakki pommiliiveineen.
Saavathan sitten maistaa oikein isän kädestä.
Meitä muuten on jo kymmeniä tuhansia täysin suomeen kyrpiintyneitä ja lisää tulee.

Äänestä

Jos on vielä laskuja jotka pitäisi hoitaa ennen kuin kaikki ylimääräinen ym. on lopetettu köyhyydessä elämistä varten. Niin ei taida olla muuta vaihtoehtoa, kuin että nekin menevät ulosottoon. Voutihan vie tililtä kaiken, jos vaikka ystävä haluaisi yhden laskun verran rahaa tarjota. Ja omaisuuttahan ei voi realisoida, vaan sen tekee vouti käsittääkseni?

Näistä rahoista jotka ovat ulosotossa en ole nähnyt euroakaan.
Tuntuu kuin tämä kaikki olisi unta, ei enää lomalle ulkomaille, ei enää pankkikorttia, ei enää autoa, käytännössä katsoen ei enää mitään muuta kun töistä kotiin ja pyörällä takaisin töihin.

Paljonko ulosotossa oleva velka kasvaa korkoa? Voiko velasta selvitä koskaan, jos on pienet tulot?

Äänestä

180 vrk:n jälkeen korko on 7,5 %. Paljonko sinulla on velkaa ja paljinko pidätetään palkasta ? Jos pystyt vähän ylimääräistä lyhentämään, niin nopeammin pääsee eroon veloista.

Äänestä
  • paljonko korkoa tulee ennen 180 vkr?

    Äänestä

Ennenkuin omalla kohdallani alkoi ulosotto niin ennakoin sen verran tilannetta että laitoin kaikki kulut minimiin. Vuokraan en pystynyt vaikuttamaan mutta esim auton myynti toi valtavan säästön eli hommasin arvokortin bussiin. Vaihdoin myös n. 50€ laajakaistan pois ja otin tilalle prepaid-datan. Myös puhelinliittymä vaihtui kaikista halvimpaan. Kaikki lehtitilaukset lakkautin yms yms. Nyt vuokran lisäksi sähkölasku 3kk välein ja 15€ puhelinlasku kuukausittain. Kotivakuutus, halvin sellainen, kerran vuodessa.
Ulosotto ei kauaa kestänyt mutta näin sain tuona aikana aika hyvin maksettua "muut laskut" ja rahaa jäi ruoan lisäksi myös hieman muuhunkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettelijäs kirjoitti:

Jos ulosottoon menee, sanotaan nyt vaikka 10 tuhatta. Silloinhan kaikki ylimääräinen raha ja rahaksi muutettava omaisuus kuuluu vuodille ja sitä kautta velkojille. Eli silloinhan ei pysty maksamaan muita laskuja, vaikka rahaa tulisikin kun kaikki menevät tuohon 10 tuhanteen, eli nämä muutkin laskut menevät silloin pakosti ulosottoon? Vai olenko käsittänyt jotakin väärin?

Muutaman uo laskun takia ikuinen velkahelvetti kun kaikki muukin paukkuu sinne väkisin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu