Pentuja??

Annoin narttuni tammikuussa kaverilleni hoitoon kun lähdin Hollantiin hautajaisiin. Nartulla oli samaan aikaan juoksut ja takasin tullessani kaverini kertoi naapurin 8kk uroksen käyneen tämän selässä parina päivänä.. ja kaveri ei ollut viitsinyt tähän puuttua kun eipä hän tiennyt uroksen olevan jo sukukypsä vaan hän aatteli uroksen hatjoittelevan..... No kävin nartun kanssa ultrassa ja ultra oli tyhjä. Eläinlääkäri kokeili käsin ja tuumi että jotain sielä on.

Nyt tästä ensimmäisestä astumisesta on arviolta 67-69vrk eikä pentuja näy.. Eläinlääkärille soitin ja hän tuumi että katsotaan jos ei mitään ole maanantaina ilmennyt niin sitten täytyy leikata koira.. Koiran paino noussut 3kg ja kyljestä reilusti pyöristynyt että tiedän varmasti olevan pentuja. Viikon verran narttu on vuotanut kirkasta nestettä, lämpö on kuitenkin normaali ja muuten koira täysin normaali.

Ikää nartulla 2v 3kk ja kyseessä 8kg mäyräkoira-westie sekotus, nyt siis painoa on 11kg.

Mitä tässä pitää oikeesti tehdä?
Mennäänkö oman eläinlääkärin sanojen mukaan vai miten pitäisi toimia?
1107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Normaali kantoaika on noin 63-66 päivän molemmin puolin.

Onko nisät turvonneet? Onko koira levoton? Raapiiko se lattiaa/petiä tai koettaako rakentaa pesää?

Jos olet mielestäsi varma, että siellä on pentuja, niin pennut on saatava ulos heti, jos haluat ne elävinä. Kohtuun kuolleet pennut ovat suuri terveysvaara emälle. Mutta jos menette heti maanantaina lääkäriin niin sillä hyvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua kaipaava kirjoitti:

Annoin narttuni tammikuussa kaverilleni hoitoon kun lähdin Hollantiin hautajaisiin. Nartulla oli samaan aikaan juoksut ja takasin tullessani kaverini kertoi naapurin 8kk uroksen käyneen tämän selässä parina päivänä.. ja kaveri ei ollut viitsinyt tähän puuttua kun eipä hän tiennyt uroksen olevan jo sukukypsä vaan hän aatteli uroksen hatjoittelevan..... No kävin nartun kanssa ultrassa ja ultra oli tyhjä. Eläinlääkäri kokeili käsin ja tuumi että jotain sielä on.

Nyt tästä ensimmäisestä astumisesta on arviolta 67-69vrk eikä pentuja näy.. Eläinlääkärille soitin ja hän tuumi että katsotaan jos ei mitään ole maanantaina ilmennyt niin sitten täytyy leikata koira.. Koiran paino noussut 3kg ja kyljestä reilusti pyöristynyt että tiedän varmasti olevan pentuja. Viikon verran narttu on vuotanut kirkasta nestettä, lämpö on kuitenkin normaali ja muuten koira täysin normaali.

Ikää nartulla 2v 3kk ja kyseessä 8kg mäyräkoira-westie sekotus, nyt siis painoa on 11kg.

Mitä tässä pitää oikeesti tehdä?
Mennäänkö oman eläinlääkärin sanojen mukaan vai miten pitäisi toimia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu